Jos joku innostuu kertomaan tämän postauksen myötä omista koiravalinnoistaan, tervetuloa kommentoimaan!
Kun lähdin etsimään Artulle koirakaveria, mietin moniakin rotuja, myös sekarotuisia. Siinä vilahtivat mäyräkoirista erilaiset karva- ja värivaihtoehdot, laikullinen lyhytkarvainen ykkösenä. Isompiakaan rotuja en kokonaan sulkenut pois, mutta leikkikaverin ja tasaväkisyyden vuoksi keskityin enemmän pieniin koiriin. Mietin haaveilemaani dandiedinmontinterrieriä - liian kova. Harkitsin cockerspanielia - liian työläs karva. Kultainen noutaja - liian iso tähän asuntoon ja Artun leikkikaveriksi. Ajattelin sekarotuisia pentuja - mitähän ne ovat aikuisena!
Vierailin netissä paitsi Keltaisen Pörssin sivuilla myös monen rotukoiran kasvattajan kotisivuilla. Yksityisten, pääosin sekarotuisten koirien myynti-ilmoituksista etsin maantieteellisesti kohtuullisen lähellä sijaitsevia, asiallisen tuntuisia ilmoittajia. Aika moneen paikkaan soitinkin, ja huvitus - tai lievä kauhistus - oli suuri, kun joillekin tuntui pääasia olevan, miten pystyvät kehumaan oman koiransa ja saavat minut mahdollisimman pian katsomaan pentuja. Oli toisiakin, jotka halusivat sijoittaa pentunsa perheeseen, joka sitoutuu käyttämään sitä näyttelyissä, treenaamaan ja tapaamaan kasvattajaa. Liian hektistä, ajattelin. Joku muu määrää, mitä ja milloin koirani kanssa teen. Tai en tee...
Myynti-ilmoituksissa oli järkyttävän paljon huonolla suomella kirjoitettuja viestejä, joiden mukaan pentu oli leikkisä ja ihastuttaa kaikki! Niinhän ne kaikki pennut, tuo tietomäärä ei vielä vakuuta. Eikä myyjäkään, enkä edes harkinnut noita "ale-pentuja".
Vähitellen alkoi järki kasvaa päähäni sen suhteen, mitä koiralta odotan ja mihin olen valmis. Halusin ennen kaikkea herttaisen perheenjäsenen, Artulle seuraa työpäivieni ajaksi sekä pientä äksöniä huusholliin. En halunnut pissalammikoita, koiran opettamista taas alusta alkaen, epätasapainoisia lenkkejä yli-innokkaan Artun ja pienen pennun kanssa. En ollut valmis pitämään pentulomaa, enkä halunnut pennun olevan kotona pitkään ilman minua. Enkä myös nykyisin voisi viedä pentua työpaikalle, jossa Arttu oli 4 vuotta sitten vakiovieras :)
Vähitellen sieltä kapusiiniapinoiden, huonolla suomella kirjoittavien pentutehtaiden ja ongelmakoirien joukosta nousi yksi ylitse muiden, vähän yli vuoden vanha Basse. Melko monen tekstiviestin ja sähköpostin jälkeen saimme Bassen omistajan kanssa sovittua tapaamisen, lähdin Artun kanssa Helsinkiin ja jännittävä päivä koitti.
Jos olisin lähtiessäni tiennyt, minkälainen päivästä muodostui, olisin varmaan edelleen Artun kanssa ilman toista koiraa. Mutta onneksi en tiennyt. Tein varmaan monta virhettä ensikohtaamisessa Bassen kanssa. Jätin Artun autoon ja menin itse ensin tervehtimään Bassea, rapsuttelin ja lepertelin... Kun Arttu pääsi sitten tutustumaan uuteen kaveriin, sen alistamisesta ei koko reissun aikana tullut loppua.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Saimme Bassen mukaamme kotiin sillä varauksella, että jos koirien yhteiselo ei lähde sujumaan, voin viedä Bassen takaisin viikon kuluttua. Jo seuraavana päivänä tilanne oli hallinnassa, Arttu huomasi että uuden kaverin kanssa voi leikkiäkin eikä sitä tarvitse yrittää astua alistaakseen koko ajan ;/
Bassen luonteesta, sen kotiutumisesta ja hyvästä kehittymisestä olen kirjoitellut blogissa ennenkin. Mutta koska tämän postauksen roduista aloitin, jatkan siitä vielä vähän.
Minulle on kerrottu, että Bassessa on kääpiökarkkaria ja sen emo olisi ollut lyhytkarvainen kuten Arttu. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että viis siitä koirasta, joka sen emoa silloin pentuna kaupanteon yhteydessä on "esittänyt", Bassessa on varmastikin sitä karkkaria, mutta sen lisäksi joko australianterrieriä tai norfolkinterrieriä. Ne piirteet ovat hyvin selvät väritystä ja luonnetta myöden. Karva on myös nypittävä, kuten karkkareilla ja terriereillä.
Eräs blogimme lukija lähetti kuviakin omasta aussistaan (Viivi, muistaakseni), joka vahvisti käsitystä Bassen roduista. Toivottavasti seuraatte vielä blogiamme, lämpimät terkut teille!
