Rautahammas

Nyt on taas yksi etappi hoidettu, nimittäin hammaslääkärireissu. Rankasta reissusta huolimatta on hyvä mieli, kaikki meni anestesiassa hyvin, sydän todettiin taas kerran vahvaksi ja vakaaksi. Mikä parasta, yhtään hammasta ei tarvinnut poistaa! Hammaskivet saivat kyytiä, ja kohta saan kuulemma syödä puruluita, kun ientulehdus asettuu. Mikä helpotus, ihminen kun oli täysin varma, että tuo kotiin hampaattoman koiran. Joissakin asioissa ei olisi kannattanut stressata ihan joka päivä reilun 12 vuoden ajan... Vaan eihän sitä tiedä, minkä mutkan takaa onnettomuus yllättää, joten eiköhän jatketa hermoilua. Näin meillä ainakin.

Maanantaihin asti toki jännitetään vielä labratuloksia. Jotakin kipulääkettä joudun syömään, ja sen takia tarkkaillaan kaikenlaisia arvoja. Tämä uusi lääkäri halusi ottaa vielä laajemmat kokeet. Niin, ja oli kyllä tosi kiva ell-asema, taidettiin löytää nyt luottopaikkamme täällä uusissa maisemissa. Olikin vähän orpo olo, kun tutut ja turvalliset kontaktit jäivät sinne kauas muuton myötä. Ihminen haluaa välillä kuskata minua pisteltäväksi, joten ei auta kuin mennä mukana.

Kesälomakausi on alkanut osa-aikaisillakin työläisillä. Tämmöisen kiitoksen minun mammani sai kuulemma hyvästä yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Miten niin tumpelo ihminen voi saada kehuja noin kauniin kimpun muodossa. Varmaan vaan halusivat sille hyvän mielen kesäksi...

Selkä pääroolissa

En minäkään sentään enää talvipompassa kulje, mutta kun meillä ei kukaan ota kunnollisia valokuvia nykyään, on julkaistava niitä mitä löytyy. Ja koska selkä on nyt ollut pääroolissa, ollaan sitten näin päin kuvassakin.

Kuva vaatisi äänitehosteet, joilla toin julki mielipiteeni ja toiveeni. Päivä oli sateinen, kolea, enkä päässyt tuonne rannalle tassuttelemaan. Mutta miksi piti tulla tähän parkkiin katselemaan? Me koirathan emme tunnetusti elä silmillämme, vaan koko keholla, kuono mukaan luettuna. No, onhan sekin luksusta, että on oma autonkuljettaja, joka ottaa kyytiin aina, kun mahdollista.

Selkäjuttuja käytiin myös ihan virallisesti eläinlääkärillä kuvauttamassa. Joulukuun magneetista ei kuulemma nähnyt kuin pehmytkudokset, tarvittiin myös röntgenit luustosta. Sieltähän se vihulainen löytyi. Spondyloosia tässä on kannettu rangassa jonkin aikaa sen parantuneen välilevynpullistuman lisäksi. Alkavaa kalkkeumaakin oli joissakin nikamissa, toivotaan että pysyvät aisoissa, eikä mitään tule lisää. Ihminen on ollut muun stressin lisäksi tästä kaikesta murheen murtama. 

Päivät ovat vaihtelevia. Eläinlääkäriltä on hyvät ohjeet ja tropit, mutta eiväthän ne menneitä vuosia ja kuntoa takaisin tuo. Etenevät asiat ovat aina arvaamattomia. 

Me annetaan teille pieni arvaustehtävä. (Siihen ei kuulu ratkaista, miksi meillä on sekalainen sarja erivärisiä mattoja tässä eteisen luona, ne ovat minua varten, etten vahingossa liukastele.)

Mitä kummaa tästä kuvasta voi päätellä? Katsokaa tarkkaan ja antakaa mielikuvituksen laukata ;)

Periaatteen mies

Tulin vaan sanomaan, että olen nyt Paavo Nurmi. Jos nimittäin mitataan pitkän matkan juoksussa kestävyyttä. Vesijuoksin 160 metriä, 3 x 3 minuutin spurtteina eli yhteensä 10 minuuttia, 6 %:n ylämäkeen. 

Emäntäni oli mukana huoltojoukkioissa ja tarjoili minulle koko urheilusuorituksen ajan nameja vesijuoksukaukalon toisesta päästä. Välillä jäin paikoilleni haaveilemaan uudesta namista, ja matto vei minut väärään päähän allasta. Sitten kipitin vedessä takaisin namikäden luo, ja nami suussa toistui sama haaveilu...

Tuttu fyssari oli ohjeistamassa mammaa, kun ei se siellä mitään osannut alkuun rillit huurussa tehdä. Minua fyssari sen sijaan kehui, kuinka nopeasti tajusin ruveta ottamaan takajaloillani piiiiiitkiä askeleita. Ihan alkuun kipitin ja teputin, mutta sitten pääsin vauhtiin. Laiskaan jalkaani kiinnitettiin joku kelluke, se kuulemma sai minut ajattelemaan liikettä paremmin. Kyllä minusta tein koko ajan kestävyysjuoksijan tavoin töitä, mutta jos kelluke ilahdutti fyssaria, voin pitää sitä aina joskus.

Veteen en tietenkään mene. Enkä mennyt nytkään, minut nostettiin sinne. Kerran olisin kiivennyt altaan reunan yli pois, mutta mamma ei antanut. Niin että olen periaatteen mäyrämies, enkä ole muuttanut mielipidettäni vedestä. Mutta aika haka minä vaan olin siinäkin elementissä. Minua saa haastatella heti, kun olen herännyt palauttavilta uniltani.

Muistoja ja tätä päivää ystävyydellä

Lueskelin Bloggerin tilastojen johdattamana muutamia ikivanhoja blogipostauksiani ja niihin saatuja kommentteja. Niistä tulee edelleen hyvä mieli. On ollut tosi arvokasta, kun on voinut jakaa koiranomistajan elämää muiden kanssa. 

Kommentoijien joukossa oli monia, joiden oma blogi on hiljentynyt, muuttunut toisenlaiseksi tai joita elämä on heitellyt ja koetellut tai rakkaimman nelijalkaisen ystävän matka tullut päätökseen. Heitä on ikävä.

Mieli on joskus vanhoja muistellessa hassun haikea. Miksi aika ei voinut pysähtyä kaikkeen kauniiseen ja sydäntä lämmittäviin, arkisiin kertomuksiin. Miksi ei ole tullut aikanaan huomioitua enemmän muita, jotka ovat tehneet tästä matkasta rikkaamman. Miksi blogiyhteisömme ei ole ennallaan.

Huomaan, että yksinäinen ja surullinen joulu, koirapojan rankka toipumisaika ja taustalla kytevä pelko siitä, että kaikki voi uusia koska tahansa saavat varpailleen. Menetys on henkisesti jo koettu loputtomien viikkojen pitkinä minuutteina potilaan hengityksenkin äänensävyjä seuratessa. Kaikesta hyvästä haluaisi nyt nauttia mahdollisimman pitkään.

Tätä matkaa tehdään yhdessä, juuri tässä ja nyt. Kiitos siitä ja hyvää ystävänpäivän iltaa, blogikamu, satunnainen lukija tai kaukainen ystävä.

Koiraa on huijattu

Tässä sitä mennään fyssarille! Pääsin etupenkille, kun on pienet tiet ja lyhyt matka.

