Päivän pirtelö

banaani

aprikoosi

mansikoita

tyrninektaria

paraguayo (hedelmä on kuin latistettu persikka ;)

verigreippiä

appelsiini-mangomehua

maitorahkaa

Tämä yhdistelmä ei ole väristään huolimatta

turhan makea.

Basse purnaa

Oli pakko ottaa tää päivitys omiin tassuihin. Emäntä julkaisee jotain ihan muita juttuja eikä viitti edes valokuvata meitä. Purnattavaa löytyy muutenkin ihan hännänpäähän asti.

-Arttu kiusaa mua nykyään koko ajan

-ei olla nähty sitä merta vielä kertaakaan

-ulkona on liian kuuma

-mun pallot on piilotettu

-tassut ei yllä näppäimille...

Oikeesti me ollaan vähän huolissamme emännästä. Se on väsyny kun lapanen ja nukkuis vaan, jos ei tarttis ansaita meille sapuskaa. Sitä mä halusin tulla kertomaan.

• • • • •

Piristävä smoothie

(yksi annos, eli jotain 4 desiä ;)

-mustikoita

-karpalomehua

-puolikas verigreippiä

-loraus kermaa

-granaattiomenaa

Surauta sauvasekoittimella ja nauti isosta mukista!

Villi juhannusaatto

Lyhyesti listattuna tänä juhannusaattona:

-Arttu ajoi takaa hevosta (koira luikahti irti uusista valjaistaan ja ajovietti laukesi saman tien, kun se näki tarhassa juoksevan hevosen)
-teimme tunnin metsälenkin toisen hevosen kanssa; kukaan ei jahdannut ketään
-olimme piknikillä kertakäyttögrillin kanssa, joka ei ensin halunnut syttyä, ja lopuksi oli kova työ saada se sammumaan ja jäähtymään ilman vettä (hiekka on hyvä apukeino)
-Basse on aivan puhki 7 tunnin liikkeellä olosta ja ulkoilusta
-olemme kaikesta huolimatta ehjiä ja menossa kohta nukkumaan ;)

Ihanaa juhannusta kaikille!

Tilaa kaikille

Tänä aamuna etanoista ei ollut jälkeäkään! Miten niin hitaat otukset ehtivät kadota 8 tunnin aikana jäljettömiin, kun illalla koko tienpientare kuhisi... tai no, oli aivan täynnä kotiloita.

Koirat leikkivät sisällä keskenään huomattavasti enemmän kuin ennen! "Leikkiminen" on Artun puolelta alistamisen sävyttämää, mutta kyllä joukkoon mahtuu mäyräkoirien pystypainia, petin ravistelua, leluista nahistelua ja hetkittäin myös kaulat ristissä makoilua, jota en ole nähnyt noilla koskaan aiemmin.

Puolta pienempään tilaan ahtautuminen on merkinnyt muutamien huonekalujen luovuttamista eteenpäin (lainaksi, varastoitavaksi tai omaksi) ja häkkivaraston täyttymistä laatikoilla, joissa lukee "keittiö", "askartelu" tai muuta ennen niin tärkeäksi luokiteltua.

Pienessä asunnossa piti keksiä muitakin keinoja, että tila riittää kaikelle tarpeelliselle. Niinpä emännälle ostettiin parvisänky, jonka alla on yksi lipasto, tietokonepiste ja työtila. Oikea minitoimisto, mutta ajaa asiansa.

Tila-asioista vain pieni aasinsilta siihen, miten tässä uudessa kodissa tuntuu olevan kuitenkin enemmän tilaa kuin entisessä! Kun pujottelen itseni parvisängyn alle minitoimistooni ja teen töitä tietokoneella, koirat painivat keskenään pitkän tovin "olohuoneessa". Tänään sitten kokeilin, muuttuvatko ne takiaisiksi, jos menenkin sohvalle läppärin kanssa. Heh, koirapaini jatkui, eikä kukaan kaivannut minua :) Olinko siis ennen liian kaukana laumasta, kun välimatka oli useita metrejä... Myönteinen muutos, koska tässä kämpässä ei pääsisi mäyräkoiratuijotusta ja loputonta kerjäämistä pakoon kuin parvisängylle.

