Leppoisa päivä

Tuumailen tässä sitä, että meillä oli mukava päivä. Mamma-ihminen teki kotona töitä, ja aamukin aloitettiin leppoisasti ja kiirehtimättä. Saisi olla useammin täällä minun kanssani. Ensi vuonna aikoo ollakin, mutta siihen on pitkä aika. Joskus syksyllä kuulemma vaihtaa jokapäiväisen päivätyön etäpainotteiseksi. Saa nähdä, mutta odotan kyllä sitä jo kovasti.

Toivottavasti teilläkin on ollut mukava päivä, taidammekin käydä lukemassa muiden kuulumisia ennen kuin lähdemme tuonne inhaan vesisateeseen asioille.

Periksi ei anneta

Minä, Arttu Armas, en kyllä helposti anna periksi. Ehkä moni lajitoveri on siinä asiassa viisaampi. Mutta tänään oli pakko myöntää, että hävisin helteelle. No, emäntä teki työhakemuksia yömyöhään enkä saanut sitä hereille aamun viileydessä. Kovasti yritin. Lopulta korotin ääntä, ja uninen pää pisti esiin parvesta. Ulos oli sitten mentävä ihan kunnon helteessä.

Lenkillä hyydyin. Ilmeisesti ensimmäisen kerran. Emäntä katseli ihmeissään, että kävelenkö minä? En jaksanut enää laukata, juosta tai edes ravata. Kävelin ja pysähtelin. Roikotin kieltä ja vedin suupielet korviin. Jatkoimme hissuksiin puiden varjossa. Viimeiseksi ylitimme sillan, joka oli kuin pätsi. Emäntä kuuli läähätykseni ja oli huolissaan.

Kotona join ensimmäiseksi puoli kippoa vettä, jouduin viileään suihkuun ja sain hepulin. Ruokaa ei annettu ennen kuin vähän rauhoituin. Olisi kai voinut tulla vatsankiertymä tai jotain.

Sen jälkeen piti sovittaa valjaita. Oletteko kuulleet hullumpaa! Näitä on käytetty jo viime syksystä asti ja nyt piti ottaa valokuvia. Emäntä väitti, että taustalla näkyvä tavarapaljous antaa vinkkiä siitä, kuinka paljon meillä vieläkin on turhaa krääsää. Mutta miksi sen pitää minun tavaroitani myydä pois??

Periksi me ei anneta, vaikka välillä huilataan. Se on ollut emännän ja minun motto tänä kesänä. Emme jää tuleen makaamaan, vaikka byrokratian kanssa oltais voitu harmaantua enemmänkin. Ja näiden kömpelöiden sanontojen listaan sopii (kuin nyrkki silmään) seuraava: Vielä paistaa aurinko risukasaankin =D

No, todella on paistanut. Aurinkoa ja iloa teille kaikille myös.

Aurinkoa ja työtä

Tällainen työkaveri on tänään etäpäivänä pitänyt seuraa ja nauttinut sohvalla auringonpaisteesta. Viikonloppureissumme jälkeen matkaväsynyt Arttu on kuvassa hiukan jähmettyneestä asennosta huolimatta puoliksi unessa, itse ruusutyynylle päänsä kallistanut.

Onneksi en aamulla tiennyt, että tämä on juuri se päivä, kun kovalevy lakkaa toimimasta. Ja sisältää kaksi juuri valmistumassa olevaa, melko suurta työtä. Toinen on viimeistä oikolukua vaille oleva, valmiiksi taitettu kirja, toinen muuten vaan niin pienestä silpusta kasattu esite, että en haluaisi kumpaakaan aloittaa alusta... Sain siis hyvän syyn lähteä kaupunkiin tänäänkin, kun vein kovalevyn huoltoon, enkä ehtinut hautautua kotoisaan oloon, josta aina reissun jälkeen nauttii tavallista enemmän.

Reissusta vielä sen verran, että on onni omistaa koira, joka on linja-autossa täysin kotonaan. Sain suorastaan estellä, ettei herra kekkuloinut koko ajan penkillä selällään...

Aurinkoista viikkoa joka puolelle!

