maanantai 28. lokakuuta 2019

Yksi viidestä

Olen opetellut hyväksymään sen, että minulla on seniori-mäyräkoira. Joka ei vaikuta vanhukselta lainkaan. Mutta on omalle mielelle terveellistä tutustua tulevaan ja nähdä muiden ikääntyvien koirien elämää. Niinpä liityin facebookissa ikääntyvien lemmikkien ryhmään.

Mäyräkoiran omistaminen on venäläistä rulettia. Joku yksilö on terve vauvasta vaariin, toiselle kertyy kaikki jalostuksen ja perimän rasitteet. Ja muutama muu päälliskaupaksi. Luin juuri toisesta mäykky-blogista, että geenitutkimusten mukaan kaikilla mäyräkoirilla on perimässään geenimutaatio, joka aiheuttaa selän välilevyjen rappeuman, ja jo vuoden ikäisellä koiralla kaikki välilevyt ovat rappeutuneet. Sitä suurempi haitta on, että rappeumat altistavat välilevytyrälle. Jopa 20 % mäyräkoirista häviää pelin tässä ruletissa. Osa toki kuntoutuu, leikkauksella tai levolla. Mutta monella vaiva myös uusiutuu.

Meillä ollaan nyt kahden viikon tujulla lääkekuurilla, toivotaan ettei alaselkä sen loputtua mene uudelleen huonommaksi, mutta voidaan toki joutua loppuiäksi kipulääkkeiden käyttäjäksi. Röntgenkuviin ei ohjattu, niissä kuulemma tieto lisää tuskaa, koska löydöksiä on ikään ja rotuun liittyen varmasti. Leikkausta vaativa tilanne oireilisi todennäköisesti voimakkaammin.

Pahin kipu on viikon mittaan lääkkeillä taltutettu, vaikka ei olla otettu edes maksimimäärää. Lääkepöllystä iltapäivisin virkoava lepopotilas on kuin nuori varsa, jonka hyppyjä ja kirmailuja pitää kaikin voimin estää. Mutta kankeahko meno ulkona ja varovaiset loikat (joita ei saisi tehdä ollenkaan, mutta aina ei sana tehoa) kynnyksen yli osoittavat, että emme ole voitolla, vaikka kohti sitä vahvasti muuten menossa.

Somen koirakeskusteluja en pysty enää seuraamaan. (Tuskastuin koiran järkevänkin pukemisen ihmettelyyn ja lynkkaamiseen.) "Kyllä meillä mennään raput ylös ja alas, ja mitään ei ole koskaan tullut!" "Ei meillä tarvita mäykyllä vaatteita edes kovimmilla pakkasilla!"
No, meillä ei olla menty eikä mennä rappusissa, koska tässä ruletissa ei kannata ladata kahta panosta, jos yhdelläkin on elämä jännittävää. Nivelvaivaisten ihmisten en myöskään usko liikkuvan toppatakitta pakkasessa. Ylihuolehtiminen on joskus parempi kuin jälkiviisaus. Ja silti ei kaikelta välty, kuten taas nähtiin.

16 kommenttia:

  1. Jep, se on hyvä, kun on hualehtiva palvelija. Jokainen omaan tyyliin ja tapaansa. Toivottavasti selkäs paranee pikaseen, kuamahyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, jokainen huolehtii omistaan niin kuin parhaaksi näkee, mutta ihmettelyt ja yleistykset on ikäviä.
      Jos oikein muistetaan, teilläkin oli selkävaivoja. Ne ei oo mukavia, menee koko koiruus ihan surulliseksi. Kuamat, pidetään kropastamme huolta, pelataan palloa ja nukutaan lämpöisessä paljon!

      Poista
  2. Kyllä se on meidänkin seniori-bulldogilla toppaviitta päällä kun heittää pakkasen puolelle, eri asia semmoiset pitkäkarvaiset koirat alusvillalla varustetttuna varmaan kestää paremmmin pakkasta ja sitä viimaa.
    Artulle iloisia ja pirtsakoita senioripäiviä, lääkkeet on hyvä vaihtoehto niin ei tarvii elää kipujen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja jokainen tuntee koiransa parhaiten, koska tarvitaan lämpöä, koska viilennystä, siihen ei ulkopuolisten ihmettelyt ole tarpeen. Lääkkeet on parempi kuin kipu, mutta niilläkin on aina sivuvaikutuksia.
      Iloista lumen tuloa Nerolle, taidat sinäkin tykätä näistä keleistä!

