Yleensä tulee päivitettyä blogia, kun on mielessä jotakin, minkä haluaa jakaa muiden kanssa. Nyt vaan kyllästyin odottamaan kirjoitusfiilistä ja katselemaan edellistä postausta, ja tämä on "pöydän putsaus" -postaus ;)
Kesäflunssa on enää ärsyttävä muisto hukkaan menneestä lomaviikosta. Tänään on ehkä viimeinen päivä ennen sitä luvattua ennätyshellettä. Katsotaan, riittääkö siitä tänne asti. En toivo, mutten torjukaan. Vielä toistaiseksi on toimiva jäähdytyslaite, jos olo käy kovin tukalaksi.
Arttu ja Saimi tapasivat 2kk tauon jälkeen. Tapaamiseen liittyi korvannuolemista, takaa-ajoa ja sohvan alle juuttumista. Hauskaa oli sekin, että kummallakaan koiralla ei ollut mitään hinkua lähteä pihasta. Siinä ne juoksivat peräkanaa tontin rajoja mukaillen. No, naapurin pihoilla ei ollut koiria, muuten tilanne olisikin ollut toinen.
Perinteinen parin viikon valvoskelu on toivon mukaan taas tältä kesältä suoritettu... Siihen ei näemmä auttanut pimennysverhokaan. Kun uni ei tule, olen tehnyt öiden kuluksi Big Shotilla kukkasia ja muita testauksia. Pitkät leikkuulevyt unohtui tilata stanssien kanssa, nyt en pääsekään leikkelemään kirjaimia ja tekstejä, kun vihdoin löysin mieleiseni kirjainstanssit.
Mustikoita on mustanaan lenkkipolkumme varrella. Huomenna pitää muistaa ottaa kippo mukaan. Ehkä myös kamera, kun saman polun päässä kukkii valtoimena merenä jotain, mitä en tunnista. Koira, mustikkakippo, kamera, kakkapussi, talutin, juomapullo, avainnippu ja kännykkä... reppu taitaa olla tarpeen.
Lähden viimeistelemään korttia, tämä tarina ei tästä kummene.