Kotiudumme

Tänään iltalenkillä näin luonnonilmiön: satoja etanoita tien ohessa! Minä luulin, että ne viihtyvät vain salaatti- ja kukkapenkissä, mutta noille kotiloille ei puutarhakasveja löydy naposteltavaksi.

Tutustuimme seinänaapurina asuvaan isoon uroskoiraan :) Luulen sitä rotikaksi, mutta kohtaaminen oli niin jännittävä, että unohdin katsoa tarkemmin... Tapaaminen rapussa oli kuitenkin hyvä, sillä koira oli hyväkäytöksinen eikä Arttu provosoitunut ollenkaan. Arttu pesi sen korvat perusteellisesti, ja lopuksi ison koiran isäntä laittoi koiransa lempeästi kyljelleen, jolloin Bassekin lopetti pelkokiljumisensa ja menetti kiinnostuksena. No, todellisuudessa se ehkä siirtyi haukkumisesta välttelytoimintoon, kun huomasi, että välitöntä vaaraa ei ole.

Olen ihastunut fillarointiin. En lähde keskustaan hurjastelemaan, mutta kauppareissut ja alkumatka kotoa metrolle kulkee mukavasti pyörällä. Edellinen koti oli saman matkan päässä kaupasta, mutta mennen tullen oli ensi iso alamäki, sitten järkyttävä ylämäki. Se hillitsi pyöräilyintoa aika paljon.

Mitäs vielä... Arttu on ollut melko "asiallinen" vastaantuleville korille. Niitähän täällä riittää, vaikka käytänkin väsyneenä (eli lähes aina aamulla ja illalla) hiljaisempaa reittiä, ettei vastaantulijoita olisi enempää kuin hermot sietävät.

Koirien kotiutuminen on alkanut. Arttu oli ensimmäiset päivät matkaväsymyksestä tajuton ja rauhallinen, mutta sitten se virkosi ja alkoi herättää minut viimeistään kuudelta joka aamu ramppaamalla edes takaisin kynnet laminaatilla paukkuen. Yhtenä yönä se aloitti puoli kolmelta... Ajattelin ensin, että sillä on hätä, mutta ulos lähtemisen kynnys on yöllä hiukan korkeampi kuin ennen takapihaan turvautuessamme. Eikä Artulla nyt ollutkaan muuta hätää kuin ehkä kummastus uutta paikkaa kohtaan.

Basse oli aluksi apea, kun ei mentykään omaan kotiin illalla. Mutta nyt näyttää siltä, että se on alkanut sopeutua. Parvekkeen ovesta kuuluvat äänet ovat siedättäneet sitä hyvin. Vahtimista ja murinaa kuuluu päivä päivältä vähemmän, suurin osa siitä voi olla turhautumista. Pitkät työpäivät ja se viheliäinen flunssa jälkiväsymyksineen ovat pitäneet lenkit toistaiseksi aika lyhyinä.

Ehkä jo lähipäivinä kokeilemme ensimmäistä metroreissua koirien kanssa. Bassella on kantolaukku, jossa voin nostaa sitä tarvittaessa. Löysin mallin, jota voi pitää selkäreppuna, kantaa laukkuna olalla tai vetää pyörillä maassa. Perinteiset muovikopat on hankalia kuljettaa, mutta luulisin että tuon kanssa Basse pääsee hankalista kohdista paremmin kuin omin jaloin. Jos kulkisin yhden koiran kanssa, ei koppaa tarvittaisi, mutta kahdesta viipottajasta on valittava se rohkeampi kulkemaan hihnassa.

