Tervetuloa syksy

 Kävin laiturilla näyttämässä kieltä, kun narunjatketta kuulemma huimasi katsella liikkuvaa vettä noin kapealla käytävällä. Vilkkaasti tulin minäkin pois tuolta, kyllä maa on tassujen alla paras.
Ei näkynyt uimareita eikä onkijoita, kuten joskus aiemmin. Silloin taisi olla kesä.

Tutkin hiekanjyvä kerrallaan rannan. Mielenkiintoisia tassunjälkiä, joku muukin oli käynyt ennen meitä kuuntelemassa pienen järven loiskeita. Oli niin viileää, etten jäänyt kaivelemaan kuoppia, vaikka se on hiekassa parasta.

Nurmikolla oli vielä enemmän tutkittavaa. Joku oli varmasti syönyt eväitä tässä kohdassa. Vai olisiko niiden kalamiesten jäljiltä hyviä tuoksuja.

Tuonne ei taideta mennä hetkeen, ihmiselle tuli kylmä ja nuha. 

Minulle tuli vaan kova nälkä! 

Juhannus paketissa

Autoilua, metsälenkkejä ihan uusissa maisemissa, kärpästen jahtaamista, lintujen seuraamista. Paljon jänniä hajuja, jotka erottelin kuonolla sentti sentiltä; siilin pienet askeleet, todennäköisesti supikoiran ja jäniksen myös. Kerran väkisin kastellut tassut. Uimaan en suostunut. Poikkeuksellinen nakkipalkka, grillin luota maasta omatoimisesti löydetty toinen.

Ihan hyvä juhannus, nyt huilaan, että jaksan ensi viikolla taas uusia juttuja. 

Juhannuskoirat

Merellinen juhannus Kallen kanssa. Meitä kuvattiin kahden mamman voimin, joten valittiin tähän vaan parhaat kuvat – ja ne missä jompi kumpi ihminen ei ollut mukana viemässä huomiota.

Kalle malttoi istahtaa katselemaan sorsia. Artulla on menevä asento ja hinku lintujahtiin.

Toiset osaa poseerata, toiset kyykkii ja kauhistelee alapuolella olevaa vettä... 

Yli 5 km tuli askelmittariin ja iltapäivä/ilta hujahti vanhoilla kotihuudeilla rantakahvilassa poikkeamisineen huomaamatta. Sitten olikin hyvä palata kotiin juuri kun muut alkoivat sytytellä kokkoja. Onkohan meidän mammat vähän höpsöjä... tai vanhoja! Otettiin Kallen kanssa vielä kunnon matsi päivän päätteeksi ennen kun lähdettiin omaan kotiin. Kiitos kamu!

Kaksi ihoystävällistä tuotetta

Katselin tota blogimme banneria ja totesin, että asiat taitavat tosiaan olla paremmin kuin ennen. Bannerin kuvissa Artun silmänympärykset hilseilee harmaina. Arvatenkin kainalotkin on olleet pahemmassa kunnossa kuin nyt. Mutta silmiinpistävän harmaat silmänympärykset, joka kesän riesa, on toistaiseksi poissa. (Ellei heinä-elokuussa ala kukkia taas joku uusi ärsyke.)

Voimme siis suositella ainakin käyttämäämme rasvahappovalmistetta, Viacutan Plus. Onhan niitä muitakin vastaavia, mutta päätin kokeilla ensimmäiseksi kuurina (yhden koko pullon mittaisena!) tuota, jossa Omega3 ja 6 ovat tasapainossa. Rasvahappokuuri on kosteuttanut ja parantanut ihoa kauttaaltaan.

Toinen hyvä tuote (muulle kuin silmänympärysiholle!), on varsin uusi löytö Verkkoapteekista, Skingel.  Ihogeeli sisältää mm. sinkkiä, ja on antiseptinen ja antimikrobinen, muodostaa suojaavan kerroksen mm. kosteutta vastaan ja auttaa ihoa uusiutumaan. Olen laittanut sitä kostealla kelillä ennen lenkkiä anturoiden väleihin ja kainaloihin. Tuote on miellyttävän tuoksuton, liitumaista nestettä on helppo levittää, se rauhoittaa ärtynyttä ihoa ja on ilmeisen tehokas, koska kaatosadelenkin jälkeen ei ilmennyt kainaloiden normaalia rapsuttelua. Näin kesällä kun ei sadevaatteita oikein pysty pukemaan. Ja mikään vaate ei edes suojaa matalan mäyrän kainaloita. Jos ei oteta lukuun niitä lahkeellisia, kankeita haalareita, joissa joudutaan seisoskelemaan moninkertainen aika kaatosateessa...

