Taas on kuulumiset monelta viikolta kertomatta. Vaikka eipä meillä tätä kuvaa jännittävämpää asiaa silti taida olla. Istun tuossa pari viikkoa takaperin lauantai-iltaa ell:n vastaanotolla. Voisi sitä aikaa hohdokkaamminkin viettää, mutta lähdin ihmiselle kaveriksi, kun sitä näytti jännittävän kovasti. En arvannut, että joutuisin taas tulilinjalle :/
Maailman ihanin lääkäri minua tutki, ja parkkeerasinkin hänen syliinsä lattialle heti, kun ikävä ohjelmaosuus oli ohi.
Siinä paineltiin selkää, väänneltiin niskaa, kokeiltiin tassujen refleksit ja kuunneltiin sydäntä, joka on aina ollut priimaa. Reflekseissäkään ei ollut moittimista. Niskakin kääntyi kuin nuorella pojalla. Mutta siitä alaspäin sitten ranka oli jäykkä kuin rautakanki. Ja kipeä. Oikea olkakin vähän kremppaa, kun etutassussa on ollut virheasentoa jo nuoresta.
Kennelyskärokotteen sain nenäsuihkeena, ja käyttäydyin kuulemma siinäkin hienosti. Mitä mokomasta, eihän se edes sattunut.
Sitä ei emäntäni ymmärrä, miksi käännyn niin äkäisesti, jos joku muu koskee jäyhää alaselkääni. Mutta emännän rapsuttelut ja hieronnat siedän hyvin. Jossain vaiheessa siirryn hienotunteisesti kauemmaksi, mutta mitään paniikkia en ota. Ehkä se on se tuttu, ruokkiva käsi, johon luotan eniten.
Kaiken lisäksi minua pisteltiin, kun otettiin näytteitä jostain pateista. Rasvapatteja olivat, joten ihan turhaa sekin kärsimys. Kankkuun iskettiin kipupiikki, jonka jälkeen istuin tuon kuvan mukaisesti sivuistunnassa ja luistelin pikku hiljaa takaperin, kunnes tuli tukeva seinä vastaan. Tuhtia kamaa, mutta emme saaneet sitä kotiin viemisiksi. Emäntä pyysi kyllä itselleen samanlaista humausta. Minulla se vaikutti pitkälle yöhön, en olisi malttanut mennä nukkumaan, kun oli niin kevyt olo. Kolme kertaa ihminen ohjasi minut petilleni, mutta hetken päästä olin taas jossakin päin huushollia tai lelulaatikolla puuhastelemassa.
Sain rohtoja, suosituksen fyssarille, ja muutaman viikon päästä palataan katsomaan ell:iä, onko sillä kaikki hyvin.
Tällä välin olen käynyt jo kahdesti fyssarilla, kiva paikka oli sekin. Toisella kerralla pistin ihan laukaksi, kun pääsimme pihaan! Ei jäänyt huonoja muistoja sielläkään selän hieromisesta, vaikka se makealta välillä tuntuukin. Ulkona sain näyttää mennen tullen, miten hienosti pistelen hiekkatiellä. Kuulemma hieronnan jälkeen entistä ryhdikkäämpänä, pää pystyssä. Jatketaan sitten vaan niitäkin käyntejä, jos siellä komistuu lisää.
Tämä kaikki käy kuulemma ihmisen kukkaron päälle. En ymmärrä, sen kukkaro on aina visusti laukussa, en minä sen päällä ainakaan makoile. Joku vakuutusyhtiö lopetti kuulemma nyt selkäasioideni korvaukset, kun alustavaksi diagnoosiksi tuli nivelrikko. Kukkaro on siis entistä enemmän kovilla, mutta ehkäpä minulle avataan oma pankkitili, johon säästetään hierontakassaa vastaisen varalle, kun ihmisellä vähenee työtkin. Taidan olla maailman ainut koira, jolla on kohta oma pankkitili ja -kortti ja pin-koodi ;)
Minusta ei edelleenkään osata ottaa muita kuvia kuin levossa, joten tässä yksi hyvin kesäinen lepohetki. Peitosta en tingi, ja ihmisen mielestä selkäni ei tyydy vähempään kuin merinovillaan, joten semmoista sitten olalle ja päiväunille.
