Vain viaton furunkuloosi...

Me ollaan pysytty poissa. Melkein läpi koko repaleisen lokakuun, ja sitä se on kyllä ollut...

Mistähän nyt alotettais. Päikkäreitä on otettu ja tarvittu tiuhaan, 

kuten kuvastani voi päätellä.

Välillä on uni jostain kumman syystä ollut vähän normaalia syvempää, ja herääminen on ottanut koville.

Kaikki alkoi jo kesällä furunkuloosista...

Ja heräämisen jälkeenkin on tarvittu kohta uudet päikkärit.

Kaksi nukutusta samana syksynä saa nyt tällä erää riittää.

Erinäisiä tossu/sukkaviritelmiä on nähty jo useamman viikon ajan.

Furunkuloosi diagnosoitiin kahdella eri ell-asemalla...

Mm. tyttöjen nilkkasukka, jossa pieniä palloja ja vaaleanpunainen reunus...

eipä ihme, että mäyrä ei kehtaa kameralle hymyillä!

Hysteerisenä halusin toiselle ellille uudelleen näyttämään furunkuloosia – oikeasti herneen kokoista tassun pattia, mutta en saanut vaatimallakaan muuta kuin lääkärin soittoajan. 

Lääkäri ei ole vieläkään soittanut...

Eikä karvattomaksi ajeltu tassukaan maailman kaunein näky ollut.

Ulos asioille lähteminen on vaatinut sukkaa, muovipussia, maalarinteippiä, saksia, hermoja...

Vakiolääkärimme onneksi huoli meidät vastaanotolle, ja totesi, että varpaiden väliin kasvanut patti on kasvain, joka pitää leikata.

Pitkästä aikaa näin pitkä postaus ottaa voimille. Ja nyt vasta tuo ihminen pääsee vauhtiin!

Suokaa anteeksi, jos poistun koneelta...

Leikkaus meni hyvin, ja sen jälkeen alkoi tuskallinen 2 viikkoa: patologin tulosten odottaminen.

Asia saa jo liian suuret mittasuhteet. Vaikea keskittyä nukkumaan, kun vouhkataan ennen ja jälkeen tassukuukauden.

"Tutkitussa näytepalassa todettiin polypoottisesti muusta ihosta kohoava uudismuodostuma, joka osoittautui paikalliseksi ihon rakenteiden, erityisesti karvatuppien ja talirauhasten liikakasvuksi ja kehityshäiriöksi..."

Talirauhasia tassuissa, häh!

Kehityshäiriöitä, no eikä ole!!

"...adneksaalinen hamartooma kehittyy tavallisimmin kroonisen tulehduksellisen ärsytyksen seurauksena tai spontaanisti. Muutokset eivät yleensä uusiudu."

Nonni, kaikki hyvin. Voin jatkaa kuplien paukuttelua!

Nyt vaihteeksi leikatun tassun kannuskynnen reunasta on haljennut ihoa, vereslihalla. Tulehdusta hoidetaan Vetramil-voiteella, joka maistuu itselläkin koko ajan suussa, vaikka rasvaa on laitettu vain nelijalkaisen tassuun. Joka tapauksessa saman tassun hoitaminen ja tukottaminen jatkuu.

Nyt heitän kannat kattoon... siis unten maille!

Enimmän aikaa olemme yrittäneet pysyä toiveikkaina.

Tähän pystyy vaikka kintut ei ihan priimaa olisikaan.

Tai muu kroppa. Tai koko elämä, joka on viskellyt meille vissiin vuoden paineet nyt kerralla, tassuepisodin lisäksi. Mutta pian painetaan lokakuun nenän edestä ovi kiinni ja aloitetaan uusi kalenterin sivu :)

Postaus oli pituudestaan huolimatta pintaraapaisu tapahtuneesta. Asiaan liittyy paljon sekoilua ja turhaa ajamista aamuvarhaisella pitkin pääkaupunkiseutua. Peruttuja ell-aikoja (ell sairastui...), paniikkia, migreeniä, tikkejä, sukkia, teippiä, metreittäin maalarinteippiä, puhdistusainetta, vanua, sideharsoa, lenkkeilyä kolmella jalalla, (turhaa) pelkoa koiran selän vuoksi, päikkäreitä, huolta, helpotusta, hellyyttä, herkkuja, pientä hajuetsintää ja töistä kotiin kiirehtimistä. Ja paljon muuta.

Jos jaksoit lukea tänne asti, palkinto odottaa!

Tuopa nenäsi lähemmäs, sulje silmäsi... LÄRPS ♥