Hain iltapäivällä koiran töihin ja samalla hiukan virkistystä aurinkoisesta kävelylenkistä. Puolentoista kilometrin matkalla tuntui, että koira hiipuu. Tai ehkä se kauhisteli yhtäkkiä ilmestyneitä lätäköitä ja sohjoa ;)
Matkalla se sai kaksi pikkukoiraa sekoamaan (ihan totaalisesti kumpikin räjähti Artun nähdessään, toinen melko pitkän matkan päästä!) mutta kulki itse kuin vanha viilipytty, olin tyytyväinen. Samoin se ei reagoinut yhden ison, todella pelottavan koiran raivonpuuskaan, jonka taltuttaminen tuntui omistajallekin olevan täyttä työtä.
Töissä se tutki kaikki huoneet, perusteellisesti. Haistoi, että toinenkin koira on käynyt täällä... Muisti heti, minkä kaapin päällä on SE luu, jonka saa vain töissä ajankuluksi. Vahti rapusta kuuluvat äänet ja ilmoitti, että antakaa meille työrauha. Etsi piilottamani juustonpalat ympäri toimistoa. Repi yhden pahvilaatikon aikansa kuluksi. Haukkui töistä lähtevän ihmisen laiskaksi. Häpesi, kun kielsin; tuli haukuttua ihan väärä ihminen. Järsi luuta kainalossani, kun oikaisin hetkeksi jomottavaa selkää lattialla. Söi tukevan annoksen ja nukahti kirjaimellisesti vatsansa viereen, koiran levollisimpaan kylkiasentoon, etutassut söpösti mutkalla, kuono pitkälle kaulan jatkeeksi ojennettuna.
Unta riitti. Kotiin ei ollut kova hinku tänään. Kun lopetin työt, sammutin valot, keräsin tavarat, koira jäi työhuoneen petilleen... Normaalisti siinä tilanteessa mäyräkoirapolkka ulko-oven luona on tulista. Tuli kutsusta eteiseen, mutta meni heti makaamaan, kun huomasi, että vielä kestää takkien ja kenkien kanssa. Tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Jätin koiran toimistolle, kävelin kotiin ja hain sen autolla. Lyhyellä pissalenkillä siinä ei ollut samaa puhtia kuin normaalisti, tuli ihan mielellään takaisin autoon.
Onko koira rauhoittunut vai kipeä. Ruoka maistuu, leikki sujuu, joten mitä stressaan? No, en oikeastaan mitään, nautin tuon otuksen läsnäolosta päivä päivältä enemmän, kun sen rasittava hötkyily on tasaantunut. Mutta en osaa arvioida, minkä verran rauhoittumista on normaalia, mikä voi olla oire jostain muusta.
PS: ilman koiraa olisin todella stressaantunut, tajusin sen tänään, kun aikataulut tuntuivat kaatuvan päälle. Silti oli aikaa pötkötellä vartti maastonakin touhuja seuraten. Ja se rentoutti, ihan oikeasti.
Mai, ootko kokeillut mitata Artulta kuumetta...meinaan vaan, että meillä Alfie käyttäytyi täsmälleen samalla tavalla ja silloin kun sillä oli vähän lämpöä. Saattaahan se tietenkin olla, että pieni työmies on muuten vaan väsynyt, kun on osallistunut työpäivään tarmokkaasti ;)
VastaaPoistaOon, muuten, tismalleen samaa mieltä tuosta rentoutumisesta; kun stressi painaa niskaan, aina voi tehdä energiatankkauksen koiran kainalossa, heti helpottaa! =) En yhtään ihmettele sitä, että koiria käytetään terapiakoirina ja vanhainkodeissa + lastenosastolla sairaalassa tuomassa iloa ja hyvää mieltä. Ovat niin ihania kun päätä kiristää vanne ja tuntuu, että maailma hetkittäin putoilee niskaan. Karvanaama osaa olla ihana lohtu <3
Mä ainakin totuin pikkuhiljaa, et koira ei oo aina täpinäs. Nytkin tosin jostakin asiasta on meno heti päällä. Siitä koira on ihana, kun se seuraa tarkkana minkä vaatteen pannaan päälle, siis mennäänkö lenkille vai joutuuko se jäämään kotiin yksin.
VastaaPoistaVoi tuota työn raskaan raatajaa! Jospa Artulla on kevätväsymys;) Ei Tiitukaan aina jaksa, vaikka ei käy töissäkään. Nyt vaan rentoilee lattialla siinä kohdassa mihin aurinko paistaa;)
VastaaPoistaMites niitten kipujen kanssa, käytitkö Arttua lääkärissä?
Ehkäpä Arttukin vaan otti vaan rauhallisemmin, jos siltä kerran tuntui. Jokainen päivä on aina erilainen koiran kanssa, toisena päivänä väsyttää enemmän kuin toisena.
VastaaPoistaKun koiran kanssa lepäilee sohvalla, se ei tunnu edes laiskottelulta. Se on yhdessäoloa, joka rentouttaa ja rauhoittaa - molempia.