      Poista
  3. Mäyräkoirapalstoilla on kaikenlaista tekstiä, kaikesta ei kannata ottaa opiksi. Terveys on yksilökohtaista ja niin on hoito ja lääkityskin. Ei kannata liikaa verrata muihin. Meillä on aina kannettu kerrostalon portaissa ylös ja alas, pennusta asti. Moni hymyilee, mutta ei me välitetä. Ollaan joskus ylihuolehtivia, mutta parempi niin kuin että otettaisi turhia riskejä. Mäyräkoiran selkävaivat eivät ole pelkästään rotukohtaisia, välilevyn rappeutumat ja luiskahtamiset ovat tuttuja muillekin roduille. Ja ihmisillekin.

    Arttu, sinä komea poika, toivotaan sulle kaikkea hyvää ja kivuttomia päiviä. Me ikämiesmäykyt ollaan sitkeitä sissejä ja mieli säilyy aina nuorena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. Nyt on vaan mieli herkillä, kun kävi näin. Vaikka ei käynytkään niin huonosti kuin monella lajitoverilla. Selkävaivoja on koko ikä pelätty, ja nyt ne iski sen verran voimalla, että puolikin sanaa koiran pukemisen vastustajalta saa ihmisen hiiltymään...

      Párek ja Palvelijatar, kiitos kehuista ja tsempeistä! Tänään tassu on taas hiukan kepeämpi kuin eilen. Yritetään odotella lääkekuurin loppumistakin rauhallisin mielin. Jos sitten selkävaivat palaa (ja kyllä muutenkin), mennään fyssarille. Ja pakon edessä jatketaan mahdollisimman pienin annoksin lääkkeitä.

      Poista
    2. Se on aivan selvää, että kaikki mahdollinen ja vähän enemmänkin on aina Artun hyväksi tehty. Ei ole mitään syytä vaihtaa asenteita joidenkin ulkopuolisten kommenttien vuoksi. Teillä ei olla koskaan onneksi niin tehtykään. Arttu on hyvässä hoidossa hyvässä kodissa. Voimahaleja!

      Poista
    3. Kaikki on tehty, mihin on pystytty. Mutta myös virheitä.

      Poista
  4. Mäyräkoiratkin on niin erilaisia. Meillä Lucy puetaan heti kun viilenee, Roni ei haluaisi takkia kahdenkymmenen asteen pakkasellakaan, vaikka niin kylmällä kyllä puen senkin. Rappusissa koirat kulkevat, vaikka Lucylla on halvaus kertaalleen ollutkin. Yritin alkuun kantaa sitä, mutta se juoksee karkuun ja kipaisee mieluummin raput itse. Joskus kuitenkin kannan sitä. Ronia ahdistaa, jos sitä yrittää kantaa, joten se saa mennä itse.
    Yhtä oikeaa tapaa ei ole olemassa. :)
    Paranemista Artulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on selvää, että kaikki ovat yksilöitä. Karvan laatu ja määrä on ratkaisee paljon :) Ja nyt huomasin, että paniikki-mielentilassani kirjoitin niin kuin kaikki ilman takkia kulkevat koirat olisivat hunningolla... äh, pitäisi joskus rauhoittua ennen kuin lähtee höyryämään. Kritisoin besserwisser-kommentoijia, jotka (somessa ja livenä) nostaa suuren metelin siitä, että jollakin koiralla ON vaatetta.

      Suositteliko lääkäri teille kuvausta (rtg vai magneetti?) ja kuinka paha Lucyn tilanne oli? Artulta ei lähtenyt jalat alta, mutta muuten näki, että kipu on kova silloin, kun tilanne alkoi. Tyhjän ruokakupin ääreen jäi seisomaan, kunnes maanittelin pois ja pedille lepäämään. SIihenkään ei oikein kivulta ensin pystynyt asettumaan, varovasti tyynyä vasten pikku hiljaa "valui" lepoasentoon eikä sitten liikahtanut siitä kertaakaan illan aikana.

      Poista
    2. Hoitaneella lääkärillä ei ollut röntgenlaitteita (täällä maalla on sellaisiakin pikku paikkoja...), joten ei kuvattu. Aluksi. Sitten oman kämmini takia pelkäsin Lucylla suolitukosta heti perään ja toisessa paikassa kuvattiin suoliston takia, mutta koska selkäkipukin oli niin tuoreena, niin lääkäri otti kuvat niin, että selkäkin näkyi. Suoli ei ollut tukossa ja selässä näkyi kolme kalkkeumaa. Ei siis mitenkään suurta määrää kalkkeumia ja joku koira voi elää täysin terveenäkin sellaisella selällä. Ja tervehän Lucykin on sen jälkeen ollut.

