Olen opetellut hyväksymään sen, että minulla on seniori-mäyräkoira. Joka ei vaikuta vanhukselta lainkaan. Mutta on omalle mielelle terveellistä tutustua tulevaan ja nähdä muiden ikääntyvien koirien elämää. Niinpä liityin facebookissa ikääntyvien lemmikkien ryhmään.
Mäyräkoiran omistaminen on venäläistä rulettia. Joku yksilö on terve vauvasta vaariin, toiselle kertyy kaikki jalostuksen ja perimän rasitteet. Ja muutama muu päälliskaupaksi. Luin juuri toisesta mäykky-blogista, että geenitutkimusten mukaan kaikilla mäyräkoirilla on perimässään geenimutaatio, joka aiheuttaa selän välilevyjen rappeuman, ja jo vuoden ikäisellä koiralla kaikki välilevyt ovat rappeutuneet. Sitä suurempi haitta on, että rappeumat altistavat välilevytyrälle. Jopa 20 % mäyräkoirista häviää pelin tässä ruletissa. Osa toki kuntoutuu, leikkauksella tai levolla. Mutta monella vaiva myös uusiutuu.
Meillä ollaan nyt kahden viikon tujulla lääkekuurilla, toivotaan ettei alaselkä sen loputtua mene uudelleen huonommaksi, mutta voidaan toki joutua loppuiäksi kipulääkkeiden käyttäjäksi. Röntgenkuviin ei ohjattu, niissä kuulemma tieto lisää tuskaa, koska löydöksiä on ikään ja rotuun liittyen varmasti. Leikkausta vaativa tilanne oireilisi todennäköisesti voimakkaammin.
Pahin kipu on viikon mittaan lääkkeillä taltutettu, vaikka ei olla otettu edes maksimimäärää. Lääkepöllystä iltapäivisin virkoava lepopotilas on kuin nuori varsa, jonka hyppyjä ja kirmailuja pitää kaikin voimin estää. Mutta kankeahko meno ulkona ja varovaiset loikat (joita ei saisi tehdä ollenkaan, mutta aina ei sana tehoa) kynnyksen yli osoittavat, että emme ole voitolla, vaikka kohti sitä vahvasti muuten menossa.
Somen koirakeskusteluja en pysty enää seuraamaan. (Tuskastuin koiran järkevänkin pukemisen ihmettelyyn ja lynkkaamiseen.)
"Kyllä meillä mennään raput ylös ja alas, ja mitään ei ole koskaan tullut!" "Ei meillä tarvita mäykyllä vaatteita edes kovimmilla pakkasilla!"
No, meillä ei olla menty eikä mennä rappusissa, koska tässä ruletissa ei kannata ladata kahta panosta, jos yhdelläkin on elämä jännittävää. Nivelvaivaisten ihmisten en myöskään usko liikkuvan toppatakitta pakkasessa. Ylihuolehtiminen on joskus parempi kuin jälkiviisaus. Ja silti ei kaikelta välty, kuten taas nähtiin.
