Jouluterveiset Basselta ♥

Iloista Pääsiäistä Basselta!

Hei kamut! Tässä on kuva, jonka emäntäni otti ja lähetti Artun emännälle. Toivotan Artulle ja teille iloista pääsiäistä! Minulla elämä on koko ajan iloista, osaan kulkea jo hihnassa riekkumatta, vaikka tulee koiria vastaan. Perheeni lapsetkin saavat juosta rauhassa pihalla, en roiku heidän lahkeissaan enää. No nyt on mentävä, mutta nähdään taas!

Terv. Basse

Basselta terkkuja

 

Näin komeasti Basse jakselee. Poika on hoikistunut sopivasti kokopäivätyönsä, lasten kanssa touhuamisen seurauksena. Muutenkin näyttää, että Pikku-Basse on kadonnut ja tilalle on tulossa koiranuorukainen... Olen iloinen, että poika aikuistuu ja pärjää.

 

Bassen perheen toinen koira on tanskandogi. He ovat tavanneet vain valvotusti ulkona. Dogi on innokas, leikkisä ja riehakas ;) Basse kertoo kuuluvasti mielipiteensä moisesta käytöksestä =D Sisätiloissa kumpikin "asuu" eri kerroksessa, eivät edes pyri toistensa luokse, vaikka koiraportti olisi rappujen päässä auki. (PS: Basse asuu yläkerrassa, tietty =)

 

Viikonloppuna Arttu ja naapurin Kalle tapaavat toisen kerran. Toivottavasti ehdin ottaa kuvia pienen opossumin ja suklaamäykyn painista. Ensimmäinen tapaaminen meni riemukkaasti. Vartin päästä Kalle oli täysin puhki, ja Arttukin painui nukkumaan heti, kun palattiin kotiin seinän taakse. Arttu muuten teki samaa kuin kaikkien pikkukoirien kanssa: lähti juoksemaan edellä ja katsoi olkapäänsä yli tuleeko kaveri perässä. Takaa-ajo on kivaa!

 

 

Myöhäistä katua

Lukitun lipaston tai edes kodin avaimien hukkuminen ei voi harmittaa näin paljon. Tähän ei auta lukkoseppä eikä vara-avain. Vahinko on kirjaimellisesti korvaamaton.

Mulla on työni vuoksi ollut useampi tietokone. Varalla on ollut edelleen se työkone, joka väistyi jokin aika sitten läppärin tieltä. Pöytäkonetta olisi ollut hivenen vaikea kuljettaa reissuissa mukana... ;))

Ihmeen kestämättömiäkin tietokoneet ovat olleet. Eivät jaksaneet 16-tuntisia yrittäjän päiviä, lisäksi yön aikana rullaavat varmuuskopioinnit. Silloin tällöin joku sanoi sopimuksensa irti, viimeisin vasta pari kuukautta sitten. Juuri se varakone.

Kun viimeksi otin taas töistä varmuuskopion ulkoiselle levylle, pälkähti mieleen, missähän ovat koirien valokuvat. Muistaakseni jonkun koneen työpöydällä ne majailivat pitkään, sitten ainakin piti kopioida ne kovalevylle...

Etsintä ei ole vielä tuottanut tulosta. Hajonneen koneen sisuksiin ei enää pääse. Artun vauvakuvat, Bassen ensi hetket meillä, temppujen opettelut, suloiset unikuvat, kaikki on kadonneet. Tallella on vain blogissa olevat kopiot, joista suurin osa on pienennetty, tallennettu gif-muodossa. Että sieltä sitten onkimaan ja tallettamaan muistoja...


Onneksi kuvauksen kohteet eivät tajua menetystä! Oman harmituksen lisäksi en kestäisi kiljumatta, jos joku vielä alkais parkua ja syyllistää koko kuvauksellisen elämänsä katoamisesta. Siltä se minusta tuntuu.

Kaikki aikanaan

Inhottavan pitkäpiimäinen otsikko, varsinkin mulle, joka muka-rauhallisena ihmisenä olen aika kärsimätön otus.

Tästä aasinsilta - - - - -
- - - - - - terapiakoiriin!

Blogia seuranneet tietävät "terapiakokemuksemme", joka tässä lyhyesti:

-kun Arttu oli pentu, yritimme päästä yhteen valtakunnalliseen koirien kaveritoimintaan mukaan, mutta saimme tylyn vastauksen, että alle 2-vuotiaita koiria ei huolita.