Hei vaan, mitäs kummaa, nyt ei tullutkaan sähkölätkiä vaan rupesit käpälöimään...

Eeeehh... voisin tästä mennä käymään vaikka ulkona...

Ja nyt toiselle kyljelle. Annas kun katson sinua, oletko varmasti asiantuntija tässä hommassa?

 

Tuntuuhan se makealta, kun lihaksia irrotellaan. Eivät kuulemma olleet läheskään niin jumissa kuin viimeksi, vaikka kipulääkkeistä on jätetty 2/3 pois.

Mikäpä tässä on ollessa, voin tulla toistekin. Mutta älä luule, että lähden sinne uimaan ensi viikolla! Se voidaan pyyhkiä kalenterista saman tien pois. Tämä reissu olikin kiero juoni... Voin antaa muutamia kamujen nimiä, voit pyytää niitä polskimaan... Miltä kuulostaisi Wiima? Tai Myrsky ja Tuisku? No, Iivari ja Párek lähtevät varmaan mielellään. 

Tasapainotyynystä: Tarkoitus olisi saada liiat ilmat pois tyynystä, koska nyt sen pullukan päällä ei pysty seisomaan, ja makuulle käyminen ei ole ratkaisu. Mutta saman asian ajaa joku muukin kimmoisan pehmeä alusta, jolla takajalat joutuvat hakemaan tasapainoa. Harjoitusta voi tehostaa "tönimällä" kevyesti huteraa peräsintä, jolloin laiska jalka joutuu töihin. 

Pakkasta päin!

Tiedätte kuomat varmaan, mikä aika vuodesta on taas tullut! Kauhean kylmä talvi!

 
Se on nyt tätä tyhmää tassujen käärimistä ja lattialla könyämistä...

...eikä herrasmieskoira saa edes itse päättää, mitkä kengät puetaan, jos ne on ihan pakko laittaa!

Siitä pidän huolen, että hyvityksenä tulee nameja palloon useamman kerran päivässä. Menen joskus häkkiin valmiiksi istumaan. Ei tehoa. Sitten haen pallon häkistä ja vien keittiöön. Ei vaikutusta. Seuraavaksi alan mäiskiä palloa kuonolla pitkin keittiötä. Emäntä huolestuu huterasta kukkapöydästä... Istun ruokapöydän vieressä ja odotan kauniisti, että ihminen on aterioinut. Joskus tämä kaikki uurastus tuottaa tulosta, ja saan nameilla täytetyn pallon häkkiin. Paljaalla lattialla pallo vierii milloin mihinkin. Kerran emäntä punnersi hädissään sohvaa toisesta päästä ylemmäs, että pääsin alta pois. Vaikka olisin päässyt itsekin.

Vieläkö pyytäisi toisen kierroksen?

Nyt jouduin jumppaamaan! Tasapainotyynyssä on liikaa ilmaa, eikä keksitä, miten sitä saisi vähemmäksi. Sitä paitsi fyssari käski laittaa tyynyn huterien takajalkojen alle, mutta silloin minä istun ja koko homma pitää aloittaa alusta. Huomenna emäntä saa varmasti pyyhkeitä (tai paremmat ohjeet), kun mennään fyssarille. Saan ehkä ne sähkölätkät selkään ja varmaotteista hierontaa. Taidan tykätä, vaikka en myönnä mitään.

Juu, tehdään yksi kurkotus, jos se sinusta on kivaa. Ota huomenna muistiinpanovälineet tai videokamera mukaan, että osaat oikein nämä jutut. 

Ohjeiden noudattaminen ei taida olla ihmisen vahvimpia puolia. Tästäkin piti tulla villatakki. Sohvatyyny tuli, ja kuvan jälkeen on palatkin jo yhdistetty ja miljoona lankaa nurjalta päätelty.

Mielenosoituksia

Olen viettänyt melko tiiviisti kuusi viikkoa kotona koirapojan toipumista toivoen. Pikaiset kauppatavaroiden noudot ja peräti yksi vartin lenkki ilman koiraa – tuntui muuten oudolta ja syylliseltäkin – ja pari pistäytymistä ulko-ovelle ystävien joulumuistamisia varten ovat olleet ainoat hetket omaa aikaa. Tänään olin reilun tunnin verran asioilla, kun luvattu kireä pakkanen edellytti vähän toimenpiteitä auton suhteen. Nokkapelti ei suostu enää aukeamaan, jos ei toinen vedä vivusta ja toinen nosta peltiä, joten edes pissapojan täyttäminen ei onnistunut omatoimisesti :/ Siispä nokka suosikkihuoltamolle, ja reissulla vaihtui myös palanut ajovalon polttimo.

Kotiin palatessani koirapoika esitti häkissään mielenosoituksellisen ja mielenkiintoisen serenadin. Aika oli kuvasta päätellen tullut pitkäksi heti, kun ulko-ovi painui kiinni. Jossakin päin taloa porattiin seinää, ehkä se oli hämmentänyt. Enemmän kyllä uskon toipumisen tekevän tehtävänsä, ja siitä näkökulmasta yksi hajalle purtu jumppamatto on sivuseikka. Jos se on merkki paremmasta voinnista, antaa mennä vaan! Häkin asukas näytti todella pitkästä aikaa taas uhmakkaalta mäyräkoiralta, ja nappasi hampaillaan kiinni matosta malliksi, miten askartelu oli sujunut. Eipä käynyt mielessäkään torua.

Lisää uhmaa oli havaittavissa katseessa, kun laitoin ikuisuusprojektin, lopultakin valmistuneen neuleen näytille. Viimeisiä kerroksia neuloessani kävi kyllä mielessä, löytyykö puvulle vielä käyttäjää. Aika näyttää. Tänään kaikki on paremmin kuin kuuteen edelliseen viikkoon. Artun vointi on vaihdellut jo niin monta kertaa, että on pakko olla vain varovaisen toiveikas. Mutta samalla tosi onnellinen näistä parista hyvästä päivästä. Jospa niitä tulisi lisää. Monta.

Yksiö ja silmukkamerkkejä

Minulle hommattiin tällainen yksiö, että maltan rauhoittua silloin, kun ihminen ei ehdi katsoa perääni. Eikä tarvitse viettää aikaa nukkumakopassa yötä päivää. Tässä yksiössä mahtuu kääntymään ja ottamaan muutaman askeleen. Ja tyhjentämään namipalloa turvallisesti, kun se ei lähde vierimään liukkaalle lattialle. Ihan hyvä kämppä, näkyvyyskin joka suuntaan.

Vanhenemisessa on puolensa. Ihminen on arvellut jo pidempään, että meikäpojan kuulo on heikentynyt. Uutena vuotena siitä oli pelkästään hyötyä. Ihminen stressasi etukäteen, miten saa minut pidettyä aloillani selkäni kanssa, kun en saa hyppiä enkä heilua vielä pitkään aikaan. Helppo juttu: täällä pauhasi radio, telkkari, pyykkikone ja astianpesukone :D ei kyllä kuulunut raketeista kuin suurimmat jysärit. Hyvin nukutti häkissä koko rakettishown ajan. Ihminen oli kyllä ihan loppu noiden pauhaavien kodinkoneiden takia...

