perjantai 22. marraskuuta 2013

Ryhmälenkillä

Aamulenkin loppupuolella saavutimme kolme koiraa. Yksi oli cairnin pentu, aivan suloinen vaaleanruskea höpönassu! Kaksi muuta olivat isoja, saksanpaimenkoira ja holsku. Pentu tietysti ryntäsi ensimmäisenä Artun luo, kiipesi selkään ja sai kunnon korvapesut palkaksi ;)

Artun selkäkarvoista päättelin, että isommat olivat uroksia. Erehdyin. Mutta sitä en ymmärrä, miksi herra mäyriksellä oli turkki nurin tyttöjen seurassa. Räyhäämistä ei tullut vieläkään, mutta uskon enemmän koiran vähäisiin eleisiin ja harjaksiin kuin suureen meteliin. Paljon meteliä tyhjästä, mutta pieni ele voi merkitä paljon.

Tunne taisi koirilla olla molemminpuolinen, koska kääpäistyään ensin muutaman kerran Arttua isolla tassullaan päähän saksanpaimenkoiranarttu pörhisti myös niskakarvansa, kun Arttu yritti suorittaa ruumiintarkastusta väärästä päästä...

Marssimme kuitenkin vähän matkaa rinnakkain, ja Arttukin malttoi irrottaa kuononsa jättiläisistä ja pienimmän korvasta. "Rohkaisun" koiranomistajan arkeen antoi isojen koirien omistaja. Sanoin, että olen monta kertaa katsellut heidän hallittua lenkkeilyään enkä tiedä olisinko kateellinen vai mitä. "Se on sinun ongelmasi!", hän totesi. Ja päälle itsevarmaa naurua. No joo, enhän minä ole kävelevä koirankoulutusopas, eikä minun koirani kulje ilman hihnaa vieressä (eikä hihnan kanssa!), mutta toivon ettei ylpeys käy jne. Sillä jos ison koiran kontrolli pettää, jälki ei ole kaunista. Toivon kovasti, että Artun selkäkarvat eivät ole oikeassa...

Ilta kului taas agility-kurssilla. Arttu ylitti A-esteen, meni pussiin ja mutkaiseen putkeen ja hyppäsi renkaan läpi ja pujotteli kepit aika hyvin. Kun odottelimme vuoroamme, sain sen rauhoittumaan paremmin kuin viimeksi. Ohjaajakin sanoi tunnin lopuksi seuranneensa meitä, kun keksin Artulle väliajoiksi virikettä. Koira katsoi kuulemma minua kuin koulupoika, kun itse en huomannut ;) Ehkä se vielä motivoituu ennen eläkkeelle jäämistä... Mutta räyhäämisen tilalle on tullut hillitön hinku ja vinku jokaisen koiran luo. Parempi niin, mutta miten sen sais kitkettyä, tai edes joskus käännettyä off-asentoon.

13 kommenttia:

  1. Aikamoinen mutta ei lainkaan harvinainen asenne tuolla koiranomistajalla. Monet palveluskoirien omistajat tuntuvat olevan yltiöpäisen itsevarmoja ja - anteeksi vaan - ylimielisiä. Minä en oikein ymmärrä sellaista asennetta, että kun itse on saanut koiransa hyvin koulutetuksi, ei halua jakaa tietämystään vaan vähättelee toisia, joilla on ehkä jokin ongelma oman koiransa kanssa. Koiraihmisten maailmassa liikkuessa olen ollut havaitsevinani, että ne, jotka oikeasti tietävät ja osaavat eniten, ovat myös valmiit jakamaan neuvojaan. Eihän se ole itseltä pois, jos toisetkin selviävät helpommalla omien koiriensa kanssa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ylimielistä asennetta vähiten kaipaa silloin, kun on itse epävarma - ja välillä epäonnistunut. Sitä paitsi, voihan olla niinkin, että itsevarmalla ihmisellä on sattunut hyvä tuuri saadessaan tottelevaisen koiran... ainakin on hyvä tuuri, jos on syntynyt itsevarmaksi ;)

