Tulin vaan sanomaan, että olen nyt Paavo Nurmi. Jos nimittäin mitataan pitkän matkan juoksussa kestävyyttä. Vesijuoksin 160 metriä, 3 x 3 minuutin spurtteina eli yhteensä 10 minuuttia, 6 %:n ylämäkeen.
Emäntäni oli mukana huoltojoukkioissa ja tarjoili minulle koko urheilusuorituksen ajan nameja vesijuoksukaukalon toisesta päästä. Välillä jäin paikoilleni haaveilemaan uudesta namista, ja matto vei minut väärään päähän allasta. Sitten kipitin vedessä takaisin namikäden luo, ja nami suussa toistui sama haaveilu...
Tuttu fyssari oli ohjeistamassa mammaa, kun ei se siellä mitään osannut alkuun rillit huurussa tehdä. Minua fyssari sen sijaan kehui, kuinka nopeasti tajusin ruveta ottamaan takajaloillani piiiiiitkiä askeleita. Ihan alkuun kipitin ja teputin, mutta sitten pääsin vauhtiin. Laiskaan jalkaani kiinnitettiin joku kelluke, se kuulemma sai minut ajattelemaan liikettä paremmin. Kyllä minusta tein koko ajan kestävyysjuoksijan tavoin töitä, mutta jos kelluke ilahdutti fyssaria, voin pitää sitä aina joskus.
Veteen en tietenkään mene. Enkä mennyt nytkään, minut nostettiin sinne. Kerran olisin kiivennyt altaan reunan yli pois, mutta mamma ei antanut. Niin että olen periaatteen mäyrämies, enkä ole muuttanut mielipidettäni vedestä. Mutta aika haka minä vaan olin siinäkin elementissä. Minua saa haastatella heti, kun olen herännyt palauttavilta uniltani.