Vuosi päätettiin vielä viimeisenä päivänä ell-reissulla. Jotkut ihmeen rauhaset alkoi vaivata. Säästämme teidät tarkemmalta kuvaukselta, mutta onneksi eläinlääkärillä oli maski eikä hän ollut ihan suoraan linjalla... ei ihme, että oli muutamana päivänä hankala olo. Aluksi istahtelin koko ajan kummallisiin paikkoihin. Ihminen sai melkein sydärin ja luuli, että nyt selkä ja jalat petti kokonaan. Onneksi kyseessä oli vaihteeksi helposti hoidettava juttu.

Eläinlääkärireissu oli kyllä hyvä päätös vuodelle. Ihmisen mielenrauha saatiin vihdoin (lähes) palautettua, kun lääkäri sanoi, että toipuminen on hyvin edennyt. Takajalkojen asentorefleksitkin toimivat jo hyvin. Voin kuulemma elää ihan koiran elämää, vaikka en hurjaa vauhtia enää laukkaisikaan. Onhan sitä tullut laukattua, pääasia että pääsee vielä omin koivin kulkemaan. Laiskempaa jalkaa voidaan alkaa vahvistaa, kunhan selkä on paremmassa kunnossa. Toipuminen jatkuu vielä muutenkin pitkään.

Onneksi talouden ihminen oli tänä vuonna ajoissa jouluvalmistelujen kanssa. Itsekin oikein ihmetteli, miten jo marraskuussa oli kaikki pienet joulumuistamiset valmiina. Kaikella on tarkoituksensa, joulukuussa ei sen voimat ja kapasiteetti olisikaan riittäneet muuhun kuin meikämäykyn hoitamiseen. Tässä kuva, jossa vähän vielä vaiheessa olevia silmukkamerkkejä. Ihminen sai elvyttää pitkään tauolla ollutta korujen väkertämistä, kun neulomista harrastava ystävä pyysi tekemään silmukkamerkkejä. Niitä paketoitiin hänelle lopulta niin paljon, että riittää useampaankin keskeneräiseen neuleeseen. Käsitöiden ja askartelujen tekijät ovat tunnetusti kohtuuttomia, kun tekemisen innostus iskee :)

Lauantai-iltana ulos vaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan...

Taas on kuulumiset monelta viikolta kertomatta. Vaikka eipä meillä tätä kuvaa jännittävämpää asiaa silti taida olla. Istun tuossa pari viikkoa takaperin lauantai-iltaa ell:n vastaanotolla. Voisi sitä aikaa hohdokkaamminkin viettää, mutta lähdin ihmiselle kaveriksi, kun sitä näytti jännittävän kovasti. En arvannut, että joutuisin taas tulilinjalle :/

Maailman ihanin lääkäri minua tutki, ja parkkeerasinkin hänen syliinsä lattialle heti, kun ikävä ohjelmaosuus oli ohi. 

Siinä paineltiin selkää, väänneltiin niskaa, kokeiltiin tassujen refleksit ja kuunneltiin sydäntä, joka on aina ollut priimaa. Reflekseissäkään ei ollut moittimista. Niskakin kääntyi kuin nuorella pojalla. Mutta siitä alaspäin sitten ranka oli jäykkä kuin rautakanki. Ja kipeä. Oikea olkakin vähän kremppaa, kun etutassussa on ollut virheasentoa jo nuoresta.

Kennelyskärokotteen sain nenäsuihkeena, ja käyttäydyin kuulemma siinäkin hienosti. Mitä mokomasta, eihän se edes sattunut.

Sitä ei emäntäni ymmärrä, miksi käännyn niin äkäisesti, jos joku muu koskee jäyhää alaselkääni. Mutta emännän rapsuttelut ja hieronnat siedän hyvin. Jossain vaiheessa siirryn hienotunteisesti kauemmaksi, mutta mitään paniikkia en ota. Ehkä se on se tuttu, ruokkiva käsi, johon luotan eniten.

Kaiken lisäksi minua pisteltiin, kun otettiin näytteitä jostain pateista. Rasvapatteja olivat, joten ihan turhaa sekin kärsimys. Kankkuun iskettiin kipupiikki, jonka jälkeen istuin tuon kuvan mukaisesti sivuistunnassa ja luistelin pikku hiljaa takaperin, kunnes tuli tukeva seinä vastaan. Tuhtia kamaa, mutta emme saaneet sitä kotiin viemisiksi. Emäntä pyysi kyllä itselleen samanlaista humausta. Minulla se vaikutti pitkälle yöhön, en olisi malttanut mennä nukkumaan, kun oli niin kevyt olo. Kolme kertaa ihminen ohjasi minut petilleni, mutta hetken päästä olin taas jossakin päin huushollia tai lelulaatikolla puuhastelemassa. 

Sain rohtoja, suosituksen fyssarille, ja muutaman viikon päästä palataan katsomaan ell:iä, onko sillä kaikki hyvin. 

Tällä välin olen käynyt jo kahdesti fyssarilla, kiva paikka oli sekin. Toisella kerralla pistin ihan laukaksi, kun pääsimme pihaan! Ei jäänyt huonoja muistoja sielläkään selän hieromisesta, vaikka se makealta välillä tuntuukin. Ulkona sain näyttää mennen tullen, miten hienosti pistelen hiekkatiellä. Kuulemma hieronnan jälkeen entistä ryhdikkäämpänä, pää pystyssä. Jatketaan sitten vaan niitäkin käyntejä, jos siellä komistuu lisää.

Tämä kaikki käy kuulemma ihmisen kukkaron päälle. En ymmärrä, sen kukkaro on aina visusti laukussa, en minä sen päällä ainakaan makoile. Joku vakuutusyhtiö lopetti kuulemma nyt selkäasioideni korvaukset, kun alustavaksi diagnoosiksi tuli nivelrikko. Kukkaro on siis entistä enemmän kovilla, mutta ehkäpä minulle avataan oma pankkitili, johon säästetään hierontakassaa vastaisen varalle, kun ihmisellä vähenee työtkin. Taidan olla maailman ainut koira, jolla on kohta oma pankkitili ja -kortti ja pin-koodi ;)

Minusta ei edelleenkään osata ottaa muita kuvia kuin levossa, joten tässä yksi hyvin kesäinen lepohetki. Peitosta en tingi, ja ihmisen mielestä selkäni ei tyydy vähempään kuin merinovillaan, joten semmoista sitten olalle ja päiväunille.

Kaikki hyvin

Ei, en ole matkustamassa mihinkään kaukomaille. Se on vielä kiellettyä. Enkä tarvitse kassikyytiä lenkilläkään, omat tassut toimii oikein hyvin. Kuva on (ihmisen mielestä hauska juttu) todiste viime talvelta, kuinka pöljän ihmisen kanssa joudun asumaan. 

Eläinlääkäri laittoi illalla viestiä, että bakteerikasvu on loppunut ja olen parantunut hienosti! Ne sitten osaa kehua minua, kuitissakin toivotetaan usein paranemista kiltille Artulle.

Nyt popsin taas jotain karpalovalmisteita päivittäin. Ne kuulemma auttaa, ettei sama vaiva uusiudu. Pääasia, että kuppiin ilmestyy myös syötävää, kyllä sen mukana uppoaa muutamat tabletit, ja parempia nuo on kuin antibiootit. 

