keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Tahtojen taistelu


Arttu Sydänkirsu :)
"En ole tämän tarinan päähenkilö, onneksi!"


Olen tehnyt sen. Ensimmäisen kerran onnistuneesti yksin ja ilman katastrofia. Olen ehjä, koiralla on varpaat tallella ja olemme yhä ylimmät ystävät :)

Kerroin vähän aikaa sitten koirien hoitotoimenpiteistä ja Bassen kynsien leikkaamisesta. Se on hankalaa ja vaatii tekijältä malttia ja varmoja otteita. Lirkuttelun ja maanittelun voi unohtaa, samoin tietysti käskyt ja kovat otteet.

Tänään oli siis kynsienhoitopäivä. Otin Artun ensin kynsitrimmerin käsittelyyn, ja se meni oikein hienosti. Basse tuli viereemme sohvalle istumaan, nuuhki epäluuloisena Artun ilmassa sojottavia takakinttuja ja kärähtänyttä tuoksua. Trimmerin hiomakivi pyörii vinhasti ja pieni palaneen käry on väistämätön, vaikka hion vain vähän aikaa yhtä kynttä kerrallaan, kuumenemisen vuoksi.

Bassen kynsien hoito vaatii otollista mielentilaa. Tänään tuntui siltä, että nyt on oikea hetki yrittää, tämän rauhallisemmaksi tuskin tulen... Taistelin vielä hetken laiskuutta ja tekosyitä vastaan, mutta hain sitten kuonokopan ja pussillisen kuivattuja kananpaloja.

Basse ei ole blondi - vaikka se siltä joskus näyttää. Se puntaroi kananpalojen ja kuonokopan välillä ja kävi hakemassa herkun. Sain sen houkuteltua toisella makupalalla takaisin, ja sitten käytin taas tilaisuutta hyväkseni ja pujotin kuonokopan päähän. Koiralle :)

Tahtojen taistelu oli ensin melkoinen, mutta suurin syy oli minussa. Kuvittelin trimmaavani Bassen kynnet samoin kuin Artunkin. Sitten ymmärsin sen paniikista, mistä on kyse. Basse pelkää kaikkia kovaäänisiä koneita (imuri, tehosekoitin...) ja siinä minä yritän sovittaa hirveästi surisevaa laitetta sen herkkiin kynsiin! Basse yritti purra trimmeriä ja piti ahdistunutta mölinää kuonokopassaan. Sammutin trimmerin, otin koiran kainaloon hirveästä pyristelystä huolimatta ja kävin hakemassa kynsisakset. Muistin aina pysähtyä hetkeksi odottamaan, että Basse rauhoittui ja jatkoin sitten vasta tilannetta eteenpäin. Ote koirasta, rauhoittuminen, pitävä ote ja tassu käteen, rauhoittuminen...

"En mä sitä trimmeriä pelänny... mut en tykkää ja se siitä!"

Pikku hiljaa etenimme ja sain etutassuista kynnet leikattua. Käänsin koiran nenän toiseen suuntaan, että sain takajalat eteeni. Taivutin tassuja taaksepäin ja kynsien leikkaaminen olikin paljon helpompaa, kun koira oli "selin".

Vaikeinta oli estää seisaallaan olevaa koiraa karkaamasta, pitää leikattavaa tassua kädessä, ottaa kynsi esille tassukarvojen seasta, avata kynsisakset (jotka menevät ärsyttävästi lukkoon koko ajan!), kääntää leikkuuta rajoittava läppä syrjään, että näin kynnen ja nipsaista siitä riittävästi kerralla. Kaikkea yhtä aikaa!

Viimeksi Bassen kynsien kanssa tunaroidessani koira pakeni muutaman kynnen leikkaamisen jälkeen sohvan alle pälyilemään. Tällä kertaa ehdin palkita sen kananpaloilla runsaasti ennen edes aiottua pakenemista. Leikitin koiria kananpalojen kanssa, heitin niitä koirien pedille ja tarjosin korkealta ilmasta innostaen hyppäämään kohti herkkua. Sitten menin ERI paikkaan istumaan, puhuin puhelimessa ja ihan kohta Basse oli jo jalkojeni juurella nuuhkimassa nilkkaani ja meni pitkälleen lepäämään jalan viereen. Luottamus on kasvanut. Kynsien leikkuu on eri asia kuin emäntä, joka puhuu puhelimessa eikä suunnittele tekevänsä mitään pahaa.

