keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Nokka kohti uutta vuotta!

Kuluneen vuoden viisaudella on todettava, että ilman märkiä kelejä Artun iho olisi paremmassa kunnossa. Vaikka on syöty kurinalaisesti hevosta (30 päivää), lenkillä on ollut paita suojana, kotona on siivottukin kunnolla, koiran petivaatteet on pesty hajusteettomilla pesuaineilla... eilen iho ärtyi taas enemmän. Ulkona kastuu ihan pakosti tuollainen, vajaat 10 cm maan pinnasta kulkeva nokkaeläin.

(Kiitos Hanne, nokkaeläin oli vuoden hauskin lempinimi Artulle. Nenä hallitsee tuon pienen pötkylän olemusta ja elämää aika tavalla.)

Tänä iltana pyrimme ulkoilemaan paljon ennen kuin iso tulitus alkaa. Senkin vuoksi, että Arttu saattaa jopa tottua vähän, kun kuulee pienempiä raketinnapsuja pitkin iltaa. Niitähän on ollut jo parina päivänä. Ensimmäiset pelottivat, mutta toisto on vaihtelunhaluiselle mäyräkoiralle tylsää, eikä etäisiin poksahduksiin lopulta enää ole reagoitu. Harmi vaan, että tänään kaikki etenee hiukan liian nopeassa tahdissa. Tottumista siihen pahimpaan jytinään ei ehdi tapahtua, vaikka olisimme pihalla koko päivän. Se on niin sääli, koska vielä 3 vuotta takaperin lenkkeilimme aivan keskiyöllä. Minä katselin raketteja, nokkaeläin imuroi maata eikä sitä häirinnyt tai edes kiinnostanut taivaalla rätisevät valopallot. Sitten muutimme. Ukkonen samana kesänä säikäytti Artun. Sitten ensimmäinen ilotulitus täällä yllätti voimallaan, kun ääni kimposi kerrostalosta toiseen. Niinpä rohkeasta, kiviseinän poran jytinässä pentuna päivänokosiaan nukkuneesta koirapojasta, tuli vähän paukkuarka.

Kruunasimme tämän vuoden viimeisen päivän heti sen alkuminuuteilla unohtamalla puolen yön pissalenkillä avaimet sisälle. Täytyy olla kiitollinen, ettei se sattunut edellisenä yönä. Puoli tuntia pakkasessa avaimen odottelua olisi vetänyt huurteeseen koiran sekä ihmisen. Nyt satoi vain vettä kaatamalla.

Erityinen kiitos blogikamuille tästä vuodesta, joka ei ollut helpoimmasta päästä. Teidän blogeissanne on ollut sitä valoa tunnelin päässä, kommenteistanne on välittynyt lämpö, ja lopulta aina on aurinko palannut paistamaan meillekin!

Onnellista uutta vuotta tassuväelle ja omistajille!

(Ja lämmin kiitos sille ystävälliselle huoltomiehelle, joka heräsi puolilta öin avaamaan meille oven, vaikka kuulemma kello soi hänellä jo heti kolmelta uudelleen auraamaan loskaisia teitä.)

tiistai 30. joulukuuta 2014

Talvinen tallaaja


Auttakaa...


...kesä, missä olet!

Kuinka monta yhdistelmää ihminen voi keksiä
koirapojan vaatevarastosta.
Aivan liian monta!

maanantai 29. joulukuuta 2014

Ettei vilu yllätä


Voisiko tuon kaverin ottaa sisälle
parvekkeelta?
Näyttää niin viluiselta näiden
toppausten rinnalla...

sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Sukkasillaan


Jos nyt vähän kannan emännän
hylkäämiä joulusukkia paikasta toiseen,
ei tartte heti innostua kameran kanssa...

Enkä muuten syö noita tupsuja.
Kun eivät ole minun vaan emännän.
Jotain olen oppinut.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Valoja


Jouluvalot parvekkeella kääriytyivät lumen sisälle.
Mutta eihän valo piilossa pysy.

Tänä aamuna paljon kirkkaampi valo
näyttää voittavan joulutuikut.
Naapuritalossa ne on jo sammutettu.

torstai 25. joulukuuta 2014

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Onnellinen joulukoira

Joulukoira on syönyt, leikkiä lyönyt ja viilettänyt lumilenkillä. Väsymys painaa mukavasti käpäliä, vaikka vielä tekee mieli seurailla muiden puuhia peiton alta.



maanantai 22. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!


Kiitos mukavasta blogivuodesta.

Lämpimin jouluajatuksin,
Arttu ja hänen palveluskuntansa

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

20. päivä: arvoitus ratkeaa

Eiliset, ristiriitaisiakin tunteita herättäneet kuvat olivat virikeluolastosta. Ihan mainio paikka luolakoiralle, joka käyttää nenäänsä tehokkaasti. Puolituntinen meni nopeasti, kun istuimme ohjaajan kanssa luolan katolla ja Arttu mennä tuhisti hajujen perässä. Tosin koko huone oli tulvillaan ihania tuoksuja (minä en kyllä haistanut kuin kuivat oljet...), ja luolien tutkiminen oli jäädä vähemmälle. Mistään ahtaan paikan kammosta ei kuitenkaan ollut kyse, Arttu näytti lähinnä siltä, että jaa mikä putki, mikä käytävä? Noita on nähty (kuten maan pinnalla asennusta odottava salaojaputki lenkin varrella, helppo nakki), mutta tämä hajujen maailma, aaaahhhhhhh...