-olemme olleet "jalka oven välissä" toiseenkin kaveritoimintaan, mutta suoraan sanoen kärsivällisyys on koetuksella. Aikaa kuluu, yksinäisiä ihmisiä on koko ajan olemassa, uusia vapaaehtoisia kaivataan, mikä maksaa...

-omaisten luona käydessä Arttu on tehnyt todellista terapiatyötä :) Ei haittaa pyörätuolit, rollaattorit eikä kävelykepit. Hehkutin jo joulun jälkeen, kuinka sähläkin koira rauhoittuu, kun se pääsee pappan viereen istumaan.

-Basse on "lukukoira" uuden perheensä lapsille :)

-metrossa ei ole tavatonta, että pyörätuolissa istuva henkilö pyytää saada silittää Arttua, samalla matkan ajaksi kehkeytyy mukava keskustelu.


Arjen terapiaa, hyvää harjoitusta tulevaa varten. Kunhan emännän pinna kestää odottaa ja silmät aukeavat näille tärkeille kohtaamisille, jotka tulevat vastaan usein juuri, kun olen oikein tuskastunut odottamaan.

Jouluisaa aikaa

Haluamme toivottaa kaikille blogikamuille

levollista ja rentouttavaa joulua.

Emännän puolesta kiitämme, kun luette hänen sepustuksiaan...

Ihminen on kova tilittämään meidän asioitamme,

ja turha luulla, että hän ensi vuonnakaan lopettaisi!

Nauttikaa yhdessäolosta, ulkoilusta ja

hyvästä ruuasta. Kohta on Joulu!

Aina on aihetta vinkua

Otsikoksi piti tulla jotakin "pallolla on lyhyt elämä..." Mutta pallojen elinikä ei varsinaisesti minua kiinnosta, joten rakensin välkyn sillan pallon kuolemasta mäyräkoiran vinkumiseen. Ja koska tuo otus vinkuu tälläkin hetkellä takavasemmalla viestittäen, että siitä on jo kaksi tuntia aikaa, kun sen kanssa viimeksi lenkkeiltiin, yritän saada sanottavani äkkiä, tai muuten tuo hermoihin käyvä hinkuminen lisää (oikeita) rytmihäiriöitäni liikaa.

Klo 17.15 ostin pallon. Klo 17.45 se oli jo kotona mäyräkoiran hampaissa. Noin kolmen minuutin kuluttua sen viehättävä ääni oli sammunut. Pallo oli henkitoreissaan. Harmi, sillä tämä vinkuva tennispallo ei ottanut korviin. Mäyräkoira seisoi sen kolme minuuttia pallo suussa, kallisteli päätään ja muodosti selvästi tarkoituksellisesti erilaisia ääniä, puremalla suussaan olevaa palloa eri kohdista eri voimakkuuksilla. Välillä se pysähtyi miettimään aikaan saamiaan ääniä.

Kun pallo vaikeni, jatkui pureminen, mutta tyhjänä tuhiseva pallo ei malttamatonta koiraa kauaa kiinnosta. Heittelin palloa jonkin aikaa, että kaksi euroa ei jauhautuisi hukkaan repimään innostuvan koiran leuoissa.

Hetken yksin palloteltuaan koira alkoi kaivaa lattiaa, ujutti kuononsa kirjahyllyn taakse ja päästeli huvittavia, harmistuneita ja haastavia vongahduksia. Pallo oli kirjahyllyn takana. Kuuntelin tietokoneella töitä tehdessä huvittuneena koiran puuhasteluja. Se kävi muutaman kerran kurkkaamassa, tulisinko apuun, mutta riensi malttamattomana takaisin pallon tavoitteluun. Kunnes naurunpyrskähdys paljasti, että olen kartalla. Minut painostettiin mukaan pallon hakemiseen. Kun olin kontallani, epämiellyttävällä mutkalla, juuri saamassa käsivarren mitan päässä olevan pallon hyppysiini, malttamaton koira töytäisi kättäni... ja pallo vieri ulottumattomiin kirjahyllyn sokkelin alle! Meidän kirjahyllyssämme on kirjoja, opuksia, teoksia, tiiliskiviä... joten ilmoitin koiralle, että se on nyt loppu. Pallo on kuollut ja leikki voi jatkua lelulaatikon muilla esineillä. Minä en kirjahyllyä siirrä!

