Tahtojen taistelu

Arttu Sydänkirsu :)

"En ole tämän tarinan päähenkilö, onneksi!"

Olen tehnyt sen. Ensimmäisen kerran onnistuneesti yksin ja ilman katastrofia. Olen ehjä, koiralla on varpaat tallella ja olemme yhä ylimmät ystävät :)

Kerroin vähän aikaa sitten koirien hoitotoimenpiteistä ja Bassen kynsien leikkaamisesta. Se on hankalaa ja vaatii tekijältä malttia ja varmoja otteita. Lirkuttelun ja maanittelun voi unohtaa, samoin tietysti käskyt ja kovat otteet.

Tänään oli siis kynsienhoitopäivä. Otin Artun ensin kynsitrimmerin käsittelyyn, ja se meni oikein hienosti. Basse tuli viereemme sohvalle istumaan, nuuhki epäluuloisena Artun ilmassa sojottavia takakinttuja ja kärähtänyttä tuoksua. Trimmerin hiomakivi pyörii vinhasti ja pieni palaneen käry on väistämätön, vaikka hion vain vähän aikaa yhtä kynttä kerrallaan, kuumenemisen vuoksi.

Bassen kynsien hoito vaatii otollista mielentilaa. Tänään tuntui siltä, että nyt on oikea hetki yrittää, tämän rauhallisemmaksi tuskin tulen... Taistelin vielä hetken laiskuutta ja tekosyitä vastaan, mutta hain sitten kuonokopan ja pussillisen kuivattuja kananpaloja.

Basse ei ole blondi - vaikka se siltä joskus näyttää. Se puntaroi kananpalojen ja kuonokopan välillä ja kävi hakemassa herkun. Sain sen houkuteltua toisella makupalalla takaisin, ja sitten käytin taas tilaisuutta hyväkseni ja pujotin kuonokopan päähän. Koiralle :)

Tahtojen taistelu oli ensin melkoinen, mutta suurin syy oli minussa. Kuvittelin trimmaavani Bassen kynnet samoin kuin Artunkin. Sitten ymmärsin sen paniikista, mistä on kyse. Basse pelkää kaikkia kovaäänisiä koneita (imuri, tehosekoitin...) ja siinä minä yritän sovittaa hirveästi surisevaa laitetta sen herkkiin kynsiin! Basse yritti purra trimmeriä ja piti ahdistunutta mölinää kuonokopassaan. Sammutin trimmerin, otin koiran kainaloon hirveästä pyristelystä huolimatta ja kävin hakemassa kynsisakset. Muistin aina pysähtyä hetkeksi odottamaan, että Basse rauhoittui ja jatkoin sitten vasta tilannetta eteenpäin. Ote koirasta, rauhoittuminen, pitävä ote ja tassu käteen, rauhoittuminen...

"En mä sitä trimmeriä pelänny... mut en tykkää ja se siitä!"

Pikku hiljaa etenimme ja sain etutassuista kynnet leikattua. Käänsin koiran nenän toiseen suuntaan, että sain takajalat eteeni. Taivutin tassuja taaksepäin ja kynsien leikkaaminen olikin paljon helpompaa, kun koira oli "selin".

Vaikeinta oli estää seisaallaan olevaa koiraa karkaamasta, pitää leikattavaa tassua kädessä, ottaa kynsi esille tassukarvojen seasta, avata kynsisakset (jotka menevät ärsyttävästi lukkoon koko ajan!), kääntää leikkuuta rajoittava läppä syrjään, että näin kynnen ja nipsaista siitä riittävästi kerralla. Kaikkea yhtä aikaa!

Viimeksi Bassen kynsien kanssa tunaroidessani koira pakeni muutaman kynnen leikkaamisen jälkeen sohvan alle pälyilemään. Tällä kertaa ehdin palkita sen kananpaloilla runsaasti ennen edes aiottua pakenemista. Leikitin koiria kananpalojen kanssa, heitin niitä koirien pedille ja tarjosin korkealta ilmasta innostaen hyppäämään kohti herkkua. Sitten menin ERI paikkaan istumaan, puhuin puhelimessa ja ihan kohta Basse oli jo jalkojeni juurella nuuhkimassa nilkkaani ja meni pitkälleen lepäämään jalan viereen. Luottamus on kasvanut. Kynsien leikkuu on eri asia kuin emäntä, joka puhuu puhelimessa eikä suunnittele tekevänsä mitään pahaa.