Näköaloja etsimässä

Kiipesin ihan itse tänne. Pakko saada tarkistaa, mitä ikkunasta näkyy.

Minä tähyilen pleksillä ympäröidyllä parvekkeella yläilmoihin.

Ei oikein saa näkymää, kun on jalat niin lyhkäset...

Illan mietteitä

Hiljainen kesäilta. Lokit kirkuvat ulkona. Toinen sairaslomapäivä takana, pitkät päiväunet tekivät tehtävänsä ja aamulla pääsen taas takaisin töihin. Koirien kotiutuminenkin onnistuu varmaan jo huomenna. Hoitoreissu venähti pidemmäksi, kun sain (taas) keskellä muuttoa ja hellettä kunnon kröhän.

Lattialla on irtonaisia pöydänjalkoja, vaatepusseja ja koreja täynnä astioita. Miksi ne eivät ole siististi kaapeissa? Sairaslomasta huolimatta olen rehkinyt asioita ja suoraan sanoen töitä, jotka minulta on tilattu jo paljon tätä ennen. Deadline oli tänä aamuna, joten eilisen päivän istuin sohvan reunalla läppärin kanssa aamusta puoleen yöhön. Työnantajani on tietoinen asiasta, mutta silti tämä on taas niin tragikoomista, mun elämää vailla lepoa.

Olin liikutuksesta mykistynyt, kun vuokraisäntä (siis juuri ex-sellaiseksi muuttunut) sanoi, että he eivät varmaan koskaan tule saamaan toista yhtä hyvää vuokralaista... Nyyh, ja minä tunsin 3 vuotta omantunnontuskia yhdestä ja toisesta asiasta. Kiitos ex-vuokraisäntä, muistan taakse jäänyttä kotia lämmöllä.

Ensimmäinen auringonnousu

Ensimmäiseen aamuun heräsimme uudessa kodissa eilen, kun aamuaurinko paahtoi täysillä jo kuudelta ikkunoista ja parvekkeen ovesta sisälle. Ihmettelin, kun yhdeksään mennessä lämpö oli noussut jo sietämättömäksi, olemmeko muuttaneet vahingossa Afrikkaan vai onko joku laittanut lämmityksen päälle! Lopulta ymmärsin sulkea ovet ja ikkunat ja luottaa alkovin seinässä olevaan pieneen laatikkoon, jonka on tarkoitus kai huolehtia ilmastoinnista.

Tähän väliin on pakko kuitenkin sanoa, että edellinen koti oli koko päivän varjossa, eikä iltapäiväaurinkokaan porottanut kunnolla sisälle, vaikka takapiha olikin aurinkoinen ja kuuma. Ilmalämpöpumpulla sai lisää viileyttä, jos helle jatkui useamman päivän. Mutta kaikkea ei koskaan saa kerralla, nyt eletään lämpimässä ja mennään ulos vilvoittelemaan, mereen kahlaamaan.

Vaikka sisällä oli kuuma kuin saunassa, Arttu meni parvekkeen lasiovesta paistavaan auringonläiskään kyljelleen makaamaan. Siinä se retkotti lattialla ja urahteli välillä. Eikö se tajunnut, mistä kuumuus johtuu, vai oliko kuumuus nautinto, ota näistä selvää!

Eilen aamulla koitti  myös se sydäntä särkevä hetki, kun jouduin lähettämään koirat aivan uuteen hoitopaikkaan viikoksi. Pieni pakettiauto tuli hakemaan AB-pojat. Artun rentous loppui siihen, kun ovesta astui vieras mies. Hetkessä unohtui kuumuus, mäyräkoira oli täynnä uhoa ja puolustautumishalua. Ehti kuulemma näykkäistä tätäkin miestä kädestä, ennen kuin sain otteen kaulapannasta...