Vinkuminen ei ole loppunut. Palloa käydään vähän väliä kaipaamassa kirjahyllyn luona. Aiheita riittää. Jos ei pääse ulos, pitää vinkua. Jos on pääsemässä ulos, pitää vinkua kiihkeästi. Jos on jo hississä, vinkuminen pitää sävyttää hengenlähdönomaiseksi. Kun koira tulee vastaan ja Artun selkäkarvat paljastavat todelliset ajatukset, pitää vinkua säälittävästi, että emäntä päästäisi lähemmäs vastaantulijaa nuuskimaan.

Joskus aamuyölläkin pitää vinkua. Iltalenkillä on oltu myöhään, asiat on tehty. Mutta koira vinkuu. Kun lähden sen kanssa vihdoin aamulenkille huonolla omallatunnolla, että en ole yöllä jaksanut lähteä (turhaan) ulos odottamaan, tuleeko kakkaa vai ei, koiralla ei ole mikään hätänä. Tunti tepastellaan eikä pelkäämäni ripuli olekaan totta.

Basselle kuuluu hyvää! On tapahtunut suoranaisia ihmeitä, jotka vahvistavat päätökseni oikeaksi. Bassen kynnet on leikattu, sen uusi emäntä voi nostaa Bassea (eivät tosin muut) ja hän on jopa nyppinyt Bassen turkin! Olen niin onnellinen. Niin ovat pikkutytötkin, joiden sängyssä Basse käy joka ilta "nukuttamassa" tytöt. Sitten iltapisulle pihalle - ja lujaa vauhtia omaan petiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin jumissa iltamyöhään metroasemalla, kun kaatunut puu oli - no se oli metron tiellä. Eilen olin jumissa tietokoneella yhteen asti yöllä, odotin asiakkaan kommenttia vedokseen... Tänä iltana käyn mainitsemani rytmihäiriön sietämän lenkin ulkona ja käsken otuksen sulkea kuononsa täksi yöksi.

Mukavaa talvisenoloista viikon jatkoa.

Terveisiä Basselta

Hau,

blogikamut!

En ole kadonnut mihinkään. Täällä minä liidän ja kiidän, juoksen ja leikin!

Tarkkailen uudella, isolla pihamaallani ympäristöä.

Ja pidän hyvää huolta uusista ystävistäni.

Tässä minä talutan yhtä uuden perheeni tytöistä.

Ai, hän taluttaakin minua... 

Kertokaa mammalleni, että ei olisi suotta surullinen.

Minulla on kaikki hyvin.

Artulle terkkuja. Mehän nähdään taas, kun tulet meille hoitoon!

Olet paras koiravelipuoli.

Nyt on iltasatujen aika. Tytöt lukevat minulle joka ilta.

Elämäni on luksusta.

Basse muuttaa

Kirjoitan tämän nyt nopeasti ja kiireessä, ettei ole aikaa liikutukseen eikä vollotamiseen.

Koirilla on ollut syyskesästä asti ihana kotihoitopaikka, jossa ne ovat saaneet temmeltää kolmen alle kouluikäisen tytön kanssa, elää ihmisten keskellä kodissa ja ulkoilla mielin määrin vapaana pihapiirissä ja hihnassa metsätiellä.

Minulla on paljon töitä. Työmatka on päivittäin 1,5 - 2 tuntia yhteensä. Sen lisäksi oman firman työt iltojen ja viikonloppujen iloksi. Koirien hoitopaikka oli suuri apu tähän yhtälöön.

Tulin kuitenkin monen muunkin asian summana siihen lopputulokseen, että Basse muuttaa kokonaan, koska hänelle tarjoutui hyvä koti, jossa saa leikkiä aamusta iltaan, ulkoilla vapaana ja nukkua rauhassa, kun siltä tuntuu. Talossa on koirakaverikin, vähän kookas kylläkin, mutta he tottuvat ennen pitkää toisiinsa.

Basse on kehittynyt todella paljon hoidossa ollessaan. Olen saanut Katjalta ihania meilejä, joissa on kerrottu koirien touhuista. Esimerkiksi, aluksi Basse haukkui ja näykki, kun vauva nostettiin syliin sängystä, syöttötuolista tms. Mutta vähitellen luottamus on kasvanut, Basse ei enää hätäänny, että vauvalle sattuu jotain. Ja uskon, että tuo siedätys on johtanut siihen, että Katja saa nostaa myös Bassen autossa sylistä penkille! Luottamus on ansaittu.

Pyydän, että kukaan ei vaivaudu lähettämään arvostelevaa kommenttia, en kestä sitä. Kyyneleet nousevat jo, vaikka yritin olla nopea... minulla on jo nyt ikävä pientä, kähisevää koiraani...