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Pihakoirat


Puutarhassa on paljon töitä tänä kesänä. Emäntä kantoi ulos huonekasvitkin, ja kun vahdin tätä kartanoa, metsästän hyttysiä ja huolehdin päivittäisestä vihannesannoksestani riipimällä joka päivä muutaman varren tuoksuvatukasta, olen iltaisin ihan poikki!


Minä jatkan leikkikavereiden etsimistä. Mammalle voi ilmoittautua. Mitä siitä, vaikka narupallo ei mahtunut kokonaan kuvaan...

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Pihakuvia 3.

Kesäkukat parvekelaatikossa. Pinkkiä ja vaaleanpunaista...




Persilja otti laatikosta tämän pään...





...tämä jäi mintulle.




Ihanat sinivioletit orvokin. Mutta teettävät nyppijälle töitä, jos niiden haluaa kukkivan kauan.



sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pihakuvia 2.

Kärhö on nyt männyn juurella, neljä kukkaa auki, monta nuppua aukeamassa.



Tässä se suuren urakan tulos, ikioma kukkamaa lainapuutarhassa :) Ja mauttomat aurinkokennolamput, joiden kuvittelen näyttävän kivalta syksyn hämärässä illassa.
Turveharkkojen saumat on tarkoitus vielä tilkitä kolmionmuotoisilla harkon palasilla. Sammaloitumisen jouduttamiseksi voisi tehdä sammalesilpusta ja piimästä mönjän. Lenkillä jo katsoin sopivan sammaletupsun tyhjään koirankakkapussiin sujautettavaksi...

Keskellä kaksi vaaleanpunaista (vai violettia?) gladiolusta, pinkki tarhajalomalva, kaksi pinkinpunaista syysleimua, limenvärinen ja pinkki päivänhattu sekä limenväriset oppineittenkukan rääpäletaimet. Etureunassa muutama varjolilja, reunoilla mm. patjarikko ja valkomaksaruoho reunakasveina. 



Harmaakurjenpolvi avaa ihan pian ensimmäisen kukan.
Se on tietysti pinkki/vaaleanpunainen :)



Joku kivikko-mehiruusuke-mikä-lie... Pallomehiparta oli virallinen nimi.
Kaiversin reunaharkkoon pienen kolon, laitoin hiekkaa pohjalle ja kasvin siihen. Kuvitelkoon kasvavansa kivikossa...



Valkoinen karpaattienkello kukkii nupuista päätellen kohta hurjasti.



Penkki on ihan liian pieni tälle porukalle. Pitäiskö kaivaa syksyllä siihen rinnalle toinen samanlainen...

lauantai 23. kesäkuuta 2012

Pihakuvia 1.

(Lisäsin eiliseen postaukseen vadelmapensaiden kuvat.)


Juhannusruusulla ei olisi voinut olla tarkempi aikataulu. Vielä viikolla katsoin, että pensas on täynnä nuppuja, tänään se on täydessä kukassa.




Hyvää Juhannusta siis vielä kerran :)



Bassesta ei saa muita kuvia ulkona... narupallo ja anova katse!



Tässä se on, ensimmäinen pensastomaatin raakile!!
Niin pieni, että sattumalta huomasin.
Ihana pieni karvaposki :)



Vähän aikaa hukassa olleet hajuherneet ensimmäistä päivää kiipeilytelineellä. Nämä pienet eivät ehkä ehdi muuta kuin venyä ja voimistella kesän aikana.
Naapurin humala(köynnös!) kurkkii pahaenteisesti säleikön takaa. 