      Sama henkilö "tulkitsi" koko ajan koiriensa käytöstä. Sakemannin tassulla läppäily oli kuulemmaa leikkiin haastamista (minusta se näytti jonkin asteen alistamiselta, ei ainakaan leikkisältä...). Sitten taas hän kuulutti ilmoille, että se pikkupentu alistaa, kun se hyppi Artun selkään. Joo, kyllä kai se "alisti", mutta vaikutti varsin leikkisältä, kokeili hiukan vaan isomman kaverin rajoja. Että mun nyppi koko ajan! Ja mieli teki sanoa, että pidä ne isot hurtat taluttimessa, vaikka kuinka olisit taitava. Ne nimittäin ulkoilevat usein täysin vapaana, eivätkä koko ajan omistajan vierellä...

      Poista
  2. Koirien maailmassa on akkavalta eli nartut määräävät suhteen laadun. Taisi olla Artulla pupu pöksyssä, kun kaksi komeaa isoa tyttöä oli tarjolla. :) Luuletko, että Arttu kaipaa Bassea, ihmettelee, miksi ei tule takaisin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olis kyllä ensimmäinen pupu, joka Artulta menis pöksyyn siinä asiassa ;)
      Olen yrittänyt tarkkailla, onko Artulla ikävä. Ei siitä ota selvää. Hinku-vinkukin taitaa johtua jonkun saman talon koiran juoksuista. Toisaalta Arttu on kyllä rento ja oma itsensä, ehkä hiukan enemmän hellyydenkipeä, mutta ei mitenkään neuroottinen. Kai se nauttii, kun on taas ykkönen ;)

      Poista
  3. Hui, siis ihan oikeesti, antaako joku tuollaisten isojen koiriensa liikkua vapaana taajamassa? No, myönnetään, itsekin aikoinaan päästin Ropsu-labukan irti lenkeillä. Se seurasi ja totteli kiltisti minua, eikä vilkaissutkaan toisiin koiriin, jos komensin sitä. Enkä kvuitellutkaan siinä mitään ongelmaa nuoressa tyhmässä päässäni. No, ei siitä kyllä ikinä ongelmaa tullutkaan, mutta en osannut ajatella, että joku voisi sitä pelätä. Kerran sitten joku setä pysäytti autonsa kohdalla ja sanoi: " koiran pitää olla kiinni taajama-alueella". Sen jälkeen kyllä ymmärsin pitää sen kiinni, mutta vasta paljon myöhemmin tajusin, että muut saattoivat pelätä koiraani. Oikeastaan nyt Ellin aikana tajuan sen täysin. En pidä "irtokoirista", pelkään, että hyökkäävät Ellin kimppuun, eikä jälki ole kaunista.

    Mutta toi noiden koirien omistajan ylpeys ja itsevarmuus on kyllä ylimielistä. Ehkä voisit kokeilla sanoa hänelle, että pitäisi ne koiransa kiinni? En tiedä auttaako se, mutta olisitpa ainakin yrittänyt. Itse luultavasti kiertäisin heidät jatkossa kaukaa.

    PS. Pistin sulle mailia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kauhuissani katsellut niiden vapaana jolkottelua. Kyllähän ne tottelevaisilta näyttää, mutta ei isosta koirasta voi koskaan mennä takuuseen. Jos koira tarvii enemmän liikuntaa, ei siihen minusta auta, että se kulkee irti muutaman metrin omistajasta edellä...

      En ihmettele, jos olet labbiksen antanut "ennen vanhaan" (vaikket sinä mikään vanha ookaan ;)) kulkea vapaana. Muistan varsin hyvin sen ajan lapsuudestani, kun kaikki kylän koirat kulkivat vapaana. Ja minä pelkäsin koulumatkalla...

      En usko, että puhun mitään sakemannin ja holskun omistajalle. Ei huvita ärsyttää, jos vaikka koiransa alkavat puolustaa... ja täällä riittä noita polkuja, onneksi :)

      Kiitos mailista, käynkin pian lukemassa.

      Poista
  4. Olipa tympeä ihminen tuo tapaamasi koiranomistaja. En oikein ymmärrä tuonkaltaista ylimielisyyttä. Oliko jotenkin parempi jo peruslähtökohdiltaan rotuvalintansa takia? Voi hyvänen aika sentään...Joillakin sitä pikkumaisuutta sitten riittää - ja pitää sekin vähä repiä tuollaisesta asiasta.

