maanantai 5. elokuuta 2013

Luvaton maastopysäköinti

Siinä se on määriteltynä, viranomaisen vahvistamana: luvaton maastopysäköinti. Sakko on maksettava, vaikka tänäänkin aamulenkillä näin 11 muuta autoa samassa kohdassa. Ilman sakkolappua.

Sanoin jäyhälle virkailijalle puhelimessa, että ei meillä maaseudulla tarvinnut ajatella tällaisia asioita. Jos joku halusi ajaa autonsa tien viereen heinikkoon, ei kenelläkään ollut mitään sitä vastaan. Kaikki pikkuteiden varsilla olevat levennykset ovat maalla "parkkipaikkoja". Sitä paitsi pidin itseäni fiksuna, kun en parkkeerannut suoraan tien varteen, suurten rakennustarvikeautojen tielle. Ei auttanut. Koko maassa on kuulemma samat lait, mutta niitä noudatetaan eri tavoin. Aha.

"Pysäköinti ei taajamassa ole luvallista, mikäli kohdassa ei ole pysäköintiä osoittavaa liikennemerkkiä." Siinä se yksinkertaisuudessaan. Kiva, kun opin tänäänkin jotain uutta.

---

Vastoinkäymiset ei tunnu loppuvan, maksujen muodossa. Sain perintätoimistolta laskun. Olin muka jättänyt kirjakerhon laskun maksamatta huhtikuussa! Soitto perintätoimistolle opetti toisen asian: mikäli alkuperäinen lasku on hukkunut tai jäänyt muuten maksamatta, yrityksen ei ole pakko lähettää periaatteessa yhtään muistutuslaskua ennen perintään siirtämistä. Ok, olen siis vastuussa siitäkin, vaikka posti todistetusti hukkaa vuodessa tuhansia kirjeitä.

Se alkuperäinen lasku oli 11 euroa, perintälasku reilut 30 euroa.

---

Nyt en kyllä yritä olla valoisa. Harmittaa.


9 kommenttia:

  1. Ei hitsi mitä maksuja! En itsekkään ole tiennyt tuosta luvattomasta maastopysäköinnistä, kyllä täälläkin on vedelty auto vaan parkkiin sopivaan syvennykseen. Jos tuo koskee taajamaata, onko taajamaan ulkona asia toisin?

    Minullekkin tuli kiva parkkisakko. Meillähän ei talon pihakadulle saa ajaa, paitsi huoltoajo (ja oletettavasti asukas itse, kun pitää tavaraa tuoda). Ajoin siihen kerran ja jätin auton vielä syvennykseen, jotta pelastustie pysyy auki. Kipaisin sisälle hakemaan koiraa, ja sain sillä aikaa parkkisakon. Eli periaatteessa autoa ei saisi siihen jättää edes hetkeksi esim. tavaran viemisen takia? Mitä ihmettä?? Millä mä muuten raahaan 20kg purusäkin kaukana olevalta parkkipaikalta kotiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni taajaman ulkopuolella voi pysäköidä, mutta enpä nyt anna mitään neuvoja, ettei mene pieleen...

      Tuostakin olisit voinut tehdä valituksen, mä nimittäin aion tehdä, vaikka se turhaa oliskin. Joskus valitus on johtanut siihen, että sakon tilalle on annettu vaan muistutus. Tosiaan, pitääkö sun tuoda kottikärryt parkkipaikalle, että saa kauppatavarat kotiin ;))

      Poista
  2. Voi harmi. Tuo luvaton "maastopysäköinti" on aika keljua. Mutta kait se on virkailijaa uskottava. No tuo perintälasku se vasta tylsä olikin. Perintäkulut kasvavat äkkivikkelään moninkertaisiksi alkuperäiseen laskuun nähden. Koeta kestää, rapsutuksii pojille ja terveisiä, M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja yhä tänään siinä "maastossa" on parkissa autoja, iltaan asti.

      Työpäivä meni iloisesti ja nopeasti, jotain hyvää tänäänkin :)

      Ossille tuplarapsutukset, terkut.

      Poista
  3. Eikä!!! Mut kuule Mai, tän jälkeen sulla on ilosen valosia päivä tiedossa, ku nää kökköpäivät kasaantu tämmöseks keoks ettei mitään määrää.

    En muuten tiennyt tosta liikennesäännöstä. Ups.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minäkin luulen, että kirkastuvaa on tulossa :)
      Toi sääntö on siis ilmeisesti vain taajama-alueella.

      Poista
  4. Ei kai kukaan aina jaksa olla valoisa, ei vaikka kuinka yrittäisi. Olen aina miettinyt, että haluaisin joskus lukea tai kuulla jonkun positiivisuuden sanansaattajan, esimerkiksi jonkun kouluttajan haastattelun, jossa tämä puhuisi AIVAN totta ja kertoisi, että kyllä kyrsii joskus ihan tosissaan. Se olisi inhimillistä. Joskus ärsyttää, kun sanotaan, että kaikesta selviää,kun vaan suhtautuu oikein. Mirkkua siteeraten: Pöh!

    Jos se yhtään lohduttaa, täällä symppaillaan kovasti sua ja eletään mukana viimeaikaisissa vastoinkäymisissäsi. Onneksi on aina saatavilla ainakin yksi apu ongelmissa: tassuterapeutti, sulla vielä kaksin kappalein!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhtautuminen asioihin korkeintaan helpottaa vähän, mutta ei se mikään automaatti ole. Ihminen on aika monimutkainen kokonaisuus, ja eri asiat vaikuttavat meihin eri tavoin. On perimä, lapsuus, menneisyys, terveydentila, lähipiiri, olosuhteet... En voi sietää minkään asian fanaattista puolestapuhumista, jos ei inhimillisyyttä oteta vahvasti huomioon.

      Kiitos <3 Tassuterapeutit ovatkin olleet aina valmiina, kun emäntä pötkähtää hetkeksi huilaamaan. Hetki voi joskus venyä ;)

      Poista
    2. Ai niin: PÖH!

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)