Uuden vuoden pellet

Haluamme toivottaa kaikille hurjan kivoille blogikamuille muikean mukavaa uutta vuotta :)

Jouluposeeraukset

Kylvetetty ja kammattu Basse kiharoineen :)


Jahas, kamera onkin siellä...


Kattokaa MUA, ei tota tylsää sohvaa, johon ei saa jouluna mennä.


Ääh, miksei saa olla niin kun huvittaa...


Artun nenä vissiin pääasia...


Mä EN jaksa enää...

Basse hoitaa possua

Possu, nyt lenkille!


Olet kyllä hankala possu!


Siitäs saat, kun olet noin mahdoton! Lenkille on mentävä, vaikka sataa vettä.


Basse: Mamma, possu ei tottele, voiko sen vaihtaa?
Minä: Kulta, ei sinuakaan vaihdettu...


Täältä tullaan taas!


Sainpas sen ulkoilutettua!


Possulla on kyl huono kunto! Väsähti noin kovasti lenkillä.


Laitan possun nukkumaan, siitä se virkistyy :)


Lapsenhoito on kamalan rankkaa. Mamma, vahdi mun luuta ja possua, nyt nukuttaa...

Jouluseimi

Joulu on jo mennyt, mutta tämä aihe ei vanhene. SItä paitsi, tietäjätkin tulivat vähän myöhässä :)
Seimen hahmot on tehnyt liki 30 vuotta sitten minulle hyvin tärkeä henkilö. Tämänvuotinen asetelma näyttää tältä. Pehmokuuset ja -tähdet olen tehnyt itse muutama vuosi sitten.

Aika kuluu

Vuodenvaihde on kohtaamisten aikaa. Perheet, suvut ja ystävät viettävät sitä yhdessä, lemmikit otetaan mukaan ulkoiluun, matkoille, herkutteluun ja lepäilyyn, aika tuntuu pysähtyvän ja niin sen toivoisi tekevänkin, edes hiukan pidemmäksi tuokioksi. Näihin pieniin hetkiin, jotka ovat murto-osa elämästä. Mutta ne ovat myös voimavara, jonka avulla tasaisena jatkuva arki ei tunnu niin raskaalta.

Kohtaaminen edeltää eroa, yhdessäolo erilleen joutumista. Kauneinkaan hetki ei kestä ikuisesti. Sen muisto tekee joskus niin kipeää jälkikäteen, että melkein kaduttaa, kun on tullut oltua mukana. Mikä tekee kauniista kipeän, ihanasta surullisen, unohtumattomasta taakan? Luopumisen tuska. Irti päästämisen kipu. Voimavarasta tulee hetkeksi heikko kohtamme, haavoittuvan sydämen murtaja.

Vielä ei ole aika, mutta ihan pienen hetken kuluttua hyvästelemme ystävämme, lempeän ja viisaan koiravanhuksen. Ellei tapahdu ihmettä, se hetki tulee aivan liian pian. Kipu on jo alkanut, suru hiipii vieraaksi. Tulkoon hetkeksi, mutta emme huoli asumaan. Haluamme kaiken jälkeen palata kauniisiin muistoihin, yhdessä elettyihin hetkiin, kesän leikkeihin ja ystävyyteesi, jota sinulla olisi ollut annettavana vielä enemmän kuin meillä koskaan oli aikaa ottaa vastaan.

Rakas ystävä, olen pahoillani, koska tiedän jäähyväisistä ennen sinua. Vielä enemmän olen surullinen ajasta, jota emme viettäneet yhdessä, vaikka vielä olisi ollut mahdollista. Elämä kuljettaa, aika kuluu, sinä olet sydämessäni aina.

