tiistai 3. joulukuuta 2013

Aina on aihetta vinkua

Otsikoksi piti tulla jotakin "pallolla on lyhyt elämä..." Mutta pallojen elinikä ei varsinaisesti minua kiinnosta, joten rakensin välkyn sillan pallon kuolemasta mäyräkoiran vinkumiseen. Ja koska tuo otus vinkuu tälläkin hetkellä takavasemmalla viestittäen, että siitä on jo kaksi tuntia aikaa, kun sen kanssa viimeksi lenkkeiltiin, yritän saada sanottavani äkkiä, tai muuten tuo hermoihin käyvä hinkuminen lisää (oikeita) rytmihäiriöitäni liikaa.

Klo 17.15 ostin pallon. Klo 17.45 se oli jo kotona mäyräkoiran hampaissa. Noin kolmen minuutin kuluttua sen viehättävä ääni oli sammunut. Pallo oli henkitoreissaan. Harmi, sillä tämä vinkuva tennispallo ei ottanut korviin. Mäyräkoira seisoi sen kolme minuuttia pallo suussa, kallisteli päätään ja muodosti selvästi tarkoituksellisesti erilaisia ääniä, puremalla suussaan olevaa palloa eri kohdista eri voimakkuuksilla. Välillä se pysähtyi miettimään aikaan saamiaan ääniä.

Kun pallo vaikeni, jatkui pureminen, mutta tyhjänä tuhiseva pallo ei malttamatonta koiraa kauaa kiinnosta. Heittelin palloa jonkin aikaa, että kaksi euroa ei jauhautuisi hukkaan repimään innostuvan koiran leuoissa.

Hetken yksin palloteltuaan koira alkoi kaivaa lattiaa, ujutti kuononsa kirjahyllyn taakse ja päästeli huvittavia, harmistuneita ja haastavia vongahduksia. Pallo oli kirjahyllyn takana. Kuuntelin tietokoneella töitä tehdessä huvittuneena koiran puuhasteluja. Se kävi muutaman kerran kurkkaamassa, tulisinko apuun, mutta riensi malttamattomana takaisin pallon tavoitteluun. Kunnes naurunpyrskähdys paljasti, että olen kartalla. Minut painostettiin mukaan pallon hakemiseen. Kun olin kontallani, epämiellyttävällä mutkalla, juuri saamassa käsivarren mitan päässä olevan pallon hyppysiini, malttamaton koira töytäisi kättäni... ja pallo vieri ulottumattomiin kirjahyllyn sokkelin alle! Meidän kirjahyllyssämme on kirjoja, opuksia, teoksia, tiiliskiviä... joten ilmoitin koiralle, että se on nyt loppu. Pallo on kuollut ja leikki voi jatkua lelulaatikon muilla esineillä. Minä en kirjahyllyä siirrä!

Vinkuminen ei ole loppunut. Palloa käydään vähän väliä kaipaamassa kirjahyllyn luona. Aiheita riittää. Jos ei pääse ulos, pitää vinkua. Jos on pääsemässä ulos, pitää vinkua kiihkeästi. Jos on jo hississä, vinkuminen pitää sävyttää hengenlähdönomaiseksi. Kun koira tulee vastaan ja Artun selkäkarvat paljastavat todelliset ajatukset, pitää vinkua säälittävästi, että emäntä päästäisi lähemmäs vastaantulijaa nuuskimaan.

Joskus aamuyölläkin pitää vinkua. Iltalenkillä on oltu myöhään, asiat on tehty. Mutta koira vinkuu. Kun lähden sen kanssa vihdoin aamulenkille huonolla omallatunnolla, että en ole yöllä jaksanut lähteä (turhaan) ulos odottamaan, tuleeko kakkaa vai ei, koiralla ei ole mikään hätänä. Tunti tepastellaan eikä pelkäämäni ripuli olekaan totta.

Basselle kuuluu hyvää! On tapahtunut suoranaisia ihmeitä, jotka vahvistavat päätökseni oikeaksi. Bassen kynnet on leikattu, sen uusi emäntä voi nostaa Bassea (eivät tosin muut) ja hän on jopa nyppinyt Bassen turkin! Olen niin onnellinen. Niin ovat pikkutytötkin, joiden sängyssä Basse käy joka ilta "nukuttamassa" tytöt. Sitten iltapisulle pihalle - ja lujaa vauhtia omaan petiin nukkumaan.

Sunnuntaina olin jumissa iltamyöhään metroasemalla, kun kaatunut puu oli - no se oli metron tiellä. Eilen olin jumissa tietokoneella yhteen asti yöllä, odotin asiakkaan kommenttia vedokseen... Tänä iltana käyn mainitsemani rytmihäiriön sietämän lenkin ulkona ja käsken otuksen sulkea kuononsa täksi yöksi.