    Kyllä sitä joskus itsekin on saanut tietynlaisia katseita kohdata kun kahden räyhämäyrän kanssa kävelee jonkin pk-rotuisen koiran ohi. Mutta olen aika kärkäs sanomaan, jos jotakin tulee - eikä siinä, ettenkö osaisi ottaa rakentavaa krittiikiä vastaan, mutta ylimielistä asennetta en sulata sitten tasan yhtään.

    Musta on muutenkin täysin käsittämätöntä, että jotkut koiranomistajat kuvittelevat olevansa täysin eri kastia muiden kuolevaisten kanssa ja katselevat nenänvarttaan pitkin tai heittävät jonkin piikin muiden suuntaan.

    Mitä ne koirat muuten ylipäänsä tekivät vapaina? Siis taajama-alueella? Sitä paitsi, Artun reagointi tilanteessa oli mun mielestä ymmärrettävää, että nosti harjan pystyyn: sillä on iso merkitys, että toiset ovat vapaina ja itse on hihnassa. Meillä sama reaktio ja se johtuu juurikin siitä, että ihan sama onko vastassa uroksia vai narttuja, niin mäyrät näkevät epäsuhdan, eivätkä pidä siitä. Syntyy ihan turhaa jännitettä jos toiset koirat saavat tulla irrallaan tervehtimään ja sitten yksi joutuu olemaan kiinni. Että sekin on aika mystistä, että jotkut omistajat katsovat, että heidän koiransa voivat ulkoilla vapaana kun muut eivät sitä tee. Irtokoirat saavat sappeni kiehumaan...

    Ja tuo, mitä sanoit läpsimisestä tassulla - no joo, siinä on tosiaan ero milloin se on leikkiinkutsumista ja milloin se on jotakin muuta. Pojilla on muutama koiratuttu jotka tosiaan pehmeästi tassulla läpsäisevät ja mäyrät ovat heti valmiit leikkiin (kyseessä isot urokset, siis) ja sitten on yksi sellainen, jonka läpsäisy on selvästi alistamisyritys ja sen näkee heti ja välittömästi Alphonsen elekielestä millä vastaa siihen. Kaikki ei ole niin mustavalkoista ja yksioikoista koiramaailmassa kuin mitä jotkut koiranomistajat luulevat. Joskus ne eleet ovat hyvinkin hienovaraisia ja menevät nanosekunnissa ohi. Hyvänä esimerkkinä oli beagleneito joka nähtiin (pojat ovat vähän rakastuneita siihen;) ja ennen kuin saivat edes hajujälkeä ilmasta ko. koirasta (oltiin vielä kaukana) nousivat kumpikin takajaloilleen räyhäämään. Syynä oli se, että beagle aavistuksen kumartui alaspäin ja näytti siltä, että laskeutuu väijyasentoon ja mäyrät reagoivat välittömästi tähän - kun todellisuudessa oli kumartumassa maahan odottamaan poikien kohtaamista. Kyllä näytti Alphonse nololta kun päästiin kohdalle ja tajusi, että oli huutanutkin ihanalle tytölle;)

    Rapsuja Artulle ja ihanaa lauantaiaamua sinne teille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miehen asenne kyllä oli ankea. Ja koirien irti pitäminen juuri taajamassa jo osoittaa, että hän on vähän muiden yläpuolella...

      Olin Artun kanssa kerran hajukurssilla, jossa yksi pk-rotuinen vei kaiken huomion. Eli ymmärrän aika hyvin, mitä tarkoitat tiettyjen rotujen omistajien ylemmyydentuntoisella asenteella. Tylsää, että kurssin vetäjä meni siihen mukaan täysillä. Mäyriksen nenä on aatelia moneen rotuun verrattuna - tottelevaisuus ja motivoituminen oli meidän ongelmamme sillä reissulla. Ja se riitti jättämään meidät sivuun.