Vaikka Arttu kulki luolastojen ja huoneen välillä mielestäni melko rauhallisesti, kun olin odottanut mahdotonta jäljestysmenoa, hajut laittoivat sen aivot toimimaan. Vajaan vartin jälkeen koira läähätti, kieli kirjaimellisesti poskella roikkuen. Ei stressaantuneena, vaan koko naamalla nauraen, iloisena ja joka hetkestä nauttien. Välillä piti hypähdellä ihmisten luo kertomaan, että täällä on kivaaaa!

Lopuksi otettiin esille pahvilaatikko, jonka Arttu olikin vainunnut. Synteettisillä hajuilla terästetyt turkiksenpalat olivat ihania. Supikoiran nahkaa sai kiskoa ohjaajan kanssa (eilisessä kuvassa), kanin nahkaa olisi tehnyt mieli repiä, linnun sulat ja pyrstöt olisivat myös maistuneet.

Mutta oravan karva oli parasta! Muutama nuuhkaisu riitti, ja metsästyskoira heittäytyi luolahuoneen lattialle, kaulan ja niskan kautta liukuen kierimään onnellisena ja hurmioituneena tuoksucocktailista.

Harmi, että virikeluolaston toiminta loppuu vuodenvaihteessa, muun koulutustilan tarpeessa. Tämä oli koiralle kokemus, "jota se ei hetkessä unohda", tekisi mieleni sanoa. Sillä minun koirallani ainakin on muisti, hyvä sellainen. Jos asiantuntijoiden koirat elävät hetkessä, meillä muistetaan eilinen ja ennakoidaan tulevaa.

Allergiatilanne: kainaloiden punotus on laajentunut, mutta ei ärhäköitynyt. Aamulla jyrsittiin hetken tassuja, mutta onneksi tilanne meni pian ohi. Luolastosta ei tullut mitään reaktiota, ei edes aivastelua heinän ja olkien pölystä. Kelit kuivuivat ja vesisuihkujen tarvetta ei onneksi nyt ole. Tänään on otettu viimeinen kortisonitabletti.

lauantai 20. joulukuuta 2014

19. päivä: ei mitään kriisiä

Ihminen hankki eilen illalla kaikki kriisit, mitä voi kuvitella, ja enemmänkin. Loppujen lopuksi kaikki meni hyvin, ja sitähän minä yritin sanoa koko ajan, että rauhoitu hyvä ihminen...



Mutta nyt me annetaan teille mietittävää. Joulupähkinä. Kuva-arvoitus. Oikein koirakrypto. Mitä noissa alakuvissa tapahtuu?

Sellaisen vinkin voin antaa, että sain etukäteen joululahjani, ja se oli kyllä paras lahja ikinä. Arvatkaa, tietäkää tai keksikää vastauksia joulusiivouksen keskellä. Huomenna kerrotaan, mistä oli kyse!






perjantai 19. joulukuuta 2014

18. päivä: Kainalokriisi

Huomasin, että tämän viikon kortisonit (2 tablettia, 3 pv. välein) olivatkin jo ylimääräistä. Menin varmaan sekaisin jo noiden purkkien ja ohjeiden kanssa. Ainakin kortisonin lopetus tapahtuu nyt vähitellen, kun annan vielä nuo 2 tabua. Eikä tuosta haittaa voi olla, koska eilisiltana kainalot olivat taas melko ärtyneet. Lisäksi rintakehällä paistoi karvan alta näppylöitä. Kainalosuihketta laitettiin taas ohjeen mukaan

Sen sijaan korvatipat lopetan tähän, koska korvat ovat olleet täysin puhtaat jo muutaman päivän. Eilen laitoin vielä varmuudeksi 5 tippaa kumpaankin korvaan, ohjeen ollessa "loraus kumpaankin korvaan vielä 2 kertaa viikossa 2 viikon ajan."

Kainalosuihketta voi onneksi antaa vielä ensi viikolla pari kertaa. Se tuskin pitää ihon kurissa, kun päivänkin tauko nosti nyt tulehduksen pintaan, mutta sittenpä lähetetään ellille "lyhyt viesti" (kuten hän kohtuullisen monisanaiseen sähköpostiini vastatessaan pyysi...!) ja kerrotaan tilanne.

Mitä teen väärin. Onko hevonen syynä, vai jäävuorisalaatti. Vai tuo loputon märkä keli. Vai pitkät, stressaavat päivät yksin kotona. Vai eilinen painiottelu Kallen kanssa. Onko pakko suihkuttaa vedellä joka lenkin jälkeen, vaikka kainalot ovat paidan sisällä. Vai haittaako suihkuttelu, jos iho ei pääse kuivumaan tarpeeksi pian. Mitä, mitä, eikö tämä lopu koskaan. Kortisonia en halua jatkaa enkä missään nimessä ottaa vakituiseen käyttöön. Vihaan noita punaisia laikkuja koiran kainaloissa kuin ruttoa.

torstai 18. joulukuuta 2014

17. päivä: Kakkakriisi

Pyörii, hyörii, kieppuu ja jää tuijottamaan. "Kuka meni, mikä rapisee, mitä tuolla on...?"

