Laitoin jouluna olohuoneen kirjahyllyn päälle parin metrin korkeuteen pehmopupun istumaan. Siellä se on hienona hattu kallellaan, huivi kaulassa, nojaa posliinikukan ruukkua vasten.
Pari viikkoa takaperin mäyräkoira huomasi pupun. Eikä sen jälkeen ole kulunut päivääkään, ettei se olisi jossain vaiheessa jäänyt muun tekemisen puutteessa tuijottamaan pupua. Ensin se ramppasi kirjahyllyn luokse ja vilkuili minua hyvin itsevarmana siitä, että pupuhan on tuossa tuokiossa hänen huvinaan pari metriä alempana. Yleensä piilouduin sohvalla lehden taakse tai keksin juuri samalla hetkellä jotain tärkeää puuhaa...
Mäyräkoiran katseen vaeltelusta päätellen sen päässä raksuttaa erilaisia reittejä pupun luo. Kun kirjahyllyä pitkin kiipeäminen (yritys) kiellettiin, se meni vähän kauemmas lattialle istumaan, tuijotti lumoutuneena pupuneitiä ja silmien liikkeistä huomasin sen suunnittelevan nousevansa jalkajakkaran kautta sohvalle, sieltä tyynykasan päältä yhä lähemmäs kohdetta.
Onneksi sen tappijalat eivät riitä sen villeimpiinkään kuvitelmiin pupunryöstöstä.
En olis tuosta niin varma et voit rauhallisin mielin katsella touhua. Kaikki keinot on sallittu, viikkkk, viiiiik.
VastaaPoistaVai onko herra Arthur rakastunut?;) Se kevät,se kevät!Teettää ja tuntuu. Mitähän viestejä pupuneiti herrasmiehelle lähettelee?
Vai pupuun se Arttu on ihastunut :) Meillä on ilmeisesti niin paljon kaikkea ylimääräistä tavaraa ettei Ossi juurikaan noteeraa hyllyjen ja lipastojen päällä keikkuvia juttuja. Auta armias vaan jos joku tipahtaa lattialle.. Se on sitten menoa se. Aurinkoiset terveiset M-L ja Ossi
VastaaPoistaOnko kirjahylly pultattu seinään kiinni? Seuraavaksi mäyris ehkä yrittää kaataa koko hyllyn :D Meillä kissa ja koira tekevät yhteystyötä, koira ajaa ensin kissaa takaa ja usuttaa sen hyppäämään hyllylle. Kissa kulkee hyllyn päällä edestakaisin etsien pakoreittiä koiran vahtiessa alapuolella. Aikansa kun kissa tassuttaa edestakaisin, yleensä se tiputta juuri jotain sellaista mitä koira kyttääkin. Konstit on monet sano mäyris kun kissalla hyllyä pyyhki ;) Vai miten se meni?
VastaaPoistaMäyräkoira on sen verran ovela tapaus, että enpä ihmettelisi vaikka Arttu keksisi keinot hakea pupu jollakin konstilla alas ;)
VastaaPoistaEn kyllä yhtään yllättyisi, jos joku päivä raportoisit mäyriksen saavuttaneen pupun :D On ne sen verran kekseliäitä... Meilläkään ei muuten saa mitkään tuollaiset olla rauhassa hyllyllä tai pöydällä.
VastaaPoistaKaisa: Sinä sen sanoit, Aatu on pihkassa pupuun! Ei olis vasta kuin sadas tyttöystävä...
VastaaPoistaM-L: Arttu ei piittaa matalan sohvapyödän tavarakuormasta, eikä mun tavaroista muutenkaan. Mutta pehmolelut onkin sen heikkous, vaikka tuo pupu onkin aika hienostunut, eikä mikään mussutus-kani.
Idatoi: Kirjoja on kumminkin muutama sata kiloa :)
Ennen uskon tuohon kissa-koira-yhteistyöhön kuin hyllyn kaatoon. Hauska väännös sanonnasta, tuo täytyy laittaa muistiin ;D
Maria: Enkä se jekuttaa minut antamaan sen pupun! Eipä olis eka kerta, kun menisin mäyräkoiran ansaan.
Sunan: Siinä onkin pähkinä koiralle :)
PS: Saimi oli pitkästä aikaa leikkimässä illan meillä. Ja voitteko uskoa, kesken kaiken Arttu parkkeeras olohuoneen lattialle tuijottamaan pupua!!!
Se on kyllä jo aika hyvin, että jos paikalla on lihaa ja verta oleva tyttö, niin täytetty jänis vie voiton! :D
VastaaPoistaMeillä on puolestaan _taas_ ja _jälleen kerran_ yritetty sen sadannen kerran kiivetä poikakoirien selkään. Alfiella on muutama sellainen koirakaveri, urospuolinen, jotka ovat aivan samanlaisia ja ilmassa on rakkautta yli rajoittavien sukupuolirajojen :D Pahinta oli kun eräs tipsuherra (Alfien yksi parhaimmista kamuista) on menossa kastraatioon hormonitoimintansa takia ja elli oli todennut, että kun on kyseessä koira jolla on noin vahvat vietit (koiraa on pakkosyötetty nyt pari kuukautta kun se on niin rakastunut ettei se syö enää...ilmeisesti rakkauden kohde on juuri Alfie, ainakin emäntänsä mukaan) kuin kyseisellä koiralla, niin edes leikkaus ei sitä välttämättä paranna :/ Just tuossa kyseisen koiran emännän kanssa asiaa päiviteltiin, että aggressiivisenkin koiran saa koulutettua aggressiosta pois, mutta mitäs teet hormonihirviöille, siihen kun ei tepsi mikään :(
Pitkä vastaukseni meni taas taivaan tuuliin, tätä sattuu nykyään harva se päivä...
