Kierii itsensä kanssa...

Tuttavien ohjeella löysin koneeltani parikin ohjelmaa, joilla voi tallentaa ja muokata päivän tapahtumia, kun koira on yksin kotona. Niinpä tallentelin viikon varrella joka päivä Artun muistelmia yksinolosta ja eroahdistuksesta. Parina aamuna onnistuin kiireessä nappaamaan itsestäni vain valokuvan sillä tallennusohjelmalla, mutta yritän uskoa että noiden päivien ulvominen jäi todistamatta oman mielenrauhani vuoksi.

Näitä päivänäytöksiä on silti kone pullollaan. Kun selasin ulvotut kohtaukset läpi, vastaan tuli jotain tosi koomista. Tämä voi jollekin olla tuttua, mutta en ole koskaan osannut ajatella, että mäyräkoirassa on näin ristiriitaisia tunteita :) Sketsikohtaus kaiken harmillisen ulvahtelun keskellä nauratti ja rentoutti. Miten koira voi ulvoa ikävää ja kieriä selällään samaan aikaan... Kuvakulma on hankala, koska piti saada sekä sohva että ovi näkyviin.

Olkaa hyvä, päätähtenä itse Sir Arthúr:

(Ei sitä ulvontaa onneksi koko päiväksi riittänyt. Aamusta parin tunnin aikana koira vaelteli selvästi eniten, ulvoskeli välillä, mutta oli myös hiljaa. Iltapäivä oli jo rauhallisempi. Ja sietokyky kasvoi loppuviikkoa kohden huomattavasti!)

Ei niin mitään asiaa

Näppäimet eivät tunnu sopivan käteen. On liian hämärää. On muuta tekemistä. Ei vaan viitsi.

Nytkö tuli sanattomuus. Juuri kun aurinko sivalsi kultaisia rihmoja maahan asti, lähimetsän linnut sävelsivät kevättä ja vihdoinkin lumi katosi maan uumeniin. Tulevan kevään yltäkylläisyyden odotuksen keskellä mieleni on karu, sanaton. Katselen hetken kestäneen valkoisen alta paljastuneita tienpientareita ja tunnen samaa tyhjyyttä. Ei niin mitään uutta kerrottavaa, samat vanhat käärepaperit lojuvat roskiksen lähellä, niiden paljon parjattujen jätösten vieressä. Pettymys. Se on lähinnä oikea sana.

Basselta terkkuja

 

Näin komeasti Basse jakselee. Poika on hoikistunut sopivasti kokopäivätyönsä, lasten kanssa touhuamisen seurauksena. Muutenkin näyttää, että Pikku-Basse on kadonnut ja tilalle on tulossa koiranuorukainen... Olen iloinen, että poika aikuistuu ja pärjää.

 

Bassen perheen toinen koira on tanskandogi. He ovat tavanneet vain valvotusti ulkona. Dogi on innokas, leikkisä ja riehakas ;) Basse kertoo kuuluvasti mielipiteensä moisesta käytöksestä =D Sisätiloissa kumpikin "asuu" eri kerroksessa, eivät edes pyri toistensa luokse, vaikka koiraportti olisi rappujen päässä auki. (PS: Basse asuu yläkerrassa, tietty =)

 

Viikonloppuna Arttu ja naapurin Kalle tapaavat toisen kerran. Toivottavasti ehdin ottaa kuvia pienen opossumin ja suklaamäykyn painista. Ensimmäinen tapaaminen meni riemukkaasti. Vartin päästä Kalle oli täysin puhki, ja Arttukin painui nukkumaan heti, kun palattiin kotiin seinän taakse. Arttu muuten teki samaa kuin kaikkien pikkukoirien kanssa: lähti juoksemaan edellä ja katsoi olkapäänsä yli tuleeko kaveri perässä. Takaa-ajo on kivaa!