Kuopii maata, kiertää kolme kertaa akselinsa ympäri, vetää hihnan äärimmäiseen pituuteen eikä pääse enää kääntymään... "Mikä ääni se oli, kuka tulee, onko tuolla joku koira...?"

Pysähtyy sadannen kerran, seisoo ja tollottaa, katsoo silmiin, odottaa jotain. "Mitä, mamma? Ai että asiat tekisin? Niinkö sä tarkotit? Ootko ihan varma? Ai, tähän vai? Olisko tuolla parempi paikka... mitä sä ihminen kiskot, kun mä vasta mietin asiaa!"

PS: luuaterialla ei ole osuutta näihin kriiseihin. Päinvastoin, sopivasti kovempi tuotos hoituu heti ja ilman pyörimistä, se tavanomainen vaatii ankaran pohdiskelun ja sopivan paikan etsimisen. Ihmisellä hermo on siinä vaiheessa jo suikaleina.

Ollaan sitten mykkäkoulua, itepä aloitit...

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

16. päivä: Iltapala ja uusi päivä

Reilu kaksi viikkoa on kulunut, ja aterioista lähes joka toinen on ollut luu-lihasekoitusta. Eilen illalla en malttanut odottaa ja totutella koiran vatsaa kauempaa, vaan annoin pakastimesta hepan luun ilta-ateriaksi. Saa nähdä, mitä lähimmän vuorokauden aikana tapahtuu, kovettaako luu vatsaa liikaa. Aamulla oli kuitenkin pelkkää jauhelihaa, kasvissosetta ja rypsiöljyä, pehmentävä ja hyvä vastapaino luuaterialle.

Kovan luun kanssa askarrellessa kului aikaa toista tuntia. Puruluiden puuttuessa se teki varmasti hyvää hampaille - ja päänupille. Arttu vetäytyikin melko raukeana sohvalle luun syötyään. Puoli kipollista vettä kului järsimisen välillä. Jano voi johtua myös aamun kortisonitabletista, joka oli viimeistä edellinen tästä kuurista. Pepcidin muistin tuikata Artun huuleen ennen luuprojektia. Kerran lattialle syljetty tabletti meni rivakasti alas kurkusta, kun Arttu huomasi, minkä herkun otin pakastimesta. Iso pahvi lattian suojaksi, kynnysmatto tatamiksi ja ruokailu voi alkaa!

Kainaloissa ei näkynyt illalla kortisonia suihkuttaessani yhtään ärsytystä! Tällä viikolla piti suihkeita harventaa joka toiseen päivään, joten tänään uskallan jo jättää väliin sekä korvatipat että kainalosuihkeet.

Sen sijaan anturoihin oli taas ilmestynyt ne punertavat pullistumat, jotka ellin mukaan johtuvat virheastunnasta. Kumma juttu, kun niitä ei muutamaan päivään näkynyt...

Eläinlääkäri oli vastannut sähköpostiini, kun tiedustelin onko tarpeen syöttää hevosta kokonaiset 8 viikkoa. "On mahdollista että oireet palaavat nyt lääkityksen loppuessa. Dieetti on Artun loppuelämän kannalta hyvin tärkeä testi ja siksi on oleellista tehdä se nyt oikein. 5-6 viikkoa on liian lyhyt aika."

Jatketaan siis hevosenlihalla, varsinkin kun se maistuu niin hyvin.

Kohtalaisen hyvä päivä siis, nyt odotellaan miten vatsa reagoi. Ja mikä kohta nakkikoiralla huomenna on ärtynyt - tai parantunut!


tiistai 16. joulukuuta 2014

15. päivä: Rasvaprosentteja vertailussa

Taas menossa, lenkille nimittäin. Ja kattokaa kuinka sporttinen mä oon! En pistäny ollenkaan pahakseni näitä uusia vermeitä, vaikka ovatkin vinttikoirille suunniteltuja. Alla on joustava paita, joka suojaa kainalot, sen päällä tollanen "liivi", joka hylkii vettä ja on tuulenpitäväkin. Nyt tämä poika pärjää, vaikka rapa roiskuu. Varavaatteita pitää olla näillä keleillä. Edelliset ei ehdi kuivua, kun taas mennään korvat hulmuten! Vaikka nämä on nyt jotain teknistä kangasta, ja voivat kuivuakin paremmin, kun kuulemma ihan siirtävät kosteutta pois päin! Sekin sopii meikämäykylle. Voisivat keksiä vaatteita, jotka siirtää kokonaisia vesilammikoita pois tieltä...

---

Hevosenlihan rasvaprosentit vaihtelevat melkoisesti:
-Maukas-hevosenlihassa  rasvaa 3 % (sis. liha, sydän, maksa)
-Murren Murkinan lihassa 7,8 % (pelkkää karkeaa jauhelihaa)
-Mush-lihassa 11 % (sis. liha, luu, keuhko, maksa, sydän, perna, rusto)

Joka laatua löytyy nyt meidänkin pakastimesta. Murren jauheliha on päivittäisessä käytössä, muita laatuja 1-2 kertaa viikossa. Liha-luuseoksella totutellaan ennen luun syömistä. 