Tuoksuvatukka on sitkeä ja hurja leviämään.
Nelitassupuutarhureille ei mahda rikkaruohotkaan mitään.
Tuoksuvatukka ei ole rikkaruoho, mutta katoaa varsi kerrallaan parempiin suihin. Ilmeisesti hyvän makuinen, koska varsia on rouskuteltu katkomisen lisäksi. Eihän se ole myrkyllinen, ei minun tietääkseni!

torstai 21. kesäkuuta 2012

Projekti jatkuu


Puutarhassa nimittäin. Sain käsiini kaksi vadelmapensasta, toinen on makea keltainen vadelma (Rubus idaeus Poranna Rosa), toinen satoisa musta vadelma (Rubus laciniatus Thornless Evergreen). Ne ovat nyt suurimmat aarteeni (heti AB:n jälkeen, tietty...). Istutuspaikka on vielä mietittävä niin, etteivät AB-aarteet satuta tassujaan piikeissä eivätkä pensaita leikeissä.

Hassua jättää pihan toiseen reunaan tyhjä, tasapainoton alue :) Mutta niin se on, koirat käyttävät pihaa ympäri vuoden, laahaavat perässään hihnaa, joka aiheuttaa enemmän tuhoja kuin koirat, joten niiden ehdoilla pitää suunnitella istutuksetkin. Puutarha- ja sisustussuunnittelija voisi kohottaa kulmiaan, kun näkisi ratkaisut, jotka on tehty estetiikasta tinkien, koiriin satsaten.

(EDIT: kuvat lisätty 23.6. kun pensaat löysivät paikkansa pihassa.)


Rubus idaeus Poranna Rosa:
Keltamarjainen, makean maukas ja kypsänä hunaja-arominen. Helppohoitoinen, aikaisin kypsyvä vadelma, jonka sato valmistuu jo elokuussa. Marjat kehittyvät saman vuoden versoon ja koko kasvusto voidaan keväällä leikata alas. Kasvutapansa ansiosta lajike on luontaisesti myös hyvin terve. Esim. vattumatoa ei marjoissa yleensä esiinny.




Rubus laciniatus Thornless Evergreen:
Erittäin satoisa, hyvänmakuinen ja kauniin värinen mustavadelma, sekä tuore- että talouskäyttöön. Istuta lämpimälle kasvupaikalle tai muovihuoneeseen.

Nenäliinan mallisella ja kokoisella pihalla on ennestään se linnun kylvämä mustaherukkapensas. Jotain makeaa satoa siis sen rinnalle toivon noista pikku pensaista, jotka ovat todella pikkuisia vielä. Huh, taas tulossa lapiotöitä. Pikkuisten istutuskuoppa on oltava kunnollinen, sillä juurakko onkin jo melko suuri.

Toivottuja kuvia tulee vielä joskus, pitäähän minun todistaa, että oikeasti olen ollut lapion kanssa pihalla :)

Jos en ehdi ennen juhannusta raportoimaan puutarhasta-koirista-puutarhasta-koirista... toivotan varmuuden vuoksi nyt jo kaikille oikein ihanaa juhannusta. Nauttikaa mahdollisuuksien mukaan kesästä ja koirista, vapaasta ajasta ja lomasta.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Kilvan korvatarkastukseen!

Arttu on tottunut monenlaisiin hygieniatoimenpiteisiin, eikä vastustele suuremmin mitään. Olen myös itse oppinut jotain noista rutiinijuttujen hoitamisesta. Jos ne stressaavat ja nostattavat koirassa vähäistäkin vastustusta, kannattaa toimia ensin ja puhua sitten vasta. Tarkoitan, että ylimääräiset lepertelyt ennen korvien putsausta, koiran käskyttäminen kynsien leikkuuseen yms. stressaavat sekä koiraa että hoitajaa. Kannattaakin käyttää tilanteet hyödyksi, kuten tänään tein.

Basse on herkkähipiäinen draamakunkku. Alkutaipaleella pelkäsin useammankin kerran saavani kunnon puraisun, koska koiran uhittelu ja (uuden) omistajan hiiltyminen eivät ole hyvä yhdistelmä. Ilmeisesti olen hankkinut jonkin asteen luottamuksen junioriinkin, koska asiat sujuvat jo pääosin ilman hampaita.