Joulusta arkeen

Ensimmäinen joulu koirien seurassa on ollut rentouttava ja rauhallinen:

-huolimatta aattoillan protesteista (pienempi hermostui herkkuluiden vaihtumisesta, mutta onneksi emännän pyjamanlahje oli viitisen senttiä arvioitua kauempana...),
-välittämättä joululahjapossun omistuskiistoista (sen merkiksi pienempi kasteli Artun fleece-peiton, jossa tekstinä "The Boss"... vai ei koirat osaa lukea)
-pelästymättä ympärillämme kaatuneista metsistä (liki 30 puuta muutaman sadan metrin sisällä, muutama omalla rivitaloalueellamme, useampi poikittain kävelytiellä),
-tuntematta liiallista orpoutta Artun lähdettyä reissuun jo joulupäivänä ilostuttamaan koiratonta tuttavaa
-hätäilemättä muutaman tunnin sähkökatkosta, toiset muualla päin Suomea ovat vieläkin kylmissään...

Jatkamme Bassen kanssa talvilomaa, jonka aikana teemme pienen reissun ja menemme taloudenhoitaja-viihdyttäjä-yhdistelmänä ennen uutta vuotta jakamaan iloa muuallekin. Seuraava etappi onkin sitten uusi vuosi, sekin Bassen kanssa ensimmäinen ja samalla kahden vietettävä. Juhlijoita emme ole kumpikaan, joten lisäämme radioon volyymiä, jos paukutus pelottaa ja keksimme sisäleikkejä :)

On kiva palata arkeenkin, kun tiedossa on taas uusi mielenkiintoinen vuosi, paitsi näiden omien karvanassujen, myös teidän persoonallisten ja ihanien blogiystävien ja lemmikkienne kanssa, kiitos teistä :)

Joulun iloja

Pientä tassutusta makuuhuoneen ovelle asti, pysähdys ja inahdus. Nostan pääni tyynystä ja tassutus tulee juoksuna luokseni. Toiset, rivakammat tassut sukeltavat vankkuripetistään ulos ja liittyvät seuraamme.
-Hyvää Joulua, koirat :)

---

Aamulenkillä pariskunta menee ohitsemme, kun tappijalat nuuskuttelevat ihmeissään muiden jättämiä joulukortteja.

Mies: Älä tyttö juoksuta niitä enää, kun on jalat jo noin lyhkäset :)
Minä: Juu, niin on, mutta päänupeissa riittää virtaa ;)
Basse: ,;` (Miten hymiöistä saadaan aikaan innosta läähättävä ilme, ja ihmisten luo ruopiva karvakasa...)

---

Lenkin puolivälissä huomaan ennen koiria !!! omakotitaloalueella vapaana pihalta tielle tulossa olevan koiran. Sekin on ajatuksissaan, nenä maassa, etsii naapurin jättämää joulukorttia... Koiran omistaja on kauempana pihalla, oikeastaan autotallissa, jonka pariovet ovat onneksi auki.

Minä: Onko toi teidän koira...
Mies: Juu, onhan se. (Lähtee tulemaan kohti tietä.)
Minä: Onks se poika? Ajattelin vaan, että kohta tulee iso rähinä...
Mies: On se poika. (Pistää juoksuksi.)

Koira huomaa meidät vasta, kun isäntä kutsuu sitä. Valpas pää nousee maasta. korvat höristyvät siihen tuttuun tervehtimisvalmiuteen, jonka Arttu ja Basse lukeavat aina väärin... Mies luotsaa koiransa (aivan liian helposti, kade minä) kauemmas tiestä, omalle pihalle.

Minä: Kiitti... ;)
Mies:...kiitos! :)

---

Olimme melkein ainoat ulkoilijat, joten joulurauha toteutui täydellisesti, kiitos teille ihanille, jotka nostatitte hymyn huulille ja saitte jouluaattomme alkamaan entistäkin paremmin :)

Joulurauhaa ja iloa kaikille, vielä kerran :)

Jouluiloa!

Arttu, Basse ja henkilökunta toivottavat kaikille lukijoille, mäyriksille, mäyrisihmisille ja ihan jokaiselle Rauhallista Joulua!