Ravahapot saadaan nyt rypsiöljystä. Jatkossa kokeillaan pellava- ja lohiöljyä, kunhan on niiden aika.

maanantai 15. joulukuuta 2014

14. päivä: närästystä

Korvat puhtaat, kainaloissa pientä punotusta, uutena riesana närästys sekä hiukan löysä vatsa.
Närästystä on ollut ennenkin, mutta lähipäivinä se on palannut voimakkaammin pitkän tauon jälkeen. Nyt alan kompastua omaan näppäryyteeni... Jos hepan liha on vähärasvaista, mikä närästää? Kunpa pääsisimme pian heppajakson yli, kalkkunan kokeiluun. Sormet ja varpaat ristiin, ettei se aiheuta allergioita. Valikoima olisi Artun mielestä herkullinen: kaulaa, siipeä, pyrstöä, jauhelihaa. Mieto liha ja pehmeät luut ovat sopineet myös vatsalle.

PS. Jos tämä dieettitilitys ärsyttää, näidenkin yli voi hypätä mainiosti. Toistaiseksi päiväkirja Artun dieetistä toimii myös muistin tukena, kun pitää tarkistaa myöhemmin, mitä missäkin vaiheessa tapahtui. 42 päivää jäljellä.


Mitä hauskaa tässäkin on?!
En ole sukkateline enkä pyykkinaru...

sunnuntai 14. joulukuuta 2014

13/56 Leppoisaakin


Päivän nektari.
Päärynä, avokado, kiivi, persimoni, tuoretta minttua, tammenlehtisalaattia, baby-pinaattia ja parsakaalia. Lasi on unelmanohuesta Flora-sarjasta, jota minulla oli tusina... vain kaksi on jäljellä. 

Luulin, että koira turhautuu, jos se ei saa joka päivä puruluuta. Väärässä olin. Se voi ottaa ajankuluksi lelujen seasta sellaisen kovan luun, josta ei sutta pienempi saa muruakaan irti. Tai sitten se heittäytyy kyljelleen matolle, urahtaa, maiskuttaa ja nukahtaa.


Rutiinien rikkominen ei ole aina pahasta.
Se voi jopa rauhoittaa.

Mutta sitten sitä takapakkia.
Kainalot ovat ärtyneet vähän enemmän.
 Yhtenä päivänä unohdin laittaa suihkeen, mutta onhan sitä jo pari viikkoa käytetty ja tabletteja menee vieläkin joka toinen päivä. 
Onko pakko laittaa koiralle yöpaita, ettei kainalon järsiminen onnistu...

lauantai 13. joulukuuta 2014

12/56 Puhtaat korvat


Mandariinimehu oli ihanaa, samettista!
Tiskattavia osia toki oli enemmän kuin mainos antoi ymmärtää...


Kun ihminen on herätetty, voi vielä vähän aikaa uinailla.
Miten tonne väliin on päästy, kasaa kaatamatta???



Korvat ovat puhtaat, vihdoinkin.
Heppa ja sose maistuu yhä.
(Sitä päivää odotellessa, kun mäyräkoira taas kääntyy kupiltaan, nälkäisenä ja närkästyneenä.)

torstai 11. joulukuuta 2014

10/56 Maalaispoika cityssä...

Jos erehtyy luulemaan, että liki 6-vuotias mäyräkoira on oppinut ihmisten tavoille, kannattaa lähteä sen kanssa pois kotoa, uuteen ympäristöön, hajujen ja äänien keskelle. Kotikulmien lenkit on niin nähty, että sen "tottelevaisuuden" ja mallikelpoisuuden vastapainoksi kaikki muualla vastaan tuleva ärsyketulva moninkertaistaa hulluuden, mäyräkoiran itsepäisyyden ja täydellisen kuurouden ihmisen naurettaville käskyille.

Mäyräkoiran villiintyminen kaupunkivilinässä eskaloitui Kampin Mustissa & Mirrissä pehmoleluhyllyn kohdalla hallitsemattomaksi tahtojen taisteluksi. Lattialla sutivat tassut vetivät 11 kilon moninkertaistetulla voimalla ihmistä vääjäämättä kohti vinkuvia, karvaisia, pehmeitä, koiran mielestä vastustamattomia pehmoleluja. Alahyllyt ja matalalla olevat koukut tyhjenivät valjaista ja muusta irtotavarasta, kun liekeissä oleva mäyräkoira kokeili ohi kiitäessään kuonolla vähän kaikkea... (Kuka älykääpiö laittaa lemmikkiliikkeessä valjaat, herkut ja muut helposti putoilevat ja hampaisiin napattavat tavarat niin alas, että ihmisen pitää kyykistyä, mutta koiralle kaikki on nenän ulottuvilla! Sama suunnittelija varmaan sijoitti alun perin ruokakaupoissa karkkihyllyt lähelle kassoja. Voimattomat vanhemmat täysinäisten ostoskärryjen kanssa ovat kokeneet tämän pehmolelu-katastrofin monta kertaa...)

