Kaiken maailman nelijalkaisia

Tämä kesäelämys onkin jäänyt esittelemättä. Julkaisukelpoisia kuvia on niukanlaisesti tai sitten niissä on myös ihmisiä. Kävimme jo alkukesällä kotieläintilalla. Siellä pääsi tutustumaan ihan kunnolla eläimiin ja tilan arkeen. Saimme ruokkia (ja rapsutella) laamoja, lampaita, kanoja, minipossuja, vuohia, lehmiä... Kuvassa oleva suloisuus, laaman poikanen (oliko se nyt vasa vai mikä...), oli ihan vauva, mutta rohkea! Karitsat oli emolammas hylännyt, ja ne söivät kovalla tohinalla tuttipulloista, kunnes massut olivat ihan pulleita ja kiire loppui. Kanoja voi pitää sylissä, mutta minipossujen torahampaat herättivät kunnioitusta! Vuohet hyppelivät tapansa mukaan niille rakennetun mökin katolle.

Vaikuttavin otus oli iso laama, joka keinahteli pitkä kaula pystyssä karsinastaan ruuan toivossa. Sen kamelimainen kävelytyyli ja korkealla lähestyvä pää tuntuivat jotenkin epätodellisilta. Mitä se haluaa tai ajattelee, millä tuulella se mahtaa olla, pitäisikö väistää.. Kaikenlaisia ajatuksia risteili päässä ja taisin kyllä siirtyäkin takavasemmalle, kun molemmat laamaorit tulivat vankkojen kaulojensa kanssa huolestuttavan lähelle. 

Ymmärrän ratsastajia taas hiukan paremmin. Moni hevosharrastaja kertoo, että tallilla unohtuu kaikki. Pitää vain keskittyä hevoseen, tekemiseen sen kanssa ja kaikkeen siinä ympäristössä aistittaviin asioihin. Laamakarsinassa ei jäänyt aikaa ajatella tekemättömiä asioita tai mitään muutakaan. Oli vain laamat ja minä. Koiranlukutaidoilla siinä ei pärjännyt, mutta luotin onneeni, kun tartuin ruokaämpäriin ja survoin itseni läpi laamamuurin. Suosittelen tutustumaan noihin eläimiin, jotka ovat kuin vieraalta planeetalta mihinkään tutumpaan nelijalkaisiin verrattuna. Laaman taluttaminen voikukkien seassa oli hauska kokemus. Laama oli oikea herkkusuu, ja riimussa sen kaula olikin yllättävän hontelo. 300-kiloista laamaa oli huomattavasti helpompi ohjailla haluttuun suuntaan kuin 10-kiloista itsepäistä koiraa.