lauantai 8. syyskuuta 2018

Se vähän huonompi päivä

Tunteita nostattavia lenkkejä taas viime aikoina.

Kuljimme autotien vieressä olevalla kevyen liikenteen väylällä, nurmikon puoleista vasenta laitaa. Vastaan tuli samaa puolta äiti kahden lapsen ja rattaiden kanssa, koira hihnassa. Autotien reunaan ei ole mukava siirtyä lasten eikä koirien kanssa, joten päätin välttää kohtaamisen vieraan koiran kanssa ja ohjasin Artun kauemmas leveälle nurmikolle, pois asfaltilta. "Jaaha, täällä oikein väistellään", oli vastaantulevan rouvan kommentti. Se ei kuulostanut kiitokselta. Se kuulosti hyvin paljon ihmettelyltä, sellaisen ihmisen sanomana, joka itse ei väistä, vaikka päälle käveltäisiin. Häneltäkö se olikin pois.

Iltapäivällä tuli kotipihassa vastaan isä kahden lapsen kanssa. Toinen pojista, n. 5-6 v. käveli hiukan kauempana muista ja heitti maata pitkin kiven meitä kohti. En sanonut mitään, kun ei osunut. Ohittaessamme poika vältteli katsekontaktia. Ja kun oli ohitettu, lensi toinen kivi takaapäin, matalalta kohti Arttua. Käännyin ja kivahdin, että äläs heittele kivillä! Tämäkin jengi jatkoi matkaa, isä kääntyi vasta vähän ajan päästä vilkaisemaan, mutta jatkoi autolle asti muina miehinä.

Haloo! Väistän itse lähes jokaisessa koirakohtaamisessa, kun monellakaan ei näytä olevan varaa ostaa sisäänkelautuvaa fleksiä. Annan tilaa, vaihdan tien toiseen reunaan, olen ollut syvällä hangessa ja ojassa räyhäävien koirien takia, kuuntelen kommentteja, nielen opetustarkoituksessa ladellut luonneanalyysit epäsosiaalisuudestani, kun en päästä koiraa kuonoilemaan joka ikisen vastaantulevan kanssa. Ja lopuksi lentää kivet eikä aikuinen mies edes puutu jälkikasvunsa käytökseen. Väistän myös lapsia, koska ymmärrän, että joku voi pelätä hyppivää koiraa, eivätkä vanhemmat ilahdu siitä, että lapsen naama on koiran kuolasta märkä. Alanko röyhkeäksi maantiejyräksi, oikeasti epäsosiaaliseksi. Ostan "hyökkäysvaunut", tuplamallia. Hommaan Artulle sen mäyräkoiraa muistuttavan, pitkäsäärisemmän rodun kaveriksi. Koirat laitan kulkemaan vastaantulijoiden puolella, pitkässä hihnassa.

Nyt lähdemme iltapissalle ja toivomme, että puistossa ei ole tänä iltana ristin sielua. Käämi palaneena olisi huono saada unen päästä kiinni. Kiitos ja anteeksi.

2 kommenttia:

  1. Itse kierrän myös vieraat koirat yleensä kauempaa ja vika ei ole vieraassa. Vuosien harjoittelusta huolimatta ohituksemme eivät ole kauniita. Koirat kiskovat hihnoissa ja kaikkia vähänkään isompia ja varautuneempia koiria haukutaan urakalla. En halua ottaa sitä riskiä, että omat pienet isottelijani saavat jonku oikeasti ison hermostumaan. Tätä kaikkea ei toki useinkaan ole aikaa selittää vastaantulijalle, joka voi sitten rauhassa olla loukkaantunut "kun ei meidän Puppe tee mitään".

    Kivien heittely tyrmistytti. Kaikkien lasten pitäisi saada tutustua johonkin eläimeen, että he oppisivat arvostamaan eläimiä.

    Toivotaan teille jatkossa mukavampia lenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse samoin alun perin ruvennut väistämään muita koirakoita, koska omat koirani (2 kpl) oli joskus ihan mahdoton huutopari, kaikelle vastaantulevalle. Nykyisin tilanne on jo toinen yhden, "järkiintyneemmän", mutta valitettavasti kaikkia vieraita koiria kohtaan arvaamattoman koiran kanssa.

      Toinen puoli asiassa on, että syyllistä ei edes tarvitsisi miettiä. Mikä ihmeen pakko kenenkään on päästää koiraansa muiden ventovieraiden luo, jos ei halua!? Vastaantulija ei kumminkaan ole valmis toimimaan kohtaamisessa, kuten pyydän, yritetty on. Koira päästetään heti naamalle, "kun se tahtoo moikata". Jaa-a, mäyrisherramme ei tahdo, voisitko pitää koiran aluksi kauempana? Lopputulos on, että kiskon Arttua tassunahkoineen kauemmas, kun se karvat pystyssä, lihakset tanassa alkaa syytää kirouksia. Kun pienen etäisyyden päästä katselu ei sovi, sitten on mentävä epäsosiaalisesti ohi.

      Kohtaamistilanteissa ei tosiaan ole aina aikaa selittelyyn, jos oma koira ottaa kierroksia. Jos se on rauhallisella päällä, vien mielelläni onnistuneen ohituksen myös loppuun asti. Seuraavien samanlaisten toivossa.

      Joskus valitettavasti lapset heijastavat kodin asenteita eläimiä kohtaan. Tämä tulee mieleen, jos vanhempi ei edes puutu tilanteeseen.

      Onhan mukaviakin vastaantulijoita :) Fiksuja lapsia, jotka kysyvät luvan, rapsuttavat Arttua ja höpöttelevät hauskoja. On mäyräkoiranomistajia, joiden kanssa nauretaan yhdessä sateessa jumittavia koiriamme. On haasteellistenkin rotujen taluttajia, jotka vuorostaan jo ajoissa vaihtavat kaistaa, kun lähestymme. Ilman draamaa, tilannetajulla.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)