Selvisimme kaikesta, saimme metsästettyä muutaman pötkön heppa-ruokaa, taistelimme myrskyssä läpi kaupungin (ihminen ohuessa takissa ja ilman käsineitä, koira ilman paitaa). Selkäreppu täynnä dieetti-koiran pakasteita takasi sen, että kroppa oli kohmeessa sekä vasten myrskyä että selkäpuolelta. Olimme kotiin palattuamme raukeita ja väsyneitä kuin vuorikiipeilijät.

Dieetistä puheen ollen, leipänsä eteen on toki tehtävä töitä, mutta hevosenlihan metsästäminen koiralle on käynyt urakasta. Tiistaina huomasin, että hepan luulihaseos alkoi kovettaa koiran vatsaa liikaa. Lisäsin ruokaan tupla-annoksen jäävuorisalaattia soseena, mutta lenkillä päkistely jatkui. Huomasin netsistä, että koiranruokien pakasteauto kulkee työmatkani varrelta ihan passeliin aikaan, ja tein leuhkan tilauksen. Mutta joko auto eksyi myrskyssä, tai mikä on todennäköisempää ja niin tuttua, minä olin väärään aikaan väärässä paikassa...  Jäin ilman niitä hepan lihoja ja soitin läpi kaikki mahdolliset liikkeet, joissa luutonta hevosenlihaa voisi olla. Niinpä lähdimme myrskyä uhmaten keskustan pyörteisiin ja löysimme sitä. Tosin siinäkin laadussa on pieni määrä maksaa mukana, mikä ei liene jokapäiväisessä ruuassa tarpeen tai edes suositeltavaa.

Maksan määrä jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että jatkoin etsimistä. Huomasin paitsi noilla kauppojen pakastealtaiden reunoilla lähes vesi kielellä notkuessani ja ravitsemuksellisten nippelitietojen vilistäessä päässäni, että nyt on raakaruokinta vienyt mennessään.

Tänään kiidin suoraan töistä toiseen pakasteita myyvään liikkeeseen (vain kerran yksisuuntaista  väärään suuntaa, kerran väärälle kaistalle jouduttuani muutama kilometri harhaan ja perillä pyrin ns. takaovesta sisälle kauppaan...), josta sain pakastimen äärimmilleen jauhelihaa ilman lisättyjä aineksia sekä muutaman lihaisan luun. Myyjiltä tuli vielä hyviä neuvoja dieettiä ajatellen.

Melkoisiin seikkailuihin tämä koiran ravinnon metsästys on johtanut. Luulin viettäväni leppoisan loppuviikon, kun maanantaina puolen yön maissa sain yhden työprojektin valmiiksi. Mutta silloin en vielä tiennyt, mihin einestaisteluihin tämä tie johtaa. Enkä nyt tarkoita eineksellä niitä prosessoituja, teollisia valmisteita, vaan ihan einehdittäväksi tarkoitettuja, puhtaita raaka-aineita, jotka näyttävät maistuvan koiralle erittäin hyvin.

PS: Rakas kamumme Kalle täytti eilen yhden vuoden. Onnea muruselle, pienelle nassikalle.

tiistai 9. joulukuuta 2014

8/56 Kierrätystä


Tämä on sitä kierrätystä! Ensin oli pehmolelu, josta tuli vetolelu, nyt se on purulelu.

Dieetti sujuu hyvällä ruokahalulla, mutta kainaloiden iho on alkanut ärtyä uudelleen... Ihon raapiminen on edelleen poissa, se on hyvä asia. Kelit on kurjat, mutta Artulla on aina ulkoillessa paita. Kyllähän se kumminkin kastuu läpi, joten pitää tänään vaihteeksi suihkutella iho puhtaaksi. Se on nyt jäänyt, kun on ollut niin hyvässä kunnossa.

Silmänympärykset punottaa vähän edelleen, vaikka se ei tuossa kuvassa näy. Rähmiminen on kuitenkin loppunut. (Kuvassa oleva höytyvä on roska, jota en huomannut poistaa.)

Terveemmässä korvassa oli eilen taas uutta karstaa, samanlaista outoa "härmää" kuin lääkärissä käydessämme, kuulemma hiivaa. Se on ihan erilaista kuin koskaan ennen, mutta ehkä se nyt vaan sattui samaan saumaan, ja toivon mukaan hoituu korvatipoilla...

maanantai 8. joulukuuta 2014

7/56 Pyykkipäivä


Kuten näette, toisilla on, mistä valita...
Minua ei sentään pesty. Leluparat saivat kiehuvaa vettä niskaansa, sitten ne huuhdottiin hyvin juoksevan veden alla. Ja pistettiin kuivumaan pyyhkeen päälle.

Nämä ikuisuusluut on hyviä nyt, kun en saa puruluita. Toinen on minulla tossa juuri käsittelyssä, ja toinen samanlainen on tuon ison luun vieressä. Eivät kulu eivätkä lopu. Kolisevat vaan kivasti laminaatilla, kun innostun iltamyöhään leikkimään...