VastaaPoistaArttu oli vuosi sitten aika mahdoton selkäänkiipijä, mutta onneksi tilanne on kovasti rauhoittunut. Näillä näkymin en olisi sitä viemässä leikkaukseen, mutta tarkistan kantani kevään tullen...
Joku hormonipistos (mikä lie sen oikea nimi) voi olla hyvä testi ennen leikkaukseen menoa. Jos pistos ei tuo muutosta, tuskin leikkauskaan tekee ihmeitä.
(Olen usein kuvitellut, että koira osaa lukea ajatuksia. Noita juttuja kirjoittaessani Arttu alko murista unissaan :D)))
Jep, mustakin tuntuu, että koira lukee välillä ajatuksia tai sitten se menee toisinpäin; oli miten oli, alfa-aaltoja käytetään hyödyksi :D
VastaaPoistaSille tipsuherralle tehtiin kemiallinen kastraatio ja niin kauan kuin sen vaikutus kesti, se oli ok, mutta samantien kun se lakkasi, oireet palasivat kahta kauheampina takaisin. Saapa nähdä miten meillä käy. Toivon kovasti, että tuo hormonimyrsky on ohimenevää, mutta toistaiseksi se ei ole ollut kuin lisääntyvää laatua.
Oliko Arttu kiipeilemässä myös urosten selkään, niin kuin Alfie? Alphonsella on tosiaan muutama sellainen koirakaveri (kumpikin vähän reilu 4 v.) jotka ovat välillä sen kimpussa tositarkoituksella. Ja kun ovat isokokoisia niin niillä on sellainen pihtiote kun selkään yrittävät, että tosissaan saa riipiä niitä erikseen. Yleensä leikkiminen menee pitkään hyvin ja sitten yhtäkkiä näille uroksille tulee naamalleen se tietty ilme josta ei voi erehtyä! :D Tässä vaiheessa omistajat ottavat kovemmat komennot käyttöön, mutta monesti sitä selkäänkiipeämisyritystä tapahtuu.
Ja taas kadotin pienen romaanin, nettiavaruus nielee tekstiä kuin musta aukko...
VastaaPoistaJuu, kaikki koirat kelpas Artulle, sukupuoleen katsomatta. Toki tyttökoirat selvästi sekoitti sen pään, mutta tiettyjen urosten kanssa niillä näytti olevan molemminpuolinen kiipeilysopimus ;/
Arvelen, että se liittyi myös alistamiseen, koska kiipeily laantui, kun kuvioihin tuli remmiräyhy uroksille.
Vielä eräs havainto noilta ajoilta ja myöhemminkin: Jos kotona oli vähän kireää ja emäntä kilahteli koiralle turhan usein, Saimi sai kärsiä kun p-kärpänen ei jättänyt rauhaan suihkupullolla, karjumisella, kiinni pitämisellä, ei millään. Mutta kun koira on saanut paljon vierihoitoa sohvalla, emäntä muistaa olla leppoisa ja arki sujuu hyvin, koira on seesteisempi tyttöystävänsäkin seurassa. Sattumaa tai totta, toivottavasti tästä ei saa syytettä lemmikin huonosta kohtelusta todistusaineiston nojalla.
Hmmm...mä olen kanssa miettinyt tuota alistamishommaa, mutta ongelma on siinä, että Alfie on enemmänkin selvästi alistuva uros toisille uroksille kuin dominoiva, joten olen pistänyt sen hormonitoiminnan piikkiin. Mutta sehän on tosiaan vielä pentu, joten asiat saattavat muuttua radikaalisti vielä tässä vuosien aikana.
VastaaPoistaMeillä ei narttuja jätetä rauhaan jos sellainen saadaan kiinni! :D Koira ei näe eikä kuule mitään, eikä mikään auta. Mä voisin tehdä pelletemppuja ja tanssia nakkipaketti pääni päällä (näetkö kauhean vision silmissäsi? :D ) ja se ei kiinnittäisi muhun mitään huomiota. Eikä auta sekään, että nartut ottavat sitä vähän hampailla kiinni, sehän vain lisää haastetta. Myöskään omalla toiminnalla ei ole vaikutusta puoleen eikä toiseen, ainakaan ei vielä ole ollut. Mutta ehdottomasti pitää testata tuota sun keinoa yrittää olla johdonmukaisen tasapainoinen ja seeteisempi ennen kuin seuraavan kerran joku narttu uskaltautuu kylästelemään meille. (Juu ja suotavaa tietty olisi, että olisin sitä muutenkin, teoria vain ei välttämättä aina mene yksiin käytännön kanssa kun musta on kyse, hmph ;) Alfie on kyllä sellainen p-kärpänen narttujen kanssa, että oksat pois, mutta niin se on kyllä urostenkin kanssa ;)