keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Vain viaton furunkuloosi...

Me ollaan pysytty poissa. Melkein läpi koko repaleisen lokakuun, ja sitä se on kyllä ollut...


Mistähän nyt alotettais. Päikkäreitä on otettu ja tarvittu tiuhaan, 
kuten kuvastani voi päätellä.



Välillä on uni jostain kumman syystä ollut vähän normaalia syvempää, ja herääminen on ottanut koville.
Kaikki alkoi jo kesällä furunkuloosista...


Ja heräämisen jälkeenkin on tarvittu kohta uudet päikkärit.
Kaksi nukutusta samana syksynä saa nyt tällä erää riittää.



Erinäisiä tossu/sukkaviritelmiä on nähty jo useamman viikon ajan.
Furunkuloosi diagnosoitiin kahdella eri ell-asemalla...



Mm. tyttöjen nilkkasukka, jossa pieniä palloja ja vaaleanpunainen reunus...
eipä ihme, että mäyrä ei kehtaa kameralle hymyillä!
Hysteerisenä halusin toiselle ellille uudelleen näyttämään furunkuloosia – oikeasti herneen kokoista tassun pattia, mutta en saanut vaatimallakaan muuta kuin lääkärin soittoajan. 
Lääkäri ei ole vieläkään soittanut...


Eikä karvattomaksi ajeltu tassukaan maailman kaunein näky ollut.
Ulos asioille lähteminen on vaatinut sukkaa, muovipussia, maalarinteippiä, saksia, hermoja...
Vakiolääkärimme onneksi huoli meidät vastaanotolle, ja totesi, että varpaiden väliin kasvanut patti on kasvain, joka pitää leikata.


Pitkästä aikaa näin pitkä postaus ottaa voimille. Ja nyt vasta tuo ihminen pääsee vauhtiin!
Suokaa anteeksi, jos poistun koneelta...
Leikkaus meni hyvin, ja sen jälkeen alkoi tuskallinen 2 viikkoa: patologin tulosten odottaminen.




Asia saa jo liian suuret mittasuhteet. Vaikea keskittyä nukkumaan, kun vouhkataan ennen ja jälkeen tassukuukauden.
"Tutkitussa näytepalassa todettiin polypoottisesti muusta ihosta kohoava uudismuodostuma, joka osoittautui paikalliseksi ihon rakenteiden, erityisesti karvatuppien ja talirauhasten liikakasvuksi ja kehityshäiriöksi..."



Talirauhasia tassuissa, häh!
Kehityshäiriöitä, no eikä ole!!
"...adneksaalinen hamartooma kehittyy tavallisimmin kroonisen tulehduksellisen ärsytyksen seurauksena tai spontaanisti. Muutokset eivät yleensä uusiudu."


Nonni, kaikki hyvin. Voin jatkaa kuplien paukuttelua!
Nyt vaihteeksi leikatun tassun kannuskynnen reunasta on haljennut ihoa, vereslihalla. Tulehdusta hoidetaan Vetramil-voiteella, joka maistuu itselläkin koko ajan suussa, vaikka rasvaa on laitettu vain nelijalkaisen tassuun. Joka tapauksessa saman tassun hoitaminen ja tukottaminen jatkuu.


Nyt heitän kannat kattoon... siis unten maille!

Enimmän aikaa olemme yrittäneet pysyä toiveikkaina.
Tähän pystyy vaikka kintut ei ihan priimaa olisikaan.
Tai muu kroppa. Tai koko elämä, joka on viskellyt meille vissiin vuoden paineet nyt kerralla, tassuepisodin lisäksi. Mutta pian painetaan lokakuun nenän edestä ovi kiinni ja aloitetaan uusi kalenterin sivu :)

Postaus oli pituudestaan huolimatta pintaraapaisu tapahtuneesta. Asiaan liittyy paljon sekoilua ja turhaa ajamista aamuvarhaisella pitkin pääkaupunkiseutua. Peruttuja ell-aikoja (ell sairastui...), paniikkia, migreeniä, tikkejä, sukkia, teippiä, metreittäin maalarinteippiä, puhdistusainetta, vanua, sideharsoa, lenkkeilyä kolmella jalalla, (turhaa) pelkoa koiran selän vuoksi, päikkäreitä, huolta, helpotusta, hellyyttä, herkkuja, pientä hajuetsintää ja töistä kotiin kiirehtimistä. Ja paljon muuta.



Jos jaksoit lukea tänne asti, palkinto odottaa!
Tuopa nenäsi lähemmäs, sulje silmäsi... LÄRPS 

18 kommenttia:

  1. Voi Arttu mitä kaikkea olet joutunut kestämään. Toivotaan hartaasti, että viho viimein saisit avun vaivoihin.Ei se sinun miehinen komeutesi ole kärsinyt mokomista tassukarvoista tai niiden puutteesta. Tosi miesten mies olet♥. Pikaista paranemista. Emännälle tietysti voimahalaus ja märkä koirapusu ja jaksamisia teille molemmille.
    Kaisa ja Sulo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa ja Sulo :) Meillä vaan episodi jatkuu... Herra mäyrä oli jollakin käsittämättömällä konstilla – kaulurista huolimatta – päivän aikana nakertanut leikkaushaavan arpea... arpi oli tulehtunut ja tassu kuin pullataikina.
      Antibioottivoidetta ja sukkaa siis vielä 7-10 päivää...

