lauantai 19. huhtikuuta 2014

Allergia lähes voitettu

Meillä on kaikki jo suhteellisen hyvin. Arttu on hirmuisen väsynyt kaikesta, mutta sekä kutina että vatsa on rauhoittunut.

Minulta jäi "huomaamatta" yksi juttu torstaina, kun tilanne oli päällä: Artun kaula turposi. Muistan, että katsoin sitä ja ihmettelin, miten sillä on noin roikkuva kaula... mutta en halunnut uskoa, että reaktio olisi jo hengitysteissä, se oli kai liian pelottava ajatus. Mutta kaula on nyt todellakin huomattavasti erilainen, ilman pussia leuan alla. Silloin torstaina Arttu myös alkoi läähättää. Nyt uskon, että sen oli jo raskas hengittää. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että kotoa löytyi kyytabletti. Se ei lieventänyt silminnähden oireita, mutta uskon nyt jälkikäteen, että ilman sen tabletin jarruttavaa vaikutusta oireet olisivat pahentuneet huomattavasti ennen kuin pääsimme lääkäriin...

Tänä aamuna tyhjä ja ärtynyt maha aiheutti vielä oksun, mutta muuten päivä on sujunut erittäin rauhallisesti. Ateria on nautittu runsaalla nesteellä ohennettuna, pieninä annoksina pitkin päivää. Ja vatsa voi jo hyvin. Viimeisinä merkkeinä allergisesta kokemuksesta (ja kortisonipaukusta) on Artun hirveä väsymys sekä kukkivat korvat. Tulipunainen ihottuma puskee nyt syvältä korvista läpi, mutta ei onneksi kutita hirveästi. Kohta huono-onninen matokuuri on ikävä muisto vain.

Kiitos kommenteista, joissa elitte mukana. Tämä kokemus osoitti, että pienikin asia voi hetkessä muuttaa kaiken. Ja vaikka en mielelläni harrasta negatiivista mainontaa, kaiken varalta on pakko mainita, että kyseinen matolääke oli Axilur. Ainakin muutenkin allergisten koirien kanssa kannattaa olla varovainen kyseisen lääkkeen kanssa.

16 kommenttia:

  1. Párek ja Palvelijatar19.4.14

    Hienoa, että tilanne rauhoittuu ja Arttu paranee. Axilur aiheutti meillä ihan hurjan vatsataudin aikanaan. Sen jälkeen sitä ei tule mieleenkään käyttää. Kun kerroin siitä mäykkyjä kasvattaneelle pariskunnalle sanoivat, että kyseinen matolääke oli aikaisemmin reseptilääke vahvuutensa vuoksi. He eivät koskaan käyttäneet sitä omille koirilleen. Nykyisin jotkut eläinlääkärit ovat sitä mieltä, että matokuuria tarvitaan vain, kun on tieto matojen olemassaolosta. Meillä madotetaan kerran vuodessa matolääkettä vaihdellen, mutta ei koskaan enää Axiluurilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, nyt voi ainakin vahvemmin perustein varoittaa, jos joku on aikeissa ostaa tuota merkkiä. Pois markkinoilta pitäisi saada koko myrkky...

      Poista
  2. Ompa hyvä että tilanne on raahottunna! Justiisa tuonnimistä matoliäkettä äet meenas mulle antoo! Hyvä ku sanoet nimen, nyt aeko jättee antamata. Ee sitä millonkaa tiijjä mistee tulloo mittäe.
    Kyllä on mukana eletty. Äet meenas jo monasti käävvä laettamassa kyselyvä että mitenkä Arttu voep. Taes keritä jo laettookkii.
    Paranemisruaputuksija Artulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No olipa hyvä, että ehdin julkaista lääkkeen nimen. Sinäkin Iivari olet herkkä kainaloista, turha riskeerata. Ja kun tälle linjalle lähdin, Drontal Comp oli toinen merkki, josta tuli kovasti oksuja. Sellainen keltainen tahnatuubi on ollut meillä joskus käytössä ilman sivuvaikutuksia, sitä haetaan seuraavaksikin apteekista.

      Teidänkin kyselyt on lämmittäny mieltä, kiitos :`)

      Poista
    2. Párek20.4.14

      Keltaisessa tuubissa olevaa tahnaa meilläkin käytetään.

      Poista
    3. Sentti tahnaa per kilo, vai miten se ohje menikään ;)

      Poista
  3. Huh, hyvä että tilanne on selkiytynyt! Koiran sairastaminen on aina inhottavaa, mutta tuo kaulan turpoaminen kuulosti jo vähän pelottavalta! Meille ei onneksi Axilurista tullut mitään pennullekkaan, mutta jotkut koirathan reagoivat herkemmin kaikenlaisiin ylimääräisyyksiin.. :/

    VastaaPoista
  4. Olen seurannut Ässän kivuliasta jalkaprosessia ja mietin, kehtaanko "valittaa" nopeasti ohimenevästä allergiasta... Mutta kuten sanoit, se on aina ilkeää, kun koira sairastaa, eikä auta miettiä, että jollakin voi olla asiat vielä hullummin. Täytyy vaan yrittää toimia niin, että oma koira voi paremmin, jos mahdollista.

    Arttu on herkkä reagoimaan lisäaineille yms. mutta en olisi arvannut, että viaton matolääke voi johtaa tällaiseen ruljanssiin. Täytyy siis olla vielä tarkempi.

