torstai 20. helmikuuta 2014

Basselta terkkuja

 
Näin komeasti Basse jakselee. Poika on hoikistunut sopivasti kokopäivätyönsä, lasten kanssa touhuamisen seurauksena. Muutenkin näyttää, että Pikku-Basse on kadonnut ja tilalle on tulossa koiranuorukainen... Olen iloinen, että poika aikuistuu ja pärjää.
 
Bassen perheen toinen koira on tanskandogi. He ovat tavanneet vain valvotusti ulkona. Dogi on innokas, leikkisä ja riehakas ;) Basse kertoo kuuluvasti mielipiteensä moisesta käytöksestä =D Sisätiloissa kumpikin "asuu" eri kerroksessa, eivät edes pyri toistensa luokse, vaikka koiraportti olisi rappujen päässä auki. (PS: Basse asuu yläkerrassa, tietty =)
 
Viikonloppuna Arttu ja naapurin Kalle tapaavat toisen kerran. Toivottavasti ehdin ottaa kuvia pienen opossumin ja suklaamäykyn painista. Ensimmäinen tapaaminen meni riemukkaasti. Vartin päästä Kalle oli täysin puhki, ja Arttukin painui nukkumaan heti, kun palattiin kotiin seinän taakse. Arttu muuten teki samaa kuin kaikkien pikkukoirien kanssa: lähti juoksemaan edellä ja katsoi olkapäänsä yli tuleeko kaveri perässä. Takaa-ajo on kivaa!
 
 

10 kommenttia:

  1. Basse on yhtä soma kuin ennenkin. On siinä perheellä homelia pitää tavallaan ne koirat erillään. Tuskinpa se dogi Bassea rikkoisi, mikäli ei käytä hammaskalustoaan. mutta varovaisuus kannattaa tietty aina. Terveisii teillepäin M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soma se on <3
      Vahinkoja voi tulla, kun toinen on niin iso, vaikka hienosti isommat usein varovatkin pienempiään. Hampaita ei kiltti jättiläinen taitaisi ottaa esille. Terkut Ossilaan :)

      Poista
  2. Ihanaa, että Bassella menee hyvin. Ja tottakai Bassen paikka on yläkerrassa!:D
    Opossumin ja suklaamäykyn puuhat kuulostavat mahtavilta. Toivottavasti saamme nähdä kuvamateriaalia kaksikosta!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvamateriaalia tulee, kun maltan asettua sivustaseuraajaksi :) Ensitapaamisella pikkuinen Kalle kiipes mun syliin turvaan Iso-Arskaa... =D

      Poista
  3. Voi Basse, kun oot niin ihana. Terkkuja ja muiskuja vaan hänelle. Hienoa, että siellä on kaikki hyvin ja poika on kunnossa.

    Hienoa, kun Arttu on löytänyt uuden kaverin, joka ei kuitenkaan tuu nukkumaan hänen pedilleen. Takaa-ajo on varmaan kyllä aikas väsyttävää puuhaa, mun ei tarvitsis ottaa kun pari juoksuaskelta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Basse on niin liikkis <3
      Takaa-ajo on ihan mahdotonta, kun siinä täytyy pienemmän välillä hypätä isomman selän yli esteitä ja jatkaa taas täysillä matkaa ;))

      Poista
  4. Olipa kiva kuulla, että Bassella menee mukavasti. Varmasti lämmittää myös sinun sydäntäsi, Mai. Arttukin on löytänyt uuden kaverin, sekin on hieno juttu se! Kaverit on sitä parhautta.

    Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin onnellinen Bassen vuoksi. Se pikkukaveri ansaitsi ihan kaiken sen, mitä uusi perhe voi tarjota. Arttu on enemmän juuri yhden ihmisen koira, minä sen elämän keskipiste. Mutta uusi kaveri naapurissa virkistää kyllä kovasti :) Ja mikä parasta... riiviön voi palauttaa, kun alkaa väsyttää =D

      Poista
  5. Kiva kuulla Bassen kuulumisia! Harmi, etteivät uuden kodin koiria pidetä yhdessä, dogithan ovat maineeltaan kilttejä koiria, mikä lie se ongelma heidän välillään. Mutta se on kivaa, että Bassella on lapsiseuraa, kun vaikuttaa viihtyvän tenavien kanssa. Ja sekin on kivaa, että sinulla on mahdollisuus kuulla Bassen kuulumisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni ovat vaan varovaisia, koska dogi on kovin riehakas tapaus :)
      Basse kiskoi lenkilläkin aina lapsia kohti ja räksytti kovasti, jos ei päässyt juoksevien lasten kanssa leikkimään. Nyt Basse on oppinut myös varomaan pienmmän lapsen kanssa leikkiessä. Vetolelua vedetään ihan hiljaa, kun toisessa päässä on pienin tytöistä <3

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)