Tuumin tässä vaan, kertoisinko välillä kuulumisia. Pehmonalle tarvitaan nyt tähän tarinaan mukaan. Se on näet saatu kamultani Kallelta. Molemmat on tosi rakkaita, vaikka välillä kohtelenkin niitä kovakouraisesti, Kallea sekä pehmoa.
Kalle täältä kaukaa, morjens! Taitaa Aatulle mennä pupu pöksyyn tai tulla tippa silmään. Siispä mä autan, koska me kuljettiin niin kauan yhtä käpälää, ettei kamua voi jättää tässäkään pulaan.
Muutin nimittäin kauas. Ihan lentokoneella tultiin, minä vaan eri kohdassa konetta kuin mamma ja iskä. Matka oli niin hurja, että mamma osaa kertoa siitä ehkä joskus paremmin, jos ehtii. Hirveän kauan olin jossakin kopassa, eikä tullu edes mitään vahinkoja koppaan... olenhan mä jo aika iso poika.
Nii justiinsa. Ja jos olisin aavistanu, mitä on tulossa, kun Kalle viime(isen) kerran oli täällä meillä ihmistensä kanssa, olisin piilottanut sen meidän varastoon... Mutta ei pienet koirapojat tienny. Painittiin vaan hurjana ja myllättiin aamulla Kallen mamman petillä.
Mutta eihän surra, kamu... yritetään löytää lisää kavereita, ja nähdään vielä joskus. Silloin otetaan kaikki ilo irti, eikä muisteta hetkeen sitä, että ollaan erossa oltukaan.
Oikein hyvää Ystävänpäivää kaikille käpäläkamuille ja heidän ihmisilleen!
T: Arttu ja Kalle
