keskiviikko 31. elokuuta 2011

Tinkimätön ja lahjomaton

Olen yllämainittujen lisäksi päättäväinen, määrätietoinen ja päämäärähakuinen. Joita ominaisuuksia emännässäni on vain silloin, kun se haluaa estää jonkin noista mielentiloistani toteutuvan.

Jos haluan ulos (koska muistan, että joku typsy-tipsu oli jättänyt paremmat tuoksut kuin viime viikolla...), teen sen selväksi. Emäntä poisti eteisestämme maton, koska viihdyin liian hyvin siellä. Vaativa tuijotukseni vei kuulemma hermot. Oliko täällä jossain ennen sitä hermot... Tinkimätön olen kuitenkin 2-3 ulkoilun verran päivässä, muu on ekstraa. Jos emäntä on jostain käsittämättömästä syystä hyvin huonolla tuulella, vaadin häntä vielä useammin ulos. Lenkkeily kohottaa mielialaa!

Jos haluan emännän illalla sohvalle, makaan hänen työpöytänsä vieressä matolla ja urahdan kärsivästi vähän väliä. Tai makaan niin lähellä työtuolin pyöriä, että hänen on mahdoton vaihtaa asentoa vilkaisematta aina, ovatko tassuni vaarassa. Katsekontaktia odotankin, sen olen opettanut ihmiselle alusta pitäen. En tingi rutiineista, ja niihin kuuluu se, että pitkän työpäivän(i) jälkeen kanssani seurustellaan sohvalla joko palloa heitellen tai uusinta hanskaleluani vetäen. Voin myös viihdyttää tylsää tietsikkaa tuijottavaa emäntää tökkimällä häntä sillä hanskalla, törmäämällä hyöriessäni hanskan kanssa läppärin mokkulaan tai hyppimällä sohvan takana olevaan ikkunaan kärpäsen perässä. Kun emäntä alkaa näyttää kaikesta huolimatta erittäin tympääntyneeltä, hyppään neronleimauksen saaneena alas sohvalta, juoksen lelulaatikolleni, etsin kovaäänisesti puoliksi mäyhelletyn luun ja tuon sen hänelle! Hän yrittää joskus käskeä minut petilleni lattialle, mutta olen lahjomaton! Niin pemmeää petiä ei tänne voi tuoda, että luopuisin muista oikeuksistani.

Olen huomannut, että takapihalle pääsen helpommin pissalle kuin etuovesta lenkille. Niinpä käänsin asian voitokseni. Menin takaovelle istumaan, ja kun emäntä tuli katsomaan, juoksin etuovelle. Kerran se toimi, mutta kun tyhjä kakkapussi tuli takaisin kotiin, toisella kerralla minut tuupattiin takapihalle juoksunaruun. Silloin emäntä oli vaihteeksi päättäväinen. Erittäin epäinhimillistä.

Tarkkaavaisena koirana keksin asioita, jotka yritetään pitää minulta piilossa. Keittiössä on lipasto, jonka päällä on mikro ja sen päällä kulho. Riittävän korkealla, kuvitteli ihminen. Mutta minullapa on NENÄ! Aloitin haistelun jo sohvalla. Nostin kuonon korkealle ja haravoin ilmamolekyylien seasta ne sillä kertaa tarvitsemani vihjeet pehmeästä tuoksusta. (Onhan ihmisilläkin joitakin makuja makeasta suolaiseen. Tietäisittepä, miten paksu hakusanakirja tulisi tuoksuista!) Vähäisillä pään liikkeillä ylös ja alas löysin etsimäni! Juoksin mikron eteen ja ynisin. Huonokuuloinen ihminen nousi kai joskus viidennellä kerralla katsomaan, mikä leluista on mennyt mikro-lipaston alle!! Voi pöljä... Niitä pehmokoira-avaimenperiä minä kaipasin, jotka ovat siinä kulhossa mikron päällä! Päämäärähakuisuuteni ei tuottanut tulosta.

Kun ihminen ei tajunnut, mökötin sohvalla. Kunnes yhtäkkiä meni hermo. Syöksyin hänen villasukkiensa kimppuun lattialle! Juu, ei meidän Arttu ole koskaan ottanut sukkia, kenkiä...

Kertaus on opintojen mäyräkoira, eli muistattehan sen temppuni, jonka opetin pentuna emännälle. Koska en saanut aina kaikkia tavaroita, joita olisin tarvinnut, aloitin määrätietoisen koulutuksen. Vaikeat tehtävät eivät mene perille kerralla, joten pilkoin opetattavan asian pieniin palasiin. Ensin opetin emännän tulemaan ovelle käskystä. Seisoin eteisen lonksuvan oven edessä ja painelin sitä hartiallani. Sisäkuivaa koiraa toivova emäntä juoksi ovelle, oli kehumisvalmiudessa ja päästämässä minua ulos pissalle.Mutta sillä ratkaisevalla sekunnilla minä juoksin keittiöön. Niin, että ihminen tajusi asiayhteyden: ovi > kolkutus > luoksetulo > tavaroiden antaminen. Lipaston päällehän jemmattiin aina ne tavarani, jotka olisin halunnut pistää palasiksi. Sillä kerralla jäin ilman tavaroitani. Ihmiseni oli hidas oppimaan.

Olen ollut tänään emännän mielestä erittäin hyperaktiivinen (virkeä, sanoisin), kuriton (kekseliäs!) ja ärsyttävä (eihän eteisessä muriseminen ole paha juttu! Sen kun tulet katsomaan, mitä haluan!). Jään odottamaan poron luita tuon tylsän tietokoneen saadessa toistaiseksi kaiken huomion.

6 kommenttia:

  1. Arttu, voin vain sanoa, että olet älykäs mäyräkoira. Kuten me muutkin mäyräkoirat. Ihminen yllättyy joka päivä tempuistamme, joita joskus myös kepposiksi kutsutaan. Osaamme kuitenkin lopettaa ajoissa; juuri kun emännän pinna on katkeamaisillaan, alamme käyttäytyä mallikelpoisesti. Siinä ihminen taas miettii ja tuumii, että nytkö tuolle koiralle meni oppi perille. Ehei, onhan se oppi mennyt jo eka kerralla perille, mutta kuka sitä viitsii toimia aina samalla tavalla. Pieni improvisointi pitää mäyräkoiran (ja emännän) vireänä.

    VastaaPoista
  2. Voi Mai, kuinka oivaltavia ovatkaan nämä mietteesi! Tämä oli taas todella mainio pohdiskelu aiheesta, kiitos!

    Meillä mäyräkoira on myös aloittanut isäntäväen kouluttamisen oikein tosissaan. Tietokoneella kökötys mm. on ihan ok, jos mäyräkoira saa olla samalla sylissä. Ja saahan se aika usein, koska kuka jaksaa sitä piipitystä ja tuijotusta, jota se muuten siinä jaloissa ja juurikin niden tuolin pyörien välissä, pitää! Mutta yhdellä kädellä näpyttely on, hmm..., no ainakin varsin aikaa vievää (jos ei myös rasittavaa jne.). ;)

    Artulla taitaa myös olla konstit monet; ovela, ovelampi mäyräkoira, hih!

    Ps. Kommentoinnin onnistumiseen auttaa (siis ainakin minulla) se, että kirjaudun joka kerta bloggeriin uudelleen sisään, enkä ruksaa "pysy kirjautuneena" boxia. Toisekseen valitsen aina kommentoidessa ensin "esikatselun", koska muuten kommentti singahtaa suoraan jonnekin bittiavaruuteen. Ihan vaan vinkiksi, jos muilla ilmenee samanlaisia ongelmia.

    VastaaPoista
  3. Viksu mäyris oot Arttu. Varmaan pidät Mainkin mielen virkeänä kun keksit uusia tapoja hänen aktivointiin. Ja ilman muuta silloin pitää päästä useasti ulos kun typsy tipsu on jättänyt hyvät haisut. Et ole vielä kokeillut sitä sudenulvontaa? Se se on kiva juttu isäntäväen mielestä. Varsinkin tukahdutettuna purkauksena siinä klo 4-4.30 siis siihen aikaan kun isäntäväki nukkuu. Ossi testaili meidän kykyjä kieltää tämä homeli silloin kun kuudensadan metrin päässä asusteli sulotuoksujaan levittävä morsmaikku.Tosin älysi lopettaa siinä vaiheessa kun kuuli sanan mäyräkoirannahkarukkaset:) Terveisin M-L ja Ossi

    VastaaPoista
  4. Mihin mä joutuisinkaan ilman näitä mainioita neuvoja ja ohjeita! Kiitos Arttu, taas kerran, monista vinkeistä vinkeistä. Paan korvan taakse (eikä edellenkään niitä Dumbo-vitsejä, pliis). Arttu The Mestari.

    VastaaPoista
  5. Enpä olisi voinut parempaan aikaan sattua lukemaan tätä tekstiä. Vietän tänään vapaapäivää keskellä viikkoa, edellisestä kerrasta on aikaa. Oletan, että Pinja nukkuu päivät kun olemme isännän kanssa töissä ja elättelin vähän toiveita, että neiti tekisi sitä nytkin. Totta kai olin jälleen aliarvioinut mäyräkoiran. Tunnin hereillä olon aikana se on ehtinyt jo saada minut melkein säntäämään töihin :D Meillä on tuijotettu sinnikkäästi, itkuvinguttu, tongittu roskiskaappia, kenkäkaappia ja lehtitelinettä. Lisäksi on kokeiltu emännän komentamista kovalla haukulla. Ja yllättäen eilen mäyräkoiran ollessa kotona sairastavan isännän kanssa, oli nukuttu kiltisti sohvalla tai jyrsitty luuta.

    Tekstiksi kumminkin palautti järjen päähäni. Meillä on mäyräkoira, joka ei muutu ja on rakas myös siksi :) Kiitän.

    VastaaPoista
  6. Olli: Juuri näin. Epätoivon kuilun partaalla koira kääntää kauniit silmänsä sinuun ja tekee yllättävän siirron ennen jo harkittua uutta kepposta...

    annamari: Aktiivinen huomioimattomuus... Heh, muistui vain kommentistasi mieleeni aika Artun kanssa vielä vuosi sitten :) Ja minua koira täälläkin eniten koetteli (koettelee). Muiden autokyydissä nukkuu (hiljaa!) takapenkillä, muiden luona ei mene ovelle vaikka jää yksin kotiin jne jne...

    M-L: Ulvahdeltu on, mutta vain jos jätetään yksin nukkumaan silloin, kun huvittais päästä makkariin! Ääni oli kyllä aika vaikuttava keskellä yötä...

    Myrsky: Nyt vaan täysillä kokeilemaan kaikkea äippäsi koulutukseen :)

    Sunan: Kuinkahan monet kerrat olen itse saanut mielenrauhani takaisin, kun olen vaihtanut ajatuksia muiden mäyräkoiran omistajien kanssa! Meitä on muitakin, arki on monelle sama, harmeineen ja iloineen :) Sulle samat taikasanat kuin annamarille: "Aktiivinen huomioimattomuus." Rasittavaa, mutta tehoaa joskus.
    Mukavaa, jos sain olla avuksi :)

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)