Uutiset ja sää:
Ulkona on leutoa ja kivaa. Josta johtuu, että Mäyräkoira on liian täynnä virtaa. Siis aivan todella! Aamu on ainut rauhallinen hetki päivässä, sen laiska koirakin omaksui joululomalla. Emäntä hipsii keittöön, kylppäriin, pukeutuu hissun kissun ja livahtaa ovesta ulos ja töihin. Mäyräkoira käy jossain välissä unisena pissalla, omalla lumeen lapioidulla kiitoradallaan, ja palaa peittojensa keskelle nukkumaan.
Ruokatunnilla on pakkasista asti tullut tavaksi poiketa antamaan koiralle "aamupala", ja ennen töihin paluuta on käyty pieni lenkki. Paukkupakkasilla se oli "lämpimin" hetki päivästä, joka ajateltiin koiran eduksi. Mainittakoon intiiminä yksityiskohtana koiraa loukkaamatta, että "isot asiat" onnistuvat vihdoinkin lähes poikkeuksetta tuolla lenkillä suuremmin odottelematta ja koiran voi taas huoletta jättää uuden olohuoneen maton seuraan iltapäiväksi... Tätä velvollisuuslenkitystä ehtii edeltää jo ovella vinkuminen, uusin "hinku-vinku", joka on hyvin vieno, ärsyttävä kurkkuääni. Se tulee varmaan hännänjuuresta asti, heikkona ja säälittävänä, kuin joka uloshengityksellä olisi astmapotilas kyseessä. Samaa hinkumista käytetään autossa kuskin hermojen kokeiluun ainakin reilut puoli tuntia, kunnes äänen ilmenen tehottomuus kuskiin saa sen taukoamaan. Hetkeksi.
Töistä palattua alkaa heti sama "hinku-vinku"... Koira hinkuu ovella, kun emäntä istahtaa ruokapöytään, vessanpytylle tai nojatuoliin! Koira kolkuttaa eteisen ovea kyljellään ja pääseekin ulos lumeen lapioidulle kiitoradalleen pissalle, palaa sisälle, jää ovelle odottamaan ja hinkuu ja kolkuttaa... En tiedä vielä, kumpi on rasittavampaa, paukkupakkasten aikana hellittämättä tuijottava koira vai nyt ilmojen lämmettyä hellittämättä hinkuva ja kolkuttava koira...
Kun emännän pitkän odottamisen (nojatuolissa hiirenhiljaa tilaisuutta kärkkyen) tuloksena tulee se sekunnin sadasosa, kun koira ei hinku-vinku, ei kolkuta ovea ja kenties on siirtynyt oven luota metrin verran keittiön suuntaan, emäntä nousee muina miehinä ja ehdottaa juuri keksimänsä idean: "Mennäänkö lenkille?!" Johon kora vastaa hinku-vinkulla ja oven kolkutuksella ja hyppimällä ja kierimällä ja taitaa se joskus tuoda pallonkin varmuuden vuoksi... Kaikki ehdollistumat läsnä kerta kaikkiaan.
Lenkillä vetäminen ja muiden koirien räyhääminen on alkanut olla kivaa! Vetäminen on pakkasukon syy, sillä ennen pakkasia koira veti jo ehkä noin joka kymmenennellä lenkillä hiukan vähemmän... Räyhääminen on uusi käsittämätön juttu. Ensin koira lähestyy vastaantulevaa koiraa pää pystyssä, niska ojennettuna mittaviin korkeuksiin, ettei suorastaan kaula kaarella. Sitten se tuijottaa, herkeämättä vastaantulijaa, joka on vielä ihan rauhallinen. Mutta se tuijotus... jossain vaiheessa vastaantulija saa siitä tarpeekseen, ja samalla sekunnin sadasosalla rähähdys alkaa kahdesta kidasta. Jonakin päivänä muistamme ottaa namit mukaan lenkille, ja edes kokeilla niiden tehoa.
Joululomalla koira oppi nukkumaan miehekkäät yöunet, 12 tuntia ei tunnu missään! Mutta onpa tulossa miehen ikäänkin, tasan kahden viikon kuluttua on eka vuosi täynnä:) Ehkä tässä siis eletään murkkuiän vaiheita, ja kiskotaan hihnaa joka päivä vähemmän, hinkutaan ulos taukoamatta, kunnes emäntä ostaa korvatulpat ja ollaan koko ajan niin mahdottoman Mäyräkoiraa.
Synttäreiden kunniaks olisi ehkä tämä blogi jätettävä Artun haltuun, ja perustettava uusi askarteluille...