---

Kertomus hoitopaikasta:

Perheen isäntä heräsi yhtenä yönä siihen, että hänen naamalleen putosi pallo. Basse oli tullut sänkyyn ja vispasi häntäänsä innostuneena, kun sai ihmisen hereille! Isäntä kääntyi selälleen... huomatakseen, että Basse oli kantanut hänen selkänsä taakse ison valikoiman palloja ja leluja... :)

---

Tämä piti olla kevennys, mutta mieli on aika raskas. Epäonnistuin sittenkin.

Artun kanssa on paljon suunnitelmia, kerron niistä kun tulevat ajankohtaisiksi.

Kotona on kiva olla

"Pitkästä aikaa kotona", kertovat koirien ilmeet ja touhut, kun ne viihtyvät taas omien tavaroidensa keskellä. "Tätä me ollaan kaivattu", tulkitsen niiden sydämen ääniä, kun istun sohvalle läppärin kanssa ja koirat liimautuvat kahden puolen minua. Ihan tarkoituksella hiukan likemmäs kuin normaalisti.

"Okei, kyllä me muistetaan säännöt", ne vilkaisevat minua, kun kehotan menemään omalle pedille. Kaadun omaan sänkyyni ja olen saman tien unessa. Lenkkeily virkistää ja väsyttää. Onneksi tässä järjestyksessä.

Herään tuttuun ääneen. En laita yölamppuun valoa edes tarkistaakseni kelloa. Aika on merkityksetöntä, kunhan sitä on vielä riittävästi nukkumiseen herätyksen jälkeenkin. Merkitystä on vain sillä, mihin heräsin. Basse on siirtynyt tuolin alta, paljaalta lattialta nukkumaan omalle pedilleen. Se piehtaroi selällään, kauhoo pienillä, kiharakarvaisilla tassuillaan ilmaa, kiehnää niskaansa petiin ja kähisee onnesta. Pieni kotiinpalaaja.

Kun herään toisen kerran samana yönä samaan ääneen, mietin eikö koira voisi olla vähemmän onnellinen öisin, enemmän päivisin...

Vielä kolmas herätys, kun Basse on mennyt vilvoittelemaan takaisin paljaalle lattialle. Se näkee unta ja kynnet rapsivat laminaattia vasten. Muistan kynsienleikkaajan, jolle varasin ajan, käännän kylkeä ja nukahdan kodin ääniin.

Lomaltapaluu

Mäyräpojat palasivat tänään taas kerran kotiin. Ilman seremonioita ja kummempia palkitsemisia. Osasivat asettua heti taloksi, suoraan kodin herroiksi. Mikäpä siinä, onhan kulunut viikko ollut taas melko rankkaa, kun olen ollut tämän kodin yksinhuoltaja, pitkien työpäivien lisäksi. Mäyräkoirat huolehtivat taas minusta. Varmistavat vähintään kesäajan verran etuajassa, että muistan ulkoiluttaa, ruokkia, viihdyttää ja palkita heitä. Toistaiseksi minulla on kuitenkin vielä muutama valtti itselläni. Olen ainut joka osaa lukea kalenteria, kelloa ja yltää jääkaapille...

Kalenterista puheen ollen, siellä on koirille jo tiedossa kaikkea mukavaa. Artulle on löytynyt uusia harrastuksia, joissa ei emännänkään tarvitse olla sivustaseuraaja. Basselle... no, kynsienleikkuuta ja trimmausta... Apua, syrjinkö nuorimmaista! Ehkä hänen vuoronsa tulee, kun Arttu on suorittanut omat haasteensa, joista kerrotaan myöhemmin kuvien kera.

Sumu hälveni ja ensimmäinen virallinen talviaamu valkeni tänään aurinkoisena. Sujuvasti alkavaa uutta viikkoa jokaiselle!

Kesämuistoja lyhyesti

Meillä kävi kesällä kiva blogikamu kylässä :)

Marja-Leena piipahti (ilman Ossia) ja lähdimme kävelyttämään häntä meidän lenkkimaisemissa!

HUOM: Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Marja-Leenan, kiitos lainasta.

Tuttu asetelma: Arttu on aina mäyräkoiranmitan muita edellä.

Hitsin vimpula, tuolta tulee koiria!!! Yhtä suuria kuin me...

Maltoimme lenkin jälkeen hiukan hempeilläkin.

Basse on aina yhtä nättinä.