Aika kiitää kevättä kohti

Mihin ihmeeseen aika kuluu. Viikonloppu on kaartamassa kohti maanantaita, enkä ole ehtinyt tehdä mielestäni mitään erityistä. Mitä nyt Artun kanssa ollaan liukasteltu lenkeillä. Huomenna ei varmaan liukkaudesta ole enää haittaa, jäät sulavat vauhdilla. Hiekoitushiekat ja muut kurat imeytyvät koiran mataluuteen, mutta jaksan kyllä suihkutella kevättä odotellessa. Linnut huutelevat jo lupaavasti: kevät on tulossa!

Viikonlopun näkyvimpiä aikaansaannoksia olivat varmaan uunissa hautunut pataruoka ja shoppailu Itiksen uudessa outlet-myymälässä. Enpä olisi uskonut, että sieltä löytyy kauan etsimäni sini-hopeinen huivi! Muutenkin outletin valikoima tarjoushintoineen oli houkutteleva, mutta uusille ulkoluvaatteille ei ole enää tilaa naulakossa.

Pakolliset, ylipitkät päiväunet kuuluivat tietysti myös asiaan. Viikko toisensa perään ihmettelen, mistä tätä väsymystä riittää. Kuinka paljon saisin aikaan, kotona ja töissä, jos ei uupumus olisi ainaisena seuralaisena. Jos on liian kiire ja stressiä, seurauksena on väsymys. Vaikka olisi paljon mukavaakin puuhaa ja menoa, viimeistään seuraavana päivänä ihmettelen, miksi vain vaakatasossa on hyvä olla... Silti jaksan odottaa sitä päivää, kun huomaan, että kas, väsymys jäi matkasta! Heilutan iloisesti lapasella ja toivotan hyvää matkaa nukkumatin apulaiseksi.

Väsyneenä tai ei: huominenkin on täynnä haasteita. Työpöydälle jäi aika mielenkiintoisia asioita perjantaina. Lisäksi pätkätyöläisen jatkokin lähes varmistui kuluneella viikolla. Ainakin nyt näyttää lupaavalta, maaliskuun lopussa sitten on taas aika saada siitä mustaa valkoisella. Ja muistelmien päätteeksi todettakoon, että on kulunut tasan vuosi siitä, kun sain uudesta työstäni ensimmäisen vihjeen nykyiseltä työnantajaltani.

Mukavaa uutta viikkoa, voimia ja iloa kaikkeen mitä sen aikana teetkin.

Häämöttää

Monen monta valvottua työyötä takana, liki neljä viikkoa yhtä soittoa päivätyön jälkeen tietokoneella istumista, jopa pikkutunneille asti. Kuin tappotahtisen jakson huipentumana kävimme viime yönä Artun kanssa "iltapissalla" klo 01.30. Aamulla varhain asunnossamme oli ihminen, joka luuli pyörtyvänsä, kun piti nousta ylös, ja hämmästynyt mäyräkoira: "ai, taas lenkille..."

Tällä hetkellä yritän vieroittaa itseäni tästä (työ)tietokoneesta, joten ei ole pelkoa kovin pitkästä postauksesta tällä kertaa ;) Arttu on ihanien naapureiden kanssa iltalenkillä. Huomenna, kun olen ehkä toipunut enemmän tästä rytmin sekoamisesta ja unen puutteesta, kierrän ainakin kahdet joulumyyjäiset. Sillä välin naapuri on luvannut käydä Artun kanssa ulkona. Juhlaa siis meille molemmille :)

En tiedä, kuka näitäkin kuulumisia jaksaa lukea, mutta ehkä keksimme viikonloppuna jotain repäisevää, ja saamme kaikkien aikojen lukijaennätyksen... toivoa sopii ;))

Olen pahoillani, kun en ehdi ja jaksa kommentoida, mutta vakuutan, että yön viimeisinä minuutteina ennen nukahtamista käyn usein lueskelemassa teidän blogejanne. Siinä pääsee mukavasti "normaaliin" elämään kiinni, kun muuten neljä seinää on ympärillä, ja ruokakaupassa käynti ainoa sosiaalinen hetki.