      Poista
  2. Maailman parhaita uutisia! 😊 Kiitos tästä - tuli TOSI hyvä mieli, vaikka uskonkin, että on ollut rankkaa.. Artulle suukkoja isoooot annokset! 😙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutiset oli tosiaan helpottavia. Aina on se pahimmankin mahdollisuus, kun ylimääräisiä patteja löytyy...
      Kiitos, Arttu on pussattu nyt henkihieveriin =D

      Poista
  3. Onpa teitä ny koeteltu, mutta ILOinen asia on, että Artun tassu tulee terveeks. Tsempit teille molemille! Ootte ajatuksissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ILO on suuri, ja mieluummin kaikki tämä vaiva kuin että tassussa olis ollut jotain vakavaa.
      Iloista meininkiä teillekin tulevaan viikonloppuun <3

      Poista
  4. Párek ja Palvelijatar29.10.15

    Arttu, sinä ansaitset kaikki mahdolliset ruusukkeet ja pokaalit ja emäntä kunniamaininnan ruusupuskan kera. On teillä ollut melkoinen kuukausi! Ja me kun luultiin, että meillä oli hankalaa tassun rasvaamisten ja kapaloimisten kanssa. Kyllä päästiin tosi helpolla, kun teidän rumbaan vertaa. Me toivotaan, että tästä eteenpäin säästytte kaikilta keljuuksilta ja saatte huokaista helpotuksesta.
    Aurinkoista torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulkaas kamut, kaikki vaivat on hankalia, etenkin tassuissa. Ei siihen tarvita näin pitkän kaavan ketjureaktiota, kurjaa ja piinaavaa se on silti, jos tassuja kutittaa tai sattuu. Jalat on koiralle tosi tärkeät.
      Täällä nyt vaan päästettiin koko tuska ja poru kerralla ulos, kun on oltu viikkotolkulla hukassa =D Ja kun meillä on tapana älähtää isosti, kun saadaan suumme auki =D =D =D
      Rumba nyt vielä jatkuu kannuskynnen ja huonoksi järsityn leikkauskohdan kanssa. Mutta kyllä tästä selvitään. Onneksi on ollut harvinaisen kuiva syksy tämän episodin aikana. Hiukan vähemmällä pääsee, kun ei kaiken lisäksi ole tarvinnut pestä ja kuivata joka ulkoilun jälkeen koko koiraa!
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Onneksi tassussa ei ollut mitään pahempaa vikaa. Kyllä sitä nyt talia voi kertyä vähän mihin tahansa. Mutta ymmärrän kyllä millainen pelko teillä on siellä ollut. Ja kurjaa tuollainen jatkuva nukuttelukin on. Eihän sitä pääse lainkaan virkistymään. Toivotaan, että marraskuussa on ehdottomasti mukavampaa! t. Eka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuukin virtaa löytyvät koirasta, kun tikit ei enää kiristä ja pääkin on taas terävä ja toimintatarmoa täynnä :)
      Iloista marraskuun alkua Ekalle. Muista jahdata syksyn lehtiä, kohta voi tulla lunta ;)

      Poista
  6. Voe helepotuksen huokaas ettee sielä ollunna mittää pahalluatusta!!! Jeejeejeee!! Nyt myö tuuletettaan :) Kyllä on melekonen kuukaas teellä takana. Vuan nyt eeku parempata kohen :)
    Ee oo ihme jos on ollunna väsytystä ja mikreenijä ja vaekka mitä muuta.
    Kohta suat kamu terveellä tassulla pistellä mänemmään. Kylläpä tultiin iloseks nuista hyvistä uutisista. Äet laettaa sulle paljo pusuja :)
    Minä laetan niitä emännälles.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kun otatte osaa helpotukseen =D
      Ripeästi pisteltyjä lenkkejä täällä jo kaivataankin. Ensin oli kastraatio, sitten furu, nyt tassun leikkaus ja nämä jälkinirhamat... molempien vyötärölle alkaa kertyä tämä liikkumattomuus uhkaavasti ;)

      Poista
  7. Hellyyttävä uninen mäykky siellä lakanoissa :)
    Hienoa että voiton puolella terveysjutut, kohti pirtsakampaa syksyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylki kyljessä nukuttiin sohvalla leikkauksen jälkeen. Eihän sitä voinut vastustaa, kun pöpperöinen otus tuli aamuyöllä pyytämään päästä peiton alle...
      Pirteyttä löytyy jo välillä liiankin kanssa =D

      Poista
  8. Huh, mitä rumbaa! Hengästytti ihan lukea tämä teksti :) Mutta olenpa iloinen teidän puolesta, ettei patti ollut mitään pahempaa! On Arttu onnekas, kun on emäntä pitämässä noin hyvää huolta. Nelijalkaisen sairastelu on yllättävän kuluttavaa perheen stressaavalle kaksijalkaiselle, toivottavasti teilläkin kohta helpottaa niin sairastelujen kuin muunkin elämän kanssa. Spanielit lähettää täältä kuorossa tsemppi-hännänheilutukset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolet tekstistä pitää laittaa hengästyttävän vuodatustyylini piikkiin ;)
      Kiitos Anne ja spanielit, kaikki tsempit otetaan todesta ja piristytään saman tien iso harppaus <3

      Poista
  9. Voihan hyvänen aika, teilläpä on ollut stressiä kerrakseen! Onneksi kaikki loppujen lopuksi on sujunut hyvin ja siitä tulee olla ihan syystä iloinen.
    Minulla on tapana ajatella, "mitä seuraavaksi?" Toivottavasti mukavaa aikaa ja roppakaupalla terveyttä, teille molemmille! ♥

    VastaaPoista
  10. Joskus tuntuu, että "harvoin kaksi ilman kolmatta" pitää liian hyvin paikkansa. Miksei sitä voisi ajatella toisinkin päin. Jos onni potkii, odottaisi vaan innoissaan, mitä hienoa huomenna tapahtuu =D

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)