Kotiudumme

Tänään iltalenkillä näin luonnonilmiön: satoja etanoita tien ohessa! Minä luulin, että ne viihtyvät vain salaatti- ja kukkapenkissä, mutta noille kotiloille ei puutarhakasveja löydy naposteltavaksi.

Tutustuimme seinänaapurina asuvaan isoon uroskoiraan :) Luulen sitä rotikaksi, mutta kohtaaminen oli niin jännittävä, että unohdin katsoa tarkemmin... Tapaaminen rapussa oli kuitenkin hyvä, sillä koira oli hyväkäytöksinen eikä Arttu provosoitunut ollenkaan. Arttu pesi sen korvat perusteellisesti, ja lopuksi ison koiran isäntä laittoi koiransa lempeästi kyljelleen, jolloin Bassekin lopetti pelkokiljumisensa ja menetti kiinnostuksena. No, todellisuudessa se ehkä siirtyi haukkumisesta välttelytoimintoon, kun huomasi, että välitöntä vaaraa ei ole.

Olen ihastunut fillarointiin. En lähde keskustaan hurjastelemaan, mutta kauppareissut ja alkumatka kotoa metrolle kulkee mukavasti pyörällä. Edellinen koti oli saman matkan päässä kaupasta, mutta mennen tullen oli ensi iso alamäki, sitten järkyttävä ylämäki. Se hillitsi pyöräilyintoa aika paljon.

Mitäs vielä... Arttu on ollut melko "asiallinen" vastaantuleville korille. Niitähän täällä riittää, vaikka käytänkin väsyneenä (eli lähes aina aamulla ja illalla) hiljaisempaa reittiä, ettei vastaantulijoita olisi enempää kuin hermot sietävät.

Koirien kotiutuminen on alkanut. Arttu oli ensimmäiset päivät matkaväsymyksestä tajuton ja rauhallinen, mutta sitten se virkosi ja alkoi herättää minut viimeistään kuudelta joka aamu ramppaamalla edes takaisin kynnet laminaatilla paukkuen. Yhtenä yönä se aloitti puoli kolmelta... Ajattelin ensin, että sillä on hätä, mutta ulos lähtemisen kynnys on yöllä hiukan korkeampi kuin ennen takapihaan turvautuessamme. Eikä Artulla nyt ollutkaan muuta hätää kuin ehkä kummastus uutta paikkaa kohtaan.

Basse oli aluksi apea, kun ei mentykään omaan kotiin illalla. Mutta nyt näyttää siltä, että se on alkanut sopeutua. Parvekkeen ovesta kuuluvat äänet ovat siedättäneet sitä hyvin. Vahtimista ja murinaa kuuluu päivä päivältä vähemmän, suurin osa siitä voi olla turhautumista. Pitkät työpäivät ja se viheliäinen flunssa jälkiväsymyksineen ovat pitäneet lenkit toistaiseksi aika lyhyinä.

Ehkä jo lähipäivinä kokeilemme ensimmäistä metroreissua koirien kanssa. Bassella on kantolaukku, jossa voin nostaa sitä tarvittaessa. Löysin mallin, jota voi pitää selkäreppuna, kantaa laukkuna olalla tai vetää pyörillä maassa. Perinteiset muovikopat on hankalia kuljettaa, mutta luulisin että tuon kanssa Basse pääsee hankalista kohdista paremmin kuin omin jaloin. Jos kulkisin yhden koiran kanssa, ei koppaa tarvittaisi, mutta kahdesta viipottajasta on valittava se rohkeampi kulkemaan hihnassa.