 

 

Eroahdistusta ja helpotusta

Tämä oli näky viime lauantain testin jälkeen kotona koko illan. Poika uuvahti täysin kaikkeen kokemaansa. Lisäksi tyhmä emäntä laittoi haukunestopannan (kuvassa pieni sininen laatikko näkyy korvan takaa). Väsymyksestä huolimatta Arttu jaksoi ilmoittaa joka kerta, kun naapurin uusi pikkukoira lähti hissillä pissille. Aika monta kertaa...

Panta näyttäisi toimivan, mutta katsotaan kuinka pian koira tottuu siihen. Vaihtoehtona on joko piippaus tai värinä. Arttu pelästyi "värinähälytystä" kaulallaan ensimmäisellä kerralla ja loikkasi kauas pedistään.

Yksin ulvomiseen on pannan lisäksi kokeiltu nyt Vet´s+Bestin "Travel Calm"-luonnontuotetta, joka näyttää sisältävän valerianajuurta ja inkivääriä. Tänään vastassa oli hyvin iloinen ja rento koira. Oliko se vain sattumaa, se nähdään loppuviikon aikana. 

Aamulla, kun olin kylppärissä, oli talvikenkääni tuotu iso lelu =D Arttu yritti kai vihjata, että on parempaakin tekemistä kuin töihin meno! Kotiin tullessa löysin toisen talvikengän keskeltä lattiaa. Hienoa, Arttu puuhailee edes jotain yksin ollessa!

Mukavaa viikon jatkoa, koirille ja omistajilleen.

11 koiraa ja 1 kissa

Läpäisimme lauantaina virallisen testin 11 koiran ja 1 kissan joukossa Vantaan Simonkodissa. Aluksi kuultiin mainio luento Karva-Kaveri -toiminnasta ja yllättävistäkin tilanteista, joita on tullut vastaan. Paikalla oli testaajia ja asiantuntijoita Turusta ja Helsingistä. Tunnelma oli leppoisa, eikä sitä pilannut edes Artun hormonimyrsky kaikkia tyttöjä - ja leikattuja poikia kohtaan. Korvan nuoleminen ja turkin nyppiminen olisi jatkunut koko ajan, jos ei olisi vähän vaihdettu istumajärjestystä... Kieltämättä kävi mielessä, miksi aina minun koirani.

Testissä oli läpäistävänä mm. portaissa ja hississä sekä erilaisilla lattiapinnoilla kulkeminen, yllättävän kovan äänen sietäminen, ihmisten tervehtiminen ja kiinnostus "asiakasta" kohtaan, namien jättäminen käskystä lattialle ja muiden koirien kohtaaminen. Lisäksi yksi testaaja esiintyi dementiakodin asukkaana, mutta ei saanut Arttua säikähtämään rollaattorin kanssa hurjastellessaan, käsien heilutusta ja kovia huutoja unohtamatta. Asukasta esittävä tarjosi Artulle myös nameja kädestä, taputti koiraa suoraan päälaelle ja sai lopuksi minulta halauksen "onnistuneesta" koiran käsittelystä, joka kuulemma vahvisti minun sopivuuteni tehtävään. Kaiken kaikkiaan korostettiin kontaktin luomista asukkaisiin ja keskustelun virittämistä.

Uskoni vapaaehtoistyöhön on taas noususuunnassa. Seuraavaksi kartoitamme oman alueemme uusia kohteita, ja sitten vihdoin päästään työn alkuun! Itseni ja koiran kannalta pitäisin parhaana, jos löytyisi sekä lapsi- että vanhuskohteet, joissa voisi vuorotella.

Matkoineen reissu kesti reilut 5 tuntia. Illalla kotona oli erittäin väsynyt "ekaluokkalainen".

Iloista ystävänpäivää

Naapuriin piti muuttaa jo tänään pieni Kalle-gööti, mutta hän matkustaakin vasta huomenna emonsa hoivista tänne meidän iloksemme. Tervetuloa Kalle!

Artun ystävänpäivä taitaa siirtyä nyt viikonloppuun... tosin yritin lohduttaa kaveria, että olenhan Minä sinun ystäväsi joka päivä. Valjua, kuulemma.