Alun vieraskoreuden jälkeen Arttu asettui tuijottamaan Marja-Leenaa.

Vieraamme ei hämmentynyt, vaan napsi lisää kivoja kuvia.

Kaikki kotona :)

Sain pienet rakkaat takaisin kotiin. Olen kylvänyt tietoa pitkittyneestä flunssasta jo kyllästymiseen asti eri blogien kommentteihin (hassua, miten moneen asiayhteyteen oma surkeus sopiikaan, kun oikein harmittaa ja on kenkku olo...), mutta mainitsen vielä sen, että jo kuudes viikko on täyttymässä tätä lajia. Enkä tunne itseäni heikoksi ja valittajaksi. Tunnen itseni vahvaksi, olen jaksanut tämän kesän kaikkineen, mukaan lukien kaksi pitkää flunssaa, josta tämä viimeisin kaiken huippu. Vieläkin keuhkot rahisee, uskon että käynti jälkitarkastuksessa kahden lääkekuurin jälkeen antaisi ainakin mielenrauhan.

Mutta ne pienet koirat, kauan poissa olleet karvakuonot, sekosivat parkkipaikalla täysin, kun näkivät emäntänsä ja tutun pihan. Kiskoivat tilapäishoitajansa melkein kumoon, kietoivat hihnat ihmisten ympäri, ainoana päämääränä päästä emännän luo.

Riehakointi jatkui pienen kävelylenkin jälkeen sisällä. Arttu lähes kiipesi tiskipöydälle, jossa oli raakalihapullia vesihauteessa sulamassa! Ruoka hotkaistiin valtavalla vauhdilla, Bassekin oli oppinut kolmessa viikossa nielemään ruuan pureskelun sijasta! Olikohan muilla hoitolassa olevilla koirilla osuutensa hotkimiseen, vaikka koirat eivät toisiaan näekään omasta boksistaan. Koirat ovat syöneet kolme viikkoa raakaruokaa, ja se on luiden jälkeen heti seuraava arvoasteikossa, joten on ymmärrettävää, että sapuska syödään pikavauhtia parempaan talteen!

Sitten vein koirat kylpyyn. Ei minkään näkyvän syyn takia, mutta ilmeisesti kuitenkin muiden koirien käyttämissä pedeissä nukkuminen jättää aika vahvan tuoksahduksen. Juuri sitä varten annoin mukaan omat pedit ja peitot. Ne lemuavat nyt kylpyhuoneessa pahvilaatikossa, odottavat huomista pyykkikoneeseen pääsyä...

Riehakointi lelujen kanssa, kuivatun possunkärsän mutustelu ja pieni iltalenkki, ja nyt täällä nukkuu kaksi uupunutta koiraa. Onnellisina kotiinpääsystä, sen kuulee ja näkee kaikesta. Basse kieppui lelun kanssa selällään lattialla, huokaisi tyytyväisenä nukahtaessaan poski lattiaa vasten lelun viereen mun jalkoihin. Arttu käpertyi mieluummin omalle pedilleen kuin sohvalle. Kaikkea tuttua ja omaa rakastetaan nyt ihan koko koiranmitalla! Rauha maassa, koirat kotona, nyt aion parantua pikavauhtia kuntoon.

PS: kritiikistäni huolimatta koirahoitolat ovat hieno asia, ainut pelastus tilanteessa, jossa lenkittäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Yhä silti kaipaan ja toivon koirien kotimajoitusta, ystävien tai vieraampien toimesta. Voisin vastapalveluksena leipoa vaikka jouluksi kakut. Tai ottaa lapsia hoitoon. Tai käydä kaupassa.
No. Ehkä joskus.

Kodinvaihtajat

Virittelisin mielelläni keskustelua kodinvaihtajista, koirista jotka ovat syystä tai toisesta joutuneet muuttamaan uuteen perheeseen. Ajatuksia herätteli Marja-Leenan ja Ossin blogissa ollut postaus. Ja siihen tulleet kommentit siitä, saako koira purra omistajaansa vai ei. Mutta mitä kaikkea muutakin kodinvaihtajien elämään kuuluu? Ongelmia, iloja, stressiä, kotiutumista...

