Toinen, kolmas ja neljäs silmäreissu

Nämä postaukset on valitettavan usein olleet sairaskertomuksia, ja pahoittelenkin aiheiden yksipuolisuutta, jossa ei nytkään tehdä poikkeusta. Muutakin kerrottavaa elämässä toki olisi, mutta usein vasta silloin löytyy hektisen arjen keskellä hukassa ollutta aikaa kirjoittaa, kun terveysongelma pysäyttää.

Viimeksi kerrottu silmäongelma ei hoitunut sillä eläinlääkärikäynnillä, ei seuraavalla eikä sitäkään seuraavalla. Kolmas antibioottitippakuuri oli jo alussa, kun silmä meni yhtäkkiä vielä huonommaksi. Valvoin yhden sydäntäsärkevän yön, kun Arttu etsi asentoa ja paikkaa, mihin laskea päänsä yöunille. Kivut olivat varmaan kovat, lasittunut katse ja ajoittain välinpitämättömyys ympärillä tapahtuvasta kertoivat karua kieltä.

Ell-asemamme lääkäri oli sitä kolmatta lääkekuuria määrätessään sanonut, että jos ei silmätulehdus ala helpottaa parin päivän kuluessa, pitää mennä eläinklinikan silmäspesialistille mahdollisesti syvemmälle silmään kehittyneen tulehduksen pois sulkemiseksi.

Annoin lääkkeitä tunnollisesti (3 erilaista tippaa ja keittosuolaliuoksella huuhtomista, 2 kertaa päivässä kutakin) ja chattailin joulunalusviikon torstaina iltamyöhään hätääntyneenä Yliopiston apteekin neuvonnan kanssa, mitä kipulääkettä voisin koiralle antaa. En mitään ihmisille tarkoitettua, joten oli pakko odotella aamua. Petasin itselleni olohuoneen sohvalle, että voisin olla lähempänä potilasta ja tarvittaessa ottaa sen viereen rauhoittumaan. Se tuntui alkuyöstä hetkeksi auttavankin; ehkä noin vartiksi pieni keho rentoutui, mutta säpsähti taas hereille, vaihteli asentoa ja oli kovin levoton. Annoin luvan mennä nojatuoliin, johon rakensin pientä leukatukea ja mahdollisuuden mennä peittonsa alle, edes hetken yöunien toivossa. Itsellä oli etätyöpäivä aamulla tiedossa. Onni onnettomuudessa.

Heräsin yön aikana lukemattomia kertoja. Melkein aina Arttu istui tai makasi tuolissaan, hiljaa, mutta pää koholla, nuokahdellen, silmät hirveästä väsymyksestä ja kivusta puoliummessa. Laskin kellosta tunteja ja minuutteja siihen, että eläinklinikka aukeaa. Kun se kuvittelemani hetki vihdoin koitti, automaatti kertoikin, että puhelinaika alkaa puolen tunnin päästä.  Soitin siinä odotellessa vielä omalle ell-asemallemme, ja varmistin, olisiko lääkkeen tosiaan jo pitänyt alkaa auttaa... sieltä vakuutettiin, että ei kannata jäädä odottamaan, koska joulukin on tulossa. Sain varattua eläinklinikan viimeisen mahdollisen ajan silmäspesialistille ennen viikon joulutaukoa! Perjantai-iltapäivän liukkaassa kelissä, alkavan jouluruuhkan seassa pääsimme Malmille. Vieläkin ajattelin, että nyt saadaan varmaan tuhdit lääkkeet, joulu eletään hissukseen, ja sitten palataan normaaliin arkeen...

Silmäspesialisti tutki nopeasti erilaisilla laitteilla, ultralla ja lampuilla Artun silmät ja totesi sitten raudanlujan ammattilaisen suorin sanoin tilanteen, joka kotiutusohjeesta kopioituna meni näin:

"Vasemmassa silmässä voimakas suonikalvon tulehdus, eli uveiitti, sekundaarinen glaukooma eli silmänpainetauti. Linssi on kaihiintunut totaalisti. Iiris-linssikiinnikkeisyyttä, pupilli laaja, häikäisyrefleksi negatiivinen. UÄ-tutkimus: verkkokalvon irtauma. (Silmän) ennuste toivoton, lisäkärsimysten välttämiseksi suosittelen silmän poistoa."