Iloista ystävänpäivää ja viikonloppua!

Taukojumppaa

Jos koko päivän työkseen naputtelee tekstiä, onko enää fiksua tehdä taukojumppa päivittämällä blogia. No on, ajatukset ainakin lösähtää hetkeksi lepotilaan.

Vapaa-aikana on suunnitellut voimisteluliikkeet jääneet aika vähiin. Haasteellisin jumppa on kokonaan aloittamatta, eli koiran nostelu silityslaudalle. Yhdet näyttelyt voi mennä niin, että tuomari katselee alta kulmiensa pöydällä paniikissa keikkuvaa koiraa, mutta ensi kerralla on saatava takajalat seisontaan eikä hajalleen kuin agilityn A-teline.

Liukkaat kelit menivät ja nyt läiskytellään sohjossa tai muuten vaan märän hiekan päällä. Lumien sulaminen vei onneksi osan Arttua villinneistä tuoksuista mennessään ja tänään nautittiin taas pitkästä aikaa hetken aamupötköttelystä sohvalla. Hyvä aamuhan alkaa niin, että emäntä laskeutuu parvestaan alas, koira siirtyy sohvalle paukuttamaan hännällä ja kääntyy selälleen. Siihen on aivan pakko mennä hetkeksi höpöttelemään ja rapsuttamaan suklaista vilkkusilmää.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun on löytäyt verkkokaupasta jotain, mikä on pakko tilata. PAKKO! Ja sitten kun se tulee, jää askarruttamaan, olisiko seuraava koko sittenkin parempi. Eikun kysymään. Vastaus viipyy. Täytyy kysyä uudelleen. Vastaus on puolikas, vaatimaton, ärsyttävä. Kysyn taas, voinko saada seuraavan koon sovitettavaksi. Vastaus viipyy. Kysyn uudelleen! Vastaus on yhtä tyhjän kanssa. Kerään pari päivää ystävällisyyttä näppäimiin. Kysyn vielä kerran, että jos nyt tilaan JA maksan verkkokaupasta toisen koon, voinko palauttaa sitten väärän koon vielä, oli se nyt kumpi tahansa, aiemmin tilattu tai uusi!

Unohdin alkuperäisen jutun juuren, jota lähdin kirjoittamaan blogiin. Taukokin loppui, joten jumppa seis ja naputtamaan konetta!

Aika kiitää kevättä kohti

Mihin ihmeeseen aika kuluu. Viikonloppu on kaartamassa kohti maanantaita, enkä ole ehtinyt tehdä mielestäni mitään erityistä. Mitä nyt Artun kanssa ollaan liukasteltu lenkeillä. Huomenna ei varmaan liukkaudesta ole enää haittaa, jäät sulavat vauhdilla. Hiekoitushiekat ja muut kurat imeytyvät koiran mataluuteen, mutta jaksan kyllä suihkutella kevättä odotellessa. Linnut huutelevat jo lupaavasti: kevät on tulossa!

Viikonlopun näkyvimpiä aikaansaannoksia olivat varmaan uunissa hautunut pataruoka ja shoppailu Itiksen uudessa outlet-myymälässä. Enpä olisi uskonut, että sieltä löytyy kauan etsimäni sini-hopeinen huivi! Muutenkin outletin valikoima tarjoushintoineen oli houkutteleva, mutta uusille ulkoluvaatteille ei ole enää tilaa naulakossa.

Pakolliset, ylipitkät päiväunet kuuluivat tietysti myös asiaan. Viikko toisensa perään ihmettelen, mistä tätä väsymystä riittää. Kuinka paljon saisin aikaan, kotona ja töissä, jos ei uupumus olisi ainaisena seuralaisena. Jos on liian kiire ja stressiä, seurauksena on väsymys. Vaikka olisi paljon mukavaakin puuhaa ja menoa, viimeistään seuraavana päivänä ihmettelen, miksi vain vaakatasossa on hyvä olla... Silti jaksan odottaa sitä päivää, kun huomaan, että kas, väsymys jäi matkasta! Heilutan iloisesti lapasella ja toivotan hyvää matkaa nukkumatin apulaiseksi.