      Heh, olen nähnyt meillä sitä leikkiin kutsuvaa tassulla läpsimistä aika usein ;) Arttu läpsi Bassea päähän, jos ei muuten saanut haastettua. Basse taas läpsi lenkillä Arttua pyllyyn, hoputti pois pissipuun luota, että hän pääsee vuorollaan samaan paikkaan =D

      Mulla oli joskus kaksi kissaa. Kun alamainen sattui menemään ensin kupille, johtajakatti tuli ja painoi etutassunsa sen niskan tai pään päälle. Siinä asennossa alamainen sitten odotti, että johtaja sai syötyä. Se oli alistamista :)

      Olis ihanaa nähdä ja YMMÄRTÄÄ koirien hienoviritteiset eleet. Ja hassua huomata, että nekin tulkitsevat toisiaan väärin :) Ihminen tekee sitä koko ajan. Ja luulee lisäksi, ettei koira osaa lukea kehomme kieltä ja ajatuksiamme! Kyllä ne pahukset osaavat :)

      AA-pojille moikuvat pusut nenille <3

      Poista
  5. Sitä juuri viimeiseksi kaipaa kamppaillessaan (työllä ja tuskalla) oman koiran ongelmiensa kanssa, että joku tulee vähättelemään. Mäkin teen Ässän räyhäongelmien kanssa kovasti töitä korjaillakseni pentuajan mokailuja, ja kyllä muutaman kerran vastaantulevilta lenkkeilijöiltä olen saanut "neuvoja", kun pyydän heidän pitävän koiransa poissa omani luota. Saavat jäädä ihan omaan arvoonsa, sillä ovat pääsääntöisesti hyvin surkeita ja tilannetta pahentavia ohjeistuksia.

    Tuollaiset koiranomistajat ovat pelottavia. Kyllä minusta olisi ihan kohteliastakin pistää koira kiinni julkisilla alueilla tai muiden koirien tullessa vastaan. Liikaa on saanut lukea isojen koirien raatelemista pikkukoirista. Ehkä Artun selkäkarvoissa oli perää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsyttävää, jos saat tyhmiä kommentteja siitä, että ihan aiheesta pyydät pitämään oman koiransa poissa luotanne! Olen niin monta kertaa kiehahdellut lenkillä samasta syystä. Kerin koirani lyhyelle hihnalle, koikkelehdin jo lähes mutaisessa ojanpenkassa, mutta silti vastaantulija päästää koiran piiiiiiitkällä hihnalla lähellemme. Joskus kivahdin asiasta, mutta Arttu laittoikin vastaantulijan muistiin, ja nosti entistä hirveämmän metelin aina hänen kohdallaan... ojasta allikkoon siis :/

      Mietinkin, jos toinen niistä isoista ärsyyntyisi Arttuun ja tulis päälle. Miten se toinen käyttäytyisi? Iskiskö niihin ryhmääraatelun henki... nyt mun tunnettu katastrofi-mielikuvitukseni pääsi irti ;)

      Poista
  6. Olipas erikoinen vastaus koiranomistajalta, mutta meitäkin on niin moneen junaan. Voisiko olla leikattuja narttuja? Silloinhan menevät vähän hajut sekaisin eikä toinen koira oikein pysty päättelemään, kun ovat tavallaan sukupuolettomia.. Nartuthan saattavat hyvinkin rähähtää uroksille, mutta harvemmin toisinpäin. Terkkuja M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eniten uskon siihen, että Arttu koki sakemannin uhkana. Joko sen pörheän olemuksen vuoksi, tai sitten jostain ihan oikeasta syystä.

      Arttu on käynyt kahden miehen käteen kiinni. Onneksi tuli vain mustelmat, eli Arttu säännösteli leukojensa voimaa, antoi vain varoituksen. Toinen noista miehistä aiheutti myöhemmin kieroilulla pienoisen pettymyksen. Toinenkaan ei ole välttämättä niin vilpitön miltä näyttää... Eli uskon vaan sinnikkäästi myös siihen koirien kuudenteen aistiin.

      Poista
  7. Kylläpä kohtasit ikävän ihmisen. Näitä ylimielisiä koiranomistajia on sattunut omallekin kohdalle muutaman kerran ja tapaukset tulee vain jättää omaan arvoonsa. Pelottavia silti, tuollaiset... huh.

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)