(Joulu)valvomisia

Tänne se lelu! Se on Minun, kaikki täällä on Minun!


Senkin kakara, näytän sulle kieltä, siinä kaikki mitä sinusta juuri nyt ajattelen.


Koirien ei kuulu esittää haavoittunutta sorsaa saadakseen haluamansa...


Meillä tapahtuu kummia. Emäntä käyttäytyy kummallisesti, toisinaan Bassekin. Minä sen sijaan yritän etsiä rauhallisia nukkumapaikkoja, jonne ei radion, vispilän ja monitoimikoneen äänet (kyllä, kaikki ovat olleet yhtä aikaa päällä) kuulu. Viimeinen vetoni oli mennä kylppärin lattialle ja haudata pääni syvälle vaatekasaan. Basse kävi antamassa käskyjä, mutta en reagoinut, ja se lähti lopulta, emännän perässä kuten aina.

Tänä yönä on rapissut paperi ja sellofaani. Välillä tuoksuu hyvältä, myös ne rapiseviin papereihin piilotetut jutut. Minua huolestuttaa, koska ennen kaikki paperiin tai pahvilaatikkoihin piilotetut annettiin Minulle avattavaksi ja herkuteltavaksi. Nyt paketit nostetaan kiharaisine nauhoineen (Bassen) ulottumattomiin. Onko tämä palvelujen vähentämisen alkua? Mihin voin valittaa ennen kuin on liian myöhäistä??

Iltaisin emäntä istuu pöydän vieressä ja rapistelee toisenlaisia papereita, laittaa niihin liimaa, leikkaa ja välillä puhisee. Pääasiassa on kuitenkin hiljaa ja keskittyneen näköinen. Saamme häädön aina, kun yritämme asettua emännän työtuolin pyörien tuntumaan tarkkailemaan. Miten niin on vaikeaa, kun ei voi liikkua senttiäkään?

Päivitämme kuulemma blogia kunnolla vasta jouluna. Sitä vietämme emännän kanssa kotona. Aika erikoista, mutta ehkä se on kivaakin. Kuin pidempi viikonloppu, ja enemmän safkaa. Emännän toiveissa olis lumisadetta ja pitkä rauhallinen lenkki... Kenen kanssa se sellaisen aikoo tehdä? Täällä ei ole ainakaan vapaaehtoisia mihinkään haavekävelyyn...

Olen varovaisen toiveikas Joulun suhteen. Tänään tuli iso paketti postista ja sieltä ilmestyi tylsiä, pehmeitä tavaroita. Mutta olin näkevinäni, että emäntä teki toisen tilauksen, jossa oli aivan erityisiä luita Minulle... Toimitus jouluksi, joten vetäydyn nyt uudelleen unille ja hiomaan sotasuunnitelmaani. Basse ei nimittäin tule saamaan siivuakaan luistani, sehän on täällä vasta ensimmäistä joulua... Emäntä lienee toista mieltä.

Mallin töitä

Olen vissiin aika komea koira, kun minusta on ennenkin tehty taideteoksia. Nyt olen taas päässyt taiteilijan malliks. Hurjan mielelläni olen mallina, koska siitä saa hyvää palkkaa! Mun palkalla mä ja Basse ollaan mässäilty kovasti ja palkkakaapissa on vielä paljon palkkaa jäljellä. Tilikirja on mamman takataskussa vissiin, koska saan aina vaan pienen määrän kerralla. Ihan ku ihmiset käy pankkiautomaatilla ja ottaa pari seteliä. Meillekin maistuu Bassen kanssa aina pari siivua kuivattua kanaa :) Ja parit luut joulukalenterista jälkkäriks.

Ai niin, mamman käski laittaa tähän loppuun vielä linkin mun kuvaan:
www.hauhau.fi

Bassen joulukalenteri

Lupa, lupa, pliiiis...


Annas kun autan, toi voi olla hankala homma...


Mua et puijaa, tää on mun luukku!


Mam-mam, lurps!