Väsyneenä tai ei: huominenkin on täynnä haasteita. Työpöydälle jäi aika mielenkiintoisia asioita perjantaina. Lisäksi pätkätyöläisen jatkokin lähes varmistui kuluneella viikolla. Ainakin nyt näyttää lupaavalta, maaliskuun lopussa sitten on taas aika saada siitä mustaa valkoisella. Ja muistelmien päätteeksi todettakoon, että on kulunut tasan vuosi siitä, kun sain uudesta työstäni ensimmäisen vihjeen nykyiseltä työnantajaltani.

Mukavaa uutta viikkoa, voimia ja iloa kaikkeen mitä sen aikana teetkin.

Ottaako päähän - vai hampaaseen?

(HUOM: käsikauppalääkkeiden määrät tekstissä eivät ole ohjeeksi, vaan faktaa siitä, mitä ei kannata tehdä. Mitä pikemmin lääkärille, sen parempi.)

Sunnuntaina:
-"orastavaa" hammassärkyä lohjenneessa hampaassa
-illalla Panadol Forte 1g

Maanantaina:
-klo 04:00 Panadol Forte 1g
-klo 09.30 Panadol Forte 1g
-klo 10.00 hammaslääkäriin
-klo 10.10 3 puudutuspiikkiä => odotushuoneeseen odottamaan
-klo 10.30 2 puudutuspiikkiä ja juurihoiton aloitus
-klo 11.00 kotona, puudutus turruttaa vielä mukavasti
-klo 12.30 2 x 400 mg Buranaa
-klo 14.00 antibiootti
-klo 17.00 2 x 400 mg Buranaa
-klo 21.00 päivystykseen => kaksi kipupiikkiä kankkuun
-klo 23.00 antibiootti

Tiistaina:
-klo 05.00 Arcoxia 120 mg
-klo 08.00 antibiootti
-klo 10.00 Panacod
-klo 16.00 antibiootti
-klo 17.00 Panacod
-klo 23.00 Panacod
-klo 24.00 antibiootti
-klo 05:00 Arcoxia
jne...

Soitin aamulla hammaslääkäriin, jossa eilen kävin. Tämä on kuulemma ihan "normaalia", eli ei tarvi huolestua. En ehdi huolestua, koska lääkkeiden kellottamisessa ja uuden pillerin odottamisessa on tarpeeksi työtä. Tätä voi kutsua tuskaksi. Joka toistuu aina jo pari tuntia ennen kuin on uuden lääkkeen aika. Ja vielä tunti sen jälkeen.

---

Arttu on toiminut hyvänä sairaanhoitajana. Katsellessaan tuskaista kävelyä ja pään pitelyä (poskeen kun ei uskalla koskea, on pakko tarttua päähän, johon säteilee melkoisesti hermokipua korvasta aina takaraivolle asti) Arttu rullautuu sohvalle tiukemmin. Kun lääke helpottaa ja hymyilen koiralle, se virkoaa ja heiluttaa häntää.

Ainut lepoasento on sohvalla tyynyjen varassa. Makuulla kertyy liikaa painetta päähän ja siihen viheliäiseen hampaaseen. Jota ei (onneksi...?) poistettu.

Naapuri tuli hakemaan koiran lenkille. Huomasin, että hymyilen kuin ääliö. Kun lääke alkoi vaikuttaa tunnin odotuksen jälkeen, onhan se aika ymmärrettävää... Kiirehdin selventämään tilannetta, ettei minua luulla naapuriavun hyväksikäyttäjäksi!

Voikaa hyvin, pitäkää itsestänne huolta. Ensi viikolla vien Artun hammaskiven poistoon, sillä tätä kokemusta en halua kenellekään, vähiten herttaiselle hoitajalleni.