1/56 - Ensimmäinen päivä

Missä on minun puruluuni...

Tänään on ilon aiheita, ihan monikossa. Ja kun en mainitse mitään omasta päänupistani, saadaan kerrankin positiivinen postaus.

Lähimmästä lemmikkikaupasta löytyi pakastettua hepan jauhelihaa (Musch). Arttu syö sitä mielellään ja käskytti reippaalla haukulla jo antamaan lisää! (Kiitos kortisoni ja sen myötä lisääntynyt ruokahalu...) 

Ell antoi luvan kokeilla kortisonia vielä yhtenä päivänä pienemmällä annoksella, mutta jos koira voi pahoin, pitää lääke lopettaa. Annoin tabletin aamulla, ja yhtään oksua ei ole kuitenkaan tullut tänään. Apuna on ollut Pepcid-tabletti, jonka sain tuikattua Artun kitaan, (pyydystin lääkkeen vain kerran lattialta takaisin mulkoilevan mäyrän suuhun). Nyt pitäisi mahansuojankin auttaa sietämään kortisonia.

Ja se peruna! Ostin kilon perunoita, keitin muutaman, ja survoin hepan jauhelihan joukkoon. Mikä voi olla ihanampi näky kuin hyvällä ruokahalulla kupistaan popsiva koira! 

Oma parsakaali-peruna-nakki-annoksenikaan ei ollut hassumpi. Ainakin siitä tuli hetkeksi energiaa paukuttaa tietokonetta eilisenkin edestä.

Välipäivitys

Kolme päivää Artun kortisonikuuria takana, viikonloppuna annos oli 2 tabl / päivä, tämän viikon ajan 1 tabl / päivä, mutta...

Tähän mennessä Artulla on jo ollut kaksi täystyhjennysoksua (toinen osui kahdelle matolle, koska Arttu yritti taas olla paljaalla lattialla, mutta poloinen liian lähellä mattoja), parit ripeät juoksut ulos kakille, väsymystä, pientä tärinää (pahoinvoinnista), luvattua lisääntynyttä juomista, mutta ruokahalu ei ole erityisesti muuttunut.

Tähän päälle huokaus. Jos en olisi itse ollut nämä 3 päivää puolitajuton migreenistä, olisin jo tänään soittanut ellille: pitääkö kortisonikuuria jatkaa, helpottaako pahoinvointi kun annostus puolittuu tästä päivästä, johtuuko kaikki kortisonisuihkeen (mahdollisesta) nuolemisesta kainaloista... Apua!

Eliminaatiodieettiä ei olla arvatenkaan aloitettu. Kaikki energia on nyt mennyt ihmisen pään koossa pysymiseen (yhtenä yönä se jo hajosi tuhansiksi sirpaleiksi, mutta ihme kyllä, aamulla se keikkui taas hartioiden välissä entistä sumuisempana). Eikä tässä hajuille herkistyneessä olotilassa lattioiden siivoaminenkaan ole ollut ihan helppoa. Eniten kuitenkin säälittää ja mietityttää Artun vointi. Kortisoni väsyttää, tietenkin, mutta on niin kurja nähdä koira noin vetämättömänä. Ja huonovointisena.

Dieetin pitäisi alkaa huomenna. Kainalot ja korvat ovat alkaneet rauhoittua niihin kaadetuista myrkyistä, joten tulehdus saadaan aisoihin varmasti. Lähikaupasta löytyi tänään onneksi pakasteena heppaa, monessa muussakin lemmikkiliikkeessä on kuulemma eri merkkejä ja hepan luu-lihasekoituksia. Mielipiteet vaan jakautuvat: pitääkö antaa pelkkää lihaa ja pitää kaikki ylimääräinen kuormitus poissa elimistöstä. Vai voinko antaa myös hepan luita. Annanko parasta ikinä löytämääni kuivamuonaa, Escapuren heppa-nappulaa (ilman lisä- ja säilöntäaineita), vai uskonko vaistooni, että nyt ei kannata pelleillä minkään teollisen, prosessoidun kanssa, jos haluaa selvittää, miten koira reagoi eri lihaproteiineihin.

Niin, ja miten saan Artun syömään perunaa, jonka pitäisi näytellä hiilareiden osuutta.

Nyt pois koneelta, ettei silmissä vilistävä valoilmiö leviä taas säryksi ympäri päätä... Palaan kertomaan, miten heppa maistuu, jatkammeko kortisonikuuria ja onko tässä mitään järkeä.