Mutta ammattilaiset osaavat asiansa ja kohta molemmat koirat olivat siliteltävänä ja kieppuivat kuin väkkärät uuden hoitajansa ympärillä. Rauhoittava näky minun sekavalle mielentilalleni, mutta syyllisyys paistoi varmaan silti kauas, koska mies kysyi, olenko yhä epäileväinen :/

Ruokailu- ja hoitorutiineista sovittiin, koirat pakattiin autoon, jonne Basse kaikeksi onneksi hyppäsi itse Artun perässä. Nostaminenhan ei tule kysymykseen ainakaan noin jännittävissä tilanteissa.

Minä lähdin tallustelemaan metroasemalle puutarhakengissä =D Hikinen urakka, vaikka yritin valita  varjoisemman puolen kadusta. Ensi viikolla onneksi jo fillaroin aamuisin asemalle, kun koirat ensin kävelyttävät minua aamulla, tuskin edes herättyäni vielä...

Kengistä puheen ollen, toimistossani olivat vähän aikaa sitten ostamani ballerinat. Mutta työpäivän jälkeen tajusin, että niissä taas asemalta kotiin käveleminen olisi mahdotonta. Ja ne puutarhakengät halusin jättää kaapin pohjalle, sen verran pitkiä katseita ne keräsivät... Niinpä suunnistin tavarataloon ja ostin aivan ihanat nupukkinahkaiset Imac-sandaalikengät, joissa oli tuotelapun mukaan hengittävää, taipuisaa ja antibakteerista kerrosta. Ja ennen kaikkea iskunvaimennus minun hankalille jaloilleni. Onneksi unohdin ne vanhat lenkkikengät kotiin...

Eilinenkin päivä kääntyi voitoksi, kun sen jaksoi loppuun asti tallustella. Tänään oli töissä uusia haasteita, mielipuuhaani kirjoittamista ja lisää tutustumista uusiin asioihin. Odotan innolla taas huomista.

Nautinnollista päivänpaistetta edelleen, pieniä ukkoskuuroja pelästymättä!

Piknikillä alkovin lattialla

Mietinpä mitä tahansa otsikkoa, kaikki tuntui yhtä hölmöltä. Mutta kun ajattelee minun ja koirien elämää 3 viikkoa taakse- ja yhden eteenpäin, täysin kahjoahan tämä on. Emäntä silittää joka sunnuntai  kasan paitoja ja jakkuja, pakkaa laukkunsa, vie koirat illalla hoitolaan ja tulee vasta perjantai-iltana myöhään hakemaan ne pois. Viikonloput kuluu hulluna asioilla juostessa, laatikkopinot kotona kasvavat, koti on enää sohva ja pieni suikale lattiaa olohuoneessa.

Eilen kaikki huipentui siihen, että pakattiin autoon emännän ja koirien patjat, peitot ja sapuskat viikoksi. Iltamyöhään saavuttiin uuteen kotiin, joka oli tyhjääkin tyhjempi. Stressaantunut Basse läähätti loppumatkan autossa ilmastoinnista huolimatta niin, että pelkäsin sen saavan sydärin. Myös hissin peiliseinä oli pelottava. Puhumattakaan siitä, kun parvekkeen ovesta kuului ääniä ulkoa. 

Koirat pääsivät jaloittelemaan ja iltapisulle ihan uusille kujille, kiskoivat tietysti aivan joka suuntaan, mutta emäntä oli päättänyt, että ulko-ovelle tai oven ulkopuolella olevalle kivetykselle, rappusille tai talon seiniin ei nosteta jalkaa ensimmäistäkään kertaa. Niinpä mentiin kurissa ja järjestyksessä pihan vieressä kulkevalle hiekkatielle. Antaumuksellisen nuuskuttelureissun jälkeen palattiin sisälle, jossa koirat totesivat, että sapuskaa naamaan ja sitten mennään kotiin! Paitsi että Basselle ei sitten maistunut ruokakaan. Se seisoi pienenä ja murheellisena ovella, häntä riipuksissa ja katsoi minua kysyvästi, "miksi emme mene meidän omaan kotiin...". 