Mukavaa talvisenoloista viikon jatkoa.

12 kommenttia:

  1. Voi Arttua, vinkuu ja vonkuu. :)
    Minulla ei ole (onneksi?) koskaan ollut vinkuvaa koiraa eikä vinkuja "tappanutta" koiraa. Onko se pelkkä rotuvalinta? Vai voiko koirasta kasvaa muusta syystä puhelias?
    Kivaa kuulla, että Bassella on asiat hyvin. Mitä luulet, onko tuon Bassen uuden perheen lapsilla suurikin osuus Bassen viihtymiseen?
    Tyttäreni ulkoileva kerrostalokissa päätti myös aikoinansa muuttaa naapuriportaaseen erääseen koiraperheeseen. Olivat tutustuneet pihalla ja kissa seurasi heitä aina tilaisuuden tullen kotiin asti. Aina vaan, uudestaan ja uudestaan. Onneksi uusi perhe suostui mielellään ottamaan tuon kissan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että rotu määrää vinkumisen, mutta ehkä myös koiran oma hermorakenne. Enkä tiedä, onko vinkuminen sitten koiran kannalta hyvä vai huono merkki. Minä en siitä tykkää...

      Muuten kyllä "puhelias" koira tai kissa on kiva :) Jos koiralta on mennyt lelu kaapin alle, sitä juttelua on kiva kuunnella. Se komentaa ja marmattaa, valittaa ja itkee, ihan omaksi huvikseen =D

      Uskon että Bassen perheen lapsilla on todella suuri merkitys moniin asioihin. Toivon kaikkea hyvää pikkuiselle ja sen uudelle perheelle. Vaikka kirpaisee yhä, kun kuulen korvissani Bassen lapsellisen unihuokaisun...

      Poista
  2. Vinkujat moikkaavat toisilleen; Arttu ja Aslan, siis ;) On se kyllä kumma homma tuo, että pitää vikistä ties mitä ja milloin tahansa. Meillä juurikin nyt pienempi istuu ja tuijottaa, yrittää vikistä, että muka ulos täytyisi päästä...eikä tasan ole sinne mitään asiaa. Just tehtiin piiiiitkä lenkki (vieläkin on mäyrät sen jäljiltä väsyksissä, kun Alphonsen luomet painavat kilon) ja vatsaa meni juuri pari minuuttia sitten broitsun kaulaa ja siipeä. Nyt, ilmeisesti, tyttöjen hajut kiinnostaisivat, joten tasainen kitinä kuuluu.

    Alphonse vinkuu äärimmäisen harvoin, yleensä inisee innosta jos jotakin mahtavaa on meneillään/tekeytymässä, kuten esim. valjaat otetaan esiin ja tietää siitä, että pääsee autoilemaan jonnekin ihanaan paikkaan (eläinlääkärissä tämäkin kupla puhkesi, kun se tajusi, että ihan kaikki autoilut eivät olekaan voittopuolisesti matkoja mukaviin juttuihin;) Mutta Aslan...sillä on asiaa tuhdisti, jos niikseen tulee. Varsinkin öisin tämä on huonompi juttu.

    Hirmuisesti rapsuja! Basselle myös, tietty! :)

    ps. mahtavaa, että nuoremmalla herralla menee niin hienosti perheessä! :) Voit olla rauhallisin mielin, että päätös oli oikea <3 Onko Artun vinkuna lisääntynyt/palautunut Bassen lähdön myötä, nyt kun sillä olisi mahdollisuus saada taas (omasta mielestään ;) rajaton huomio itselleen, eikä tarvi jakaa paikkaansa auringossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttökitinä on niin raivostuttavaa! Sitähän nyt ei voi hillitä millään ennen kuin aika taas tekee tehtävänsä tytön kohdalla ;/

      Artun vinkuna on nimenomaan palautunut Bassen muuton jälkeen. Mulle on muutama tuttava huomauttanut, että eikös tilanne ollut tuo sama ennen Bassea... voi apua, jos tuo piskiläinen nyt kitisee vanhuuteensa asti =O Diagnoosisi on varmaan oikea, eikä huomioimattomuus auta yhtään.