Dieetti jatkuu hepalla ja jäävuorisalaatilla. Pikku tilkka rypsiöljyä silloin tällöin. Kortisonitabletteja otetaan tällä viikolla joka toinen päivä, ensi viikolla 2 kertaa. Korvatippojakin laitetaan vielä pari viikkoa, samoin kainalosuihketta, mutta niitäkin harvennetaan vähitellen samaan tyyliin.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

6/56 Toinen adventti

Hyvää ja rauhallista adventtisunnuntaita.


lauantai 6. joulukuuta 2014

5/56 Kun peruna vaihtui salaattiin

Hyvää Itsenäisyyspäivää! Lippu on salossa tänään hyvästä syystä.

Päivän raportti sisältää pitkät yöunet (Arttu veteli sikeitä 12 tuntia ja heräsi vasta, kun kuuli minun pukevan lenkkivaatteita, klo 12:10...).

Olen kysellyt ja lukenut, ollut korvat hörössä joka suuntaan tämän allergiaruokinnan kanssa, ravinteita ja tulevaisuutta silmällä pitäen. Ja tullut siihen tulokseen, että koska en aio jatkaa perunan syöttämistä, se vaihtui tänään jäävuorisalaattiin. Keitetty peruna ei ole raakaruokaa, se on ravintoköyhä juures ja vielä hankalampi valmistaakin kuin blenderillä soseutettava salaatti...

Ongelmia tulee varmasti, kun kortisonikuuri päättyy, ja Artun ruokahalu laantuu. Mutta ainakin viikon voin vielä huijata sille vähän vihreää hepan joukossa, ja mistä tietää, vaikka makuaisti tottuisi.

Kuonon hieromista ja silmien punotusta lukuun ottamatta kaikki alkaa olla paremmin kuin aikoihin. Nuokaan oireet eivät ole lisääntyneet, ja niihin kiinnittää nyt ehkä paremmin huomiota, kun oletan, että vähitellen kaikki kutinat voisi loppua. Mutta jos silmiä ja kuonoa ärsyttääkin ihan joku muu kuin kainaloita... Ne ulkoiset allergeenithan ei mihinkään katoa. Lumi auttaisi varmaan vähän, mutta sitä ei tähän eliminaatioon nyt saatu tilattua!


Itsenäisyyspäivänä klo 12:10. Kun koira päätti nukkua, ihan itse.

perjantai 5. joulukuuta 2014

4/56 Päivän ostokset

Tätä ei pieni koira voi ymmärtää. Keittiön työtasolta löytyy jo kolme kovaäänistä konetta. On monitoimikone, blenderi ja vedenkeitin. Nyt meille tuli lisäksi tällainen.


Mitähän ihmettä emäntä tälläkin vekottimella luulee korvaavansa. Kahvinkeittimen? Se on ollut jo vuoden alakaapissa. Kahvivieraatkin ovat kaikonneet, kun huushollista ei löydy tuoreita puruja, tuskin suodatinpussejakaan...

Vai luuleeko tuo ihminen, että tällä laitteella terveys ja kunto kohenee? Ripeämmät lenkit olisivat enemmän minun mieleeni.

Kummallisen koneen hinnalla olisi saanut paljon hepan jauhelihaa...


Näitä on selailtu. Ja huokailtu. Miten ihmeessä muistaisi ostaa kaikki tarvittavat ainekset, kun kaupassa on aina niin kiire ja tungos ja ärsytys. Kuulemma. Miten sekin poikkeaa siitä, mitä ihmisellä on kotona...?


Juu, sain minäkin sentään jotain. Pakkausmuoveja paukuteltavaksi!

Ruokahaluani on ihmetelty. Nuolin jopa lattialle loiskahtanutta perunoiden keitinvettä, kun heppapötkön sulattaminen mikrossa vei liian kauan aikaa. Ihminen unohti aamulla, että ruokaa pitää olla koko ajan sulamassa, kun syön ihan kaiken. Söin ison palan kylmää, keitettyä perunaakin. Ei se minun normaali ateriani ole, ihmisen päähänpisto vain kokeilla, maistuuko minulle nyt kaikki. Kyllä tuntuu maistuvan. Nyt olisi ainutlaatuinen tilaisuus syödä hedelmiä ja piimää, mutta kun on tämä dieetti. Kylmää perunaa vaan koirarukka saa lattialta hamuilla...

torstai 4. joulukuuta 2014

3/56 Paidattomuus ei enää vaivaa


Sain toisen paidan. Pitääkö tässäkin kohdassa mainita ne kainalot, että kamut lakkaa nauramasta tälle poolokaulukselle ja pikkuhihoille...

- - - - -

Raportti dieettipäivästä on eilisen kaltainen eli kohtuullisen hyvä, mutta huomasin, että Artun silmänympärykset punottaa ja se hieroo kuonoa. Jatketaan heppa-perunaa, mutta jos vielä 4 viikon kohdalla on mitä tahansa kutinoita, vaihdan hiilarin lähteen vaikkapa salaatiksi.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

2/56 - Joulu taitaa tulla


Meillekin tulee joulu!
Kuusi ei kuihdu eikä varista, ja siihen voi laittaa lisää valoja, värillisiä, tuikkivia, mitä vaan...
(Kuusen alla oleva TUUKI täytyy kyllä silittää jouluksi...)


Jokojokojokojoko...



Erottelin kaikki osat tarkasti, että emäntä voi lajitella ja kierrättää ne oikein...

