lauantai 30. toukokuuta 2020

Valkoista


Tuulenpuuska tuli juuri, kun otin kuvan. Eikä asiaa helpottanut yhtään hihnan päässä sinkoileva mäyräkoira. Tärähtänyt lopputulos, mutta sen kerran kun saadaan (kännykkä)kamera mukaan lenkille, on kuva julkaistava, vaikka laatu olisi mitä.

Arttu tutustui tänään pieneen valkoiseen koiraneitiin puistossamme. Tuli hyvä mieli, kun herra mäyrä osasi käyttäytyä ja pisti hiukan leikiksikin: etutassut maahan ja häntä heilumaan. Sitä oli ilo katsella, kun koirakavereita ei juuri muuten näillä kulmilla ole. Niitä ei lasketa, jotka omistajat päästää ilman tilannetajua pitkässä hihnassa Artun nenille, vaikka vastaanotto on kumeaa murinaa ja pystyyn nostettu selkäevä. Arttu valikoi seuransa, sille nyt ei voi mitään, eikä ole edes tarpeen.

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kaikki hyvin


Ei, en ole matkustamassa mihinkään kaukomaille. Se on vielä kiellettyä. Enkä tarvitse kassikyytiä lenkilläkään, omat tassut toimii oikein hyvin. Kuva on (ihmisen mielestä hauska juttu) todiste viime talvelta, kuinka pöljän ihmisen kanssa joudun asumaan. 

Eläinlääkäri laittoi illalla viestiä, että bakteerikasvu on loppunut ja olen parantunut hienosti! Ne sitten osaa kehua minua, kuitissakin toivotetaan usein paranemista kiltille Artulle.

Nyt popsin taas jotain karpalovalmisteita päivittäin. Ne kuulemma auttaa, ettei sama vaiva uusiudu. Pääasia, että kuppiin ilmestyy myös syötävää, kyllä sen mukana uppoaa muutamat tabletit, ja parempia nuo on kuin antibiootit. 

Meillä oli eilen pelottava aamulenkki. Varis hyökkäsi kimppuun, kun olimme juuri fiilistelemässä kukkivia puita ja pensaita. Ensin se teki valehyökkäyksen matalalla lentäen. Sitten se tuli vielä perässä ja iski ihmistä siivillä takaraivoon! Pääasia, ettei nokkaa käyttänyt, mutta pelottavaa se oli. Tulimme puolijuoksua pois ja jätimme variksen vahtimaan tiluksiaan! Melko tyhmä lintu, onko se muka koskaan nähnyt tuon ihmisen kiipeävän puuhun linnunpesälle. Vielä harvemmin mäyräkoiran.

perjantai 22. toukokuuta 2020

Tunteella mennään


Sopivaa piilopaikkaa tässä etsin. Aamulla mennään taas pissakontrolliin, samalla kuulemma kynnet lyhenee!


Ottaisinko sittenkin varasydämen mukaan? Vetoan sillä hoitajien tunteisiin, jos eivät minua sitten niin paljon pistelisi...

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Puolen vuoden kuulumiset

Mahdottoman pitkiä taukoja kirjuri-ihminen on pitänyt taas uutisteni kertomisessa. Kaiket päivät se näpyttelee konetta, mutta Minun, Mäyräkoiran, asiat jäävät hunningolle. Onneksi Iivari-kamu jo kyseli kuulumisteni perään, ja ihminenkin heräsi kaivelemaan kuvia kännykästä.


Tässä (jopa meidänkin kuvien tasoon nähden ala-arvoisen keltaisessa otoksessa) olen vallannut uuden memoryfoam-petini. Alkuun oli outoa, kun tässä on vain matalat laidat, enkä löydänyt leualle sopivaa paikkaa. Pian opin myttyämään peitot mukavaksi päänaluseksi. Samalla sain hyvän syyn herätellä ihmistä vielä useammin, kun peittoa pitää tulla laittamaan Minun päälleni.

Peti on ihan hyvä, mutta melko jämäkkä. Ja koska se hankittiin sitä varten, että se mukautuisi (kevyenkin) nukkujan mukaan, pitihän siihen sitten hankkia pehmeämpi memoryfoam-levy lisäksi. Ja vielä Ikean muovitettu froteelakana suojaksi, ettei arvokkaaksi muodostunut nivelystävällinen peti likaantuisi. Että näin minä nukun. Paitsi silloin, kun en nuku, vaan vaellan ympäri huushollia ja teen ihmisen hulluksi, kun se ei tiedä, onko minulla joku hätänä, kipuna vai harrastanko vaan mäyrämäisiä rasittavuuksia.


Välillä uusi peti siirretään varastoon, kun ihminen siivoaa ja kyllästyy nostelemaan 2-3 mäyräkoiran kokoista patjaa paikasta toiseen. Silloin sukellan mylläämään vanhaan vankkuuriini, ja joku älypää ottaa kuvia...


Nukkuminen on yliarvostettua. Sitä tehdään meillä ihan liikaa tai ainakin aina silloin, kun haluaisin leikkiä. Vaikka tällä hiirellä. Saisinko sinusta kaverin?


Tämä on pehmo-Kongi. Aluksi sen kanssa riitti ajankulua, mutta kun tarranauhat menettivät tehonsa, on ihan helppo onkia herkut Kongista ja juosta pyytämään lisää. Kongia kannankin ahkerasti ympäri kotia ihmisen kannoilla.



Ihminen on tehnyt vaan töitä ja välillä harrastanut omia juttujaan. Yhdet porkkanasämpylät onnistui, mutta seuraavat ja sitä seuraavat jäivät kuulemma mataliksi. Jos joku osaa neuvoa, mikä meni pieleen, meillä olisi ehkä keittiön lattialla vielä enemmän jauhoja, mutta ilmassa hieman vähemmän tulikiven katkua. Ei mulla nyt muuta, ihminen voi jatkaa. Moro!

- - - -


Sämpylöiden leipomisen lisäksi olen testannut uutta haudutuspataa ja polttanut pizzan karrelle. Syntymäpäiväkakkukin tuli tehtyä ihan vahingossa, kun iski kääretortun nälkä. Torttutaikina jäi pellille epätasaisesti, eikä siitä ollut käärittäväksi, joten kolmeen osaan leikattuna siitä tuli kakku.

Suht terveitä olemme olleet. Jos ei oteta huomioon niitä etätöiden ensimmäisten 4 viikon ajan (ja muuten taas tänään palanneiden) flunssan oireiden seilaamista. Ja Artun perinteistä kevään pissatulehdusta, jota varten mentiin hurmaavan taksikuskin kyydillä eläinlääkäriin ja takaisin. Kohta on kontrollikäynnin aika, nyt ihan karusti omalla autolla, joka on vihdoin katsastettu ja saanut kesärenkaat. Artun selkä on pysynyt suht rauhallisena, ja lenkillä laukataankin, mutta välillä alaselän karvojen pörhistely ilman syytä paljastaa, että ajoittain on kipuja. Nyt kun antibioottikuuri on ohi, pitää kokeilla, miten säännöllisempi lääkitys auttaa. Ja kun virusaika on ohi, päästään vihdoin kokeilemaan laserhoitoa, joka jäi nyt aikomukseksi.

Me käydään teidän blogeissa ahkerasti. Mutta saamattomuus iskee, kun pitäisi keksiä jotain kertomisen arvoista tästä omasta tylsästä arjesta. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.