Viikonloppu häämöttää. Sitä kohti =D

Lähihoitajia ja hengenpelastajia

Elokuu on ollut kiireistä. Olen ajanut Etelä-Suomessa pitkiä matkoja paikasta toiseen, lastanut ja purkanut autoa, kantanut tavaraa ja puhelimen luuri on kasvanut korvaan kiinni. Suuria muutoksia yrityksessä, mutta loppusuora häämöttää ja kaikki jatkuu taas organisoidummin ja tehokkaammin.

---

Arttu ja Basse pääsivät emännän työhulinaa pakoon tuttavan mökille. Päivän kaava on kuulemma vakio: aamulla ryntäys ulos, sitten Arttu päivystää kaikki hiekkarannan ötökät ja pääskyset sekä niiden varjot. Puolen päivän aikaan päivystäjällä on ruokatauko. Ruoka maistuu nyt paremmin kuin edellisillä kerroilla, kun Bassekin on mukana. Sitten öttiäisten päivystys jatkuu, kunnes aurinko lakkaa paistamasta pihalle ja rantaan.

Basse seuraa koko päivän tarkkaavaisena mökillä tapahtuvia pieniä rakennusprojekteja, tuo välillä pallonsa heitettäväksi ja huolehtii rakentajan taukoliikunnasta.

Bassen pallo meni kerran liian kauas veteen. Lyhyet kahluujalat ei riittäneet, ja B juoksi ihmisen luo räyskyttämään, kunnes pallo haettiin vedestä pidemmillä koivilla.

Kun ihminen ei vieläkään viitsinyt heitellä palloa, Basse juoksi viemään pallon rantaveteen - ja meni takaisin ihmisen luo räyskyttämään... Bassen logiikka on kehittynyt ihailtavasti Artun suuntaan!

---

Iltapäivän siestan aikaan mökin isäntä oli ottanut torkut terassin sohvalla. Hän heräsi siihen, että Arttu tökkii kuonolla. Ihminen kuvitteli, että torkut riittää koiran mielestä ja heitti ylös kömpiessään pallon rannalle. Arttu palasi kuitenkin heti takaisin ja jatkoi tökkimistä. Ihminen(kin) hoksasi, että jostain muusta on kyse. Ihmetteli, mikä on ja lähti koiran perään.

Terassin lattian alta kuului porua. Basse oli livahtanut jostain kolosta sisään eikä löytänyt reittiä takaisin (tai ei mahtunut samasta hiirenkolosta...). Ihminen otti muutaman kivenmurikan pois ja Basse pääsi vapaaksi. Arvatkaa, olenko ylpeä MÄYRÄkoirastani. Siis Artusta.

---

Vierailimme hoitolaitoksessa läheisen ihmisen luona äitini kanssa. Otin Artun mukaan tervehtimään asukasta, joka ilostui silminnähden ja muisti koiran nimenkin. Arttu paikoitti itsensä pyörätuolin viereen, lähelle jalkoja, ja istui niin rauhallisena, että luulin koiran vaihtuneen...
Mutta olin taas ylpeä ja onnellinen. Artulla on tilannetajua.


Aurinkoista ja mukavaa elokuun loppua!

Muutama ilo

-pätkätyöläisenä sain taas 3 kk lisäaikaa!!!
-Artun kainalot on jo paremmat (hätäapuna voideltu kortisoni auttoi)
-ulkona on aurinkoista, mutta sopivan viileää = lenkit pitenee
-sain yhden ison työn tänä iltana valmiiksi (siis Työn, ei kotityötä...)

Iloista mieltä ja mukavaa viikonloppua!

PS: harmitusten listaa on vaikea kirjoittaa. Se on jotenkin liian henkilökohtaista, narinaa ja vaikeaselkoisempaa. Mutta missä risukasa, siellä auringonpaiste ;)

Ensimmäinen auringonnousu

Ensimmäiseen aamuun heräsimme uudessa kodissa eilen, kun aamuaurinko paahtoi täysillä jo kuudelta ikkunoista ja parvekkeen ovesta sisälle. Ihmettelin, kun yhdeksään mennessä lämpö oli noussut jo sietämättömäksi, olemmeko muuttaneet vahingossa Afrikkaan vai onko joku laittanut lämmityksen päälle! Lopulta ymmärsin sulkea ovet ja ikkunat ja luottaa alkovin seinässä olevaan pieneen laatikkoon, jonka on tarkoitus kai huolehtia ilmastoinnista.