Näistäkin on siis ollut meille kovasti apua. Unohtamatta tietenkään raakaruokaa, jonka puolesta puhun niin kauan kuin joku haluaa kuulla. Ja kauemminkin, kuten tuli taas iltalenkillä todistettua =D

Ettei vilu yllätä

Voisiko tuon kaverin ottaa sisälle

parvekkeelta?

Näyttää niin viluiselta näiden

toppausten rinnalla...

Periksi ei anneta

Minä, Arttu Armas, en kyllä helposti anna periksi. Ehkä moni lajitoveri on siinä asiassa viisaampi. Mutta tänään oli pakko myöntää, että hävisin helteelle. No, emäntä teki työhakemuksia yömyöhään enkä saanut sitä hereille aamun viileydessä. Kovasti yritin. Lopulta korotin ääntä, ja uninen pää pisti esiin parvesta. Ulos oli sitten mentävä ihan kunnon helteessä.

Lenkillä hyydyin. Ilmeisesti ensimmäisen kerran. Emäntä katseli ihmeissään, että kävelenkö minä? En jaksanut enää laukata, juosta tai edes ravata. Kävelin ja pysähtelin. Roikotin kieltä ja vedin suupielet korviin. Jatkoimme hissuksiin puiden varjossa. Viimeiseksi ylitimme sillan, joka oli kuin pätsi. Emäntä kuuli läähätykseni ja oli huolissaan.

Kotona join ensimmäiseksi puoli kippoa vettä, jouduin viileään suihkuun ja sain hepulin. Ruokaa ei annettu ennen kuin vähän rauhoituin. Olisi kai voinut tulla vatsankiertymä tai jotain.

Sen jälkeen piti sovittaa valjaita. Oletteko kuulleet hullumpaa! Näitä on käytetty jo viime syksystä asti ja nyt piti ottaa valokuvia. Emäntä väitti, että taustalla näkyvä tavarapaljous antaa vinkkiä siitä, kuinka paljon meillä vieläkin on turhaa krääsää. Mutta miksi sen pitää minun tavaroitani myydä pois??

Periksi me ei anneta, vaikka välillä huilataan. Se on ollut emännän ja minun motto tänä kesänä. Emme jää tuleen makaamaan, vaikka byrokratian kanssa oltais voitu harmaantua enemmänkin. Ja näiden kömpelöiden sanontojen listaan sopii (kuin nyrkki silmään) seuraava: Vielä paistaa aurinko risukasaankin =D

No, todella on paistanut. Aurinkoa ja iloa teille kaikille myös.

Parvekkeella

Meidän parveketyypit tulee hyvin juttuun keskenään.

Lähihoitajia ja hengenpelastajia

Elokuu on ollut kiireistä. Olen ajanut Etelä-Suomessa pitkiä matkoja paikasta toiseen, lastanut ja purkanut autoa, kantanut tavaraa ja puhelimen luuri on kasvanut korvaan kiinni. Suuria muutoksia yrityksessä, mutta loppusuora häämöttää ja kaikki jatkuu taas organisoidummin ja tehokkaammin.

---

Arttu ja Basse pääsivät emännän työhulinaa pakoon tuttavan mökille. Päivän kaava on kuulemma vakio: aamulla ryntäys ulos, sitten Arttu päivystää kaikki hiekkarannan ötökät ja pääskyset sekä niiden varjot. Puolen päivän aikaan päivystäjällä on ruokatauko. Ruoka maistuu nyt paremmin kuin edellisillä kerroilla, kun Bassekin on mukana. Sitten öttiäisten päivystys jatkuu, kunnes aurinko lakkaa paistamasta pihalle ja rantaan.

Basse seuraa koko päivän tarkkaavaisena mökillä tapahtuvia pieniä rakennusprojekteja, tuo välillä pallonsa heitettäväksi ja huolehtii rakentajan taukoliikunnasta.

Bassen pallo meni kerran liian kauas veteen. Lyhyet kahluujalat ei riittäneet, ja B juoksi ihmisen luo räyskyttämään, kunnes pallo haettiin vedestä pidemmillä koivilla.

Kun ihminen ei vieläkään viitsinyt heitellä palloa, Basse juoksi viemään pallon rantaveteen - ja meni takaisin ihmisen luo räyskyttämään... Bassen logiikka on kehittynyt ihailtavasti Artun suuntaan!

---

Iltapäivän siestan aikaan mökin isäntä oli ottanut torkut terassin sohvalla. Hän heräsi siihen, että Arttu tökkii kuonolla. Ihminen kuvitteli, että torkut riittää koiran mielestä ja heitti ylös kömpiessään pallon rannalle. Arttu palasi kuitenkin heti takaisin ja jatkoi tökkimistä. Ihminen(kin) hoksasi, että jostain muusta on kyse. Ihmetteli, mikä on ja lähti koiran perään.