Artun inhokit hoitotoimenpiteissä pahimmasta päästä ovat suihku ja kynsien leikkuu. Onneksi sille on pennusta asti ollut selvää, että ihmistä ei purra. Suurin vastalause on ollut kynsisaksien pureminen, suihkussa taas pitkin seiniä myyryily ;) Mutta on päiviä, jolloin osaan hoitaa asiat rennosti, ripeästi ja kyselemättä. Silloin suihkuun tullaan, siellä ollaan ja päästään aikanaan kuivattelemaan hullunrallia ympäri kotia. Kynnet hiotaan koneella lyhyiksi, ja kun en itse jännitä leikkaavani hermoon, koirakin on rennompi. Arttuhan on nöyrä (vaikkakin itsepäinen), jotenkin aina ennalta-aavistettava ja käsittelyn puolesta helppo koira. Se haluaa esimerkiksi olla inhotussa kynsien hoidossa selällään jalkojeni päällä, johon se on pennusta asti tottunut. Jos yritän ottaa vain tassun käteen, koira painuu selälleen, vaikka en käske.

Basse on totutellut urheasti uusiin asioihin. Ei riittänyt, että emäntä ja koti vaihtuivat, kaupunki muuttui maaseuduksi, lapsiperhe jäi taakse, uusi koirakaveri piti sulattaa, kukaan ei puhunutkaan enää ruotsia ja kaikki uudet äänet ja maisematkin pelottivat. Onko ihme, jos ensimmäisinä viikkoina teki mieli näyttää hammasta ja nostaa jalkaa...

Minulla ei ole paljoakaan tietoa Bassen pentuajasta. Se oli vasta hiukan yli vuoden meille tullessaan.  Jotain sille oli kuitenkin sattunut, koska syliin nostaminen oli sille kauhistus. Sain ohjeeksi nostaa kuten pientä vauvaa. Hätä ei lue lakia, ja kerran jouduin sieppaamaan sen viime hetkellä portaissa ennen kuin se ehtisi livahtaa itsestään aukeavista liukuovista ulos tielle... Se tapahtui niin nopeasti, että ensimmäisen kerran koira ei inahtanutkaan, vaikka kannoin sen sitten vielä kainalossani yläkertaan - ote muistutti enemmänkin rasavillin kaksivuotiaan kantamista lantiolla kuin vauvan varovaista pitelemistä :)

Nostamista olen harjoittanut erilaisissa tilanteissa, aluksi vain etutassujen irrottamista maasta, sitten asennon korjaamista sylissä istuessa. Nyt nostaminen sujuu jo melko hyvin, ilman kiljumista ja hampaita, vaikka se selvästi aiheuttaa Basselle pientä paniikkia. Ainakin, jos sillä on aikaa huomata ja ennakoida, että aion nostaa sitä.

Turkin harjaaminen oli aluksi haasteellista. Silityksetkin toivottiin selvästi rajoitettavan päähän ja kaulaan. En tiedä, onko ahkera "lääppiminen" tehnyt tehtävänsä, vai kateus toisen koiran saamaa huomiota kohtaan, mutta nyt on päästy jo masurapsutuksiin asti.

Niin, se tilanteiden hyödyksi käyttäminen. Basse rapsutteli korvaansa, jota kutitti varmaan kovasti, pienestä ähinästä päätellen. Koira oli sopivasti sohvalla eikä aavistanut mitään, kun menin herkkukaapille ja otin muutaman pumpulipuikon. Tulin istumaan sen viereen ja putsasin ensimmäisen korvan ennen kuin koira ehti edes harkita lattialle hyppäämistä. Sieltähän sitä olisi ollut turha maanitella toimenpidettä varten sohvalle, vaikka se muuten rakastaakin sylissä lepäilyä. Tuolin alta esiin kiskominen menisi sitten jo ärhentelyksi. Nyt oli pientä vastustelua vain siinä, kun jouduin nostamaan koiraa muutaman sentin ilmaan, että sain sen käännettyä toisen korvan putsausta varten toisin päin.