Meillä oli eilen pelottava aamulenkki. Varis hyökkäsi kimppuun, kun olimme juuri fiilistelemässä kukkivia puita ja pensaita. Ensin se teki valehyökkäyksen matalalla lentäen. Sitten se tuli vielä perässä ja iski ihmistä siivillä takaraivoon! Pääasia, ettei nokkaa käyttänyt, mutta pelottavaa se oli. Tulimme puolijuoksua pois ja jätimme variksen vahtimaan tiluksiaan! Melko tyhmä lintu, onko se muka koskaan nähnyt tuon ihmisen kiipeävän puuhun linnunpesälle. Vielä harvemmin mäyräkoiran.

Tunteella mennään

Sopivaa piilopaikkaa tässä etsin. Aamulla mennään taas pissakontrolliin, samalla kuulemma kynnet lyhenee!

Ottaisinko sittenkin varasydämen mukaan? Vetoan sillä hoitajien tunteisiin, jos eivät minua sitten niin paljon pistelisi...

Puolen vuoden kuulumiset

Mahdottoman pitkiä taukoja kirjuri-ihminen on pitänyt taas uutisteni kertomisessa. Kaiket päivät se näpyttelee konetta, mutta Minun, Mäyräkoiran, asiat jäävät hunningolle. Onneksi Iivari-kamu jo kyseli kuulumisteni perään, ja ihminenkin heräsi kaivelemaan kuvia kännykästä.

Tässä (jopa meidänkin kuvien tasoon nähden ala-arvoisen keltaisessa otoksessa) olen vallannut uuden memoryfoam-petini. Alkuun oli outoa, kun tässä on vain matalat laidat, enkä löydänyt leualle sopivaa paikkaa. Pian opin myttyämään peitot mukavaksi päänaluseksi. Samalla sain hyvän syyn herätellä ihmistä vielä useammin, kun peittoa pitää tulla laittamaan Minun päälleni.

Peti on ihan hyvä, mutta melko jämäkkä. Ja koska se hankittiin sitä varten, että se mukautuisi (kevyenkin) nukkujan mukaan, pitihän siihen sitten hankkia pehmeämpi memoryfoam-levy lisäksi. Ja vielä Ikean muovitettu froteelakana suojaksi, ettei arvokkaaksi muodostunut nivelystävällinen peti likaantuisi. Että näin minä nukun. Paitsi silloin, kun en nuku, vaan vaellan ympäri huushollia ja teen ihmisen hulluksi, kun se ei tiedä, onko minulla joku hätänä, kipuna vai harrastanko vaan mäyrämäisiä rasittavuuksia.

Välillä uusi peti siirretään varastoon, kun ihminen siivoaa ja kyllästyy nostelemaan 2-3 mäyräkoiran kokoista patjaa paikasta toiseen. Silloin sukellan mylläämään vanhaan vankkuuriini, ja joku älypää ottaa kuvia...

Nukkuminen on yliarvostettua. Sitä tehdään meillä ihan liikaa tai ainakin aina silloin, kun haluaisin leikkiä. Vaikka tällä hiirellä. Saisinko sinusta kaverin?

Tämä on pehmo-Kongi. Aluksi sen kanssa riitti ajankulua, mutta kun tarranauhat menettivät tehonsa, on ihan helppo onkia herkut Kongista ja juosta pyytämään lisää. Kongia kannankin ahkerasti ympäri kotia ihmisen kannoilla.

Ihminen on tehnyt vaan töitä ja välillä harrastanut omia juttujaan. Yhdet porkkanasämpylät onnistui, mutta seuraavat ja sitä seuraavat jäivät kuulemma mataliksi. Jos joku osaa neuvoa, mikä meni pieleen, meillä olisi ehkä keittiön lattialla vielä enemmän jauhoja, mutta ilmassa hieman vähemmän tulikiven katkua. Ei mulla nyt muuta, ihminen voi jatkaa. Moro!

- - - -

Sämpylöiden leipomisen lisäksi olen testannut uutta haudutuspataa ja polttanut pizzan karrelle. Syntymäpäiväkakkukin tuli tehtyä ihan vahingossa, kun iski kääretortun nälkä. Torttutaikina jäi pellille epätasaisesti, eikä siitä ollut käärittäväksi, joten kolmeen osaan leikattuna siitä tuli kakku.

Suht terveitä olemme olleet. Jos ei oteta huomioon niitä etätöiden ensimmäisten 4 viikon ajan (ja muuten taas tänään palanneiden) flunssan oireiden seilaamista. Ja Artun perinteistä kevään pissatulehdusta, jota varten mentiin hurmaavan taksikuskin kyydillä eläinlääkäriin ja takaisin. Kohta on kontrollikäynnin aika, nyt ihan karusti omalla autolla, joka on vihdoin katsastettu ja saanut kesärenkaat. Artun selkä on pysynyt suht rauhallisena, ja lenkillä laukataankin, mutta välillä alaselän karvojen pörhistely ilman syytä paljastaa, että ajoittain on kipuja. Nyt kun antibioottikuuri on ohi, pitää kokeilla, miten säännöllisempi lääkitys auttaa. Ja kun virusaika on ohi, päästään vihdoin kokeilemaan laserhoitoa, joka jäi nyt aikomukseksi.

Me käydään teidän blogeissa ahkerasti. Mutta saamattomuus iskee, kun pitäisi keksiä jotain kertomisen arvoista tästä omasta tylsästä arjesta. Voikaa hyvin ja pysykää terveinä.

Tikit lähti, kauluri jäi

Aamulla lähdettiin poistamaan tikkejä. En ihan suorinta tietä olisi kävellyt klinikan ovesta sisälle, mutta pakkohan se oli, kun ihminen oli tiukasti hihnan toisessa päässä. Mielenkiintoisia hajuja ja otuksia oli paikalla. Sanoin painavat sanat kahdelle lapinkoiralle. Taisivat saada ikuiset traumat ja joutua klinikan vakioasiakkaiksi ;)

Voi hyvä ihme, katso nyt mikä huone täällä on! Tuolla potilaat saa maistella kaikkia noita herkkuja! Minäkin olen potilas, olenhan!

Hei, mitäs tuolla on!

Tuota tekstiä ei kannattaisi ihmisille näyttää. Dieettikehoitus vaa´an vieressä on jo turhan osoittelevaa. Sitä paitsi, minulla ei ole tarvetta laihduttaa, viime kerralla kotiutuspapereissakin luki, että olen melkoisen hoikassa kunnossa.

Vihdoin kotona! Tikit lähti, kauluri jäi. Kolme naista nyppi langanpätkiä silmäkulmastani ennen kuin saivat ne irti. Olin kuulemma mallipotilas! Nyt on silmäkulma hellänä ja sitä pitää varoa vielä huomiseen. Ehkä pienet unet on paikallaan ennen seuraavaa välipalaa.... zzzzZZZZZZ

Toinen, kolmas ja neljäs silmäreissu

Nämä postaukset on valitettavan usein olleet sairaskertomuksia, ja pahoittelenkin aiheiden yksipuolisuutta, jossa ei nytkään tehdä poikkeusta. Muutakin kerrottavaa elämässä toki olisi, mutta usein vasta silloin löytyy hektisen arjen keskellä hukassa ollutta aikaa kirjoittaa, kun terveysongelma pysäyttää.