Tähän väliin on pakko kuitenkin sanoa, että edellinen koti oli koko päivän varjossa, eikä iltapäiväaurinkokaan porottanut kunnolla sisälle, vaikka takapiha olikin aurinkoinen ja kuuma. Ilmalämpöpumpulla sai lisää viileyttä, jos helle jatkui useamman päivän. Mutta kaikkea ei koskaan saa kerralla, nyt eletään lämpimässä ja mennään ulos vilvoittelemaan, mereen kahlaamaan.

Vaikka sisällä oli kuuma kuin saunassa, Arttu meni parvekkeen lasiovesta paistavaan auringonläiskään kyljelleen makaamaan. Siinä se retkotti lattialla ja urahteli välillä. Eikö se tajunnut, mistä kuumuus johtuu, vai oliko kuumuus nautinto, ota näistä selvää!

Eilen aamulla koitti  myös se sydäntä särkevä hetki, kun jouduin lähettämään koirat aivan uuteen hoitopaikkaan viikoksi. Pieni pakettiauto tuli hakemaan AB-pojat. Artun rentous loppui siihen, kun ovesta astui vieras mies. Hetkessä unohtui kuumuus, mäyräkoira oli täynnä uhoa ja puolustautumishalua. Ehti kuulemma näykkäistä tätäkin miestä kädestä, ennen kuin sain otteen kaulapannasta...

Mutta ammattilaiset osaavat asiansa ja kohta molemmat koirat olivat siliteltävänä ja kieppuivat kuin väkkärät uuden hoitajansa ympärillä. Rauhoittava näky minun sekavalle mielentilalleni, mutta syyllisyys paistoi varmaan silti kauas, koska mies kysyi, olenko yhä epäileväinen :/

Ruokailu- ja hoitorutiineista sovittiin, koirat pakattiin autoon, jonne Basse kaikeksi onneksi hyppäsi itse Artun perässä. Nostaminenhan ei tule kysymykseen ainakaan noin jännittävissä tilanteissa.

Minä lähdin tallustelemaan metroasemalle puutarhakengissä =D Hikinen urakka, vaikka yritin valita  varjoisemman puolen kadusta. Ensi viikolla onneksi jo fillaroin aamuisin asemalle, kun koirat ensin kävelyttävät minua aamulla, tuskin edes herättyäni vielä...

Kengistä puheen ollen, toimistossani olivat vähän aikaa sitten ostamani ballerinat. Mutta työpäivän jälkeen tajusin, että niissä taas asemalta kotiin käveleminen olisi mahdotonta. Ja ne puutarhakengät halusin jättää kaapin pohjalle, sen verran pitkiä katseita ne keräsivät... Niinpä suunnistin tavarataloon ja ostin aivan ihanat nupukkinahkaiset Imac-sandaalikengät, joissa oli tuotelapun mukaan hengittävää, taipuisaa ja antibakteerista kerrosta. Ja ennen kaikkea iskunvaimennus minun hankalille jaloilleni. Onneksi unohdin ne vanhat lenkkikengät kotiin...

Eilinenkin päivä kääntyi voitoksi, kun sen jaksoi loppuun asti tallustella. Tänään oli töissä uusia haasteita, mielipuuhaani kirjoittamista ja lisää tutustumista uusiin asioihin. Odotan innolla taas huomista.

Nautinnollista päivänpaistetta edelleen, pieniä ukkoskuuroja pelästymättä!

Meri tuli lähelle

Olen aina rakastanut merta, vain haaveillut asuvani joskus lähellä sitä. Nyt katson hotellin ikkunasta suoraan merelle, joka tummenee illassa. Iso valkoinen laiva lipuu hitaasti ohi, kaksi pientä majakkaa on jo syttynyt vilkuttamaan, lokit kirkuvat... 