Joulukalenteri

Kyllä meitä onni potkaisi, kun emäntä osallistui johonkin kirjoituskilpailuun! Me saatiin iso laatikko herkkuja, esimerkiks tää kalenteri. Josta ei olla saatu aukasta vielä yhtään luukkua ennen ku tänään! Emäntä järkeili, että kun on kaks koiraa ja yks kalenteri, täytyy pitää välillä taukoa avaamisessa, että molemmat saa samana päivänä herkkuja.
Siinä palkinnossa oli vielä melkein puol kiloo kuivattua kanaa, pussillinen kuivamuonaa ja kaks pakettia jotain hammashoitoherkkuja. Ei oltais arvattu, että emännän raapustukset oliki näin hyviä :)


Mikä ihme toi on? Haisee hyvältä!


Kumpi on eka?


Saadaanks me lupa...


Ääh, kestää taas kauan, mä luovutan! Ja Arttu saa kumminki avata eka luukun.


Nam, nam!

Piparkakku N:o 3

Pipareita ei tule puuttumaan :)

Eilisen postauksen vintage-kuvasta on tulossa samanlainen "tuote" kuin tästä :)



En ymmärrä, miks pitää ostaa uusi imuri ja parkkeerata se mun petin viereen! Onneks väri sointuu mun käpäläkarvoihin, muuten nakittaisin Bassen tihutöihin... Noi männynneulaset ei sit oo mun takia tuolla imurin mahassa. Eikä noi kamalat villakoirat...

Piparkakku N:o 2

Toinen piparikortti. Kuka käski kuvata hämärässä, värit EI ole oikeasti kellertävät.


Kuka arvaa, mitä tästä on tulossa :)


Tämäkin odottaa adventtia 2012...

Joulun odotusta

Piparikortteja on iso pino, tässä ensimmäinen maistiainen :)


Adventti on valmistautumista ja joulun odotusta. Tämä adventtikalenteri joutuu odottamaan aika kauan... ehkä ensi jouluun, koska ei tullut valmiiksi ajoissa.


Voisinks mä opetella ite rillaamaan meille aamupalaa, jooko? Kestää niin kamalan kauan aina toi sun annostelu.


Anna jo sitä muonaa!!

Lauantaiaamuna

Pienempi karvanassu herättää räyskäytyksellä sängyn vieressä. Olenpa nukkunut hyvin, ensimmäinen herätys vasta nyt. Arvioin kellon olevan jo yli kahdeksan.

Nukahdan. Yö oli sittenkin liian lyhyt. Kirjoittelin illalla liian myöhään, katsoin jonkun ohjelman ja suunnittelin selaavani vielä yhden lehden. Perjantai-iltana haluaisi ehtiä kaikkea, mikä ei muina päivinä ole muka sallittua ;) Laiskottelua ja lukemista, kaupasta ostettu herkku ja hyvää teetä...

Isompi nelijalkainen antaa matalan, vaativan herätysäänen, kun kello on puoli yhdeksän. Siitä arvaan, että on aika nousta. Se on ottanut tavaksi toistaa pienemmän pyyntö, jos en heti reagoi. Kuvittelenko, vai tuleeko se kertomaan, että nyt tolla kakaralla on hätä, toimitaan ripeästi...

Kiskon makuuhuoneen hämärässä vaatteita ylle, otan koirat kylppäriin mukaan, ettei se kakara vain toimita itseään sillä välin nojatuolin jalan luo. On ollut vaikea muistaa, miten hätäinen rakko voikaan vuoden vanhalla vielä olla. Varsinkin kuivamuonan rouskuttajalla, joka vetää vettä kupista tolkuttomat määrät. Viikko sitten aloin antaa molemmille samaa ruokaa. Se on helpompaa, ja juominen on vähentynyt tosi paljon. Kasvissoseet, raaka jauheliha ja muutkin barf-pöperöt sisältävät paljon nestettä. Vettä on toki aina tarjolla.