      Istupa itsenäisyyden kunniaksi alas ja rapsuta AA-poikia tovi minunkin puolestani :)

      Poista
  3. Voi kurjuus noita rytmihäiriöitä! Nyt, Arttu, hoitopuuhiin eikä mammalle lisähuolta, jookos? Toivottavasti mamma saa levätä, että olo paranee.
    Tuohon vinkumiseen en osaa sanoa mitään, Mirkku kun ei osaa vinkua ollenkaan. Mirkulla on oikeastaan vain kaksi ääni- ja ääripäätä: ei lainkaan ääntä tai kova haukku. Jossakin niiden välimaastossa on harvoin kuultu kummallinen, matala urina, jota ei koiran ääneksi tunnistaisi.
    Mutta tuo lelujen tuhoaminen. NIIN tuttua! Puhunkin aina maagisesta kolmesta minuutista, jonka sisällä Mirkku särkee joka ainoan lelun. Vinguttimet vinkumattomiksi, eläimet suolistetuiksi, pallot epäpyöreiksi... Meille ei enää osteta kalliita leluja, koska mielenkiinto leluun loppuu heti, kun se on äänetön ja rikki.
    Bassen edistyminen kuulostaa aivan mahtavalta ja vahvistaa varmasti entisestään tunnettasi siitä, että teit ainoa oikean ratkaisun.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rytmihäiriöihin auttaisi kai se, että työruuhka loppuisi heti eikä ensi viikolla... Mutta Arttuhan yrittää kovasti hoitaa palloilla ja lenkkeilyllä ;) Ei se vaan tajua, että liika on liikaa, hoidossakin =D

      Hih, naurattaa kun ajattelee Mirkun haukkumassa kovaa :) Huvittaako sitä murista koskaan? Basse lähinnä pörisi, Artulta kumpuaa sellainen ukkosenjylinä, jos se on tosissaan...

      Vinkkinä rikottuihin leluihin:
      Löysin kerran sellaisen pallon, joka oli täynnä "nyppyjä", eikä se ole hajonnut vieläkään. Sitä ei huvita järsiä, vaan on kiva painella siitä ilmaa ulos ja sisään :) Vaikea selittää, mutta ihan ihme kun se on ollut vuoden meillä, päivittäisessä leikissä ja ehjä.

      Poista
  4. Voi tuota vinku-vonkua. Artulla on vain oma tyylinsä ilmoittaa, että joku puuttuu, kaikki ei ole täydellistä jne. Ossi ei vingu, mutta kun se haluaa jotain, niin se haukkuu, Silläkin saattaa olla luu sohvan alla (painaa ihan hirveesti ja itse otan avuksi jonkun henkarin tms, koska siellä aina ON jotain). Ossi kyllä hiljenee, kun sille karjaisee niin, että se ymmärtää toden olevan kyseessä:) Joskus Ossi vinkuu pienen hetken, kun sille on annettu esimerkiksi luu eikä se jaksa syödä sitä:)

    Ihanaa, että Basselle kuuluu hyvää. Terveisii täältä Kirkkonummelta M-L ja Ossi. Ai niin ja hyvää itsenäisyyspäivää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, mäyräkoiralle ei koskaa kaikki ole täydellistä ;))

      Toi on aina huvittanut mua, että Ossi haukkuu kun se saa vaikka luun :) Ihan hassu koira ;)

      Leppoisaa itsenäisyyspäivää Kirkkonummelle :)

      Poista
  5. Takun matte7.12.13

    Takulla on aika vähän ääniä: iu iu on huomionherättämisääni, tuhh tuhh on paheksuntaa ja HAU HAU - no, kaikkea tärkeää. Muutenkin Takku on aika vähäeleinen. Olen miettinyt, että kuinka paljon se tulee siitä, että meilllä on aika hiljaista, ollaan kaksistaan eikä ole esim. televisiota. Ei ole tarvetta suuresti taistella tullakseen kuulluksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Entä paheksuva aivastus, leikkimurina tai mukavuudenhaluinen urahdus nukkumaan mennessä :) Koiran äänet ovat kivoja, kun tottuu ymmärtämään mitä mikin tarkoittaa. Sitä vinkunaa lukuunottamatta...

      Mekin ollaan Artun kanssa kaksistaan, ilman telkkaria :) Tosin netti-TV:tä tuijotellaan joskus iltayöstä, jos ei uni tule. Mutta siinäkin ääni tosi vaimealla. Radiota en jaksa kuunnella kuin harvoin. Kun Arttu tulee hoitoreissusta, se kertoo reippaammin asiansa haukahtamalla. Mutta kun se on pitkään kotona, tulee kuvioon tämä pitkästynyt ininä...

      Poista
  6. Meiltä löytyy vinkuva (Jimi) sekä vinkujen tappaja (Jone). Onneksi Jasu on erilainen, en jaksaisi jos jompaa kumpaa olisi tuplaten. Niin rasittavaa se osaa olla. Ja mikä siinä on että juuri siivouksen jälkeen kaivetaan suurin vetoköysi ja revitään siitä lanka kerrallaa irti...?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh-hee,onpa hyvä, että olet saanut yhden koiran joka lajia ;)
      Ehkä siivous on niin rankka kokemus, että sen jälkeen laitetaan ranttaliksi! Kokeile sinäkin ;)
      Mulle tahtoo käydä siivouksen jälkeen usein niin, että joko pudotan jotain hyvin sotkevaa lattialle tai vähintään koira tekee oksun...

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)