Entä Arttu? Korvien putsaus ei ole sille mikään kauhistus. Joskus se jopa hyppää sohvalle ja menee kyljelleen, kun tulen pumpulipuikkojen kanssa, jos käsken. Toisinaan se koettelee, kiertelee ja kaartelee, jää sohvan äärimmäiseen laitaan makaamaan eikä käännä päätänsä sopivaan asentoon millään... Mutta nyt se odotti malttamattomana vuoroaan! Kun kehuin ja vapautin Bassen, Arttu hyppäsi sohvalle, painoi päänsä mun polville ja meni kyljelleen makaamaan. Ja katsoi minua anovasti silmiin :) Kaikkea se kateus teettää.

Korvien puhdistuksen jälkeen Arttu jätti tällä kertaa sohvan kuopimisen ja nenän niistämisen väliin ja marssi suoraan herkkukaapille. Kanankaula per koira, ja ensi kerralla voi olla vieläkin helpompi korvienpuhdistuspäivä :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Öistä marinaa




Kesäöiden huonounisuuttani ei yhtään paranna olohuoneesta kuuluva protestointi. Lauantaina iltayöstä Arttu vonkui ja ujelsi Bassen pedin vieressä, koska B oli jemmannut puruluun viereensä, halusi nukkua, mutta ei antanut luuta pois. Bassen rähähdys oli melko ärhäkkä, kun Arttu työnsi nenänsä liian lähelle. 

Menin areenalle, otin rohkeasti luun kiukkuisen terrierin pesästä. Eikä se enää ollutkaan kiukkuinen, heilutti minulle häntää kuin mielipuoli :)

---

Sunnuntai-iltana sama toistui toisin päin. Basse kitisi ja marmatti, kokeili kaikkia mahdollisia äänenpainotuksia. Arttu söi rauhassa edellisiltana menettämänsä luun loppuun ja painui pehkuihin. 

Minulle jäi hiukan epäselväksi, toruiko Basse Arttua siitä, että se ei antanut luuta, vai siitä, että se söi luuta sohvalla, joka ei ole luvallista... Naurakaa pois, mutta Basse on niin kielikello, että kaikki on mahdollista.

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Sateisena sunnuntaina

Sateen ropistessa on mukava tehdä yhteenveto tästä kesäviikonlopusta.

Sain perjantaina siirrettyä kasvikaapin parempaan paikkaan, johon paistaa aurinkokin vähän kauemmin. Itse asiassa siirto oli vain kaapin leveyden verran vasemmalle, mutta sain sen samalla pois terassilautojen päältä. Pelkään, että taimien kasteluvesi ei tee hyvää laudoille.

Kaivoin kaapin pohjan kokoisen neliön, poistin kaikki rikkaruohojen juuret, tallasin pohjan tiiviiksi ja peitin sen juurikankaalla. Grillitikuilla kiinnitin kankaan kulmista ja reunoista maahan, että se pysyi paikoillaan, kun nostin tyhjän kasvikaapin kankaan päälle. Sitten taimet pääsivät takaisin kaappiin lämmittelemään. Silloin paistoi aurinko vielä.

Tänään huomasin, että sade oli roiskuttanut kaapin ovet kuraisiksi. Kaapin edessä oleva maa pitää peittää harmaalla soralla. Sitä onneksi löytyy pieni kasa, joka jäi taloyhtiön viime kesän projekteista. Soran alle voisin laitttaa vielä palan juurikangasta, ettei mikään rikkakasvi pääse läpi. Tällä hetkellä kasvikaapin edusta on kyllä pelkkää paljasta maata.

Lauantaina töiden jälkeen kaivoin vihdoinkin perennapenkkini nurmikolle. Poistin nurmikon paakkuina, suurimmat muut juuret ja kaivoin lapion syvyydeltä maata kuohkeaksi. Pohjalta tuli jo vastaan hiekkaa, joten ainakin maa läpäisee hyvin vettä.