Viimeksi kerrottu silmäongelma ei hoitunut sillä eläinlääkärikäynnillä, ei seuraavalla eikä sitäkään seuraavalla. Kolmas antibioottitippakuuri oli jo alussa, kun silmä meni yhtäkkiä vielä huonommaksi. Valvoin yhden sydäntäsärkevän yön, kun Arttu etsi asentoa ja paikkaa, mihin laskea päänsä yöunille. Kivut olivat varmaan kovat, lasittunut katse ja ajoittain välinpitämättömyys ympärillä tapahtuvasta kertoivat karua kieltä.

Ell-asemamme lääkäri oli sitä kolmatta lääkekuuria määrätessään sanonut, että jos ei silmätulehdus ala helpottaa parin päivän kuluessa, pitää mennä eläinklinikan silmäspesialistille mahdollisesti syvemmälle silmään kehittyneen tulehduksen pois sulkemiseksi.

Annoin lääkkeitä tunnollisesti (3 erilaista tippaa ja keittosuolaliuoksella huuhtomista, 2 kertaa päivässä kutakin) ja chattailin joulunalusviikon torstaina iltamyöhään hätääntyneenä Yliopiston apteekin neuvonnan kanssa, mitä kipulääkettä voisin koiralle antaa. En mitään ihmisille tarkoitettua, joten oli pakko odotella aamua. Petasin itselleni olohuoneen sohvalle, että voisin olla lähempänä potilasta ja tarvittaessa ottaa sen viereen rauhoittumaan. Se tuntui alkuyöstä hetkeksi auttavankin; ehkä noin vartiksi pieni keho rentoutui, mutta säpsähti taas hereille, vaihteli asentoa ja oli kovin levoton. Annoin luvan mennä nojatuoliin, johon rakensin pientä leukatukea ja mahdollisuuden mennä peittonsa alle, edes hetken yöunien toivossa. Itsellä oli etätyöpäivä aamulla tiedossa. Onni onnettomuudessa.

Heräsin yön aikana lukemattomia kertoja. Melkein aina Arttu istui tai makasi tuolissaan, hiljaa, mutta pää koholla, nuokahdellen, silmät hirveästä väsymyksestä ja kivusta puoliummessa. Laskin kellosta tunteja ja minuutteja siihen, että eläinklinikka aukeaa. Kun se kuvittelemani hetki vihdoin koitti, automaatti kertoikin, että puhelinaika alkaa puolen tunnin päästä.  Soitin siinä odotellessa vielä omalle ell-asemallemme, ja varmistin, olisiko lääkkeen tosiaan jo pitänyt alkaa auttaa... sieltä vakuutettiin, että ei kannata jäädä odottamaan, koska joulukin on tulossa. Sain varattua eläinklinikan viimeisen mahdollisen ajan silmäspesialistille ennen viikon joulutaukoa! Perjantai-iltapäivän liukkaassa kelissä, alkavan jouluruuhkan seassa pääsimme Malmille. Vieläkin ajattelin, että nyt saadaan varmaan tuhdit lääkkeet, joulu eletään hissukseen, ja sitten palataan normaaliin arkeen...

Silmäspesialisti tutki nopeasti erilaisilla laitteilla, ultralla ja lampuilla Artun silmät ja totesi sitten raudanlujan ammattilaisen suorin sanoin tilanteen, joka kotiutusohjeesta kopioituna meni näin:

"Vasemmassa silmässä voimakas suonikalvon tulehdus, eli uveiitti, sekundaarinen glaukooma eli silmänpainetauti. Linssi on kaihiintunut totaalisti. Iiris-linssikiinnikkeisyyttä, pupilli laaja, häikäisyrefleksi negatiivinen. UÄ-tutkimus: verkkokalvon irtauma. (Silmän) ennuste toivoton, lisäkärsimysten välttämiseksi suosittelen silmän poistoa."

Asiat etenivät saman ammattimaisen silmälääkärin/-kirurgin ansiosta niin ripeästi, että kun varsinainen vastaanottoaikamme oli ollut klo 13, Artun yllättävä silmäleikkaus oli käynnissä jo klo 15 jälkeen. Sain pitää mäyristä sylissä, kun rauhoite vaikutti, ja sitten hoitaja haki Artun leikkaussaliin. En lähtenyt heikossa mielentilassa ajamaan liukkaassa ja pimeässä kotiin, vaan etsin Malmilta kuppilan,  kävelin pitkin poikin katuja aikaa kulutellen. Lopun ajan iltakuuteen asti odottelin lääkäriaseman odotustilassa. Hoitajat kävivät kertomassa väliaikatietoja, kun leikkaus oli ohi ja Arttua lämmitettiin lämpöhuovan alla heräämössä. Siinä vaiheessa jo tuttu vahtihaukahtelu todisti, että herätty on, ja oma reviiri kartoittuu yksisilmäisenäkin. Sain glögiä ja ystävällistä juttelua hoitajien kanssa, paniikki alkoi hellittää. Kotiuduimme 8 tunnin reissun jälkeen perjantai-iltana, Artulla vielä pää sekaisin nukutusaineista ja itselläni suuri suru, että tässä nyt kävi näin.

Nyt Tapaninpäivänä kaikki on periaatteessa hyvin. Haava on parantunut mainiosti, turvotus on laskenut ja 8 tikkiä ovat säilyneet vauhdissa mukana. Hoidoksi on riittänyt lämminhaude pari kertaa päivässä, tulehduskipulääke ja haavan pyyhkiminen keittosuolaliuoksella. Pehmeä, puhallettava kauluri (jonka ehdin saada kaupasta mukaan 4 minuuttia ennen sulkemisaikaa) on istunut mäyriksen kaulaan hyvin, kun muovitötterön kanssa valvottiin vielä se ensimmäinen yö leikkauksen jälkeenkin... Alan tottua yksisilmäiseen merirosvo-nakkiin (kiitos ystävien, jotka osasivat keventää tunnelmaa, ja Arttu sai uuden, suloisen lempinimen). Arttu on taas velmu oma itsensä, kaikille "käskyille" entistä kovapäisempi ja pikku lenkeillämme haluaisi painella sata lasissa.

Olen toki helpottunut, onhan koira hengissä ja hyvissä voimissa. Kolhu kolhulta rakkaampana. Surettaa silti, miksi näin kävi. Terveessäkin silmässä on vähän kuivasilmäisyyttä (sairaassa silmässä kyyneltuotanto oli lähes olematon), jota nyt hoidetaan ihan jatkuvalla lääkityksellä, ettei mitään vaurioita koituisi sen vuoksi. Eli yhteensä 4 kertaa päivässä annetaan 2 erilaista kostutustippaa, ja tarkkailen arvatenkin mahdollisia muutoksia entistä tiukemmin. Olin menetetyn silmänkin selvästi havaittavasta samentumisesta kysynyt muilla eläinlääkärikäynneillä jo vuoden ajan. Mitään vikaa ei kuulemma ollut... ja nyt yhtäkkiä koko silmä romahti, tosi monesta eri syystä vieläpä. Aivan kuten silloin joskus maksa-arvojen pitkinä seuranta-aikoina, pyysin itse haima-arvojen testausta, ja sieltäpä löytyi myös huomioitavaa. Ne ongelmat ovat nyt hallinnassa, ruokavalio muuttui, mutta lääkkeitä ei tarvita, ja syy jäi hiukan epäselväksi, (tulehduksellinen muutos ohutsuolessa oli ainut selitys, joka ilman tutkimusleikkausta saatiin, ja leikkaus todettiin liian suureksi riskiksi itsessään, kun koiran vointi oli pääasiassa hyvä, nykyään vielä paljon parempi). Pääasia, että viimeksi kontrollikäynnillä labratkin olivat suht kunnossa.