Pihakoirat

Puutarhassa on paljon töitä tänä kesänä. Emäntä kantoi ulos huonekasvitkin, ja kun vahdin tätä kartanoa, metsästän hyttysiä ja huolehdin päivittäisestä vihannesannoksestani riipimällä joka päivä muutaman varren tuoksuvatukasta, olen iltaisin ihan poikki!

Minä jatkan leikkikavereiden etsimistä. Mammalle voi ilmoittautua. Mitä siitä, vaikka narupallo ei mahtunut kokonaan kuvaan...

Pihakuvia 3.

Kesäkukat parvekelaatikossa. Pinkkiä ja vaaleanpunaista...

Persilja otti laatikosta tämän pään...

...tämä jäi mintulle.

Ihanat sinivioletit orvokin. Mutta teettävät nyppijälle töitä, jos niiden haluaa kukkivan kauan.

Pihakuvia 2.

Kärhö on nyt männyn juurella, neljä kukkaa auki, monta nuppua aukeamassa.

Tässä se suuren urakan tulos, ikioma kukkamaa lainapuutarhassa :) Ja mauttomat aurinkokennolamput, joiden kuvittelen näyttävän kivalta syksyn hämärässä illassa.

Turveharkkojen saumat on tarkoitus vielä tilkitä kolmionmuotoisilla harkon palasilla. Sammaloitumisen jouduttamiseksi voisi tehdä sammalesilpusta ja piimästä mönjän. Lenkillä jo katsoin sopivan sammaletupsun tyhjään koirankakkapussiin sujautettavaksi...

Keskellä kaksi vaaleanpunaista (vai violettia?) gladiolusta, pinkki tarhajalomalva, kaksi pinkinpunaista syysleimua, limenvärinen ja pinkki päivänhattu sekä limenväriset oppineittenkukan rääpäletaimet. Etureunassa muutama varjolilja, reunoilla mm. patjarikko ja valkomaksaruoho reunakasveina. 

Harmaakurjenpolvi avaa ihan pian ensimmäisen kukan.

Se on tietysti pinkki/vaaleanpunainen :)

Joku kivikko-mehiruusuke-mikä-lie... Pallomehiparta oli virallinen nimi.

Kaiversin reunaharkkoon pienen kolon, laitoin hiekkaa pohjalle ja kasvin siihen. Kuvitelkoon kasvavansa kivikossa...

Valkoinen karpaattienkello kukkii nupuista päätellen kohta hurjasti.

Penkki on ihan liian pieni tälle porukalle. Pitäiskö kaivaa syksyllä siihen rinnalle toinen samanlainen...

Pihakuvia 1.

(Lisäsin eiliseen postaukseen vadelmapensaiden kuvat.)

Juhannusruusulla ei olisi voinut olla tarkempi aikataulu. Vielä viikolla katsoin, että pensas on täynnä nuppuja, tänään se on täydessä kukassa.

Hyvää Juhannusta siis vielä kerran :)

Bassesta ei saa muita kuvia ulkona... narupallo ja anova katse!

Tässä se on, ensimmäinen pensastomaatin raakile!!

Niin pieni, että sattumalta huomasin.

Ihana pieni karvaposki :)

Vähän aikaa hukassa olleet hajuherneet ensimmäistä päivää kiipeilytelineellä. Nämä pienet eivät ehkä ehdi muuta kuin venyä ja voimistella kesän aikana.

Naapurin humala(köynnös!) kurkkii pahaenteisesti säleikön takaa. 

Tuoksuvatukka on sitkeä ja hurja leviämään.

Nelitassupuutarhureille ei mahda rikkaruohotkaan mitään.

Tuoksuvatukka ei ole rikkaruoho, mutta katoaa varsi kerrallaan parempiin suihin. Ilmeisesti hyvän makuinen, koska varsia on rouskuteltu katkomisen lisäksi. Eihän se ole myrkyllinen, ei minun tietääkseni!

