tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kätevästi lomalla


Tässä vaiheessa kaikki  näytti vielä hyvältä. Verhokangas oli mittailtavana lattialla, kesken minun päiväunieni. Ihminen oli innostunut ja toiveikas. Onhan ne verhot aina ennenkin onnistuneet...
Vaan eipä onnistunut tämä verho tällä kerralla. Kangas oli leprua, joustotikkiin ei vissiin ollut intoa perehtyä, ja lopputulos on sen mukainen.


Samassa kuvassa kolme asiaa, jotka tuo lomalla oleva optimisti on onnistunut pilaamaan. Onnistumista kai sekin on. Verho on siis oikean mittainen – sivusaumojen kohdalta – mutta muuten se laahaa muutaman sentin liian pitkänä maata, vaikka ala- ja yläreuna on leikattu ihan viivasuoraan kuvionkin mukaan.
 Toinen verho on vielä päärmäämättä, kun ihminen yrittää keksiä, miten se saisi kaksi samanpituista verhoa, mutta mieluiten ei maata laahaavia.

Turkoosi pyörävaunu toimittaa apupöydän virkaa, ja on muuten kai edelleen toimiva, mutta suihkepullolla maalattu pinta on nyt läikikäs. Ennen se oli tasaisen tummanruskea.

Taka-alalla näkyy vielä toistaiseksi tomaatin oksia. Tomaatissa oli muutama kukka, nyt yksi ainut raakile. Minusta olisi parasta armahtaa sitä meidän parvekkeen liki 50 asteen hellepäiviltä ja viedä biojäteastiaan hyötykäyttöön. Lannoituskin on ollut olematonta, joten miksi panostaa kasteluun, jos muu hoito ontuu.


Tämä retiisin versotuskokeilu on toistaiseksi hengissä. Muutama aiempi satsi joutui roskiin, kun osa homehtui ja osa kuivui. Ihmisen on kovin vaikea hahmottaa noiden kastelussa, mikä on liikaa tai liian vähän. Tuo uusi versotusastia auttaa asiassa hiukan, kun pohjalla on pelkkää vettä, ja idut saavat itse kasvattaa juurensa hörppimään juotavaa. Talouspaperi- ja maitopurkkiviritykset ei sopineet hajamieliselle muka-puutarhurille. Onneksi on keksitty apuvälineitä avuttomille ;)

Loma jatkuu kaikesta huolimatta seesteisissä merkeissä. Tämän päivän sade antoi ihmiselle virtaa ja minulle hyvän syyn nukkua ohi lenkitysaikojen. Vahtivuoro vaihtuu taas, kun aurinko näyttäytyy. Ylihuomenna pääsen koko päiväksi sinne kotihoitolaan, kun meidän taloyhtiössä häädetään sokeritoukkia joka asunnosta, ja joudumme evakkoon. Ihminen ressaa, kun myrkkyä jää kuulemma lattioille, eikä sitä saa siivota pois – ennen seuraavaa myrkytystä, joka on kahden viikon päästä... Myrkyttäjä ei ollut kuullut, että yksikään koira olisi sitä koskaan lattioilta nuollut. Minä en ole kuullut sellaisista koirista, jotka ei työnnä nenäänsä kaikkeen uuteen ja kiinnostavaan, enkä itsestänikään mene takuuseen. Pysytellään hengissä silti, lomallakin.

sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannus paketissa


Autoilua, metsälenkkejä ihan uusissa maisemissa, kärpästen jahtaamista, lintujen seuraamista. Paljon jänniä hajuja, jotka erottelin kuonolla sentti sentiltä; siilin pienet askeleet, todennäköisesti supikoiran ja jäniksen myös. Kerran väkisin kastellut tassut. Uimaan en suostunut. Poikkeuksellinen nakkipalkka, grillin luota maasta omatoimisesti löydetty toinen.
Ihan hyvä juhannus, nyt huilaan, että jaksan ensi viikolla taas uusia juttuja. 

torstai 11. kesäkuuta 2020

Metsävisiitti


Työpäivän päätteeksi löydettin itsemme metsiköstä. Sitä en ymmärrä, kuinka monta kuvaa pitää samasta koirasta ottaa kaatuneen puun tai kannon nokassa. Minusta riittäisi yksi, ettei tarvitsisi tässä kiikkua ja kuunnella kuvaajan tuskittelua, miksi näytän niin jähmettyneeltä. Kiellettiin hyppäämästä alas, joten oliko vaihtoehtoja? 


Kurjenpolvia, kuulemma. Mutta ei tarvitse hoputtaa eikä ainakaan kiskoa, minun polveni eivät ole enää ihan niin uudet ja notkeat. Paljon jäi viestejäkin haistelematta, kun taas on kiire. 


Tähystäminen on tärkeää puuhaa, kun tässä puun päällä pääsee tasapainoon. Mikä tuokin kasvi mahtaa olla, sitä on pidettävä vähän silmällä. Rastaat pitivät mahdotonta meteliä, ja viereisessä puistossa oli useampikin jumpparyhmä koolla. Aika monipuolinen lenkki, vaikka hihnan päästä yritettiin taas määräillä suuntaa ja vauhtia. Pääsimme lopulta sopuun, ja sain päättää muutamassa risteyksessä, mihin mennään. Huomenna rannalle, jos saan toivoa.

torstai 4. kesäkuuta 2020

Ranta tarkastettu


Pääsin rannalle, kuten oli puhe! Hiukkasen ihmetyttää, miksi me mennään sinne aina vasta silloin, kun alkaa sataa! Siinä on kai sama sääntö kuin ikkunoiden pesussa ja pyykin kuivaamisessa ulkona. Meillä on tätä tuuria aina kun yritetään heittää vapaalle. Ihmisen oli ensin vaikea päästä irtaantumaan etätyöpäivästä, sitten tuli sade, ja kun palattiin kotiin, työkoneella odotti kummasteleva viesti, miksei ihminen ollut sovitussa palverissa. Napanuora on joskus pitkä ja vahva, ihan kuin tuo nyöri mun ja ihmisen välillä.


Näytän kuulemma kuvissa vanhemmalta kuin oikeasti. Jos pääsen tänä kesänä joka päivä rannalle, nuorrun syksyyn mennessä niin, että ette tunnista. Ai, ihminen ei usko tuohon haaveeseen. Tylsä realisti, ei sen oma peilikuvakaan enää ajokorttia muistuta.

tiistai 2. kesäkuuta 2020

Löytöjä parvekkeella


Mitä, mitä näen tuossa pöydän reunalla.
Nami. Napu. Nappula. Herkku. Minisapuska.
Ihan minua varten.


Näin kätevästi se siirtyy kirjaimellisesti parempiin suihin.
Missähän seuraava on...