Jos erehtyy luulemaan, että liki 6-vuotias mäyräkoira on oppinut ihmisten tavoille, kannattaa lähteä sen kanssa pois kotoa, uuteen ympäristöön, hajujen ja äänien keskelle. Kotikulmien lenkit on niin nähty, että sen "tottelevaisuuden" ja mallikelpoisuuden vastapainoksi kaikki muualla vastaan tuleva ärsyketulva moninkertaistaa hulluuden, mäyräkoiran itsepäisyyden ja täydellisen kuurouden ihmisen naurettaville käskyille.
Mäyräkoiran villiintyminen kaupunkivilinässä eskaloitui Kampin Mustissa & Mirrissä pehmoleluhyllyn kohdalla hallitsemattomaksi tahtojen taisteluksi. Lattialla sutivat tassut vetivät 11 kilon moninkertaistetulla voimalla ihmistä vääjäämättä kohti vinkuvia, karvaisia, pehmeitä, koiran mielestä vastustamattomia pehmoleluja. Alahyllyt ja matalalla olevat koukut tyhjenivät valjaista ja muusta irtotavarasta, kun liekeissä oleva mäyräkoira kokeili ohi kiitäessään kuonolla vähän kaikkea... (Kuka älykääpiö laittaa lemmikkiliikkeessä valjaat, herkut ja muut helposti putoilevat ja hampaisiin napattavat tavarat niin alas, että ihmisen pitää kyykistyä, mutta koiralle kaikki on nenän ulottuvilla! Sama suunnittelija varmaan sijoitti alun perin ruokakaupoissa karkkihyllyt lähelle kassoja. Voimattomat vanhemmat täysinäisten ostoskärryjen kanssa ovat kokeneet tämän pehmolelu-katastrofin monta kertaa...)
Selvisimme kaikesta, saimme metsästettyä muutaman pötkön heppa-ruokaa, taistelimme myrskyssä läpi kaupungin (ihminen ohuessa takissa ja ilman käsineitä, koira ilman paitaa). Selkäreppu täynnä dieetti-koiran pakasteita takasi sen, että kroppa oli kohmeessa sekä vasten myrskyä että selkäpuolelta. Olimme kotiin palattuamme raukeita ja väsyneitä kuin vuorikiipeilijät.
Dieetistä puheen ollen, leipänsä eteen on toki tehtävä töitä, mutta hevosenlihan metsästäminen koiralle on käynyt urakasta. Tiistaina huomasin, että hepan luulihaseos alkoi kovettaa koiran vatsaa liikaa. Lisäsin ruokaan tupla-annoksen jäävuorisalaattia soseena, mutta lenkillä päkistely jatkui. Huomasin netsistä, että koiranruokien pakasteauto kulkee työmatkani varrelta ihan passeliin aikaan, ja tein leuhkan tilauksen. Mutta joko auto eksyi myrskyssä, tai mikä on todennäköisempää ja niin tuttua, minä olin väärään aikaan väärässä paikassa... Jäin ilman niitä hepan lihoja ja soitin läpi kaikki mahdolliset liikkeet, joissa luutonta hevosenlihaa voisi olla. Niinpä lähdimme myrskyä uhmaten keskustan pyörteisiin ja löysimme sitä. Tosin siinäkin laadussa on pieni määrä maksaa mukana, mikä ei liene jokapäiväisessä ruuassa tarpeen tai edes suositeltavaa.
Maksan määrä jäi sen verran vaivaamaan mieltä, että jatkoin etsimistä. Huomasin paitsi noilla kauppojen pakastealtaiden reunoilla lähes vesi kielellä notkuessani ja ravitsemuksellisten nippelitietojen vilistäessä päässäni, että nyt on raakaruokinta vienyt mennessään.
Tänään kiidin suoraan töistä toiseen pakasteita myyvään liikkeeseen (vain kerran yksisuuntaista väärään suuntaa, kerran väärälle kaistalle jouduttuani muutama kilometri harhaan ja perillä pyrin ns. takaovesta sisälle kauppaan...), josta sain pakastimen äärimmilleen jauhelihaa ilman lisättyjä aineksia sekä muutaman lihaisan luun. Myyjiltä tuli vielä hyviä neuvoja dieettiä ajatellen.
Melkoisiin seikkailuihin tämä koiran ravinnon metsästys on johtanut. Luulin viettäväni leppoisan loppuviikon, kun maanantaina puolen yön maissa sain yhden työprojektin valmiiksi. Mutta silloin en vielä tiennyt, mihin einestaisteluihin tämä tie johtaa. Enkä nyt tarkoita eineksellä niitä prosessoituja, teollisia valmisteita, vaan ihan einehdittäväksi tarkoitettuja, puhtaita raaka-aineita, jotka näyttävät maistuvan koiralle erittäin hyvin.
PS: Rakas kamumme Kalle täytti eilen yhden vuoden. Onnea muruselle, pienelle nassikalle.
