Kuopii maata, kiertää kolme kertaa akselinsa ympäri, vetää hihnan äärimmäiseen pituuteen eikä pääse enää kääntymään... "Mikä ääni se oli, kuka tulee, onko tuolla joku koira...?"
Pysähtyy sadannen kerran, seisoo ja tollottaa, katsoo silmiin, odottaa jotain. "Mitä, mamma? Ai että asiat tekisin? Niinkö sä tarkotit? Ootko ihan varma? Ai, tähän vai? Olisko tuolla parempi paikka... mitä sä ihminen kiskot, kun mä vasta mietin asiaa!"
PS: luuaterialla ei ole osuutta näihin kriiseihin. Päinvastoin, sopivasti kovempi tuotos hoituu heti ja ilman pyörimistä, se tavanomainen vaatii ankaran pohdiskelun ja sopivan paikan etsimisen. Ihmisellä hermo on siinä vaiheessa jo suikaleina.
Ollaan sitten mykkäkoulua, itepä aloitit...
No iha on niinku meellä nuo hommat:) Immeeset ee ymmärrä mitenkä tärkee se oekee kohta on. Eekaet sitä mihinkä vuan pysty tekemmää!
VastaaPoistaÄetillä männöö kansa hermo minun kansa sillon ku on enämpi etinnässä tuo paekka. Sannoo että jootuu viis kilometrijä yhen kökkäreen takija kävelemmää huonoella kintuilla. Vuan ee oo minuvvika. Paekka on tärkee. Ja ajotus.
Just. Meillä ei vaan enää mennä halpaan ja ravata viittä kilometriä, kuten mennä vuosina... Mutta kiukuttaa, kun kolme lenkkiä on tänään tehty "turhaan". Joko tämä taas alkaa, kun kortisonin väsytys loppuu ja on voimia venkoiluun.
PoistaArttu, älä välitä noista ihmisistä. Ei ne tajua, että homma on taidetta ja vaatii tarkkaa harkintaa mihin tuotoksensa jättää!
VastaaPoistaNämä taidenäyttelyt alkas riittää. Ihminen ei enää ymmärrä eikä jaksa.
Poista