Terassin lattian alta kuului porua. Basse oli livahtanut jostain kolosta sisään eikä löytänyt reittiä takaisin (tai ei mahtunut samasta hiirenkolosta...). Ihminen otti muutaman kivenmurikan pois ja Basse pääsi vapaaksi. Arvatkaa, olenko ylpeä MÄYRÄkoirastani. Siis Artusta.

---

Vierailimme hoitolaitoksessa läheisen ihmisen luona äitini kanssa. Otin Artun mukaan tervehtimään asukasta, joka ilostui silminnähden ja muisti koiran nimenkin. Arttu paikoitti itsensä pyörätuolin viereen, lähelle jalkoja, ja istui niin rauhallisena, että luulin koiran vaihtuneen...
Mutta olin taas ylpeä ja onnellinen. Artulla on tilannetajua.


Aurinkoista ja mukavaa elokuun loppua!

Paakkuturkki

Lyhyesti ja karusti tällä kertaa, tarvitsemme kokemusperäisiä neuvoja lumesta paakkuuntuvan turkin kanssa :/

Onko siis olemassa muuta keinoa kuin tunkea koira kokohaalariin ja säärystimiin tai rasvata yltä päältä (no way, sanoi Basse) ennen lumista lenkkiä?

Onko mitään turkinhoitoainetta (vaikka kemikaaleja vältänkin viimeiseen asti), joka auttaisi pehmoista karvaa, ettei se keräisi niin hirveitä paakkuja?

Vai onko tosissaan tehtävä koiralle sellainen sukkapuku, johon ei lumi pääse sisälle... Auratuilla teillä lenkit sujuu ihan hyvin, mutta iloinen riehuminen kinoksissa päättyy kankeaan kotiinpaluun, kun nyrkinkokoiset lumipallot kerääntyvät Bassen olemattoman hentoihin mahakarvoihin, reisiin, kaulaan...

Ennen pitkää saadaan kuvapostauksia, pieni toivon hiven on jo olemassa ;)

Vanua ja ulvontaa

Hyvin sydämellistä ystävänpäivää kaikille Artun blogikamuille, lukeville ja kommentoiville :)

•••••••

Ongelma:
Kuinka saadaan 2km lenkki riittämään energiselle koiralle, kun kaulahuivi unohtui kotiin ja lenkittäjän nenä jäätyy?

Ratkaisu:
Päästetään koira irti ja lämmitetään nenää lapasella. Kutsutaan koiraa vähän väliä luokse (juoksemalla itse toppavaatteissa koomisesti takaperin luokse kutsuminen onnistuu mäyräkoirankin kanssa) ja villitään se taas juoksemaan eteenpäin. Matka nelinkertaistuu ihan huomaamatta. Koiran matka.

•••••••

Ongelma:
Vapaana pinkova koira katoaa näköpiiristä, eikä lopulta enää tule kutsusta, koska se on menettänyt näköyhteyden hullunkurisesti pomppivaan, mielenkiinnon herättämistä tavoittelevaan emäntäänsä.

Ratkaisu:
Seisotaan pakkasessa niin kauan, että koira tulee. Tai ihminen jäätyy.

•••••••

Ongelma:
Koira on takertunut emäntään viikon verran, ja ensimmäinen omatoiminen puuha (eri huoneessa jopa tehtynä) on koiran petinsä hajottaminen vanuatomeiksi.

Ratkaisu:
Tähän pätee sama kuin moneen muuhunkin. Rauhoitu, rentoudu ja rupea tekemään jotain muuta kunnes unohdat mitä koira tekee.

•••••••

Ongelma:
Emännän hermot kiristänyt koira sai iltalenkin jälkeen kuulla kunniansa, siltä evättiin pääsy vaatehuoneen petille ja komennettiin olohuoneesen nukkumaan ja hätistettiin sängyn vierestä notkumasta.
Koira nukahti olohuoneeseen. Haikea ulvonta täytti asunnon...

Ratkaisu:
Palaa edelliseen ratkaisuun. Ja muista se ensi kerralla, kun pinnasi käryää jo, mutta ei ole vielä ilmiliekissä...
Sitä paitsi, ole ylpeä, että kovanaamainen mäyräkoira onkin herkkä mies ;)

Niityllä, metsässä, hiekassa...

Kaikissa noissa voi juosta, lujaaaa, pari tuntia yhteen menoon!! Varsinkin pitkän liinan kanssa luokse tulokin on tosi kivaa :)
Illalla kaatuvat sänkyihinsä emäntä sekä koira. Ei inahdusta, ei ramppaamista, ei ovella notkumista... kummallakin riittää unta aamuuna asti :)
(Taloudenhoitaja saa vakituisen paikan, eikä ovivahtikaan hoida enää hommiaan tässä talossa... ;D))))