Ensimmäiset metrit ulkona tekevät melkein kipeää, kun väsyttää. Mutta ilma on raikas, vastaantulijoita vähän eikä yhtään räyhättävää koirakkoa tänä aamuna :) Tämän vuoksi kannatti herätä. Poikkean metsään, kun pienempi näyttää sinne päättäväisesti haluavan. Unisena ja ajatukset vielä sikin sokin ei jaksa ottaa kenenkään kohtaamisen riskiä. On mukavampi mennä rauhassa kapeaa polkua, katsella ja pysähdellä koirien tahtiin. Pienempi kiilaa usein ison edelle, työntää nenänsä samoihin ruohotupsuihin, nostaa jalkaa samoihin puihin. Apinoita ovat, mutta ihmettelen taas, mitä olen tehnyt ansaitakseni nämä aamuhetket metsässä. Kun minulle näytetään, että täällä on paras olla ja hengittää, täällä ei autot kaasuta eikä ole kiirettä.



Lenkin jälkeen olen herännyt ja minulle on muodostunut selvä käsitys tästä päivästä. Koirat odottavat ovensuussa hihnojen ja pantojen riisumista. Mietin taas, miten nopeasti ne senkin oppivat. Muutama viikko sitten yritin kuoria lenkkivaatteita, jarrutella kuraisia koiria ja lenteleviä flexejä...

Koirien jalat ja mahat pyyhitään suurin piirtein kuiviksi - pesu odottaa myöhemmin. Koirat makkariin, ruokakupit perässä. Moppi esille, pikainen roskien lakaisu ja sitten moppaamaan kahdeksan tassun tallaamat lattiat. Protestit makkarissa vaimenevat, niille on tullut selväksi, mitä "odota" tarkoittaa. Se on paikalleen jäämistä, poistumiskielto, kirjaimellisesti odottamista :) Ei loputonta tunnetta siitä, että joku on unohtanut, vaan palkitsevaa. Odottamisen jälkeen tapahtuu aina jotain kivaa. Saa juosta hulluna ympäri taloa, hakea namia kätköstä, lähdteä lenkille, mitä milloinkin.

Tällä hetkellä koirat touhuilevat omiaan, kirjoitan lauantaiaamun rauhassa ja kaikkien odotus on palkittu. Sain lattiat puhtaiksi, koirat saivat minut takaisin :) Koirien pesu on vuorossa heti, kun makkarin lattia on mopattu.

Kyläilijät

Kyläreissu tänään oli varsin erikoinen. Nelijalkaiset vilistivät lattialistojen, tikkaiden, liisteriämpärien ja ihmisten seassa. Emäntä tarttui lähimpään tapetin kulmaan ja kiskoi sen alas seinältä pala kerrallaan. Pihapiiriin tutustuminen päättyi nelijalkaiten osalta ties minne, emäntä luovutti kutsumisen ja palasi sisään odottamaan. Tassuväki palasi yksi kerrallaan retkiltään, ilmeisesti onnistuneilta. Teehetki maistui ruhtinaalliselta alas kiskotun väliseinän jäännösten päällä istuen.

Kotiin palattua on otettu päikkärit pitkällä kaavalla ;) Telmuaminen alkoi sillä sekunnilla, kun otin läppärin raportoidakseni, että olemme hengissä, vaikka emme jaksa ja ehdi nykyään paljon kirjoitella. Puolustan sohvalla omaa kolmannestani, vaikka kaksi liiankin virkistynyttä apinaa yrittää vallankaappausta.

Rauhallista pyhäinpäivän iltaa ja viikonloppua.


PS: Hurjan kylmiä nuo vanhemmat talot, kun tapettiakin on pitänyt laittaa liki kymmenen kerrosta... ;D)))

Kiitos :)

Saimme tällaisen kauniin ajatuksen askartelevalta Sirpalta suurkiitokset sinulle!