Dieetti jatkuu, ruoka maistuu, iho on paranemassa, korvat samoin.
Eikä kortisonikaan enää oksuta, väsyttää vaan vähän.

tiistai 2. joulukuuta 2014

1/56 - Ensimmäinen päivä


Missä on minun puruluuni...

Tänään on ilon aiheita, ihan monikossa. Ja kun en mainitse mitään omasta päänupistani, saadaan kerrankin positiivinen postaus.

Lähimmästä lemmikkikaupasta löytyi pakastettua hepan jauhelihaa (Musch). Arttu syö sitä mielellään ja käskytti reippaalla haukulla jo antamaan lisää! (Kiitos kortisoni ja sen myötä lisääntynyt ruokahalu...) 

Ell antoi luvan kokeilla kortisonia vielä yhtenä päivänä pienemmällä annoksella, mutta jos koira voi pahoin, pitää lääke lopettaa. Annoin tabletin aamulla, ja yhtään oksua ei ole kuitenkaan tullut tänään. Apuna on ollut Pepcid-tabletti, jonka sain tuikattua Artun kitaan, (pyydystin lääkkeen vain kerran lattialta takaisin mulkoilevan mäyrän suuhun). Nyt pitäisi mahansuojankin auttaa sietämään kortisonia.

Ja se peruna! Ostin kilon perunoita, keitin muutaman, ja survoin hepan jauhelihan joukkoon. Mikä voi olla ihanampi näky kuin hyvällä ruokahalulla kupistaan popsiva koira! 

Oma parsakaali-peruna-nakki-annoksenikaan ei ollut hassumpi. Ainakin siitä tuli hetkeksi energiaa paukuttaa tietokonetta eilisenkin edestä.



maanantai 1. joulukuuta 2014

Välipäivitys

Kolme päivää Artun kortisonikuuria takana, viikonloppuna annos oli 2 tabl / päivä, tämän viikon ajan 1 tabl / päivä, mutta...

Tähän mennessä Artulla on jo ollut kaksi täystyhjennysoksua (toinen osui kahdelle matolle, koska Arttu yritti taas olla paljaalla lattialla, mutta poloinen liian lähellä mattoja), parit ripeät juoksut ulos kakille, väsymystä, pientä tärinää (pahoinvoinnista), luvattua lisääntynyttä juomista, mutta ruokahalu ei ole erityisesti muuttunut.

Tähän päälle huokaus. Jos en olisi itse ollut nämä 3 päivää puolitajuton migreenistä, olisin jo tänään soittanut ellille: pitääkö kortisonikuuria jatkaa, helpottaako pahoinvointi kun annostus puolittuu tästä päivästä, johtuuko kaikki kortisonisuihkeen (mahdollisesta) nuolemisesta kainaloista... Apua!

Eliminaatiodieettiä ei olla arvatenkaan aloitettu. Kaikki energia on nyt mennyt ihmisen pään koossa pysymiseen (yhtenä yönä se jo hajosi tuhansiksi sirpaleiksi, mutta ihme kyllä, aamulla se keikkui taas hartioiden välissä entistä sumuisempana). Eikä tässä hajuille herkistyneessä olotilassa lattioiden siivoaminenkaan ole ollut ihan helppoa. Eniten kuitenkin säälittää ja mietityttää Artun vointi. Kortisoni väsyttää, tietenkin, mutta on niin kurja nähdä koira noin vetämättömänä. Ja huonovointisena.

Dieetin pitäisi alkaa huomenna. Kainalot ja korvat ovat alkaneet rauhoittua niihin kaadetuista myrkyistä, joten tulehdus saadaan aisoihin varmasti. Lähikaupasta löytyi tänään onneksi pakasteena heppaa, monessa muussakin lemmikkiliikkeessä on kuulemma eri merkkejä ja hepan luu-lihasekoituksia. Mielipiteet vaan jakautuvat: pitääkö antaa pelkkää lihaa ja pitää kaikki ylimääräinen kuormitus poissa elimistöstä. Vai voinko antaa myös hepan luita. Annanko parasta ikinä löytämääni kuivamuonaa, Escapuren heppa-nappulaa (ilman lisä- ja säilöntäaineita), vai uskonko vaistooni, että nyt ei kannata pelleillä minkään teollisen, prosessoidun kanssa, jos haluaa selvittää, miten koira reagoi eri lihaproteiineihin.

Niin, ja miten saan Artun syömään perunaa, jonka pitäisi näytellä hiilareiden osuutta.

Nyt pois koneelta, ettei silmissä vilistävä valoilmiö leviä taas säryksi ympäri päätä... Palaan kertomaan, miten heppa maistuu, jatkammeko kortisonikuuria ja onko tässä mitään järkeä.

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Hyvää adventin aikaa


Rentouttavaa pyhää ja adventtia!

perjantai 28. marraskuuta 2014

Sanoista tekoihin


Ette varmaan osaa arvata, mikä näin kovasti väsyttää...

Olin koko päivän kotona vahtimassa, kuten yleensä. Emäntä tuli kotiin viiden maissa, kuten yleensä. Sitten kaikki menikin uusiks...