Kokemuksesta viisastuneena, suosittelen kääntymään spesialistin puoleen vähänkin pitkittyneessä tai epäselvässä tapauksessa. Artun kohdalla se on eri tilanteissa johtanut joko helpotukseen epäillyn asian suhteen, tai kuten nyt, pikaiseen apuun pitkittyneen, turhan ja tehottoman lääkityksen sijasta.

Tällaista meille tällä kerralla. Sattuneesta syystä ei tässä postauksessa ole kuvia. Parantelemme haavoja ja totuttelemme merirosvon uuteen ummistettuun silmään. Uusia kuvakulmia mietitään sitten, kun on sen aika. Nyt on tärkeintä varjella tapoihinsa tottuneena sohvan alle ja päälle kaulureineen pyrkivän nakin tikkejä vielä viikon verran. On hellyttävää katsella, kun se ulkoilun ja ruuan jälkeen venkuroi entiseen malliin hepulina, kantaa leluja ja muristelee. Se voi hyvin, vaikka päätä pitääkin käännellä hämmentävästi enemmän kuin ennen, ja vasemmalla puolella olevat esineet tuppaavat tulemaan joskus liian lähelle. Tästä selvitään, vaikka operaatio olikin radikaali, eikä sitä oikein koskaan voi unohtaa, mäyriksen katsekontakti kun on intensiivistä laatua. Yhdelläkin silmällä.

Priima nakki

Kuvassa koira, jolle on sanottu taikasanat "Xxxxx tullee!" Tällä kerralla tulija oli hieroja, joka saa aina yhtä lämpimän vastaanoton kuin muutkin vieraat, vaikka löytääkin joka kerta Artun lihaksista ja selästä kipeitä kohtia. Vaatii paljon malttia pieneltä koiralta olla tunti aloillaan käsiteltävänä, vaikka välillä sattuu.

Viime viikon labratulokset olivat huojentavia. Lähes kaikki arvot olivat priimaa, muutama viiterajoilla, mutta mikään ei vaadi akuutteja toimenpiteitä. Seuratuimmat arvot parin vuoden aikana ovat olleet lipaasi (nyt 144, joulukuussa vielä 452, joskus aiemmin yli 800), ALAT 84 (vuosi sitten 611).

Kaikki alkoi Artun tassussa olleen patin poistosta, jonka yhteydessä otettiin labrakokeet ja huomattiin maksa-arvojen nousu. Niitä seurattiin jonkin aikaa, ja tulokset sahasivat edestakaisin viitearvojen ja tuon 611 väliä. Pyysin itse lopulta tsekkaamaan myös haiman arvot, koska Artun oireiden ja netistä löytyneiden tietojen välillä tuntui olevan jokin yhteys. Ja olihan niissäkin arvoissa parantamisen varaa ja lisätutkimusten aihetta.

Pari kertaa vatsan alueen ultraäänikuvauksessa on nähty ohutsuolessa paksuuntumaa, joka viittaa tulehdukselliseen tilaan. Lääkärin mukaan sekin on voinut heijastua maksan ja haiman arvoihin. Tarkempi määritys ohutsuolen tilanteesta saataisiin vain joko tähystyksellä (pienellä koiralla hankala toimenpide) tai tutkimusleikkauksella, joka voi olla vaarallisempi toimenpide kuin se jokin, mikä siellä suolessa nyt jo vuosikaudet on lymyillyt. Eikä sitä tiedä, vaikka se jokin olisi jo poistunut. Ainakin koira voi nyt hyvin.

Maksa-arvojen vuoksi on kokeiltu Samylin-kuuria, haima-arvojen takia on käytetty foolihappo-lisää ja ruokavaliossa vaaleaa, vähärasvaista lihaa. Merkillistä on se, kun Samylin ja foolihappo ovat olleet pari kuukautta tauolla ja monen tekijän summana siirryttiin keväällä kaupan nappularuokaan (vähärasvaiseen, vaaleaa lihaa sisältävään), ja arvot ovat nyt paremmat kuin kahteen vuoteen.
Ruokinta ei nyt kuitenkaan ole ollut perimmäinen syy maksan ja haiman arvojen heittelyyn.

Syntymästään asti herkkävatsaisen koiran kohdalla ei välttämättä huomaa niin selvästi, jos voinnissa tapahtuu pieniä muutoksia. Toisaalta oppii tarkkailemaan jokaista ylimääräistä venyttelyä, urahdusta ja suun maiskuttelua, mutta toisaalta taas labra-arvot voivat olla pilvissä, eikä vointi näytä epänormaalilta. Lääkärikin totesi, että koiraa ei lähdetä hoitamaan labratulosten, vaan voinnin perusteella... Jos siellä tuloksissa jotain hälyttävää olisi, varmasti vaatisin hoitoa, joten vähän oli mustavalkoisesti sanottu tuo kommentti.

Mutta nyt, kun vatsavaivat ovat vähentyneet ja oksentelukin on ns. normaaleissa, koiralle tyypillisissä rajoissa, huomaan kyllä, että meillä asuu hyvinvoiva, närästelemätön ja suhteellisen vakaavatsainen koira :D Haiman vajaatoimintaa tai haimatulehdusta olen pelännyt koko tämän prosessin ajan, ja edelleen siihen liittyvä arvo on viiterajoilla. Lääkärin toppuuttelusta huolimatta aion käyttää Artun uudessa kontrollissa lähiaikoina. Ihmisten niin kuin eläintenkin kohdalla surullisimpia ovat ne tilanteet, kun diagnoosi saadaan liian myöhään.

Jo joutui Armas Arttu luusta luopumaan...

Pääsin mukaan pienelle reissulle, kun en voinut kuulemma mennä hoitoon. Pissavikaiseksi mamma on mua haukkunu viime aikoina. Ihmeen paljon sitä pissaa kyllä pääsikin tulemaan yhden hoitopaikan matolle ja toisen kyläpaikan verhoille... enkä ikinä aikuiskoirana ole sisälle pissiny. Mutta sain kaikki noi tyhmyydet anteeks, kun mulla on jo kolmas lääkekuuri tohon vaivaan.

Vaivoista puheen ollen, mamma on kuskannu mua muutenkin eläinlääkäreissä. Ihan suotta, jos multa kysytään. On pistelty, ronkittu, ultrattu ja ajeltu mahakarvat pois. Pissanäytteet on menny plörinäks, kun mamma sähläs. Ja kaikki ell-asemien ja vakuutusyhtiön ihmiset toivottelee mulle pikaista paranemista. Mokoma pissavika ja maksa-arvot on huolestuttaneet kai niitäkin. Vaikka ei mua mielestäni mikään vaivaa. Hyvin täällä voidaan, vaikka antibioottia tulee jo korvista, tai oikeastaan kainaloista. Ne on ärtyny, eikä keksitä muuta syytä kuin kesän allergeenit ja ab:n heikentämä oma puolustuskyky. 

Meidän minireissulla pääsin hotelliin! Saatiin joku lemmikkihuone, vaikka ei siellä näkynyt muuta lemmikkiä kuin minä. Peitot ja verhot oli kuulemma sävy sävyyn mun turkin kanssa. Aika reilu homma minusta. 