Ojennamme tästä kukkakimpusta edelleen

Terapeutille,
Nirpulle synttäreiden kunniaksi,
Marian pojanviikareille,
Marja-Leenan Ossille,
Aikun Ollille ja
Annamarin nelijalkaisille :)

Mukavaa viikon alkua kaikille lukijoille. Meille tuli oikein kiva koiraperheeseen sopiva yllätysmeili heti maanantaina, kerromme siitä myöhemmin lisää ;))

Saimi tunnustaa :)

Kuva: © Saimin emäntä

Saimi vastasi haasteeseen ja kirjoitti...
Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa: Kiitos Arttu ja Basse!
2. Antaa tunnustus viidelle bloggaajalle: ei ole ketään muita tuttuja bloggaajia..
3. Ilmoittaa näille viidelle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

1. Olen äärimmäisen ihmisrakas, enkä selviäisi jos minua ei huomattaisi.
2. Ruoka maistuu paljon paremmalta aktivointipallosta, kuin ruokakiposta!
3. Lempiluuni on frisbee-luu, ja lempileluni häntäheikki (kuminen vinkulelupallo, josta lähtee häntä. Hännästä on kiva ottaa kiinni ja riepottaa!)
4. Osaan monenlaisia temppuja ja opin ne nopeasti: istu, maahan, kieri, läpsy, istu nätisti, sano päivää, pum (kaadun kuolleena maahan, tämä vielä työn alla) ja "tee joku temppu" (yleensä kierin, mutta saatan istua myös nätisti)
5. Olen värivirheellinen, mutta luonteeltani kympin arvoinen!
6. Pelkään vähän muita koiria, varsinkin isoja.
7. Tykkään Anniinan hevosesta, vaikka se ei taida tykätä minusta...
8. Hännän jahtaaminen on uusin huvini.

Korvat auki ja silmät kiinni

Käänsin korvat auki, kun haukuttiin kuuroksi... Puhtaat ne ainakin on!


Mahdoton häslinki yhden kakaran takia. Kyllä tässä nyt muutkin osaa olla söpöjä kuin tuo keskenkasvuinen.
Väsyttää...

Tutustumisia

Meistä löytyy muutakin kuin söpöilyä ;)

Tulen päivä päivältä vakuuttuneemmaksi, että juuri tämä koirakombinaatio on paras mahdollinen. En ajattele nyt kummankaan hyviä tai huonoja puolia, vaan toisiaan täydentäviä piirteitä. Osittain samaa rotua olevina ne ovat kuitenkin tyystin erilaiset, ja on erittäin suuri onni, että osuivat kohdalleni juuri tässä järjestyksessä. Ensin Arttu ja sitten Basse.

Arttu on ollut sylivauva melkein aina, ja Bassen tulon myötä se "sairastui" vakavaan hellyydenkipeyteen :) Basse turvautui alkuun minuun ja kiipeili syliin, kun uusi tilanne tuntui oudolta. Mutta hyvin pian tajusin, että se on itsenäinen nuori herra, joka tulee syliin, kun se on vapaana, mutta vetää paljon mieluummin koirakaveria korvasta tai härnää sen leikkimään takaa-ajoa.

Arttu on Aikuinen (nyyh, mun pieni mäyris...) ja Basse 1v. 1kk. melkoinen kakara, ihanan pentumainen :) Joskus vaihdamme Artun kanssa katseen, kun pieni myllertää maailmaamme ja kotiamme... joskus taas Basse tulee aivan kuin kielimään, että Arttu kiipeilee taas nojatuolin kautta työpöydälle hakemaan pehmolelua! Ota näistä selvää, mikä on totta!!

Lenkillä on Arttu itsenäinen, totinen torvensoittaja, joka ei toivo marssiaan häirittävän. Basse ehtii nuuskia sitä ja tätä, mutta vilistää Artun perässä joka paikkaan.