Matkalaukkuelämä ei ole yhtään hassumpaa näin väliaikaisesti. Tosin ne viiden hengen makuusalit viime viikolla nostattivat etukäteen hiukan paniikkia, mutta kokemus oli loppujen lopuksi aika mainio. 

Takana on taas kaksi ympäripyöreää työpäivää. Suljen läppärin ja antaudun unten maille. Oma koti häämöttää päivä päivältä lähempänä. Avaimen saan jo perjantaina.

Ja meri on sitten uudessa kodissakin ihan meitä lähellä... Olen niin kiitollinen kaikesta.

Päin mäntyä

Torstaina piti tehdä paljon töitä, mutta vastaan tulikin niin paljon ohjelmanmuutoksia, että varsinaiset työt jäivät perjantaiksi...

Perjantaina piti tehdä torstaina rästiin jääneet työt, mutta netti päätti olla hankala ja vaihtaa sivua kerran vartissa, tai silloin kun huvittaa. Nettipohjaiset ohjelmat eivät tunne armoa; ilman nettiä niitä ei voi käyttää. Jonotin ja soitin lähes tunnin puhelun operaattorille, kävin 2 kertaa kodinkoneliikkeessä (jossa odotin vuoroani ties miten kauan, kiitos miesmyyjien palvelualttiuden) ennen kuin sain lopulta mukaani EHJÄN nettitikun siksi aikaa, kun omani on huollossa. Ja taas kotiin palattuani huomasin, että lainatikulla netti on yhtä hidas...
Illalla kone virkistyi, ja rupesin töihin - samassa puhelin soi ja vieraat olivat jo melkein ovella...

Lauantaina nukuin pommiin! Heräsin hävyttömän myöhään, kun ystävä soitti, että nyt mennään kukkaostoksille. Meninhän minä, ja kakkukahville vielä sen jälkeen :)
Iltapäivällä tein vähän aikaa töitä, kunnes takova päänsärky kaatoi petiin...

Sunnuntaina kokkasin pari tuntia, koska olin ajat sitten kutsunut vieraita. Joiden lähdettyä olen tehnyt illan töitä.

Sain vihdoin kaiken sen tehtyä, joka olisi ollut torstaina valmis, jos ei keskeytysten ja ohjelmanmuutosten kierre olisi alkanut.

Huomenna töihin...

Koiran työt

Hain iltapäivällä koiran töihin ja samalla hiukan virkistystä aurinkoisesta kävelylenkistä. Puolentoista kilometrin matkalla tuntui, että koira hiipuu. Tai ehkä se kauhisteli yhtäkkiä ilmestyneitä lätäköitä ja sohjoa ;)

Matkalla se sai kaksi pikkukoiraa sekoamaan (ihan totaalisesti kumpikin räjähti Artun nähdessään, toinen melko pitkän matkan päästä!) mutta kulki itse kuin vanha viilipytty, olin tyytyväinen. Samoin se ei reagoinut yhden ison, todella pelottavan koiran raivonpuuskaan, jonka taltuttaminen tuntui omistajallekin olevan täyttä työtä.

Töissä se tutki kaikki huoneet, perusteellisesti. Haistoi, että toinenkin koira on käynyt täällä... Muisti heti, minkä kaapin päällä on SE luu, jonka saa vain töissä ajankuluksi. Vahti rapusta kuuluvat äänet ja ilmoitti, että antakaa meille työrauha. Etsi piilottamani juustonpalat ympäri toimistoa. Repi yhden pahvilaatikon aikansa kuluksi. Haukkui töistä lähtevän ihmisen laiskaksi. Häpesi, kun kielsin; tuli haukuttua ihan väärä ihminen. Järsi luuta kainalossani, kun oikaisin hetkeksi jomottavaa selkää lattialla. Söi tukevan annoksen ja nukahti kirjaimellisesti vatsansa viereen, koiran levollisimpaan kylkiasentoon, etutassut söpösti mutkalla, kuono pitkälle kaulan jatkeeksi ojennettuna.