Lenkille lähdettiin ihan väärään suuntaan, kiirekin tuntui olevan, ja päädyttiin eläinlääkärin ovesta sisälle. Odotushuoneessa pullisteli ja pärskähteli joku mahdottoman iso koira, mutta minä piilouduin emännän jalkojen taakse ihan siinä pelossa, että minulta leikataan taas kynnet! Asioilla on mittasuhteet, ihminen ei vain ymmärrä niitä.

Vastaanotolla:
-otettiin pumpulipuikolla korvista näyte, jossa oli hiivaa
-otettiin teipillä kainalosta näyte
-tuikittiin silmiä kirkkaalla valolla ja todettiin voimakas allerginen punotus
-suihkutettiin nenään kennelyskärokotetta
-tutkittiin anturoita ja todettiin lievä virheastunta, josta johtuu anturan hankautuminen ja ärtyminen
-kuunneltiin sydäntä ja keuhkoja
-todettiin allergia, josta johtuu kutina ja ihottuma (silmät, korvat, kainalot)
-annettiin kuuri kortisonitabletteja, kainalosuihketta ja korvatippoja
-leikattiin kynnet
-päätettiin siirtää mahdollinen hormoni-implantin asennus parin kuukauden päähän

Nyt pohdin tässä sohvalla unen rajamailla, koituuko lääkärin kotiin antamat ohjeet minulle hyväksi vai haitaksi. Syön kuulemma nyt 8 viikkoa pelkkää hevosta ja perunaa! 

Keräämme voimia eliminaatiodieettiin. Tänä iltana herkuttelimme, molemmat. Nukutun yön jälkeen aloitamme alusta ja mietimme, kuinka selviämme kortisonin sivuvaikutuksista (yletön juominen ja pissiminen), nirson koiran yksipuolisesta ruokavaliosta, puruluuttomista viikoista, kiellettyjen herkkujen kätkemisestä... Mutta nyt on päätetty selvitä tästäkin. Dieetin ruokavalion löytäminen oli vaikeaa, koska Arttu on syönyt lähes kaikkia lihoja, mitä kaupasta löytyy, kengurusta puhveliin. 

Mutta: kun hevosrasva ei enää riittänyt, oli otettava avuksi koko hevonen!

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kummallinen päivä

Tämä oli kummallinen päivä. Ensin meille tuotiin tällainen:



Sitten ihminen jotenkin ymmärsi väärin, miten sitä käytetään! 


Kun pääsin pois ruukusta, lisää yllätyksiä oli tulossa...


Pehmolelu! Minulle! Omaksi!!!
(Vainusin kyllä jo kauppakassista pehmon ja nuuhkutin ilmaa merkitsevästi.)


Mielipiteeni asiasta ei ollut hillitty...


...eikä koreografia ole helposti jäljiteltävissä.


Lopulta maltoin kätkeä riemuni ja tein sen, mikä Mäyräkoiran on tehtävä.


Tässä vaiheessa jouduin jo anelemaan lupaa emännältä, että sain jatkaa...


Nälkä yllätti. Otin pehmon lähelle kuppia ja söin silmä kovana.


Sain myös kupinalusia.
Tämä on jouluksi.
Iivari taisi innoittaa emännän tähän turhuuteen...


Tämä alusta on sitten kuulemma kiireisiin arkiaamuihin,
kun minulle mätkästään jauhelihaa kuppiin ja emännän pitää juosta...

Onneksi meillä on sittenkin enimmäkseen ihan tavallisia päiviä...

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Yhtä tyhjän kanssa

Mitäänsanomaton viikonloppu. Sulaudun tähän marraskuuhun kuin koira patjaansa...


Ihminen perui multa kahdet treffit! Systeri- ja kaveritapaaminen meni pilalle. Ja olis jotain mäykkyjen kokoontumisiakin kuulemma ollut tarjolla. Mutta mitä meillä tehdään? Vedetään peittoa niskaan ja syödään särkylääkkeitä! Hullua...


Eikä ulkoilusta olla selvitty ilman vaatteita.
Näitähän meikäläisellä nyt riittää...

lauantai 15. marraskuuta 2014

Tarpeellista turhuutta


Mihin näitä tarvitaan? Ihminen hehkuttaa ihanaa materiaalia, maastovärejä ja "tipunkeltaista trikoovuoria", jota ei ole joka koirapojan sademanttelissa. Entäs sitten noi "limenvihreät käänteet" fleecetöppösissä! Sanahelinää, turhaa humpuukia, kun meikäpoika ulkoilee!

Eikä ne vielä tähän loppuneet...

PS: Kiitos Monna ihanista ompelutöistä, ehkä saamme edustavampia kuvia mäyräkoiran vaatemallistosta, kun kevätaurinko ilmestyy...

maanantai 10. marraskuuta 2014

Täräytettiin pari kuvaa


Laitettiin tämä kuva näytille vaan sen takia, ettei tartte Párekin mollata Palvelijatarta enää.
Tästä voi ottaa mallia tärähtäneeseen kuvaan!


Tämän keltaisuudesta taas voi olla sanoinkuvaamattoman ylpeä.
Ihan näin marraskuun pimeänä iltana, lampunvalossa.

Kyllä täälläkin osataan kuvata, heh-hee!!!