Entäpä Arttu? Perheen kunkulla ei tuntunut olevan hätäpäivää. Mitä nyt matkan ajan sitä harmitti vietävästi, että Basse valikoitui etupenkille, pelkääjän paikalle (ja otti tehtävän ilmeisen todesta!), koska Bassen viilentäminen auttaa hiukan sen pahenevaan autoläähätykseen. Arttu yritti tunkeutua kuskin vasemmalta puolelta etupenkille, mutta tuli palautetuksi hyvin nopeasti takapenkille, pieneen makuutilaansa, jonka saartoi joka puolelta autoon sullotut tavarat ja patjat.

Mutta sisällä uudessa kodissa se tepasteli muutaman kerran vähäiset neliömme läpi, ihmetteli miksei viidennen kerroksen parvekkeelta pääse takapihalle, kuten ennenkin takaovesta ja meni sitten muodon vuoksi ulko-ovelle kysymään katseellaan, ollaanko me täällä kauankin. Kun laitoin koirien pedit (yhteensä vissiin neljän koiran kokoiset, että olisi edes vara valita missä nukkuu, kun asumisen päättää kurja ihminen!), Arttu tassutteli yhdelle pedille, oikaisi siihen ja rauhoittui. Kuljin vielä kylppärin ja keittiö-olkkari-makuuhuoneemme väliä, järjestelin vaatteita paikoilleen, kävin suihkussa ym. Kun tulin omalle pedatulle patjalleni, Arttu nukkui jo sikiunessa vakiopedissään. Bassekin rauhoittui, kun näki, että kaikki menevät nukkumaan. 

Piknikiin palatakseni, se syntyi siitä, kun hajamielinen ihminen lähti hotellielämän jälkeen matkalle OMAAN uuteen kotiin, vanhan kodin jäädessä vielä odottamaan vihoviimeistä pakkauksen ja muuton täyteistä viikonloppua. Ja sitten viikoksi töihin lähtevä ihminen unohti ottaa mukaan tyhjään asuntoon haarukan, lusikan, veitsen, mukin, lautasen, sakset, juuri pestyt vaatteet, pussilakanan, pyyheliinan ja matalat kengät kaupungilla tarpomiseen. Mukaan tuli kyllä pussillinen yhteen sopimattomia vaatekappaleita, puutarhakengät (jotka jäivät jalkaan, kun kiireellä lähdimme) ja peräti neljä tyynyä! Iltapala jäi siis vähäiseksi, kun ei ollut mukia, mistä juoda laimennettavaa mehua, veistä millä levittää voita eikä puukkoa millä leikata juustoa leivälle. Piknik rajoittui jugurtin juomiseen purkista ja taiteltujen leivänpalasten puputtamiseen.

Yön nukuimme makoisasti. Aamulla heräsin jo kuudelta, ja koirat tulivat salamana omilta paikoiltaan hetkeksi rauhassa loikomaan viereeni. Kävimme saman lenkin kuin illalla. Ajattelin, että koirilla olisi edes jotain pysyvää - sama polun pätkä eilen ja tänään!

---

Mitä sitten tapahtui, kun ovesta astuikin vieras mies? Tai kun emäntä luikki töihin puutarhakengissä, vaihtamaan omassa toimistohuoneessa olleisiin kenkiin, jotka hiersi jalkoja? Tai mitä löytyi kotimatkalla tavaratalosta? Entä miten uusi koti viilenee parhaiten? Tai kuinka työmatkat taittuvat, kun oma automme on jossain uuden ja vanhan kodin välillä, polkupyörä korjaamossa ja lähin julkinen kulkuneuvo kilometrin päässä?

Näistä lisää huomenna, jos en ole helteen näännyttämä, kun palaan töistä.

Ihanaa, aurinkoista kesää joka taholle!