Unta riitti. Kotiin ei ollut kova hinku tänään. Kun lopetin työt, sammutin valot, keräsin tavarat, koira jäi työhuoneen petilleen... Normaalisti siinä tilanteessa mäyräkoirapolkka ulko-oven luona on tulista. Tuli kutsusta eteiseen, mutta meni heti makaamaan, kun huomasi, että vielä kestää takkien ja kenkien kanssa. Tajusin, että kaikki ei ole kunnossa. Jätin koiran toimistolle, kävelin kotiin ja hain sen autolla. Lyhyellä pissalenkillä siinä ei ollut samaa puhtia kuin normaalisti, tuli ihan mielellään takaisin autoon.

Onko koira rauhoittunut vai kipeä. Ruoka maistuu, leikki sujuu, joten mitä stressaan? No, en oikeastaan mitään, nautin tuon otuksen läsnäolosta päivä päivältä enemmän, kun sen rasittava hötkyily on tasaantunut. Mutta en osaa arvioida, minkä verran rauhoittumista on normaalia, mikä voi olla oire jostain muusta.

PS: ilman koiraa olisin todella stressaantunut, tajusin sen tänään, kun aikataulut tuntuivat kaatuvan päälle. Silti oli aikaa pötkötellä vartti maastonakin touhuja seuraten. Ja se rentoutti, ihan oikeasti.

Työmies on unensa ansainnut

Nyt se on täällä. Ruuhka töissä ja armoton kilpajuoksu ajan kanssa. Koiran hoitopaikkojen järjestely ja/tai töiden kantaminen kotiin illaksi. Kaiken kruunaa tämä hellittämätön pakkanen, joka hidastaa ja hankaloittaa lisää ihan pieniä arkisia asioita. Kaupassa piipahtamista, pissalenkkejä koiran kanssa, aamulla töihin menoa... Autoa säälien olen kävellyt monta päivää töihin. Kaikki muut asiat tässä ovat tulleet paremmin huomioiduksi kuin koira...

Tänään yllätin Artun iltapäivällä kesken pitkien päiväunien :) Tulin kotiin ja ilahduin siitä, että eteisen matto ei olekaan vielä yhdeltä iltapäivällä kasassa! Koira ei siis pode tuskaa yksinolosta ennen kuin päivän pituus ylittää jotain 6 tuntia.

Pienen lenkin jälkeen nappasin Artulle eväät ja palasin koiran kanssa töihin. Ilo oli molemminpuolinen, Arttu sai hirveästi rapsutuksia ja helliä höpötyksiä, ihmiset varmaan rentouttavan tunteen pienen koiran vilpittömästä ja häpeilemättömästä hellyydentarpeesta, jota se ei todellakaan peittele, jos rapsuttavia käsiä ilmaantuu.

Pidimme pienen palaverin seuraavan kuukauden töistä. Hauskaa oli se, että jotkut istuivat lattialle, että ylettyivät pitämään koiraa välissään ja rapsuttelemaan sitä kahdelta puolen yhtä aikaa :) Palaverin keskeytti välillä jonkun ihastunut henkäys, kun Arttu keimaili saamansa huomion keskellä. Lopuksi Arttu väsyi liian hidastempoiseen keskusteluun ja nappasi kangasriepunsa, ja alkoi ravistaa sitä oikealla tappomeiningillä murinan säestyksellä. Ilmiselvää teatteria :)

Toimistolla olosta Arttu saa yleensä pian tarpeekseen. Se hakee minua, katselee olkansa yli ovelle ja yrittää viestittää, että riittää jo. Pieni piipahdus ulkona auttaa, ja saan lisäaikaa pari tuntia. Mutta riemu on rajaton, kun päästään taas kotiovesta sisään. Kaikki luut ja pallot saa kyytiä, joskus se kuljettaa useampaa kapinetta samalla kertaa villisti laukaten huoneesta toiseen. Pitkän työpäivän uuvuttamana se nukkuu nyt syvää unta sohvalla peittonsa alla. Liikuttava pieni työmies ;)

PS: vain puoli tuntia myöhemmin koira heräsi ja tuli lelunsa kanssa sänkyni viereen. Riiputin kättä lattialla, ja vierittelimme lelua toisillemme hetken aikaa... Yhä liikuttavampaa, työmies on palkkansakin ansainnut, vaikka pienen leikkihetken muodossa.