    VastaaPoista
  5. Hyvä että siellä voidaan jo paremmin :) Minäkin olin vähällä antaa tuota Axiluria Tiitulle, kun on aikasemminkin sitä saanut. Nyt sain suoraan elliltä lääkkeen, joka otetaan kerta-annoksena, nimeä en nyt muista, jotain mukamas makutabletteja! Sopii arvata osasiko Tiitu erotella ne suussaan :) Meilläkin meni tämänpäiväinen masun "määkiminen" ohi ja iltaruoka maistui!
    Aurinkoisia päiviä muiskujen kera;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, makua ei oltu vissiin saatu Tiitun mielestä kohdalleen ;) Makkaranpalan sisällä uppoaa tabletit, ainakin pienempinä palasina. Artulla on niin iso kita, että sinne uppoaa. Toista oli Bassen kanssa, kun se pyöritteli pientä ruokamurusta ja sylki ylimääräiset ulos, Tiitu taitaa olla samanlainen.

      Hyvä että teilläkin on masuvaivat ohi. Aurinkoista pääsiäistä.

      Poista
  6. Tämäpä oli pääsiäisaamun paras uutinen! Hienoa, että Arttu on noususuuntainen taas, vähitellen palaa rauha kroppaan, kunhan korvatkin vielä saavat loput kuonat "pellolle".
    Hei hyvä Mai, ei mikään matolääke ole "viaton", niiden on tarkoitus tappaa madot eli ovat kyllä aikamoisia myrkkypommeja. Ihan tämänpäivän tietoa minulla ei ole, mutta joitakin vuosia sitten täällä sai matolääkkeitä vain reseptillä.
    Nyt voidaan sitten hyvällä mielin nauttia pääsiäisestä, eikö! ♥

    PS. hyvä, että mainitsit lääkkeen nimen, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on tänään jo virkeä koira, jolla ei näytä olevan huolen häivää enää :) Pääsiäistä on vielä jäljellä ja siitä tosiaan nautitaan! Tänään ehkä kotona levon kannalla, mutta kesäinen sää houkuttelee välillä ulos haistelemaan - minä ilmaa ja Arttu maata.

      Olet oikeassa (taas ;) olen vissiin laittanut loishäädöt johonkin "aspiriini"-kategoriaan, mutta eihän ne ole... Apteekissa suhtaudutaan niihin kovin huolettomasti, koskaan ei ole mainittu sivuvaikutuksista.

      Wuppelle ja sinulle myös huoletonta pääsiäistä, teillä on kevätkin vielä pidemmällä :)

      Poista
  7. Jippii! Arttu on kunnossa, kertakaekkisen hyvä homma! Naattikee aarinkoesesta piäsijäesestä nyt ku vaevat on ohi! Olko se tahna Canexia? Sitä hankitaan kuulemma tännehhii ku toenen vaehtoehto ol tuo Drontal, kuapissa valamiina. Vuan eepä oteta sitäkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii! Auringosta ja vaivattomasta elämästä on nyt otettu kaikki irti ;) Muistaakseni Canex. Saimme siis muutaman muunkin pään käännettyä pois noista tuhdimmista myrkyistä, hyvä niin :) Erittäin turhaa kärsiä matokuurin takia, jos ei vaikka ole edes niitä matoja.

      Poista
  8. Hyvä, että Arttu voi jo paremmin. Hieno homma. Täytyy vähän kompata tuota Hannea ja todeta, että joka ainoa matolääke on ensinnäkin myrkyllistä. Eihän se muuten tehoaisi matoihinkaan. Sitten täytyy todeta vielä, että Axilur ja Drontal sisältävät ihan samoja aineita. Uteliaisuuttani tutkin Drontalin paketista ja netistä Axilurin tehoaineet. Drontalia annetaan vain yksi tabletti ja sn takia kun siinä on kolminkertainen määrä sitä toista myrkkyä. Teillä kävi nyt vain huono tuuri Artun kanssa ja minä siirrän tabletin antamisen tuonne joulun tienoille, kun tuo meidän Ossi on kanssa kaikille näille nyt puskeville koivuille, sun muille lehtipuillekin allerginen.

    Veikkaisin olemattomalla tietämykselläni, että matolääkekin kannattaisi antaa talvella, silloin kun noita ulkopuolisia allergeenejä lilluu mahdollisimman vähäsen. Kaiken lisäksi näillä meidän sohvaperunoilla on olemattoman pieni riski saada mitään matosia, kun syövät pipanoita ja kypsennettyä ruokaa. Terkkuja M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mainiota tietoa noiden kahden Myrkyn tehoaineista! Ehkä juuri siksi Drontal silloin aikanaan "vain" oksennutti, kun myrkky ei tullut vähin erin useampana päivänä. Reaktio oli kerralla onneksi niin raju, että poisti koko aineen ennen kuin ehti kunnolla imeytyä. Hyvä niin.

      Tiedätkö, ajattelin juuri samaa tänään, että talvella ei herkän koiran elimistö olisi reagoinut yhtä rajusti! Aina vaan puhutaan, että syksyin keväin on hyvä madottaa. Nyt saa tosiaan mennä syksyyn ennen kuin otetaan uusiksi.

      Meidän sohvaperuna ei syö kypsennettyä ruokaa kuin vähän, pääasiassa raakaruokaa :) Tämäkin seurausta yliherkkyyksistä, mutta ei yhtään huono seuraus sinänsä.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)