Projekti jatkuu

Puutarhassa nimittäin. Sain käsiini kaksi vadelmapensasta, toinen on makea keltainen vadelma (Rubus idaeus Poranna Rosa), toinen satoisa musta vadelma (Rubus laciniatus Thornless Evergreen). Ne ovat nyt suurimmat aarteeni (heti AB:n jälkeen, tietty...). Istutuspaikka on vielä mietittävä niin, etteivät AB-aarteet satuta tassujaan piikeissä eivätkä pensaita leikeissä.

Hassua jättää pihan toiseen reunaan tyhjä, tasapainoton alue :) Mutta niin se on, koirat käyttävät pihaa ympäri vuoden, laahaavat perässään hihnaa, joka aiheuttaa enemmän tuhoja kuin koirat, joten niiden ehdoilla pitää suunnitella istutuksetkin. Puutarha- ja sisustussuunnittelija voisi kohottaa kulmiaan, kun näkisi ratkaisut, jotka on tehty estetiikasta tinkien, koiriin satsaten.

(EDIT: kuvat lisätty 23.6. kun pensaat löysivät paikkansa pihassa.)

Rubus idaeus Poranna Rosa:

Keltamarjainen, makean maukas ja kypsänä hunaja-arominen. Helppohoitoinen, aikaisin kypsyvä vadelma, jonka sato valmistuu jo elokuussa. Marjat kehittyvät saman vuoden versoon ja koko kasvusto voidaan keväällä leikata alas. Kasvutapansa ansiosta lajike on luontaisesti myös hyvin terve. Esim. vattumatoa ei marjoissa yleensä esiinny.

Rubus laciniatus Thornless Evergreen:

Erittäin satoisa, hyvänmakuinen ja kauniin värinen mustavadelma, sekä tuore- että talouskäyttöön. Istuta lämpimälle kasvupaikalle tai muovihuoneeseen.

Nenäliinan mallisella ja kokoisella pihalla on ennestään se linnun kylvämä mustaherukkapensas. Jotain makeaa satoa siis sen rinnalle toivon noista pikku pensaista, jotka ovat todella pikkuisia vielä. Huh, taas tulossa lapiotöitä. Pikkuisten istutuskuoppa on oltava kunnollinen, sillä juurakko onkin jo melko suuri.

Toivottuja kuvia tulee vielä joskus, pitäähän minun todistaa, että oikeasti olen ollut lapion kanssa pihalla :)

Jos en ehdi ennen juhannusta raportoimaan puutarhasta-koirista-puutarhasta-koirista... toivotan varmuuden vuoksi nyt jo kaikille oikein ihanaa juhannusta. Nauttikaa mahdollisuuksien mukaan kesästä ja koirista, vapaasta ajasta ja lomasta.

Kilvan korvatarkastukseen!

Arttu on tottunut monenlaisiin hygieniatoimenpiteisiin, eikä vastustele suuremmin mitään. Olen myös itse oppinut jotain noista rutiinijuttujen hoitamisesta. Jos ne stressaavat ja nostattavat koirassa vähäistäkin vastustusta, kannattaa toimia ensin ja puhua sitten vasta. Tarkoitan, että ylimääräiset lepertelyt ennen korvien putsausta, koiran käskyttäminen kynsien leikkuuseen yms. stressaavat sekä koiraa että hoitajaa. Kannattaakin käyttää tilanteet hyödyksi, kuten tänään tein.

Basse on herkkähipiäinen draamakunkku. Alkutaipaleella pelkäsin useammankin kerran saavani kunnon puraisun, koska koiran uhittelu ja (uuden) omistajan hiiltyminen eivät ole hyvä yhdistelmä. Ilmeisesti olen hankkinut jonkin asteen luottamuksen junioriinkin, koska asiat sujuvat jo pääosin ilman hampaita.

Artun inhokit hoitotoimenpiteissä pahimmasta päästä ovat suihku ja kynsien leikkuu. Onneksi sille on pennusta asti ollut selvää, että ihmistä ei purra. Suurin vastalause on ollut kynsisaksien pureminen, suihkussa taas pitkin seiniä myyryily ;) Mutta on päiviä, jolloin osaan hoitaa asiat rennosti, ripeästi ja kyselemättä. Silloin suihkuun tullaan, siellä ollaan ja päästään aikanaan kuivattelemaan hullunrallia ympäri kotia. Kynnet hiotaan koneella lyhyiksi, ja kun en itse jännitä leikkaavani hermoon, koirakin on rennompi. Arttuhan on nöyrä (vaikkakin itsepäinen), jotenkin aina ennalta-aavistettava ja käsittelyn puolesta helppo koira. Se haluaa esimerkiksi olla inhotussa kynsien hoidossa selällään jalkojeni päällä, johon se on pennusta asti tottunut. Jos yritän ottaa vain tassun käteen, koira painuu selälleen, vaikka en käske.

