torstai 28. tammikuuta 2010

1 v.


Tässä se on. Kurjalla pokkarilla ikuistettu 1-vuotiskuva! Sydänkäpy, uskollinen ystävä, talon vahti vietti torstaina (28.1.) elämänsä ensimmäistä syntymäpäivää. Sankarilla on myös elämänsä ensimmäinen sukka kuvassa leikkikaluna... Sukkaan sullotut täytteet on jo poistettu sitä varten lievästi hampailla suurennetun kantapääreijän kautta, mutta sen jälkeen koko illan on koira kulkenut perässäni, kantaen sukkaa tukevasti suussaan. Tähän asti omat sukkani on jätetty rauhaan, saa nähdä mitä jatkoa tästä poikkeuksesta seuraa.

Vuosi (tai siis 10 kuukautta yhteistä aikaa) on kulunut nopeasti. Kiitos Armaan Artun kasvattajille maailman parhaasta mäyräkoirasta:) Vaikka sillä pitkällä reissulla 2.4.2009 pentua hakiessani auto savutti, yö yllätti, olin väärinkäsityksen vuoksi viikon etuajassa, hauva-vauva ei pysynyt pahvilaatikossaan vaan tunki itsensä syliini ratin taakse (koiran kulketuskoppa olis ollut asiallinen varuste, mutta mistä sen siinä pennunhakukiireessä olisin kehittänyt!), eksyin kotimatkalla, jouduin tankkaamaan pentu sylissä ja salaperäinen huoltoaseman mies tuli keskellä yötä auttamaan tankkauksessa... Pääsimme kotiin, ja yhteiselo alkoi. Koira on tarjonnut monta sataa terveellistä lenkkiä, rakkautta ja kiintymystä, kiristänyt hermoa ja hellyttänyt sydäntä. Kaikesta kokemastamme ei voi lukea täältä blogista, mutta on ollut mukava huomata, että meillä riittää lukijoita aina, kun haluamme jakaa palasen elämää muidenkin kanssa.
Nyt odotellaan viikonloppua ja sitten; Let´s party!!!
PS: Artun kuvan silmää muokattu Picasassa, koska kameran jäliltä se oli vielä hurjemman näköinen...

11 kommenttia:

  1. Iloiset haukut Artulle merkkipäivän johdosta!

    VastaaPoista
  2. ONNEA ARTTU! Pääsit eskari-ikään.Nyt vaan repun ostoon:)
    Komea puolikuva sinusta, mitä se emäntä höpisee.Ihan hyvä!
    Hauskahan sitä on sinun"toilailujasi" lueskella.Tiedän nimittäin mitä tahdot sanoa.
    Senkin tiedän miltä sinusta tuntuu, onhan mulla jo 11 vuoden kokemus mäyräkoirana olemisesta.
    Muutes arvaa millasen shown pistin pystyyn kun meidän pihalle, siis MINUN pihalle tuli toissapäivänä yks vieras villakoira!
    Äiskän kaveri oli hakenut yhen Hannes-nimisen toffeenvärisen villakoiran lenkille ja ne tuli meille.Huhuilivat pihalla ja vilkutteli iloisesti ikkunan takana.Minä olin sisällä ja äiskä nosti mut sillee ikkunan eteen et näin sen hepun. Ja voi peeeee,mikä turri ja vielä MUN pihassa.Ikkuna oli kauttaaltaan hirveän rään ja kuolan peitossa kun annoin tulla kaiken mitä siitä ajattelin.Rimpuilin sylissä niin kovin et äiskän oli pakko laskee mut maahan. Sit ryntäsin ovelle ja haukuin sen hyypiön jo varmuuden vuoksi sisällä.Eihän ne tietenkään avannu ovea mulle sillä muuten olisin tehnyt hakkelusta siitä pallosta.Hirveetä et se uskalskin tulla mun reviirille.
    En päässyt sitä niivittämään kun ei laskettu.Äiskä selitti, et sen kanssa vois olla kaveria. Mut minäkö kaveria jonkun uroksen kanssa, eheiii ei tuu kuuloonkaaan. Leidit on ihan toinen juttu.
    Vietähän mageet pirskeet!
    Kusti

    VastaaPoista
  3. Onnen rapsutukset Artulle!

    VastaaPoista
  4. Sylintäydeltä onnea Artulle ja sinulle Anne-Mai :))
    Tekstejänne on ihanaa lukea ja käynkin katsomassa joka kerta kun uusi postaus tulee. Mukavia lenkkiretkiä ja ilon hetkiä jatkossakin teille molemmille!

    VastaaPoista
  5. Onnea yksivuotiaalle mäyrispojalle. Tulet huomaamaan, että aika kuluu mielettömän nopeasti. Meidän Ossi-mäyriäinen täyttää toukokuussa 7 vuotta. Apua. Ja tyttö 17. APUVA. Mihin ne vuodet menivätkään???? Monta mukavaa lenkkihetkeä. Ossi ja emäntä.

    VastaaPoista
  6. Isot onnitelut yksivuotiaalle, komealle pojalle! Laittakaahan sitten kuvia synttärikakusta ja juhlista. :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea isolle pojalle! :)

    VastaaPoista
  8. Olli: Hau-hau ;D)

    Kusti: mulla on jo oma reppu. Se on sellanen mitä mamma pystyy kantamaan, mutta kun se otetaan esille, tiedän että oon menossa hoitoon kivaan paikkaan, missä on monta koiraa ja yks pentu, jonka kanssa on hauska painia.
    Hyvä kun ajoit sen villksen pois sun pihasta. Puolustit tietty Roosaa, eiks niin.

    Kisu: tykkään rapsutuksista, lisäääää!!

    Minnamarika: Kiitos :) Sä oot mein ekoja blogikamuja, ja mekin seurataan tiiviisti sun blogia, kun keksit tosi kauniita askarteluja.

    Marja-Leena: Juu, tää eka vuosi meni jo vauhdilla, ja ihmiset ainakin sanoo, että mitä vanhemmaks tulee, sitä nopeemmin kesä ja talvi vaihtuu... Hyvä, ettei sit ainakaan voi pakkaset kestää enää koskaan näin kauaa.

    Anskukka: Kiitti :) Seuraava postaus, ole hyvä, nauti mun kemuista kuvien kautta.

    Mauri: Kiits, tunnenki olevani paljon isompi kuin eilen...

    VastaaPoista
  9. Suuren suuret onnittelut isolle, komealle ja mahtavalle pojalle!

    VastaaPoista
  10. Lämpimät synttärionnittelut Artulle!
    Toivoo
    Nelli ja Iina

    VastaaPoista
  11. No mutta! Siellähän on ollut syntymäpäiväsankari! Ensimmäinen vuosi onkin saavutus, siinä on ehtinyt oppia jo kaikenlaista mutta vielä on niiiiin paljon edessä :)

    Meilläkin vietettiin melkein samaan aikaan synttäreitä, kun Millalla oli syntymäpäivä perjantaina 29.1 Ikää tuli tosin kymmenen vuotta enemmän :)

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)