Uutta ja vanhaa

Miten tästä hiippailijasta...

...kasvoi tällainen äijä.

PS: ylempi kuva on Arttu Armaksen kasvattajan ottama.

Valinnan vaikeus

Miten päin tässä nyt kuuluu olla?

Olisko kuuma vai kylmä?

Makoilisinko matolla vai lattialla?

Tuolin edessä vai takana?

Kauheasti valintoja...

Vilvoitellaan!

Näin otetaan helle haltuun! 

Periksi ei anneta

Minä, Arttu Armas, en kyllä helposti anna periksi. Ehkä moni lajitoveri on siinä asiassa viisaampi. Mutta tänään oli pakko myöntää, että hävisin helteelle. No, emäntä teki työhakemuksia yömyöhään enkä saanut sitä hereille aamun viileydessä. Kovasti yritin. Lopulta korotin ääntä, ja uninen pää pisti esiin parvesta. Ulos oli sitten mentävä ihan kunnon helteessä.

Lenkillä hyydyin. Ilmeisesti ensimmäisen kerran. Emäntä katseli ihmeissään, että kävelenkö minä? En jaksanut enää laukata, juosta tai edes ravata. Kävelin ja pysähtelin. Roikotin kieltä ja vedin suupielet korviin. Jatkoimme hissuksiin puiden varjossa. Viimeiseksi ylitimme sillan, joka oli kuin pätsi. Emäntä kuuli läähätykseni ja oli huolissaan.

Kotona join ensimmäiseksi puoli kippoa vettä, jouduin viileään suihkuun ja sain hepulin. Ruokaa ei annettu ennen kuin vähän rauhoituin. Olisi kai voinut tulla vatsankiertymä tai jotain.

Sen jälkeen piti sovittaa valjaita. Oletteko kuulleet hullumpaa! Näitä on käytetty jo viime syksystä asti ja nyt piti ottaa valokuvia. Emäntä väitti, että taustalla näkyvä tavarapaljous antaa vinkkiä siitä, kuinka paljon meillä vieläkin on turhaa krääsää. Mutta miksi sen pitää minun tavaroitani myydä pois??

Periksi me ei anneta, vaikka välillä huilataan. Se on ollut emännän ja minun motto tänä kesänä. Emme jää tuleen makaamaan, vaikka byrokratian kanssa oltais voitu harmaantua enemmänkin. Ja näiden kömpelöiden sanontojen listaan sopii (kuin nyrkki silmään) seuraava: Vielä paistaa aurinko risukasaankin =D

No, todella on paistanut. Aurinkoa ja iloa teille kaikille myös.

Lapsenkaitsijan vapaapäivä ;)

Mä oon niin väsyny...

Anna mä lepuutan päätä sun jalalla.

Älä puhu mitään. Nukutaan...

Kaksin kappalein

Yhtäkkiä minulla onkin kaksi koiraa ;) Toinen tosin lainassa, hoidossa tai ihan miten sen haluaa ilmaista. Vähän kuin Basse olisi tullut käymään. Kalle häälyy lattialla vieressäni, kun istun koneella, komentaa selän takana napakasti, tulee nuolemaan jalkaa, kun en kommentoi. Pehmeä, karvainen ja pentu(mainen). Kyllä, kun laittaa silmät kiinni ja vain kuuntelee, voisi luulla, että Basse on tullut käymään. Pieni ärinä taustalla säestää päivä päivältä rauhallisemmiksi käyviä leikkejä. Tai no. Peruutan sen rauhallisen. Mutta siinä kaikessa on jo taukoja. Eilen onnistuimme jo porukalla ottamaan päikkäritkin. Paitsi minä. Lepäsin sohvalla ja nautin laumanjohtajan tunteesta. Siitä samasta, joka oli AB-poikien kanssakin. Katselin unen voittamaa pentua matolla, rentona ja tassut joskus nytkähtäen. Lämmittelin selät vastakkain Artun kanssa. Mäyrismies tuli sohvalle selän taakse, ihan kiinni, lähelle niskaa nukkumaan. Jos omistaa 3 harmaata viiksikarvaa, on ymmärrettävää, että joskus väsyy. Tai kyllästyy.

Ensi yöstä tulee mielenkiintoinen. Olemme kyllä siihen mennessä aivan raatoja kaikki kolme, joten tuskin itse tajuamme, kuinka hassuja olemme. Ihminen nukkuu kapealla sohvalla, yksi koira jättipedillään. Toinen koira mitä ilmeisimmin näkee sohvan vieressä pedissään unta päivän leikeistä ja tuhisee. Ihan kuin Basse.

Kyllä tää nyt vähän pistää mietteliääksi ja pään pyörälle...

PS: Kiitos kommenteistanne :) Palaan niihin myöhemmin.

Kesä(loma) on siirretty =D

Päiväkoti Artturin henkilökunnalla on kesäkiireitä...