Mun luona kävi kylässä Nainen! Mä olen siis tossa kuvassa etualalla, toi jolla on noi kauheen leveät hartiat... Pidin vahtia, kun kipakka mimmi söi mun puruluuta. Olin säästäny sitä luuta viikkotolkulla, ei vaan huvittanu järsiä. Mimmin käynnin jälkeen olen rouskuttanu luita joka päivä.

Joskus on kiva vaan olla ja köllötellä. Huomenna lähdetään juhannusajelulle Kalle-kamun kanssa. Juhannuksen jälkeen on mäykkytreffit jossakin koirien huvipuistossa. Niin että kyllä mulla touhua ja temmellystä riittää lähiaikoina. Iloista juhannusta kaikille!

Kuulumiset

Pitkään olen harkinnut, laitanko Artun tarkempia kuulumisia. Kun näitä Artun kaventuneita kuvia katsoo, joku selitys kuitenkin lienee paikallaan. Vaikka en itsekään vielä tiedä, mitä on tulossa ja mistä kaikki johtuu.

Viime kesästä alkoi Artun terveyden suhteen paras jakso, kun koirien ravintoneuvojan ohjeilla muutettu ruokavalio lisäravinteineen lopetti kortisonisuihkeen ja Malaseb-pesujen kierteen. Iho rauhoittui, karva kasvoi takaisin järsittyihin kohtiin, anturat eivät vaivanneet, askelkin oli lenkillä kepeämpi kuin aikoihin. Korvat pysyivät puhtaampina ja turkki muuttui taas kiiltäväksi. Ja itse asiassa, tuo kaikki pitää kyllä edelleen paikkansa.

Viime vuonna Artun ikeneen kasvoi patti, joka syyskesällä leikattiin pois. Patteja löytyi operaatiossa suusta vielä toinenkin, mutta ne todettiin hyvälaatuisiksi. Tässä kohdassa kiristi hermoa ainoastaan vakuutusyhtiö, joka ei Artun atopiasta ja allergiataipumuksesta johtuen korvaa mitään ihomuutoksia. Tähän oli tyydyttävä. Pääasia, että koira oli terve.

Ienpattien poiston yhteydessä otetut verikokeet osoittivat kuitenkin maksa-arvojen lievää kohoamista. Tilannetta oli määrä tarkkailla, ja seuraava kontrollinäyte osoitti kohoamisen jatkuvan. Saimme lähetteen vatsaontelon ultraukseen, jossa ei näkynyt mitään poikkeavaa. Seuraava verikoekontrolli tehtiin samalla kun poistettiin hammaskivet. Maksa-arvojen nousu oli jatkunut, ja Artulle suositeltiin ruokavalion muutosta sekä maksaa tukevaa lisäravinnetta, jonka hinnaksi näyttää tulevan 80 euroa / kk. Ravintoneuvojamme ohjeisti ruokavalion suhteen, joka menikin taas ihan uusiksi. Hiilaripitoiset annokset nostivat jo tuskan hien pintaan. Pelotti ihan tosissaan, alkaako hiiva- ja bakteerikasvu ja kaikki iho-ongelmat taas alusta. Toistaiseksi ei näin ole käynyt. 

Hammaskiven poistossa todettiin, että parodontiitti jatkaa olemassaoloaan, mutta se ei sentään ole edennyt hurjaa vauhtia.

Vasta viikon kuluttua käynnistä tuli ell-asemalta hyvin pelkistetty ruokintaohje, jossa oli selvä ristiriita ravintonuevojan ohjeisiin. Lisäkysymyksiin ell-asemalla ei kuulemma ollut aikaa vastata sähköpostitse. Totesivat vain, että voin periaatteessa jatkaa vaikka vanhallakin ruokavaliolla. No toki, kun on kallis ell-aseman lisäravinne käytössä. Mutta mulle se ei riitä. Kaikki se on tehtävä, mikä suinkin on mahdollista.

Seuraava maksa-arvojen kontrolli oli suositeltu taas n. 2 kk päähän. Mutta juuri ennen vappua huomasin, että Arttu pissaa myös verta. Soittelin päivystäviä eläinlääkäreitä ja sainkin hyviä, tosin hiukan ristiriitaisia neuvoja. Veripissat jatkuivat seuraavana päivänä, vappuaattona, ja Arttu olisi nukkunut koko ajan sylissä kerällä. Lääkekuuria vaativan pissatulehduksen merkit olivat muutenkin niin selvät, että soitin päivystykseen ja sain ohjeeksi tulla jonottamaan. Olin antanut stressin aivosumussa Artulle jo aamupalan, joten jouduin odottamaan sen kanssa kotona vielä pitkät 10 tuntia, että labrakokeet näyttäisivät koko totuuden... Pyysin nimittäin, että maksa-arvot kontrolloidaan samalla ja se luvattiin tehdä, kun koira on paastonnut 10-12 tuntia. 

Ell-asemalla Arttu ultrattiin, siinä näkyi virtsakivi (tai hematooma, tai kasvain, tai pissatulehduksen aiheuttamaa limakalvon paksuuntumaa...) ja saimme antibioottikuurin pissanäytteen perusteella todettuun tulehdukseen. 

Niitä pyytämiäni verikokeita ei päivystyksessä ehditty ottaa enkä saanut esittää kysymyksiä atoopikon, kohonneiden maksa-arvojen ja virtsakiven ruokintakombinaatioon. Ensimmäisenä arkipäivänä sain ko. ohjeet ravintoneuvojalta saman tien. 

Ensi viikolla on virtsakiven kontrollikäynti, jossa taas ultrataan. Verikokeet on nyt luvattu ottaa, koska maksa-arvot ovat (minulle) suurin huolenaihe. Hyvänä kakkosena tulee sitten se virtsakivi tai kasvain, joka on ehkä leikattava.

Kriittinen sävyni ell-asemia kohtaan johtuu siitä, että

- luvataan toimenpide, jota ei tehdä

- postitetaan kotiin perässä lasku muualle analysoitavaksi lähetetyistä näytteistä, vaikka asiasta ei ollut mitään puhetta, kun maksoin käynnin

- ruokinnan suhteen menee sormi suuhun ja vedotaan "ajan puutteeseen"

- kaikki Artun systeemit (iho, maksa ja struviittikiteet) vaativat kukin tilannetta tukevaa ja lisäongelmia ehkäisevää ruokavaliota, joka jää sivuseikaksi – paitsi jos suostun ostamaan teollisen papanapussin, joka todennäköisesti johtaisi taas yliherkkyysongelmiin

Ihan pienesti olen purnannut mielessäni, miksi meille kasaantuu kaikkea, vaikka välitöntä hengenvaaraa ei nyt olekaan. Jos olisin pistänyt surutta koiran kuppiin mitä sattuu, voisin syyttää itseäni. Mutta kun yrittää parhaansa, selvittää ja hankkii tietoa, punnitsee ja mittaa, rasvaa ja puunaa. Joskus tuntuu, ettei jaksa enää. Sitten tulee pieni koira, tökkää kuonolla ja rullautuu syliin. Se on kaiken sen arvoista, vaikka helpomminkin asia voisi mennä.

Niin, Artun laihtuminen on vielä se mysteeri. Arttu on pudottanut painoa yhteensä liki 3 kg, ja maksaa tukeva ruokavalio tekee massan takaisin saamisen hyvin haasteelliseksi. Mutta ehkä tähänkin joku ratkaisu löytyy. 