      Lucyltakaan ei lähtenyt jalat alta, mutta ei suostunut yhtenä iltana enää kävelemään. Istua kyhjötti vain. Viikon jälkeen oli jo parempi olla, mutta varmuuden vuoksi pidettiin yhteensä kolme viikkoa häkkilevossa ja sitten varovasti lisättiin päivittäistä liikuntaa 5 minuuttia/päivä viikossa lisää. (Siis 1. viikko 5 min kerrallaan, 2. viikko 10 min jne.)

      Loppusairaslomasta Lucy oli jo tuhma tyttö ja yritti aina hyppelehtiä ja juoksennella, kun vain pääsi häkistä pois. Nykyisin Lucy on ollut hyvässä kunnossa, mutta painon kanssa olen tarkkana, puen sen aina viileällä, hieron ja venytän fysioterapeutin ohjeiden mukaan muutaman kerran kuukaudessa ja lisäravinteena Lucy syö sinkkiä. Selässä on ilmeisesti pysyvä toiminnallinen häiriö, joka ei oireile itsessään, mutta saa lihakset jumiin ja lihasvenähdyksiä tai - revähdyksiä meinaa välillä tulla, jos hieronta jää väliin. Yritän panostaa mahdollisimman hyvään lihaskuntoon, jotta Lucylla olisi reippaita vuosia vielä edessään.

      Poista
    3. Onpa teillä ollut vaiheita. Kävinkin blogissa hiukan etsimässä juttua. Sama täällä, että lääkkeet puree ilmeisen hyvin, koska koko ajan pitäisi olla loikkimassa kaikkien asioiden ja kynnysten yli. Silti pari matalaa ulkorappua tullaan lähes ryömien ylös. Ota siinä sitten selvää, mihin koskee vai onko muuten vaan ailahtelevaa. Kierretään siis luiskan kautta, kunnes lääkekuuri loppuu.

      Kiitos vinkeistä, omatoimivenytykset voidaan ottaa täälläkin ohjelmaan, kun on fyssarilla käyty. Sinkkiä syötiinkin joskus, nyt viime aikoina on käytetty MSM-glukosamiinivalmistetta.

      Magneettikuva kertoisi varmaan tarkemmin, mutta jos toipuminen jatkuu näin hyvin, en näe tarvetta mennä kalliiseen kuvaukseen.

      Hyvin olet kyllä panostanut Lucyn lihaskuntoon. Terveitä tassuja ja selkiä toivomme sinne teillekin, jokaiselle.

      Poista
  5. Voi ei, pikaista toipumista Artulle! Ja pitkää pinnaa omistajalle, toipuminen voi kestää...
    Meidän laumassa on muinoin ollut kaksi selkäoireista kärsivää mäyristä ja sen jälkeen päätettiin, että jatkossa koirat hankitaan kasvattajilta, jotka edes yrittävät pienentää sairastumisriskiä eli kuvauttavat koiriensa selät ja ottavat K-tulokset huomioon jalostuksessa.
    Jos selkäasiat kiinnostavat, kannattaa lukea meidän blogista Selät syyniin -postaus viime marraskuulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Toipuminen voisi sujua nopeammin, jos potilas ei heti olon helpottuessa loikkaisi jokaisen kynnyksen yli... Se ei ole välttämättä merkki parantumisesta, vaan lääke peittää kivun, ja koiralla on paljon energiaa kaiken nukkumisen ja lääketokkuran välimaastossa.

      Teilläkin siis on ollut tämä vihulainen vaiva. Minähän en mäyräkoirakuumeessani liki 11 vuotta sitten ymmärtänyt mistään mitään, kaikkein vähiten selkäongelmista ja niiden periytymisestä.
      Kiitos vinkistä, pitääkin käydä lukemassa!

      Poista
  6. Tsemppiä teille kovasti ja Artulle kivuttomia ja lepposia vanhuuden päiviä. Olet hoitanut sitä paremmin kuin hyvin, esimerkillisesti. Älä välitä somepalstojen ikävistä kommenteista. Olen sitä mieltä, että me omistajat kyllä itse tiedämme, mikä on parasta ja järkevintä omien hauvojemme kohdalla.

    Hipun ja Mytön emäntä

    VastaaPoista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)