tiistai 21. tammikuuta 2014

Myöhäistä katua

Lukitun lipaston tai edes kodin avaimien hukkuminen ei voi harmittaa näin paljon. Tähän ei auta lukkoseppä eikä vara-avain. Vahinko on kirjaimellisesti korvaamaton.

Mulla on työni vuoksi ollut useampi tietokone. Varalla on ollut edelleen se työkone, joka väistyi jokin aika sitten läppärin tieltä. Pöytäkonetta olisi ollut hivenen vaikea kuljettaa reissuissa mukana... ;))

Ihmeen kestämättömiäkin tietokoneet ovat olleet. Eivät jaksaneet 16-tuntisia yrittäjän päiviä, lisäksi yön aikana rullaavat varmuuskopioinnit. Silloin tällöin joku sanoi sopimuksensa irti, viimeisin vasta pari kuukautta sitten. Juuri se varakone.

Kun viimeksi otin taas töistä varmuuskopion ulkoiselle levylle, pälkähti mieleen, missähän ovat koirien valokuvat. Muistaakseni jonkun koneen työpöydällä ne majailivat pitkään, sitten ainakin piti kopioida ne kovalevylle...

Etsintä ei ole vielä tuottanut tulosta. Hajonneen koneen sisuksiin ei enää pääse. Artun vauvakuvat, Bassen ensi hetket meillä, temppujen opettelut, suloiset unikuvat, kaikki on kadonneet. Tallella on vain blogissa olevat kopiot, joista suurin osa on pienennetty, tallennettu gif-muodossa. Että sieltä sitten onkimaan ja tallettamaan muistoja...


Onneksi kuvauksen kohteet eivät tajua menetystä! Oman harmituksen lisäksi en kestäisi kiljumatta, jos joku vielä alkais parkua ja syyllistää koko kuvauksellisen elämänsä katoamisesta. Siltä se minusta tuntuu.

14 kommenttia:

  1. Voih! Tiedän ja tunnen tuskasi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirpaisee, mutta yritän ajatella, että onhan koira(t) tallella, ja se on tätä päivää, elämää. Kuvat liittyy (vain) menneisyyteen.
      Nyt heräsi uteliaisuus, oliko sulla kysy P-, M- vai T-koiran kuvista. Ehkä jostain ihan muusta :)

      Poista
  2. Uuuuh...ei oo kivaa...etes avaimien hukkuminen saatika kuvien hukkuminen. nim.merkillä: kokemusta on. Elmerin kaikki vauva kuvat hävisi, kun pöytäkone tilttas :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei voi liian paljon ottaa varmuuskopioita. Tosi harmi, kun näin kävi, kohtalotoveri.

      Poista
  3. Osaan kuvitella harmituksesi. Oikein hyvin! Minäkin otan tallenteen kaikesta koneellani olevasta ulkoiselle levylle aina silloin tällöin, jos siitä sitten häviävät, niin ei sille sitten mitään voi.
    On tuollaista katoamista tapahtunut ennen tietokoneaikaakin. Minun äitini vanhoilla päivillään katsoi aiheelliseksi hävittää kouluvihkoni, leikekirjani, ja ainoa nukkeni lapsuuden ajoilta sekä lahjoittaa eteenpäin laatikkokamerani, joka oli minulle luvattu "perinnöksi" sekä satukirjasarjani. Olin niin valtavan kiukkuinen silloin, mutten voinut vanhalle äidilleni raivota. Niin, ja sitten hän leikkasi saksilla valokuva-albumistani kuvia itselleen... Loput kuvat töhri myöhemmin oma lapseni kuulakärkikynällä. Muutenkin niiltä ajoilta jäi vain vähän muistoja, kuviakin otettiin vain harvakseltaan.
    Olen kauhistellut tapauksia, joissa ihmisiltä palaa tulipalossa koko omaisuus, ihan kaikki. Joten koitan olla valittamatta. :)
    Pää pystyyn, elämä jatkuu. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on ollut pieni katastrofi, kun sellaiset tavarat tuhotaan, joista et ole ollut valmis luopumaan. Olen itsekin miettinyt sitä, miten ihmiset kodin tulipalosta selviävät eteenpäin... Ei ne huonekalut, vaan juuri henkilökohtaiset tavarat, muistot, kuvat.

