torstai 13. helmikuuta 2014

Taukojumppaa

Jos koko päivän työkseen naputtelee tekstiä, onko enää fiksua tehdä taukojumppa päivittämällä blogia. No on, ajatukset ainakin lösähtää hetkeksi lepotilaan.

Vapaa-aikana on suunnitellut voimisteluliikkeet jääneet aika vähiin. Haasteellisin jumppa on kokonaan aloittamatta, eli koiran nostelu silityslaudalle. Yhdet näyttelyt voi mennä niin, että tuomari katselee alta kulmiensa pöydällä paniikissa keikkuvaa koiraa, mutta ensi kerralla on saatava takajalat seisontaan eikä hajalleen kuin agilityn A-teline.

Liukkaat kelit menivät ja nyt läiskytellään sohjossa tai muuten vaan märän hiekan päällä. Lumien sulaminen vei onneksi osan Arttua villinneistä tuoksuista mennessään ja tänään nautittiin taas pitkästä aikaa hetken aamupötköttelystä sohvalla. Hyvä aamuhan alkaa niin, että emäntä laskeutuu parvestaan alas, koira siirtyy sohvalle paukuttamaan hännällä ja kääntyy selälleen. Siihen on aivan pakko mennä hetkeksi höpöttelemään ja rapsuttamaan suklaista vilkkusilmää.

Tiedättekö miltä tuntuu, kun on löytäyt verkkokaupasta jotain, mikä on pakko tilata. PAKKO! Ja sitten kun se tulee, jää askarruttamaan, olisiko seuraava koko sittenkin parempi. Eikun kysymään. Vastaus viipyy. Täytyy kysyä uudelleen. Vastaus on puolikas, vaatimaton, ärsyttävä. Kysyn taas, voinko saada seuraavan koon sovitettavaksi. Vastaus viipyy. Kysyn uudelleen! Vastaus on yhtä tyhjän kanssa. Kerään pari päivää ystävällisyyttä näppäimiin. Kysyn vielä kerran, että jos nyt tilaan JA maksan verkkokaupasta toisen koon, voinko palauttaa sitten väärän koon vielä, oli se nyt kumpi tahansa, aiemmin tilattu tai uusi!

Unohdin alkuperäisen jutun juuren, jota lähdin kirjoittamaan blogiin. Taukokin loppui, joten jumppa seis ja naputtamaan konetta!

2 kommenttia:

  1. Hartioiden kiristymisen kannalta taukojumppa blogipäivityksenä ei ehkä ole se paras muoto. Ajatusten keskitäämisen johonkin hauskaan on tietystikin ihan jees. Ässch, tuo se on juuri ikävin juttu postikaupassa, väärä koko. No postikaupassahan pitää ilman muuta olla 14 päivän palautusoikeus. Eihän sitä tarvitsisi käsittääkseni erikseen kysellä. Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se palautusaika hupeni jo, kun odottelin vastauksia muihin kysymyksiini seuraavasta koosta. Ihmeen nihkeää touhua! Kun lopulta kysyin selkokielellä, että pitääkö minun nyt tilata JA maksaa seuraava koko, ennen kuin se mulle lähetetään, vastaus oli, että pyrimme minimoimaan palautukset... En tiedä viitsinkö täällä kertoa, mikä pulju oli, mutta mieli tekisi. Mun tarkoitushan oli se, että saisin äkkiä toisen koon sovitettavaksi, ja palauttaisin molemmat kerralla, jos eivät kuitenkaan ole ok. Kustannussäästöä minusta kaupallekin.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)