sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Peli-ilta



Tämäkin uusi hauskuus on nyt kokeiltu, kun kolme koirakkoa kokoontui viettämään lauantai-iltaa pelaillen. Korttipakkaa ei vielä tassuissa nähty, mutta nelijalkaiset on tosi välkkyjä, kun niille antaa namin toivossa aivotyötä, joka haastaa hiukan kroppaakin, kuten tuo tasapainoilutyyny, jolla Arttu lopulta keikkui kaikilla neljällä jalalla. Ylemmässä kuvassa etsitään "helmitaulusta" herkkuja, jotka on piilotettu koloihin noiden puupallojen alle.

En ehtinyt itse Artun touhuja valokuvaamaan, mutta pelihuoneesta löytyi mm. aktivointimatto, erilaisia piiloja ja palloja, joista sai etsiä kuonon kyllyydestä nameja sekä keilailunurkkaus. Varmaan reilun ilta-aterian verran pelailijoihin upposi syötävää, ja kotiin tuomisina oli hyvin väsynyt ja onnellinen koira.

Artun on tänä kesänä käynyt pari kertaa myös aktivointiradalla. Metsikön laitaan rakennetussa "koirien huvipuistossa" oli osaksi samoja virikkeitä kuin pelihuoneessa ja paljon mielenkiintoisia hajuja, pallomeri, namikätköjä, peuran sorkkia, hirven talja... Kuivan maan koira meni helteillä jopa kahluualtaaseen vinkulelun perässä.

Heinäkuussa Arttu kävi Nose Work -alkeiskurssin. Joka maanantai-ilta koirat opettelivat erottamaan oikean hajun ja etsimään vain sitä. Tässä pätee sama kuin jäljestyksessä, eli koiran omatoimisuuden vahvistaminen. On tosi vaikea olla puuttumatta virheisiin, mutta vain sitä kautta koira oppii tekemään itsenäisesti oikeita valintoja.

Kevättalvella olimme kokeilemassa pitkästä aikaa jäljestystä. Viikonlopun aikana tehtiin veri- ja sorkkajäljet ja huomattiin, kuinka koiran luonne vaikuttaa siihen, miten se suhtautuu erilaisiin jälkiin. Artulle verijälki oli suht helppo, mutta vasta sorkasta se syttyi. Käsittämätöntä, että sammaleissa narun perässä vedetty sorkka jättää hajua ja herättää metsästäjän sohvaperunastakin.

Tällainen on ollut lyhyesti kerrottuna meidän harrastusvuosi. Kuulostaa aktiiviselta, mutta voin vakuuttaa, että arki on ollut enimmäkseen kotona ryytymistä tai pitkiä automatkoja. Kaikki ei tänä vuonna mennyt ihan putkeen, ja noilla koiramaisilla aktivoinneilla on pyritty edes vähän paikkaamaan tilannetta. Ja ainakin harrastuspäivinä Arttu on ollut elementissään. Harvakseltaan ollaan tietysti tavattu koirakavereita, mutta sekin vaatii aikatauluttamista ja liikkeelle lähtemistä.

15 kommenttia:

  1. Tuollainen peli-ilta kuulostaa todella hauskalta! Ja koirien huvipuisto samoin. :)
    Roni pääsi tänä kesänä kokeilemaan tuollaista sorkalla vedettyä jälkeä, kun kävimme Ruotsissa jälkikokeissa ja siellä jälki vedetään veren lisäksi sorkkaa raahaamalla. Se oli tosi kivaa! Kaikissa sohvalla köllöttävissä mäyräkoirissa on metsästäjä sisällä uinumassa. Toisissa ehkä syvemmässä unitilassa kuin toisissa... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peli-illan pystyy helposti järjestämään itsekin. Jos on ylimääräinen komero kaikelle rekvisiitalle muina iltoina, kun ei ole tarkoitus pelata :D
      Uinuvia metsästäjiä on hyvä joskus herätellä. Seuraavaksi päiväksi voikin suunnitella itselleen menoja, koska metsästäjähän vain nukkuu :)

      Poista
  2. Párek2.9.18

    Wau miten hienoja juttuja olette tehneet! Ei ihme, että Arttu on ollut innoissaan. Eihän sitä tietenkään päivittäin (tai edes viikottain) pysty noin aktiivinen olemaan, mutta enemmän ja fiksumpia aktiviteetteja teillä on ollut kuin minulla ikinä. Me vaan jolkotellaan näitä tuttuja polkuja. Ainoa jännitysmomentti on kääntyykö eukko oikealle vai vasemmalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me arvostetaan paljon enemmän teidän säännöllisiä, pitkiä lenkkejä, maisemista puhumattakaan.
      Koirat on niin erilaisia. Párek näyttää puuhailevan lelujensa kanssa itsekseen, Arttu kaipaa kaikkeen kaverin. Jos ei ihminen viitsi, koira menee nukkumaan :/
      Meitä on innostanut tänä vuonna uusiin harrastuksiin tässä ihan lähellä toimintansa aloittanut koirankouluttaja, jolla on kivoja kursseja joka lähtöön. Pitkään etsin esim. sopivaa Nose Work -ryhmää, mutta aina tuli joku este; ryhmä olikin jo täynnä tai kouluttaja "unohti" ilmoittaa, koska seuraava kurssi alkaa yms.