      Vastapainoksi, itseltänikin huomaamatta, kuuntelin nettiradiosta yöllä unilääkkeeksi ohjelmaa ihmisistä, jotka olivat päättäneet raivata kodistaan kaiken turhan pois. Kaapit notkuivat tavaraa, joista piti päästää irti. Samalla ehkä muistot lakkasivat sitomasta niihin esineisiin. Ja kuulemma ylimääräinen tavara vie voimia läsnäolollaan. Tämäkin on hyvä muistaa.

      Unilääke ei muuten toiminut ;) Kuuntelin ohjelman tikkana loppuun asti :) Vielä aamullakin se kutkutti mielessä. Mitä jos minäkin?

      Poista
  4. Valokuvat harmittavat. Tiedän yhden naisen, jolta paloi talo. Ja mitä hän harmitteli eniten? No poikiensa lapsuuskuvia.. Paljon pelastettiin huonekaluja ja kirjojakin, mutta valokuva-albumit jäivät. No mitään henkilövahinkoja ei tässä palossa onneksi sattunut. Mutta valokuvat ovat aika tärkeitä.... Älä vielä heitä pois konetta. Mulla on yksi tietokonevelhotuttu ja olen ajatellut, että hän saa yrittää onkia Ossinkin vauvakuvat (muutama kappale) yhden koneen sisuksista. Terveisii M-L

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko tämä velho muutenkin kutsuttavissa tietokone-, tulostin, nettiyhteys- yms. ongelmiin... ja Mac-koneella?

      Vetää aika hiljaiseksi, kun kyse oli tuon kertomasi naisen tapauksessa lasten lapsuuskuvista.

      Poista
  5. OU NOU!! :( TOSI mälsä juttu!

    Onko sulla muuten käytössä Picasa? Huomasin nimittäin tuossa taannoin, että siihen kuuluu myös palvelu, jonka avulla kuvat saa automaattisesti varmuuskopioitua nettiin. Tosin, kaipa kuvat netistäkin voi kadota, mutta ovatpahan ainakin kahdessa paikassa tuolla tavoin, koneella ja netissä.

    Lähetän iiiiiisooooon empatiahalauksen sulle (()) ja tytöt lähettää suukkoja AB:lle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo käyttäny Picasaa enää pitkään aikaan. Kyllästyin siihen ja luulin olevani näppärämpi ilman sitä ;)

      Kiitos sulle <3 ja AB-suukkoja myös tytöille =D

      Poista
  6. Voi ei, tiedän tunteen ja harmin määrän! Mulla on kaks, KAKS! kertaa hajonnu koneesta kovalevy... PUFFF, kaikki hävis. Onneks enää ei muista mitä mukaan meni. Mutta se tunne kyllä on ikuisesti mun päässä. Se viha ja kiukku ja pettymys oli valtava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohtalotovereita tuntuu olevan, harmi meille kaikille.
      Nyt mulla on 2 ulkoista levyä koneen vieressä. Kun vielä muistaisi käyttää niitä...

      Poista
  7. Kuulostaa kurjalta!:(
    Pitäisi kai ottaa opiksi ja laittaa Mirkun kuvat talteen useampana kappaleena. Skeptikkona olen kyllä sitä mieltä, että varmin tapa olisi teettää kaikista tärkeistä kuvista myös paperiversiot.
    Ehkä kuvat vielä löytyvät. Ihan niin kuin Marja-Leena sanoi: tietokonevelhoja on olemassa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperikuvat kaikista parista tuhannesta kuvasta ;))) =D))

      Laita Mirkun kuvat hyvään talteen, teillä on niin hyviä kuvia, että niiden katoaminen veisi hermot ja yöunet.

      En jaksa surra nyt tätä asiaa. Yksi kone löytyi vielä varastosta. Kun sen saan johdon nokkaan, voi olla pieni toivon kipinä.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)