Arttu arvostaa vapaapäivänä pitkiä aamu-unia. Basse on tirpakkana viimeistään kahdeksalta, polkee jalkaa ja näyskii sängyn vieressä, jos emännän peitto ei ala heilahtaa :) Ja saa sitten tietysti lopulta vanhemman koiran innostumaan mukaan yhteisherätykseen... Molempi parempi, kyllä tässä talossa on nukuttu vapaapäiviä jo riittävästi ;D)

Arttu pyytää katseella lupaa, kun Basse on jo mennyt läpi esteiden ja pinkoo kohti päämäärää :) Tosin ne tasoittavat toisiaan tässäkin: Basse ottaa nopeasti mallia Artun reaktioista, mutta Arttu puolestaan alkaa oikoa asioita ruokakupilla ja ovella, kun pienempi ansiokkaasti näyttää, miten koiramaista elämä joskus voi olla :D))

Listaa voi jatkaa aina, kun tulee uusia saman- tai erinkaltaisuuksia vastaan. Tänään koirat saivat 3 ystävää. Naapurin tyttö toi kaksi kaveriaan pihalle, kun tulimme lenkiltä, ja hetken aikaa ilmassa vilisi pieniä käsiä, häntiä, nuolaisuja, tassuja ja iloisia ilmeitä :) Lasten kanssa on aina ilo tutustua, ja koirat tekevät sen parhaalla mahdollisella tavalla, mutkattomasti.

Onni on suosinut!

Veljekset löivät kuonot yhteen, tuumivat hetken, ja saivat kasan taiteltuja lappusia lautasella eteensä. Arttu työnsi yhden kuonolla reunan yli lattialle, valinta oli suoritettu :) Basse harkitsi, katsoi emäntää silmiin, siirteli lappusia, nuuski ja katsoi taas. Lopulta se otti yhden lapun suuhunsa ja poistui sivummalle.

Artun arpomana villapaita-arvonnassa voitti Sunan ja Pinja.
Bassen toimiessa onnettarena kokoonpanomme uutisen arvauksen arvonnassa voitti Nelli, Fanni ja Iina.

Lämpimät onnittelut :)

Tarvitsisin meiliosoitteet tai jotain...

8 satunnaista totuutta

Kiitos Pinjalle ja emännälle kivasta tunnustuksesta :)



Tunnustuksen saaneen pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa
2. Antaa tunnustus viidelle bloggaajalle
3. Ilmoittaa näille viidelle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Koska meillä on nyt ollut melkoisen suuri elämänmuutos Bassen myötä, ajattelin kerätä totuudet siitä näkökulmasta. Suurin muutos nimittäin on tapahtunut Bassen tultua juuri Artussa, eikä todellakaan kaikilta osin kielteiseen suuntaan.

Bassen tultua joukkoomme:

1. Arttu aloitti vahtimisen myös lenkillä ja haukkuu tutuillekin (ihmisille) tosi pelottavasti! Never before!

2. Arttu lopetti jokailtaisen ja -öisen ramppaamisen makuuhuoneessa.

3. Arttu lopetti myös ulko-ovella notkumisen.

4. Artun vatsan toimintakin on parantunut. Ilmeistä yksinolon stressiä aiemmin.

5. Arttu tottelee paljon pienemmästä käskystä (kuiskauksesta) kuin ennen.

6. Arttu on kyllä minusta mustasukkainen, mutta vain sen verran, että työntää puolta suuremman nenänsä väliin, kun pienempi saa rapsutuksia :)

7. Arttu luopui sohvastaan saadakseen pieneltä nukkumarauhan, mutta palautin arvojärjestyksen asiaan :)

8. Arttu tutustui ensimmäisen kerran pieneen ihmisvauvaan viikko sitten. Kauniisti ja keskittyneesti se tutki ja nuuski ja nuoli pientä nyrkkiä.

En ole varma, ketkä kaikki ovat jo saaneet tämän tunnustuksen, mutta toivoisin, että te hiljaiset, jotka luette blogiamme, uskaltaisitte vastata :) Miten olis, Saimi?