      Poista
    2. Selvennyksen vuoksi on lisättävä, että ne unohtelevat kouluttajat olivat muualla pk-seudulla. Näin jälkikäteen ajatellen onkin hyvä, että jouduimme odottamaan, koska nyt on hyvä kouluttaja, sopiva matka ja runsas valikoima.

      Poista
  3. No ohoh! Kuulostaa kyllä ihan mahottoman hyvälle tuo teejjän vuosj :) Pelj´paekka ja huvipuisto! Kyllä oes semmoset mukavija tiälläe. On ruvenna nuo saman tien lenkit jo tympäsemmään. Justiisa oes meekäläesen mieleestä virikettä. Immeenen on liijjan laeska keksimmään mulle tiälä kotona mittää haaskoo. Minusta on kuulema tullunna just semmonen että jonkun pittää viihyttee taekka muuten vuan muata möllötän :) Vuan ompa sittä kyllä tosj mukavata ku ootta tuas tiälä plokimualimassa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt ihan justiinsa meille tuli Artun kanssa semmonen liikeidea, että jos me pakataankin toi meidän ulkomittoihinsa nähden ihmeen paljon tavaraa vetävä "tila-auto" täyteen kaikenlaista virikekamaa, ja ruvetaan kiertämään koirien huvipuistopalveluna. Se olis vähän niinku sirkus, jossa jokainen katsoja saa osallistua hullutteluun :D Eikä kenenkään tarttis matkojen päästä lähteä etsimään itselleen sopivaa virikepuistoa, kun sellainen tulis kotipihalle.

      Poista
  4. Nelijalkaisten peli-ilta kuulostaa tosi mahtavalta ! :)
    Tasapainoilu pitää lihakset ja refleksit kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Me haaveillaankin seuraavaksi Dobo-palloilusta :)

      Poista
  5. Peli-ilta kuulostaa hienolta, samoin Nose Work. Molempia voisi tässäkin laumassa joskus kokeilla. Lelut eivät täällä kiinnosta, mutta pelit voisivat olla sopivaa aivojumppaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän olet jo jumppamestari, ja se on jo melkein älypelailua, kun yrittää keksiä, mitä vastuskuminauhalla tehdään ;)

      Poista
  6. Olipas mielenkiintoinen paikka, hienoja tuollaiset koiran aktivointipaikat. Nyt rupes kiinnostaan, mistäköhän tuollaisia oransseja tasapainotyynyjä löytyis? Yritin kurkkia joistain suomalaisista verkkokaupoista, mutta en löytänyt kuin sellaiset tasapainotyynyt, mitkä laitetaan yksi joka tassun alle - haastetta toki sekin.
    Ihanaa, että ootte taas täällä. Itse olen suunnitellut bloggausta vaikka kuinka monta kertaa, vaan en ole saanut mitään valmista aikaiseksi - blogitaukoa varmaan jo yli vuosi takana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netistä löytyy kauppoja, josta voi tilata luunmallisia, johon siis mahtuu ainakin mäyräkoira seisomaan kaikilla jaloilla. (Riemkauppa.fi tai Kepeä Taival). Mutta niitä pyöreitä, ihmisten tasapainotyynyjä voi varmaan käyttää yhtä hyvin, vuorotellen etu- ja takatassujen alla. Tai toinen tyyny eteen ja toinen taakse.
      Koko koiran tasapainoiluun on tietysti Dobo-pallo yksi vaihtoehto.
      Laittakaahan tassut näppäimille, Ellin kuulumisia odotellaan :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä, kävinkin heti katsomassa. Olivat kyllä aika tyyriitä, mutta varmasti ajaisivat asiansa. Vaihtoehtoisesti pari puolipallosettiä ajaisi saman asian. Ja tosiaan tuo mainitsemasi ihmisten tasapainotyyny. Täytyypi vähän fundeerata, laitoin noi vinkkisi suosikkeihin, niin löytyvät sitten kun aika koittaa.

      Poista
    3. Se ihmisten tasapainotyyny maksaa parikymppiä, ja niitäkin meillä oli tuolla peli-illassa :) Ajavat kyllä asiansa.
      Hyvä kun tuli puheeksi, oma tyynyni pääseekin Artun treenikäyttöön.

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)