Asiat etenivät saman ammattimaisen silmälääkärin/-kirurgin ansiosta niin ripeästi, että kun varsinainen vastaanottoaikamme oli ollut klo 13, Artun yllättävä silmäleikkaus oli käynnissä jo klo 15 jälkeen. Sain pitää mäyristä sylissä, kun rauhoite vaikutti, ja sitten hoitaja haki Artun leikkaussaliin. En lähtenyt heikossa mielentilassa ajamaan liukkaassa ja pimeässä kotiin, vaan etsin Malmilta kuppilan,  kävelin pitkin poikin katuja aikaa kulutellen. Lopun ajan iltakuuteen asti odottelin lääkäriaseman odotustilassa. Hoitajat kävivät kertomassa väliaikatietoja, kun leikkaus oli ohi ja Arttua lämmitettiin lämpöhuovan alla heräämössä. Siinä vaiheessa jo tuttu vahtihaukahtelu todisti, että herätty on, ja oma reviiri kartoittuu yksisilmäisenäkin. Sain glögiä ja ystävällistä juttelua hoitajien kanssa, paniikki alkoi hellittää. Kotiuduimme 8 tunnin reissun jälkeen perjantai-iltana, Artulla vielä pää sekaisin nukutusaineista ja itselläni suuri suru, että tässä nyt kävi näin.

Nyt Tapaninpäivänä kaikki on periaatteessa hyvin. Haava on parantunut mainiosti, turvotus on laskenut ja 8 tikkiä ovat säilyneet vauhdissa mukana. Hoidoksi on riittänyt lämminhaude pari kertaa päivässä, tulehduskipulääke ja haavan pyyhkiminen keittosuolaliuoksella. Pehmeä, puhallettava kauluri (jonka ehdin saada kaupasta mukaan 4 minuuttia ennen sulkemisaikaa) on istunut mäyriksen kaulaan hyvin, kun muovitötterön kanssa valvottiin vielä se ensimmäinen yö leikkauksen jälkeenkin... Alan tottua yksisilmäiseen merirosvo-nakkiin (kiitos ystävien, jotka osasivat keventää tunnelmaa, ja Arttu sai uuden, suloisen lempinimen). Arttu on taas velmu oma itsensä, kaikille "käskyille" entistä kovapäisempi ja pikku lenkeillämme haluaisi painella sata lasissa.

Olen toki helpottunut, onhan koira hengissä ja hyvissä voimissa. Kolhu kolhulta rakkaampana. Surettaa silti, miksi näin kävi. Terveessäkin silmässä on vähän kuivasilmäisyyttä (sairaassa silmässä kyyneltuotanto oli lähes olematon), jota nyt hoidetaan ihan jatkuvalla lääkityksellä, ettei mitään vaurioita koituisi sen vuoksi. Eli yhteensä 4 kertaa päivässä annetaan 2 erilaista kostutustippaa, ja tarkkailen arvatenkin mahdollisia muutoksia entistä tiukemmin. Olin menetetyn silmänkin selvästi havaittavasta samentumisesta kysynyt muilla eläinlääkärikäynneillä jo vuoden ajan. Mitään vikaa ei kuulemma ollut... ja nyt yhtäkkiä koko silmä romahti, tosi monesta eri syystä vieläpä. Aivan kuten silloin joskus maksa-arvojen pitkinä seuranta-aikoina, pyysin itse haima-arvojen testausta, ja sieltäpä löytyi myös huomioitavaa. Ne ongelmat ovat nyt hallinnassa, ruokavalio muuttui, mutta lääkkeitä ei tarvita, ja syy jäi hiukan epäselväksi, (tulehduksellinen muutos ohutsuolessa oli ainut selitys, joka ilman tutkimusleikkausta saatiin, ja leikkaus todettiin liian suureksi riskiksi itsessään, kun koiran vointi oli pääasiassa hyvä, nykyään vielä paljon parempi). Pääasia, että viimeksi kontrollikäynnillä labratkin olivat suht kunnossa.

Kokemuksesta viisastuneena, suosittelen kääntymään spesialistin puoleen vähänkin pitkittyneessä tai epäselvässä tapauksessa. Artun kohdalla se on eri tilanteissa johtanut joko helpotukseen epäillyn asian suhteen, tai kuten nyt, pikaiseen apuun pitkittyneen, turhan ja tehottoman lääkityksen sijasta.

Tällaista meille tällä kerralla. Sattuneesta syystä ei tässä postauksessa ole kuvia. Parantelemme haavoja ja totuttelemme merirosvon uuteen ummistettuun silmään. Uusia kuvakulmia mietitään sitten, kun on sen aika. Nyt on tärkeintä varjella tapoihinsa tottuneena sohvan alle ja päälle kaulureineen pyrkivän nakin tikkejä vielä viikon verran. On hellyttävää katsella, kun se ulkoilun ja ruuan jälkeen venkuroi entiseen malliin hepulina, kantaa leluja ja muristelee. Se voi hyvin, vaikka päätä pitääkin käännellä hämmentävästi enemmän kuin ennen, ja vasemmalla puolella olevat esineet tuppaavat tulemaan joskus liian lähelle. Tästä selvitään, vaikka operaatio olikin radikaali, eikä sitä oikein koskaan voi unohtaa, mäyriksen katsekontakti kun on intensiivistä laatua. Yhdelläkin silmällä.