Halusin vaan kertoa koko potin, se oli siinä ja nyt takaisin iloisiin, keväisiin tunnelmiin :) 

Sporttinen diagnoosi

Tiedättekö kuka on:

"...hyvässä kunnossa, sporttinen, normaalipainoinen."

Entäs kenellä on:

"Erittäin hyvä lihasmassa."

Ja keneen sopii kuvaus:

"Turkki ja iho hyvässä kunnossa."

Lepäilen tässä vähän maistelemassa noita mukavia lauseita. Normaalipainoinen viittaa kyllä vaarallisesti siihen, että ruoka-annokset eivät merkittävästi suurene, vaikka olin keventynyt pari kiloa kesästä...

Ai niin. Samassa paperissa luki ihan pienellä präntillä (ettei mamma näkisi sitä tekstiä koko ajan, kun se on tehnyt jonnin joutavaa surutyötä viimeisen viikon, ihan turhan päiten):

"Epänormaalit seerumin maksa-arvot."

Tiistaina kävin niiden seerumien takia mamman kanssa ultraäänitutkimuksessa. Vahingossa jouduinkin itse tutkimuspöydälle, pehmustettuun kouruun selälleni, mutta sain siitäkin tulokseksi puhtaat paperit:

"Ultraäänitutkimuksessa ei todettu maksassa tai muissa vatsaontelon elimissä epänormaalia."

Siinä oli vielä sisätautien erikoiseläinlääkärin puumerkki, joten kyllä siihen paperiin on uskominen.

Eikö mekämäykylläkin nyt voi olla joku heikkous tai pieni epätäydellisyys... Ja joudun taas parin kuukauden päästä luovuttamaan verta putkiloon, että nähdään, jatkuuko arvojen nousu, vai oliko kaikki vain huonosti ajoittuneen ripulin syytä. 

Mamman pään voisi kyllä kuvata vaikka heti. Sillä on selvästi ollut kohonneita verenpainearvoja, ylimitoitettua paniikkia ja keskivaikeaa katastrofiajattelua. Eipä taida ell-asemalla olla mamman kokoista kourua, missä se pysyisi aloillaan kuvauksen ajan.

Otsikko

Meinasin eilisen jatkoksi laittaa tälle postaukselle otsikoksi "dagen efter", koska rakastan sanakieppejä ja kaksoismerkityksiä. Mutta ettei otsikko harhauttaisi lukijoita, jotka eivät sitten löydä vastinetta, annoin olla.

Asiaan:

Eilisen ilme oli vielä illallakin melko poissaoleva. Eläinlääkäriltä autolle töpöttelevä, juuri herännyt koira oli surkeudessaan koominen. Pissaamisesta ei meinannut tulla sen takia mitään, kun piti kääntyä katsomaan jokaista ohikulkijaa, lasittunein katsein, lievästi sivusuunnassa huojuen. Epäilen että lisähämmennystä aiheutti entisen kodin maisematkin. Ainakin ympärilleen tuijottelu oli helppo tulkita aivojen sekamelskaksi, jossa jylläsivät kysymykset "mitä ihmettä mulle on taas tehty" ja "missä mä taas asuinkaan..." (Dagen efter EI olisi ollut kaukaa haettu, eihän...)

Vaikka tämä päivä ei järin energinen ole vielä ollutkaan, silmissä on jo tuttu pilke! Kipulääkettä ei saatu mukaan, mutta hieman vaivalloiset ja keskeneräisiksi jääneet haukotukset osoittavat, että jotain muistoja toimenpide jätti leukaperiin. Tämän päivän komiikka on syntynyt äänenmurroksesta, josta tiedotettiin kotiuttamisohjeissakin. En omassa kaaoksessani huomannut kysyä, mistä moinen johtuu, mutta Artun narinat ja märinät ovat tänään olleet kuin kurkkukipuisen rohisevia äännähdyksiä. Ja onhan niitä ääniä sitten pitänyt kokeilla ja kuunnella ihan huvikseenkin, siltä se jutustelu on ainakin tuntunut.

- - - - -

Monenlaista olen hukannut. Avaimia, kännyköitä, lompakoita, autoja... mutta yksi dramaattisimpia hetkiä oli, kun kadotin mehiläisen. Matalalla ja raskaasti lentelevän otuksen, joka katosi olohuoneen ja eteisen saumattomaan sokkeloon sillä sekunnilla, kun siirsin katseeni muualle ja otin pöydältä juomalasin ja postikortin, parhaat välineet pistiäisten pyydystämiseen. Loppupäivä kului (vaihteeksi) jonkinlaisessa paniikissa. Mutta pistiäinen pysyi piilossa. Kunhan pysyykin, kunnes ei enää pistä. Ensi talvena on silti hermostuttavaa löytää se jostakin laatikosta pipojen tai villasukkien joukosta. Eihän elämä ole mitään, jos ei voi aina vähän panikoida tulevaa ;)

Hymyni on häikäisevä

Aurinko tekee tänään parhaansa ja jouduttaa tulevaa kevättä. Koirapojan tähystyspaikkaankin paistaa lämpimästi :) Aihetta hymyyn siis on, vaikka kuva onkin pitkänaamainen vakavakuonoinen.

Itseäni huojentaa ja hymyilyttää koiran purukaluston häikäisevä kunto. Kävimme kuluneella viikolla ultraäänipuhdistuksessa ja se oli hyvä kokemus. Koiralta nyt ei kysytty, enkä toki saanut olla paikan päällä puhdistuksen aikana. Mutta ammattilaisen kertomus tilanteesta ja tuloksista vakuutti. Itse laite on sähköhammasharjan näköinen, mutta ei surise, tärise eikä siis pitäisi tuntua epämiellyttävältä. Laitetta pidetään vain paikallaan hammasta vasten. Ultraääni hajottaa hammaskiven, joka irtoilee laattoina, myös ientaskuissa piileskelevät röhnät saavat kyytiä.

Erityisen hyvä mieli tuli siitä kommentista, että Artulla on oikein hyvä hammaskiille, ja että hammaskiveäkin oli keskimääräistä vähemmän, uudelleen ei kannata mennä puhdistukseen ainakaan vuoteen! Hmm... koko hammasprosessi lähti liikkeelle siitä, kun ell suositteli viime syksynä varaamaan aikaa heidän hammaspuhdistukseensa hyvin runsaan hammaskiven vuoksi. Siellä koira olisi rauhoitettu - taas kerran - ja toimenpide olisi maksanut 5 kertaa sen, mitä tuo löytämämme tutustumistarjous (valitettavasti nyt jo päättynyt) ja kolminkertaisesti normaalihintaankin verrattuna.

Kysyin putsauksen tehneeltä, mitä eroja hän on huomannut koirien hampaissa ruokavalion mukaan. Vielä lisää hyvää mieltä kannoin kotiin, kun hän totesi, että raakaruuan syöjillä on parhaat purukalustot. Vaikka Arttu syö harvoin oikeita luita, jotain hyvää ruokavalio ja muut puruluut ovat sitten saaneet aikaan.

Oliko tää vouhotus nyt tässä..

sopiiko että katselen noita ohikulkijoita,

vai haluatteko vielä,

että väläytän hymyn.

Hetken kuluttua: