Kummallista aikaa

Pienen koiran on pakko joskus ihmetellä ääneen. Ja koska emäntämme ei näytä piittaavan blogistaan tarpeeksi, meidän on koira-duona tehtävä velvollisuutemme ja annettava väliaikatietoja perheestämme.

Me voimme kohtalaisen hyvin. Saamme ruokaa kaksi kertaa päivässä, pääsemme ulos juuri ja juuri minimimäärän. Meille viskellään palloa tai kanssamme vedetään köyttä tai muuta lelua olemattoman hetken päivässä. Hyvä uutinen on, että olemme saaneet nukkua ihmisen kyljessä aika paljon viime aikoina, mutta aavistamme sen olevan väliaikaista. Makuuhuoneen remontti on valmis ja ihminen silmäilee siivousvälineitä siihen malliin, että kohta hän ottaa valtakuntansa taas haltuun ja jättää meidät nukkumaan yksin (kaksin).

Ihminen on tehnyt kummallisia asioita. Hän istuu työpöytänsä vieressä joskus aamu kolmeenkin. Leikkelee paperia, liimaa sitä taas toiseen paikkaan, tiputtelee helmiä ja muita tarvikkeita lattioille, ryntää välillä varastoon hakemaan lisää laatikoita, joiden uumenista löytyy uusia papereita ja tarvikkeita. Kun hän uupuneena vaipuu patjalle, me liimaudumme hänen kylkeensä ja jalkoihinsa, koska tiedämme sen rentouttavan ihmistä raskaan työn jälkeen.

Olemme yrittäneet aktivoida ihmistä puuduttavan näköisen paperin silppuamisen aikana. Mutta hän ei huomaa, vaikka Basse kantaa kolmekin palloa ihan käden ulottuville ja peruuttaa itse kohteliaasti odottamaan ihmisen heittämää palloa. Tai siis heittämättä jättämää, koska hän on työpöytänsä ääressä jossain sellaisessa tilassa, jota me, psykologisesti hyvin harjaantuneet koiratkaan emme pysty selittämään. Hänen mielentilansa on jotain innostuksen ja ärtymyksen väliltä, ja juuri se tekee aktivoimisen erittäin hankalaksi. Haluaako ihminen edes, että pelastamme hänen jumittuneet niskansa ja annamme muuta toimintaa? Arvostaako hän yhtään sitä, että kaipaamme hänen seuraansa? Huomaako hän, kun Arttu käy etutassuilla irrottelemassa ihmisen jalkoja lattiasta? Hyvää me tarkoitamme, mutta turhaan.

Jos tällä kaikella on jotain tekemistä joulun kanssa, yritämme opettaa emännälle, että turha ainakaan meidän vuoksemme on väsätä noita lukemattomia kynttilämansetteja, avaimenperiä, koruja, tulitikkuaskeja... Mitä me niillä, kun meillä on maailman paras emäntä, joka kuulemma osti pussillisen pakastettua saksanhirveä meille jouluksi :) SITÄ me arvostamme ja odotamme.