Mukavalla metsätielenkillämme tuli taas koirankoulutusasioita mieleen. Kaikki lenkit ovat koulutusta, loppumatonta asioiden kertausta. Pakko tunnustaa, luulin Artun tullessa, että pentuaika on koulutusta, sitten helpottaa ja asiat sujuu rutiinilla. Ehkä joillakin, ehkä toisilla roduilla/yksilöillä, ehkä meilläkin vielä joskus. Nyt kuitenkin mennään Artun kanssa vähenevän muistuttelun tietä, Bassella on vielä enemmän totuttelemista, koska sen "lapsuus" ja tämä hetki ovat varmaan melko erilaiset kaikin puolin.
Huvittava huomio: kun Basse ei tottele "tänne"-käskyä, sanonkin "kom!", ja useimmiten se tehoaa :) Mietin vain, onko niinkään kyse äidinkielestä kuin siitä, miten tuo kutsu on sanottu. Minä unohdan helposti kärsivällisyyden ja äänen alentamisen ja menen ihan vikasuuntaan.
(Kuvat eivät liity juttuun, ovatpa olleet viihdykkeenä kuvatuille koirille ja lukijoille :)
Kuka tottelee ketä?
Positiivista oli lenkillä huomata, että Arttu tosiaan katsoo minua ja odottaa oikeissa tilanteissa toimintaohjeita.
Jos Basse jää nuuskimaan ja pysähdyn, Arttu kuulee askelteni äänistä, että nyt pitää odottaa. Se katsoo yli olkansa, juurikin minua, vaikka uskon sen ymmärtävän pysähdyksen syyn. Kun jatkan matkaa, Arttukin lähtee liikkeelle. Sen katse tuntuu kertovan "joko se kakara on messissä, voidaanks mennä?" Ja jos Basse jää kovasti jälkeen, mutta minä kävelen edelleen, Arttu vilkaiseekin joskus siinä tilanteessa huolehtivasti taakseen Bassea.
Basse aloitti yhteisen taipaleemme hyvinkin sekavana, ketä sen piti totella :) Minua se napitti usein lenkillä liikuttavan suloisesti, mutta seurasi silti Arttua askel askeleelta. Nykyään Basse on paljon rohkaistunut, uskaltaa nuuskia ja tutkia omiaan tien varsilla ja kiinnostuu Artun tekemisistä vain, jos on merkkauksista kyse. Muuten matkiminen on vähentynyt paljon.
Onko omistaja aina oikeassa?
Lenkkikurinkin suhteen olen todennut, että toimimattomat metodit on voitava tarvittaessa muuttaa.
Olen yllättynyt, että saatuaan enemmän liikkumavapautta metsälenkeillä koira on tullut jopa tottelevaisemmaksi. Kurinalainen sivulla taapertaminen ei olekaan paras tapa ulkoilla, vaan vastapainoksi tarvitaan vapaampia tilanteita. Jatkuva sivulle hokeminen aiheutti melkoista ristivetoa aiemmin. Minä jäkitin koiraa sivulle, koira yritti koko ajan kytätä tilannetta päästä menemään vapaasti niin pitkälle kuin hihnaa riitti.
Metsätiellä sallittu kuljeskelu tien molemmin puolin ei ole sanottavammin muuttanut lenkkikäyttäytymistä pyöräteillä, joissa minusta koiran on ehdottomasti kuljettava omistajan vierellä. Tien laidasta laitaan poukkoilevien koirien omistajat ovat kuin punainen vaate... Yleensähän se olen minä, joka joudun väistämään ojaan asti, vaikka pidän koirat muutenkin kohtaamistilanteessa sivullani, ojan puolella. Mutta vastaan tulevat, tiellä siksakkia risteilevät koirakot lyhentävät vain aavistuksen verran hihnaa kohdallamme, mikä ei riitä alkuunkaan hurjistuneiden urosten kanssa. Äyh, että ottaa niin usein kupoliin!
Loppukevennys ;)
Bassen kakkeliskäyttäytyminen on kuin suoraan Biolanin mainoksesta. Sen verran on siis vähintään tehtävä asioita joka lenkillä :) Joskus on ihan pakko hyräillä mainospätkää, kun toinen kyykistyminen tapahtuu :)
Hassua, mutta Basse näyttää ihan kissalta päkistellessään ojan pohjalla peppu kanervapuskassa ;))
(Oliks pakko taas keventää kaikkien luettavaks...)