Basse on totutellut urheasti uusiin asioihin. Ei riittänyt, että emäntä ja koti vaihtuivat, kaupunki muuttui maaseuduksi, lapsiperhe jäi taakse, uusi koirakaveri piti sulattaa, kukaan ei puhunutkaan enää ruotsia ja kaikki uudet äänet ja maisematkin pelottivat. Onko ihme, jos ensimmäisinä viikkoina teki mieli näyttää hammasta ja nostaa jalkaa...

Minulla ei ole paljoakaan tietoa Bassen pentuajasta. Se oli vasta hiukan yli vuoden meille tullessaan.  Jotain sille oli kuitenkin sattunut, koska syliin nostaminen oli sille kauhistus. Sain ohjeeksi nostaa kuten pientä vauvaa. Hätä ei lue lakia, ja kerran jouduin sieppaamaan sen viime hetkellä portaissa ennen kuin se ehtisi livahtaa itsestään aukeavista liukuovista ulos tielle... Se tapahtui niin nopeasti, että ensimmäisen kerran koira ei inahtanutkaan, vaikka kannoin sen sitten vielä kainalossani yläkertaan - ote muistutti enemmänkin rasavillin kaksivuotiaan kantamista lantiolla kuin vauvan varovaista pitelemistä :)

Nostamista olen harjoittanut erilaisissa tilanteissa, aluksi vain etutassujen irrottamista maasta, sitten asennon korjaamista sylissä istuessa. Nyt nostaminen sujuu jo melko hyvin, ilman kiljumista ja hampaita, vaikka se selvästi aiheuttaa Basselle pientä paniikkia. Ainakin, jos sillä on aikaa huomata ja ennakoida, että aion nostaa sitä.

Turkin harjaaminen oli aluksi haasteellista. Silityksetkin toivottiin selvästi rajoitettavan päähän ja kaulaan. En tiedä, onko ahkera "lääppiminen" tehnyt tehtävänsä, vai kateus toisen koiran saamaa huomiota kohtaan, mutta nyt on päästy jo masurapsutuksiin asti.

Niin, se tilanteiden hyödyksi käyttäminen. Basse rapsutteli korvaansa, jota kutitti varmaan kovasti, pienestä ähinästä päätellen. Koira oli sopivasti sohvalla eikä aavistanut mitään, kun menin herkkukaapille ja otin muutaman pumpulipuikon. Tulin istumaan sen viereen ja putsasin ensimmäisen korvan ennen kuin koira ehti edes harkita lattialle hyppäämistä. Sieltähän sitä olisi ollut turha maanitella toimenpidettä varten sohvalle, vaikka se muuten rakastaakin sylissä lepäilyä. Tuolin alta esiin kiskominen menisi sitten jo ärhentelyksi. Nyt oli pientä vastustelua vain siinä, kun jouduin nostamaan koiraa muutaman sentin ilmaan, että sain sen käännettyä toisen korvan putsausta varten toisin päin.

Entä Arttu? Korvien putsaus ei ole sille mikään kauhistus. Joskus se jopa hyppää sohvalle ja menee kyljelleen, kun tulen pumpulipuikkojen kanssa, jos käsken. Toisinaan se koettelee, kiertelee ja kaartelee, jää sohvan äärimmäiseen laitaan makaamaan eikä käännä päätänsä sopivaan asentoon millään... Mutta nyt se odotti malttamattomana vuoroaan! Kun kehuin ja vapautin Bassen, Arttu hyppäsi sohvalle, painoi päänsä mun polville ja meni kyljelleen makaamaan. Ja katsoi minua anovasti silmiin :) Kaikkea se kateus teettää.

Korvien puhdistuksen jälkeen Arttu jätti tällä kertaa sohvan kuopimisen ja nenän niistämisen väliin ja marssi suoraan herkkukaapille. Kanankaula per koira, ja ensi kerralla voi olla vieläkin helpompi korvienpuhdistuspäivä :)