Mitä meille nyt kuuluu? Viime aikoina olen huomannut edelleen kehitystä Bassen suhteen. Se tuskin aikuistuu koskaan :D mutta blondimaisuudestaan ja pentumaisesta luonteestaan huolimatta se on nopea oppimaan. Se taas johtuu Bassen miellyttämisenhalusta, joka on aitoa, sovittelevaa, ilman taka-ajatuksia. Ellei sellaiseksi lasketa läheisyydentarvetta ja kiintymystä :)
Lenkillä Basse on omaksunut viehättävän tavan koskettaa kuonolla minua sääreen, sen jälkeen, kun se on juossut pyrähdyksensä ja hoitanut asiansa, viimeistään ihan loppumatkalla, useimmiten ilman näkyvää syytä. Kerran satoi aivan kaatamalla, kävimme vain lyhyen asiointireissun ulkona, ja kun käännyimme takaisin kotiin, koirat tepastelivat poikkeuksellisesti vierekkäin edelläni. Melkein liikutuin, kun Basse yhtäkkiä tökkäsi Arttua lapaluuhun sillä samalla tavalla kuin minua jalkaan :)
Tähän loppuhuipennukseen lisätään enää Hyvää Vappua, kaikki kaverit ;)
Oikein hyvää wappua teille sinne myös. Olet varmaan aika oikeilla jäljillä bassen rotuyhdistelmien suhteen. Toisaalta, voihan se olla, että se on karkkarin ja lyhkärin sekoituskin. Joskus nuo koirien geenit järjestäytyvät mainiosti. Samasta pentueesta ja samoista vanhemmista voi olla kaksi täysin erinäköistä lopputulosta. Kaverillani oli yksi ihana sekarotuinen aikoinaan ja se näytti ihan pystykorvalta, tämän koiran veli näytti taas ihan vehnäterrieriltä, vähän pienikokoisemmalta. Värit olivat kummassakin yksilössä erilaiset, samoin kuin turkin rakenne.
VastaaPoistaMeille oli alusta asti täysin selvä, että karkkari on meidän valinta. Tosin kävimme hieman läpi muutamia muita rotuja, poissulkujärjestelmällä, mutta karkkari piti aika ykkössijaa alusta alkaen. Ai niin ja Ossilla on samanlainen tapa tökätä jalkaa. Välillä kiitokseksi, välillä ilmoittaen haluavansa jotain. Wapputerveisiä kaikille teille, M-L ja Ossi.
Jos muistat yli 10 vuoden takaa sellaisen talonrakennusohjelman, jossa pariskunnat rakensivat unelmien taloa, jonka sitten yksi pari voitti. Siinä oli nuorella parilla mukana kaksi karkkari-nakkia, ja viimeistään silloin ihastuin rotuun :)
PoistaPeriytyvät ominaisuudet on kummallisia, jakautuvat epätasaisesti pentueen kesken :)
Basse kuulostaa ihanalta koiralta. En ole kovinkaan paljoa Nellistä kertonut mutta ihastuin siihen heti kun se pitkäsäärisenä koikkelehti vastaan. Sanoivat että se on kääpiö. Arvasin että jos kennelissä on tapahtunut yllätysraskaus niin ehkä ei välttämättä kannata uskoa että tuloksena on kääpiö :)
VastaaPoistaNelli muuten myös aina välillä tökkäsee jalkaan, tosin se tapahtuu sisällä.
Hauskaa vappua ja rapsutuksia!
Voin kuvitella Nellin pentuna säärinee :D
PoistaRapsutus Nellille!
Olipas mukavasti kirjoitettu tarina Bassen löytymisestä laumanne jäseneksi! <3
VastaaPoistaIloista Wappua!
Tähän laumaan ei olekaan ihan helppo löytää jäseniä ;) Pääsyvaatimukset ovat kovat, mutta rima matalalla :D
PoistaOli ihana lukea tarinanne! Meille muutti mäyräkoira, kun olin pari vuotta aikaisemmin tutustunut ystävän uskomattoman hienoon mäyräkoirapersoonaan (normikokoinen karkkari). Silloin päätin, että meidän kotiin muuttaa pienempi versio - ja päivääkään en ole valintaani katunut!
VastaaPoistaIloista vappua teille!:)
Ihana kuulla, että valloittava Mirkku on vallannut paikkansa :)
PoistaKyllä sinä osaat kirjoittaa kauniisti:)
VastaaPoistaHyvää vappua ja rapsutuksia ja muiskuja pojille:)
Koirat antavat paljon aihetta minullekin yrittää parhaani :)
PoistaTiitulle erikoisrapsutukset!
Pimun kohdalla mietimme erilaisia rotuja. Isäntä halusi ison koiran, esim. saksanpaimenkoiran. Minä taas mietin mm. länsiylämaanterrieriä. Keksimme sitten beaglen, kun isäntä ryhtyi haaveilemaan suomenajokoirasta, juranajokoirasta tms. Ne olivat täysin poissuljettuja, kaupungissa kun asutaan. Niinpä Pimu-beagle tuli siis taloon ja Typyn kohdalla asia oli selvä; kerran beagle, aina beagle.
VastaaPoistaPimun ja Typyn emäntä