Penkistä tuli pyöreä - monien ruutupaperille suunniteltujen piirustusten jälkeen :) Viritin kuopan reunoille juurikangasta, jonka taitoin vajaat 10 cm nurmikon päälle ja kiinnitin tikuilla maahan. Sitten ladoin halkastut turveharkot montun reunoille ja iskin nekin grillitikuilla toisiinsa kiinni. Pari säkkiä multaa ei riittänyt alkuunkaan täyttämään penkkiä, vaikka se näyttää nyt valmiina kovin pieneltä. Maanantaina täytyy hakea lisää multaa, koska perennojen on nyt todella korkea aika päästä pikkupurkeistaan kunnon kasvuun! Ja kasvikaapissa odottaa mm. oppineittenkukka edelleen koulimatta! Yksivuotiset onnettomat, hyvä jos ehtivät kukkia tänä kesänä ollenkaan. Itseäni taidan tässä surkutella: olin jo herkutellut ajatuksella limenvärisistä oppineittenkukista muuten pinkin kukkapenkin keskellä... Ehkä limenvärinen punahattu korvaa asian ja kukkii ajoissa.

Istutin vielä kärhöt männyn juurelle kiipeilemään. Linnun "kylvämä" mustaviinimarjapensas on männyn kyljessä kiinni, mutta sitä en raaskinut siirtää pois, koska se on taas täynnä raakileita. Ensimmäisenä kesänään se teki 7 marjaa, viime kesänä kahvikupillisen. Kuka noin sinnikästä kehtaa häiritä. Kärhöt onneksi kasvavat korkeutta, marjapensas leveyttä :) Kärhöjen juurelle tuli maanpeitekasvi, jonka nimen tiedän varmemmin sitten, kun se kukkii... Patjarikkoa veikkaan, mutta saa nähdä.

Tänään lajittelin loput siemenet, jotka jäivät tänä keväänä kylvämättä. Japaninesikon, ruiskaunokin ja ahomansikan voi kylvää vielä syksyllä. Mutta kissankäpälä, malva ja lemmikki jäävät odottamaan ensi kevättä.

Käytännön moka sattui siinä, että luotin muistiini, enkä laittanut kylvöksiini keväällä nimitikkuja... Nyt ihmettelen, mihin tuoksuherne on kadonnut. Mutta ehkä vastaan tulee vielä yllätyksiä, koska en tunnista kaikkia itäneitä taimia ennen kuin ne kukkivat. Joten siirrän ne huomenna uuteen kukkapenkkiin ja odottelen yllätyksiä kesän mittaan :) Perfektionisti minussa haluaisi tietenkin istuttaa kaikki koon ja värin mukaan heti oikeille paikoille. Se ei varmaan nyt ole mahdollista.

Tomaatintaimi pääsi isompaan ruukkuun. Etsin tietoa pensastomaatin kasvatuksesta ja oletan nyt, että minun tarvitsee vain kastella ja lannoittaa tomaattia ja heilutella varovasti sen kukkia, että sato paranee...

perjantai 15. kesäkuuta 2012

Antiteesit

Kuvassa: Ihminen ei osaa noutaa, vaikka käsken!


Ihminen voisi olla fiksumpi, edes kesällä. Tässä ihan pieni lista asioista, joita ihmisen on vaikea ymmärtää:


Maan muokkaus

-ihminen kaivaa maata, koirilta se on kielletty
-edelliseen viitaten; ihminen kaivaa paljon suurempia kuoppia kuin koirat
-yhä viitaten; ihminen täyttää kuopat kasveilla, jotka ovat tiellä, kun vaellan hihna selässä takapihalla
-jos maan kaivuu on turhaa, ihmisen kaivaminen ja täyttäminen ovat ajan haaskausta!


