keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kotona on kiva olla

"Pitkästä aikaa kotona", kertovat koirien ilmeet ja touhut, kun ne viihtyvät taas omien tavaroidensa keskellä. "Tätä me ollaan kaivattu", tulkitsen niiden sydämen ääniä, kun istun sohvalle läppärin kanssa ja koirat liimautuvat kahden puolen minua. Ihan tarkoituksella hiukan likemmäs kuin normaalisti.

"Okei, kyllä me muistetaan säännöt", ne vilkaisevat minua, kun kehotan menemään omalle pedille. Kaadun omaan sänkyyni ja olen saman tien unessa. Lenkkeily virkistää ja väsyttää. Onneksi tässä järjestyksessä.

Herään tuttuun ääneen. En laita yölamppuun valoa edes tarkistaakseni kelloa. Aika on merkityksetöntä, kunhan sitä on vielä riittävästi nukkumiseen herätyksen jälkeenkin. Merkitystä on vain sillä, mihin heräsin. Basse on siirtynyt tuolin alta, paljaalta lattialta nukkumaan omalle pedilleen. Se piehtaroi selällään, kauhoo pienillä, kiharakarvaisilla tassuillaan ilmaa, kiehnää niskaansa petiin ja kähisee onnesta. Pieni kotiinpalaaja.

Kun herään toisen kerran samana yönä samaan ääneen, mietin eikö koira voisi olla vähemmän onnellinen öisin, enemmän päivisin...

Vielä kolmas herätys, kun Basse on mennyt vilvoittelemaan takaisin paljaalle lattialle. Se näkee unta ja kynnet rapsivat laminaattia vasten. Muistan kynsienleikkaajan, jolle varasin ajan, käännän kylkeä ja nukahdan kodin ääniin.

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lomaltapaluu

Mäyräpojat palasivat tänään taas kerran kotiin. Ilman seremonioita ja kummempia palkitsemisia. Osasivat asettua heti taloksi, suoraan kodin herroiksi. Mikäpä siinä, onhan kulunut viikko ollut taas melko rankkaa, kun olen ollut tämän kodin yksinhuoltaja, pitkien työpäivien lisäksi. Mäyräkoirat huolehtivat taas minusta. Varmistavat vähintään kesäajan verran etuajassa, että muistan ulkoiluttaa, ruokkia, viihdyttää ja palkita heitä. Toistaiseksi minulla on kuitenkin vielä muutama valtti itselläni. Olen ainut joka osaa lukea kalenteria, kelloa ja yltää jääkaapille...

Kalenterista puheen ollen, siellä on koirille jo tiedossa kaikkea mukavaa. Artulle on löytynyt uusia harrastuksia, joissa ei emännänkään tarvitse olla sivustaseuraaja. Basselle... no, kynsienleikkuuta ja trimmausta... Apua, syrjinkö nuorimmaista! Ehkä hänen vuoronsa tulee, kun Arttu on suorittanut omat haasteensa, joista kerrotaan myöhemmin kuvien kera.

Sumu hälveni ja ensimmäinen virallinen talviaamu valkeni tänään aurinkoisena. Sujuvasti alkavaa uutta viikkoa jokaiselle!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kesämuistoja lyhyesti

Meillä kävi kesällä kiva blogikamu kylässä :)
Marja-Leena piipahti (ilman Ossia) ja lähdimme kävelyttämään häntä meidän lenkkimaisemissa!

HUOM: Kaikki tämän postauksen kuvat ovat Marja-Leenan, kiitos lainasta.

Tuttu asetelma: Arttu on aina mäyräkoiranmitan muita edellä.

Hitsin vimpula, tuolta tulee koiria!!! Yhtä suuria kuin me...

Maltoimme lenkin jälkeen hiukan hempeilläkin.

Basse on aina yhtä nättinä.

Alun vieraskoreuden jälkeen Arttu asettui tuijottamaan Marja-Leenaa.
Vieraamme ei hämmentynyt, vaan napsi lisää kivoja kuvia.

sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Pakko mainostaa

Nyt löytyi kynsitrimmeri, jota voi suositella paksukyntisille mäyräkoiraherroillekin! Laitteen merkki on Show Tech, ja siinä on mukana liuta hiekkapaperipäitä, mutta myös kaksi erikokoista hiomakiveä. Kynsitrimmeri toimii verkkovirralla, joten hyvästi ikuinen akkuparistojen lataaminen. Voimaa tuntuu myös olevan juurikin virtalähteen vuoksi enemmän kuin jo ajat sitten rikki menneessä Oster-merkkisessä paristokäyttöisessä hiomalaitteessa.

