sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Retkeily jatkuu

 


Lauantaina oli niin mukava sää, että lähdettiin autolla oikein kunnon metsään. Tuolla samassa paikassa olen kuulemma sinkoillut viimeksi nuorukaisena. En tunnusta sinkoilleeni ikinä, mutta kiitettävästi oli vauhtia tassuissa nytkin. Olin elementissäni, kuten aina metsässä. Tuolla oli komeat polut ja laavut ja kaikki.

Metsästä puheen ollen, siellä meidän kodin vieressä olevassa sus... siis sysimetsässä en kyllä viihdy. Laitoin yhtenä aamuna jarrut tassuihin ja hännän koipien väliin, tehosteeksi tärisin. Ei auttanut ihmisen muuta kuin kääntyä suosiolla takaisin, kun olin jo edellisenä iltana nuuhkinut huolestuneen oloisena samaan suuntaan. Ja tulipa sitten ilmi, että meidän nurkilla on viime talvena pyörinyt kaksi sutta. Jäi kyllä mietityttämään, mitä hajua nyt ilmaisin. Taitaa tulla pitkä ja ankea talvi, lenkkien suhteen...


Näitä tuoksuja on vaikea kuvailla. Sammalta, puolukkaa, jäkälää, muhevaa maata...  


Ai hurja, tuossa on mennyt selvästi joku eläin! Ehkä kauris tai orava, molempia tykkäisin haukkua, nyt täytyy tyytyä vain ottamaan vainua.


Oli mainio metsälenkki, toivottavasti mennään pian uudelleen. Ihminen maisteli puolukoita siihen malliin, että niillä sen voisi houkutella piankin tuonne takaisin. Tällä reissulla en montaa kävelyaskelta ottanut. Laukkamittari näyttäisi hyvät lukemat, jos sellaisen olisin tassuuni ostanut.

Ihminen tosin osti itselleen jonkin älykellon, mutta ei tarkistanut etukäteen, onko se yhteensopiva kotona olevien (antiikkisten) eri järjestelmän laitteiden kanssa. Taitaa mennä palautukseen tai sitten tuli kallis, turha ostos. Tekniikka menee valon nopeudella kaukana edellä, meidän mamma hiihtää takaperin lautasivakoilla monot väärissä jaloissa perässä...

maanantai 6. syyskuuta 2021

Tervetuloa syksy

 Kävin laiturilla näyttämässä kieltä, kun narunjatketta kuulemma huimasi katsella liikkuvaa vettä noin kapealla käytävällä. Vilkkaasti tulin minäkin pois tuolta, kyllä maa on tassujen alla paras.
Ei näkynyt uimareita eikä onkijoita, kuten joskus aiemmin. Silloin taisi olla kesä.


Tutkin hiekanjyvä kerrallaan rannan. Mielenkiintoisia tassunjälkiä, joku muukin oli käynyt ennen meitä kuuntelemassa pienen järven loiskeita. Oli niin viileää, etten jäänyt kaivelemaan kuoppia, vaikka se on hiekassa parasta.


Nurmikolla oli vielä enemmän tutkittavaa. Joku oli varmasti syönyt eväitä tässä kohdassa. Vai olisiko niiden kalamiesten jäljiltä hyviä tuoksuja.


Tuonne ei taideta mennä hetkeen, ihmiselle tuli kylmä ja nuha. 
Minulle tuli vaan kova nälkä!