Välttely

-koirien oletetaan kuulevan kaikki käskyt, mutta ihminen välttelee aina, kun komennamme
-lelut eivät herätä pienintäkään kiinnostusta ihmisessä, joka on tekevinään jotain (lukee, kykkii kaivamansa kuopan luona laittamassa sinne jotain kasvia, nukkuu, tiskaa... ihmisellä on paljon sijaistoimintoja!)
-ovella notkuminen ja vinkuminen eivät tehoa ihmiseen. Hänen katseensa lasittuu, sijaispuuhailuvimma lisääntyy ja haistamme stressihormonin ylituotannon. Joskus hän saattaa tuolla välttelyllä itsensä tilaan, jossa hän joutuu rauhoittamaan itseään karjumalla.


Noutaminen

-ihminen ei ole yhteistyökykyinen: joudumme itse hakemaan lelumme sieltä, mihin ne ovat sattuneet jäämään
-sen sijaan ihminen pitää meille koirille aika ajoin varsinaiset noutosulkeiset; joudumme toistuvasti hakemaan turvaan lelujamme, joita hän viskelee pitkin huonetta!


Jääköön tämä tällä kerralla tähän.
Halusimme vaan äänemme kuuluville.

15.6.2012
Sir Arthur ja Jr Bassendahl


PS: "Antiteesi on sanojen tai lausekkeiden vastakkaisuuteen perustuva tekstinrakentamisen keino: sanat tai lauseet kuvaavat siis päinvastaisia asioita, eli ovat toistensa vastakohtia. Filosofiassa antiteesi tarkoittaa vastaväitettä." Wikipedia
Tästä syntyi ontuva aasinsilta siihen, miten sama asia voikin merkitä eri asiaa, sallittu muuttuukin kielletyksi, jos on kyse koirasta eikä sen omistajasta.





perjantai 8. kesäkuuta 2012

Kateutta ja herkuttelua

Taustaa

Tässä blogissa mainittiin jossain vaiheessa sohva varmasti yhtä usein kuin koira. Se oli aikana ennen Bassea, jolloin ratkoimme Artun kanssa takertumis-johtajuus-herkkyys-kovuus -problematiikkaa. Yritimme häätää koiran yksinäisyyttä ja emännän väsymystä, sohvalla. Jatkamme ratkomista varmaan Sir Arthurin toivon mukaan korkeaan ikään asti, mutta sohva on tullut vain jäädäkseen tai mennäkseen. Tällä hetkellä näyttää, että kukaan ei itke sohvan perään, jos se löytää uuden kodin. Se olisi sille järjestyksessä viides. Toivottavasti sillä ei ole traumoja.


Kateutta

Viime viikolla otin esille Artun vanhan pedin, joka ei ollut kelvannut enää nukkumapaikaksi. Aloin kyllästyä sohvan palvomiseen ja siihen, että kahdet ruskeat silmät anoivat minun liittyvän sohvaperunoiden joukkoon joka ilta. Asetin pedin - pehmeälaitaisen ja muutenkin mukavan - sohvan eteen lattialle. Ajattelematta olevani niin fiksu kuin olin. Peti on optimaalisella paikalla, josta on näkyvyys kaikkialle huoneessa. Ja mikä parasta, siitä on lyhyt matka - sohvalle.

Arttu painui heti tutun nukkumapaikkansa pohjalle, selälleen koivet pystyssä. Basse teki saman aina kun tuli tilaisuus, mutta sillä oli koiran pään kokoinen pallo selän alla lisäefektiä antamassa. Kieppumisnäytökset kestivät iltaisin kohtuullisen kauan...

Vähitellen alkoi muodostua kiistaa siitä, kumpi saa olla pehmopedissä. Asettelin entisen suosikin, vankkurin mahdollisimman lähelle toista petiä. Mutta vankkuri ammottaa tyhjyyttä - sen sijaan pedissä on nykyisin ruuhkaa! AB ei ole nukkunut 7 kuukauden yhteiselonsa aikana edes sohvalla kylki kyljessä, mutta nyt petiin ahtautuu kaksi koiraa, toisiaan mulkoillen. Sitten käännetään selkä tunkeutujalle, vetäydytään mahdollisimman reunaan - ja kuorsataan kilpaa ;))

Joskus siskonpeti ei toimi ilman ulkopuolista apua. Heräsin yhtenä yönä siihen, että Arttu ramppaili ympäri taloa, kitisi ja vinkui, tuli makkarin ovelle ja kolisti koiraporttia. Luulin tietenkin, että tarjoamani vaihtelu muonituksessa on sekoittanut pakkia, ja kömmin aivan pöpperössä takaovelle. Koira kävi melko haluttoman oloisesti ulkona. Kun tämä toistui ja tulin jo melko ärtyneenä katsomaan, mitä olohuoneessa inistään, Arttu ei halunnutkaan ulos. Pedillä makoili Basse, levittäytyen koko pienuudessaan niin laajalle alueelle, että hienotunteinen Arttu ei rohjennut runnoa itseään sekaan. Kuin ahdinkonsa suuruutta todistaen Arttu meni pedin luo, vilkuili minua olkansa yli ja tökkäsi Bassea aika reippaasti kylkeen. Minulla sytytti, mikä on tämän yön ongelma ja melkein näin puhekuplan: "Aja toi kakara pois, mulla on UNI!"


Röyhkeyttä

Tuosta Artun kylkeen tökkimisestä tuli mieleen toinen hassu juttu. Kun otan koirien ruokakupit esille, Arttu saa aina hepulin. Basse parkkeeraa itsensä nopeasti joko herkkukaapin oven eteen tai ruokapaikkansa pikkumatolle. Nykyään olen huomannut, että keittiö-olohuoneen kiitorataa laukkaava Arttu tekee jotain hämäystä Basselle. Mutta se on salakavala, ei koskaan minun nähden, ja asia onkin mennyt minulta ohi. Tiistaina oli vieraita illalla koirien ruoka-aikaan, ja yksi heistä hihkaisi "Arttu näykkäs Bassea pepusta ohi mennessään!" Toden totta... hienotunteinen ja älykäs, fiksu ja kavala, mielistelevä ja manipuloiva... se on mäyräkoiran luonne. Eikä Basse mene rikki. Joskus se kiljaisee ja tulee mamman jalkoihin turvaan. Silloin tiedän heristää Artulle sormea ja määrätä jäähyn koko porukalle. Sitä paitsi, siinä missä Basse palvoo ruokaa, jota Arttu siltä kadehtii, Arttu saa tuntea pienemmän julmuuden nukkumaanmennessä. Jos Basse haluaisi vielä leikkiä, se on sangen kovakourainen repiessään Artulta peittoa päältä, petiä alta ja näyskiessään isompaa leikkikaveriksi...


Herkuttelua

Ilmeisesti vahingosta viisastuneena Arttu on tänä iltana vetäytynyt hyvissä ajoin pedilleen, tunkenut pään fleece-peiton alle Suomen kylmässä kesässä ja vetelee hirsiä. Minä ja Basse ollaan herkuteltu :) Söimme mansikoita ja hunajamelonia. Kyllä ne yhden nukkumapaikan voittaa, puhumattakaan siitä huvista, minkä Bassen hedelmien massuttelu tuottaa minulle. Kuvitelkaa vaikka, ensin se ottaa tarjotun mansikanpalan kädestä kuin maailman hauraimman lasiesineen. Sitten se alkaa massutuksen, joka nostattaa kuonoa aina vähän ylemmäs, parta keikkuu ja suupielet nousevat koholle ilmeisesti pienen hapokkuuden myötä. Mutta jättiläismansikasta meni monta palaa B:n massuun. Ja hunajamelonia päälle. Nyt on hyvä mennä nukkumaan, viikonloppu on edessä.

Mukavaa viikonvaihdetta kaikille, nauttikaa kesästä aina kun aurinko pilkahtaa!

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Lämmittelemään


Taimilapset tulivat täksi yöksi sisälle, tiskipöydälle lämmittelemään. Itäminen on hidastunut, toivottavasti siemenet ovat kuitenkin hengissä, vaikka horroksessa...
Kukkapenkki jäi perustamatta, mutta ehkä jo ensi viikolla on sopivan lämmintä :)

Iloista alkavaa viikkoa!