Uudessa laitteessa on lisäksi portaaton nopeudensäätö, eikä asteikkoa tarvi laittaa ääriasentoon mäyräkoirankaan kynsissä, kun valmista syntyy. Lisäksi vekotin on huomattavasti pienempi, ja siis helpompi pitää käsissä hankalammassakin tilanteessa kuin edeltäjänsä. Lopputulos on hiojasta kiinni, mutta kynnet saa nopeasti "muotoiltua" hyvin siistiksi, pyöreäpäisiksi.

Miinusta löytyi vain tehokkaan työn myötä kynsien katkusta, joka näytti yököttävän mäyräkoiraa...
Lisäksi laitteessa ei ole minkäänlaista suojaa, joten rimpuileva koira voi vahingoittaa itsensä, jos hiomapää osuu tassuun tai kuonoon. Mutta eipä vastaan hangoittelevalta muutenkaan pysty surisevalla koneella kynsiä tasoittelemaan.

Kuva Findogsin sivuilta:


maanantai 7. lokakuuta 2013

Kaikki kotona :)

Sain pienet rakkaat takaisin kotiin. Olen kylvänyt tietoa pitkittyneestä flunssasta jo kyllästymiseen asti eri blogien kommentteihin (hassua, miten moneen asiayhteyteen oma surkeus sopiikaan, kun oikein harmittaa ja on kenkku olo...), mutta mainitsen vielä sen, että jo kuudes viikko on täyttymässä tätä lajia. Enkä tunne itseäni heikoksi ja valittajaksi. Tunnen itseni vahvaksi, olen jaksanut tämän kesän kaikkineen, mukaan lukien kaksi pitkää flunssaa, josta tämä viimeisin kaiken huippu. Vieläkin keuhkot rahisee, uskon että käynti jälkitarkastuksessa kahden lääkekuurin jälkeen antaisi ainakin mielenrauhan.

Mutta ne pienet koirat, kauan poissa olleet karvakuonot, sekosivat parkkipaikalla täysin, kun näkivät emäntänsä ja tutun pihan. Kiskoivat tilapäishoitajansa melkein kumoon, kietoivat hihnat ihmisten ympäri, ainoana päämääränä päästä emännän luo.

Riehakointi jatkui pienen kävelylenkin jälkeen sisällä. Arttu lähes kiipesi tiskipöydälle, jossa oli raakalihapullia vesihauteessa sulamassa! Ruoka hotkaistiin valtavalla vauhdilla, Bassekin oli oppinut kolmessa viikossa nielemään ruuan pureskelun sijasta! Olikohan muilla hoitolassa olevilla koirilla osuutensa hotkimiseen, vaikka koirat eivät toisiaan näekään omasta boksistaan. Koirat ovat syöneet kolme viikkoa raakaruokaa, ja se on luiden jälkeen heti seuraava arvoasteikossa, joten on ymmärrettävää, että sapuska syödään pikavauhtia parempaan talteen!

Sitten vein koirat kylpyyn. Ei minkään näkyvän syyn takia, mutta ilmeisesti kuitenkin muiden koirien käyttämissä pedeissä nukkuminen jättää aika vahvan tuoksahduksen. Juuri sitä varten annoin mukaan omat pedit ja peitot. Ne lemuavat nyt kylpyhuoneessa pahvilaatikossa, odottavat huomista pyykkikoneeseen pääsyä...

Riehakointi lelujen kanssa, kuivatun possunkärsän mutustelu ja pieni iltalenkki, ja nyt täällä nukkuu kaksi uupunutta koiraa. Onnellisina kotiinpääsystä, sen kuulee ja näkee kaikesta. Basse kieppui lelun kanssa selällään lattialla, huokaisi tyytyväisenä nukahtaessaan poski lattiaa vasten lelun viereen mun jalkoihin. Arttu käpertyi mieluummin omalle pedilleen kuin sohvalle. Kaikkea tuttua ja omaa rakastetaan nyt ihan koko koiranmitalla! Rauha maassa, koirat kotona, nyt aion parantua pikavauhtia kuntoon.

PS: kritiikistäni huolimatta koirahoitolat ovat hieno asia, ainut pelastus tilanteessa, jossa lenkittäminen ei syystä tai toisesta onnistu. Yhä silti kaipaan ja toivon koirien kotimajoitusta, ystävien tai vieraampien toimesta. Voisin vastapalveluksena leipoa vaikka jouluksi kakut. Tai ottaa lapsia hoitoon. Tai käydä kaupassa.
No. Ehkä joskus.