Kommenttini puremiseen voi käydä lukemassa, mutta miten asian laita oikein on? Periaatteessa oma koira ei saa purra. Piste. Mutta kuten kommentoin, olen Bassen kanssa oppinut myös paljon koiran käsittelystä, välttääkseni sen puremista. Ja mielestäni Basse ei pure ilkeyttään ja turhaan. Se on tullut minulle vuoden vanhana, ja oli alusta asti vastahankaan kynsien leikkuuta ja nostamista kohtaan. Sillä oli jo trauma, josta en edes tiennyt Bassen hakiessani, mutta se on syliin nostettaessa lähes hysteerinen. Enkä varmasti ole sitä koskaan itse pudottanut.

Nyt olisin ehkä viisaampi, ja hoitaisin nuo asiat eri tavalla, suostutellen, stressaamatta. Kahden vuoden aikana se on jo oppinut pitämään yhä enemmän puolensa noiden asioiden suhteen. Valitettavasti en osannut alusta asti olla oikealla tavalla jämäkkä. Mutta Basse stressasi kodin vaihtoakin aika paljon, ja laitoin osan uhmailusta sen piikkiin.

Mutta siihen puremiseen. Meidän tilanteessamme en voinut (uskaltanut?) selättää koiraa sen ensimmäisten uhittelujen aikana, koska olisin varmasti saanut tikattavat reijät käteeni. Mutta olisiko se sittenkin ollut viisasta, olisiko samalla selätetty Bassen uhkailut? Vai ovatko ne niin syviä pelkoja, että se ei voi sille mitään?

Tästä alustuksesta tuli nyt kovin Basse-keskeinen, mutta halusin kiinnittää huomiota siihen, että vaikka periaatteessa asiat pitäisi olla kunnossa koiran kanssa, poikkeuksiakin löytyy, ja kodinvaihtajan mukana tulee myös koiran menneisyys. Ehkä? Mitä mieltä olette? Säälimätöntä keskustelua odotellen, mukavaa viikon jatkoa!

Kohtaamisia

Sateinen päivä, teemme asiaankuuluvasti pidemmän lenkin kuin tavallisesti :)
Vastaan tulee mies, mustat lasit silmillä, hihnoissa kaksi (rotuja mainitsematta) keskikokoista koiraa. Basse ärisee, kiellän sitä, vastaantulevat koirat aloittavat haukun. Kierrän hiukan kauempaa ohi. Kun olen kohdalla, mies rohkaisee koiriaan: "Hienosti menee, hienosti menee!!!"

---

Naapurin kultainen noutaja, ikää 15 vuotta, tulee rauhallisesti vastaan. Basse nostaa metelin. Naapuri toteaa hymyillen: "Se on umpikuuro, ihan sama mitä sille sanot."

---

Taiteilen ulos ovesta roskapussin ja kahden koiran kanssa. Pelkään roskapussin "päästävän alleen", jos siinä sattuu olemaan reikä. Kun saan oven auki ja koirat kiskovat roskiskättäni kahteen eri ilmansuuntaan, kuuluu takaa ääni: "Voinko auttaa :)"

---

Pienet kohtaamiset tekevät päivistä täydellisiä. Joissakin on ainesta vaikka dekkarin juoneksi, toisista nousee vaan hymy huulille ja mieli tulee hyväksi. Se on elämää.

Löytö parvekkeelta

Mikäs tähän on ripustettu?

Kovin pätkä on ollut, jota tällä on mittailtu!

Alas kaiteelta, haluan tehdä lähempää tuttavuutta!

Älä ipana tuu siihen nuuskimaan, tää on mun!

Huoh, haen mamman apuun...

Ja minä vien tämän talteen!

Pieni neuvonpito lähikontaktissa.

Leikki alkakoon!

Grrrhhhh... voittaisin jos haluaisin

---

Uusi vetolelu löytyi kirppikseltä, parilla eurolla.

Arttu tyhjensi oravan päästä vanut,

sen jälkeen voi taas keskittyä

köydenvetoon.

Lähihoitajia ja hengenpelastajia

Elokuu on ollut kiireistä. Olen ajanut Etelä-Suomessa pitkiä matkoja paikasta toiseen, lastanut ja purkanut autoa, kantanut tavaraa ja puhelimen luuri on kasvanut korvaan kiinni. Suuria muutoksia yrityksessä, mutta loppusuora häämöttää ja kaikki jatkuu taas organisoidummin ja tehokkaammin.

---

Arttu ja Basse pääsivät emännän työhulinaa pakoon tuttavan mökille. Päivän kaava on kuulemma vakio: aamulla ryntäys ulos, sitten Arttu päivystää kaikki hiekkarannan ötökät ja pääskyset sekä niiden varjot. Puolen päivän aikaan päivystäjällä on ruokatauko. Ruoka maistuu nyt paremmin kuin edellisillä kerroilla, kun Bassekin on mukana. Sitten öttiäisten päivystys jatkuu, kunnes aurinko lakkaa paistamasta pihalle ja rantaan.

