Otin virtahevon mukaan aamupalalle, ettei emäntä takavarikoi sitä.
Virtahevolla on hohtavan valkoiset kynnet!
Jätin sen vähän kauemmas kupista. Tiedä vaikka raaka liha maistuis kasvissyöjällekin...
Jälkiruuaksi virtahepoa!!!
Nam, möys, maisk.
Takajalka on makoisa.
Eipä siinä kauaa mennyt, kun hepo otettiin pois. Tein reijän sen naamaan, että sain esille herkulliset vanutäytteet! Silloin iski pitkäkyntinen emäntä. Ei auttanut, vaikka tanssin ja kiersin emäntää, hepo meni kylppärin komeroon. Siellä on vinkulelujen lasaretti, en kuulemma haista niitä kahden oven läpi.
Hi-hii, ihan super hauska postaus!! :D Sir Arthurin jälkkäri sopis täydelliseti myös meidän pitkulan makuun. ;D
VastaaPoistaNoiden röhkivien vinkulelujen kohtalo on surkea ;( Niitä jaksais kuunnella pidempäänkin, mutta Sir Torahammas iskee kerta toisensa jälkeen.
PoistaPitkulan pitää ehdottomasti saada oma, röhkivä virtahepo tai possu :) Tuo tuli kaupanpäällisenä jostain megatilauksesta herkkuja ym.
Kiva toi sun ruokailukaveri! Mä en saa ikinä tommosia leluja, ku muka rikon ne heti. Panettelua, sanon minä!;)
VastaaPoistaJospa sä saisit niitä joskus lahjaks tai kaupan päälle niin kuin me :) Rikkomista vartenhan ne on, ei ihmiset tajuu...
PoistaTäällä kans tehdään sisätutkimuksia vastaaville ilmestyksille. Otamme vanut vaan pois ja vingun niin öppiäiset saa jäädä ;)
VastaaPoistaHyvä idea muuten, mutta ei ne lelusta revityt kuminpalasetkaan oikein hyvältä tunnu suolenmutkassa...
PoistaMullon syöntikaverina tuommonen nalle. Ihmeen kaavan on kestännä, äetin mielestä. On sillä nokassa jo reekä vuan ee oo mamma huomanna. En sano siitä mittää ettee vie telakalle sitä. Possun minä suolestin jos aekapäeviä. Immeeset ja etennii emännät on joskus meleko kummallisia...en oo vielä reeluun kahteen vuoteen oppinna niitä ymmärtämmään. Määräkoerat EE lissee ressiä, vuan poestaa sitä! Sanohan se emännälles :)
VastaaPoistaAi näitä on nallenakin! Riittää kuule meille nyt yks virtahepo, joka möllöttää kylpyhuoneen kaapin oven takana - ja mäyräkoira oven edessä!
PoistaOlen lisänny ressiä tänä iltana erittäin paljon. Kuulemma. Joten sano siinä sitten jotain!
Meilläkin on laskettu ihan euroissa leluihin käytetyt rahat. Kuitenkin pikku assistentti saa milloin mitäkin. Epäreilua! Nauti sinä meidänkin puolesta noista röhkivistä leluista, me tyydytään Brion rakennuspalikoihin! Kyllä mäyräkoiramaailmassa lelut kasvavat puussa ja säretyn paikalle pompsahtas yön aikana uusi
VastaaPoistaJos kehtaisin, laittaisin joskus kuvan Artun (ja Bassen) lelulaatikosta... Siellä on 95 % sellaista, millä ei koskaan leikitä. Mutta piti ostaa kaikenlaista ennen kuin oppi tietämään mistä mäyräkoira tykkää. Ja se on tämä yksinäisen koiran viihdyttäminen joskus aikamoista välineurheilua ;))
PoistaMäyräkoiramaailma... Dachsland® !!
Hauska kirjoitus, Mai! Olipas aika mielenkiintoinen jälkiruoka... Typykin on keihästänyt usean pehmolelun, listalle voi laittaa myös erilaisia täkkejä ja tyynyjä. Ruokailukaveria sillä ei kylläkään ole, taitaa nykyään olla onnensa kukkuloilla kun ei ole enää Pimuakaan kilpailemassa samoista apajista...
VastaaPoistaTypyn emäntä
Artulle on maistunut ruoka ihmeteltävän hyvin. Sehän osaa nirsoilla, jos joutuu olemaan yksin kotona. No, ehkä ero(ahditus?) alkaa sitten vähitellen helpottaa. Toisen koiran seurassa on ruoka kadonnut Artun kitaan aina salamana :)
PoistaTypy ja Arttu saavat nykyään jakamattoman huomion ja kaikki herkut :) Ovat siis aika onnellisia kaikesta huolimatta.
Mulla on ollut kolme tuollaista matalalla äänellä röhkivää, ennätys niiden kestävyydessä oli muistaakseni kahdeksan minuuttia. Aina vasen takajalka niiltä pettää. Kummaa sakkia. Minähän vain ihan vähän hammastan niitä.
VastaaPoistaTeveisiä Sir Arthurille, oot mahtiäijä!
Vasen takajalka =D Olet järjestelmällinen hammastaja!
PoistaOlen nyt päivystänyt koko ajan kylpyhuoneen kaappia. Yölläkin kävin tsekkaamassa, jos virtahepo olisi tullut ulos...
Heh, et ole sinäkään mikään turha koira, Párek :) En vaan keksi enää "mahtivampaa" kehusanaa ;)
Tuossa kommentissa mainitsit yksinäisen koiran viihdyttämisestä - tiedän mistä puhut. Nelli on edelleen superaktiivinen ja haluaisi iltaisin touhottaa vaikka mitä mutta miksi ihmeessä minun pitää osallistua vaikka luun järsimiseen (juu, siitä ei tule mitään ellen pidä siitä kiinni...?). Aina ei jaksaisi. Heitän palloa, teemme temppuja ja ulkoillaan ja mikään ei riitä...
VastaaPoistaSepä se, kun mikään ei riitä...
PoistaMitä enemmän koira on päivät yksin, sitä enemmän se jähmettyy illaksi viereeni seisomaan kuin suolapatsas. Ja kun minä liikahdan, patsas aktivoituu hetkeksi tarjoamaan palloa tai luuta. En halua kumpaakaan, kun seurauksena on entistä saamattomampi koira!
Olis niin helppoa, jos voitais istuttaa Nelli ja Arttu sohvalle ja selittää niille, että jos leikit yksin vaikka vartin, heitän sulle viisi kertaa palloa...
Ehkä koirat ovat niin yliuskollisia, että odottavat mielenliikkeitämme ja aloitteitamme. Mitä olenkaan tehnyt luontokappaleen aloitekyvylle...
Voi voi kun kurjasti kävi! Meilläkään vinkujen elinkaari ei ole kehuttavan pitkä. Lisäksi viime aikoina on alkanut varikolla olevien (korjausta vaativien) pehmojen määrä kasvaa leikeissä olevaa suuremmaksi. Mutta kun nakeista vaan on niin kiva tutkia mitä se lelukaveri on syönyt :)
VastaaPoistaOn se kumma, kun turhankin oppivainen mäyris ei malta pitää leluja ehjinä, vaikka ne aina otetaan pois :) Ehkä ne oppii vain sen, minkä tahtoo.
Poista