Basse seuraa koko päivän tarkkaavaisena mökillä tapahtuvia pieniä rakennusprojekteja, tuo välillä pallonsa heitettäväksi ja huolehtii rakentajan taukoliikunnasta.

Bassen pallo meni kerran liian kauas veteen. Lyhyet kahluujalat ei riittäneet, ja B juoksi ihmisen luo räyskyttämään, kunnes pallo haettiin vedestä pidemmillä koivilla.

Kun ihminen ei vieläkään viitsinyt heitellä palloa, Basse juoksi viemään pallon rantaveteen - ja meni takaisin ihmisen luo räyskyttämään... Bassen logiikka on kehittynyt ihailtavasti Artun suuntaan!

---

Iltapäivän siestan aikaan mökin isäntä oli ottanut torkut terassin sohvalla. Hän heräsi siihen, että Arttu tökkii kuonolla. Ihminen kuvitteli, että torkut riittää koiran mielestä ja heitti ylös kömpiessään pallon rannalle. Arttu palasi kuitenkin heti takaisin ja jatkoi tökkimistä. Ihminen(kin) hoksasi, että jostain muusta on kyse. Ihmetteli, mikä on ja lähti koiran perään.

Terassin lattian alta kuului porua. Basse oli livahtanut jostain kolosta sisään eikä löytänyt reittiä takaisin (tai ei mahtunut samasta hiirenkolosta...). Ihminen otti muutaman kivenmurikan pois ja Basse pääsi vapaaksi. Arvatkaa, olenko ylpeä MÄYRÄkoirastani. Siis Artusta.

---

Vierailimme hoitolaitoksessa läheisen ihmisen luona äitini kanssa. Otin Artun mukaan tervehtimään asukasta, joka ilostui silminnähden ja muisti koiran nimenkin. Arttu paikoitti itsensä pyörätuolin viereen, lähelle jalkoja, ja istui niin rauhallisena, että luulin koiran vaihtuneen...
Mutta olin taas ylpeä ja onnellinen. Artulla on tilannetajua.


Aurinkoista ja mukavaa elokuun loppua!

Pitkiä kynsiä, ukkosta ja ulinaa

Pitkät kynnet saivat eilen pitkästä aikaa kyytiä, kun vein Bassen kynsienleikkuuseen. Toimitus oli hikinen ja verinen, mutta onneksi pian ohi ;) Basse reuhtoi ja kiipesi mua pitkin hädissään, mutta onneksi syynä verentuloon ei ollut pureminen, vaan kynsihermo. Rimpuileva koira sylissäni olin itse kotiin lähtiessämme aivan verinen, kädet ja kaula naarmuilla. Mutta suurkiitos Monna, kun autoit meitä.

Ukkosilma alkoi iltayöstä rankalla, ihanalla sateella :) Parvekkeen ovi selällään, ulkona pauhaava sade, pimeä elokuun yö. Nautin ihan täysillä. Mutta Arttu ei niinkään. Se vaistosi ukkosen jo ennen ensimmäistä jyrähdystä ja yritti väkisin päästä mun luokse alkoviin. Estin liinavaatekorilla pääsyn oviaukosta, mutta koira oli sinnikäs... Se yritti työntää kuononsa korin molemmilta puolilta, tunki itsensä lipaston ja seinän väliseen pieneen rakoon, josta luuli mahtuvansa läpi, meni sohvalle ja kurkki mua käsinojalla seisten...

Kun ukkonen yltyi, menin sohvalle, ja viereeni käpertyi huokaisten kaksi koiraa nukkumaan! Niin helppoa se pelon karkoittaminen oli.

Bassen kynsireissun ajaksi jätin ensimmäisen kerran lainaamani sanelukoneen nauhoittamaan Artun puuhia. Tulin kotiin varmana, että nauhuri ei ole edes käynnistynyt! Mielestäni koira jäi hiljaa sisälle, kun painoin oven kiinni ja odottelin hissiä.

Nauhurilla oli 21 minuuttia tasaista, muutaman sekunnin välein jatkuvaa ulinaa ja luikahduksia. Nauhuri ei ollut edes pysähtynyt kertaakaan 21 minuuutin aikana, niin tiheään Arttu protestoi. Olin poissa reilun tunnin. Yritän olla iloinen siitä, että Arttu ei aloittanut sinä aikana ulinaa uudelleen...

Tänä iltana on tiedossa kiva reissu Artun kanssa :)) Palaathan lukemaan ja näkemään siitä lisää lähipäivinä.

Raikastuvaa, vaikka vielä ehkä vähän salamoivaa ja jylisevää loppuviikkoa!

Basse Paimenkoira(ko)

Olen tullut siihen tulokseen, että koirat eivät ole sitä, miltä näyttävät. Niiden sisällä asuu toinen koira - ellei jopa kolmas - joka tulee esiin, kun tilanne on toinen.

Basse on laumassa alimmalla rappusella. (Voin mennä jo tässä vikaan. Ehkä kyse on vain taipuisammasta luonteesta, ei asemasta.)

Mutta: kun Bassella on mieluinen herkku, Artulla ei ole mitään asiaa lähelle.

Basse kulkee lenkeillämme takimmaisena, Arttu edellä.

Mutta: jos mukanamme on lenkkikaveri, Basse pyrkii vähintään hänen rinnalleen. Lenkkikaverit eivät siis voi kulkea edellä, jos talutan Bassea; seurauksena on hirveä kiskominen.

Mutta, mutta: viikonloppuna tapasimme opiskelukaverini ja pikaisesti hänen tyttärensäkin. Kun saatoin matkalaiset junalle, Basse oli kuin sadan kilon jyrä, joka vyöryi eteenpäin henkensä kaupalla. Koska tyttö käveli laiturilla kaukana edellä! En tiedä, voiko Basse edes muistaa kaksi vuotta sitten tapaamansa tytön, joka oli kasvanut mittaakin toisen mokoman...

Ennen Bassella oli huoli siitä, että porukka pysyy koossa. Se vilkuili aina viimeksi tulevaa, jäi portaissa odottamaankin :) Mutta nyt, matkanjohtaja haluaa vahtia, ettei kukaan painele liian lujaa edellä. Joskus erittäin rasittavaa, koska Basse ottaa tehtävänsä kirjaimellisesti, eikä anna anteeksi pienintäkään etuilua. Ja tämä pätee näemmä isommassakin porukassa. Toivottavasti Basse ei ala kuvitella, että kaikki kadulla kulkevat ovat samaa porukkaa...


Haukunestolaite on toiminut hyvin. Pari kertaa olen ollut ihan vekottimen vieressä, kun koirat ovat aloittaneet haukun; käytävässä on soitettu jonkun muun ovikelloa (tämä aiheuttaa joka kerta raivoisan reaktion, onhan ääni sama kuin omassa ovikellossa, vaikka paljon vaimeampi) tai naapuri on painanut ovensa kiinni tavallista äänekkäämmin (ääni on silloinkin tasoltaan kuiskauksen luokkaa...). Haukkuminen alkoi kuten tavallisesti, mutta katkesi puolentoista haukahduksen jälkeen. Hetken hiljaisuutta seurasi Bassen harmistunut marmatus ;) mutta pääasia, että meteli loppui. Haukkuvekottimessa paloi hetken punainen valo, joka ilmaisi, että koirakorvia vihlova ääni on totta, vaikka minä en sitä kuule.

Retkipäivä

Joskus huono käytös tulee palkittua. AB on saanut nyt kolmena päivänä paljon vaihtelevaa ulkoilua ehkäisemään ikävöintihaukkumista. M&M:stä ostettiin haukunestolaite, mutta sen toimivuudesta ei ole vielä kokemusta.

Arttu päivysti hyönteisiä, eikä piitannut

kamerasta, emännästä eikä vesikupista.

Basselle maistui pieni pussillinen raksuja, jotka

jäi aamulla syömättä. Vettä kului puoli pullollista :)

Arthur ja hänen ylhäinen katseensa yli nurmikon.

Toiseenkin suuntaan piti tarkkailla, 

mutta eivät nuo laivatkaan kiinnostaneet.

Vähän matkan päässä pelattiin mölkkyä.

Basse piti onneksi emännälle seuraa :)

Kotimatkalla metrossa Arttu sai kehuja :)

Raitiovaunusta pois hypätessä kävi hassusti, 

Arttu kompastui ja putosi oikean lavan päälle maahan.

Miksi, miksi en nostanut sitä alas, kuten ennenkin...

...

Nyt kotona nukkuu kaksi väsynyttä koiraa, 

emäntä paikkaa työpäiväänsä myöhään yöhön...