Hyvää adventin aikaa

Rentouttavaa pyhää ja adventtia!

Sanoista tekoihin

Ette varmaan osaa arvata, mikä näin kovasti väsyttää...

Olin koko päivän kotona vahtimassa, kuten yleensä. Emäntä tuli kotiin viiden maissa, kuten yleensä. Sitten kaikki menikin uusiks...

Lenkille lähdettiin ihan väärään suuntaan, kiirekin tuntui olevan, ja päädyttiin eläinlääkärin ovesta sisälle. Odotushuoneessa pullisteli ja pärskähteli joku mahdottoman iso koira, mutta minä piilouduin emännän jalkojen taakse ihan siinä pelossa, että minulta leikataan taas kynnet! Asioilla on mittasuhteet, ihminen ei vain ymmärrä niitä.

Vastaanotolla:

-otettiin pumpulipuikolla korvista näyte, jossa oli hiivaa

-otettiin teipillä kainalosta näyte

-tuikittiin silmiä kirkkaalla valolla ja todettiin voimakas allerginen punotus

-suihkutettiin nenään kennelyskärokotetta

-tutkittiin anturoita ja todettiin lievä virheastunta, josta johtuu anturan hankautuminen ja ärtyminen

-kuunneltiin sydäntä ja keuhkoja

-todettiin allergia, josta johtuu kutina ja ihottuma (silmät, korvat, kainalot)

-annettiin kuuri kortisonitabletteja, kainalosuihketta ja korvatippoja

-leikattiin kynnet

-päätettiin siirtää mahdollinen hormoni-implantin asennus parin kuukauden päähän

Nyt pohdin tässä sohvalla unen rajamailla, koituuko lääkärin kotiin antamat ohjeet minulle hyväksi vai haitaksi. Syön kuulemma nyt 8 viikkoa pelkkää hevosta ja perunaa! 

Keräämme voimia eliminaatiodieettiin. Tänä iltana herkuttelimme, molemmat. Nukutun yön jälkeen aloitamme alusta ja mietimme, kuinka selviämme kortisonin sivuvaikutuksista (yletön juominen ja pissiminen), nirson koiran yksipuolisesta ruokavaliosta, puruluuttomista viikoista, kiellettyjen herkkujen kätkemisestä... Mutta nyt on päätetty selvitä tästäkin. Dieetin ruokavalion löytäminen oli vaikeaa, koska Arttu on syönyt lähes kaikkia lihoja, mitä kaupasta löytyy, kengurusta puhveliin. 

Mutta: kun hevosrasva ei enää riittänyt, oli otettava avuksi koko hevonen!

Kummallinen päivä

Tämä oli kummallinen päivä. Ensin meille tuotiin tällainen:

Sitten ihminen jotenkin ymmärsi väärin, miten sitä käytetään! 

Kun pääsin pois ruukusta, lisää yllätyksiä oli tulossa...

Pehmolelu! Minulle! Omaksi!!!

(Vainusin kyllä jo kauppakassista pehmon ja nuuhkutin ilmaa merkitsevästi.)

Mielipiteeni asiasta ei ollut hillitty...

...eikä koreografia ole helposti jäljiteltävissä.

Lopulta maltoin kätkeä riemuni ja tein sen, mikä Mäyräkoiran on tehtävä.

Tässä vaiheessa jouduin jo anelemaan lupaa emännältä, että sain jatkaa...

Nälkä yllätti. Otin pehmon lähelle kuppia ja söin silmä kovana.

Sain myös kupinalusia.

Tämä on jouluksi.

Iivari taisi innoittaa emännän tähän turhuuteen...

Tämä alusta on sitten kuulemma kiireisiin arkiaamuihin,

kun minulle mätkästään jauhelihaa kuppiin ja emännän pitää juosta...

Onneksi meillä on sittenkin enimmäkseen ihan tavallisia päiviä...

Yhtä tyhjän kanssa

Mitäänsanomaton viikonloppu. Sulaudun tähän marraskuuhun kuin koira patjaansa...

Ihminen perui multa kahdet treffit! Systeri- ja kaveritapaaminen meni pilalle. Ja olis jotain mäykkyjen kokoontumisiakin kuulemma ollut tarjolla. Mutta mitä meillä tehdään? Vedetään peittoa niskaan ja syödään särkylääkkeitä! Hullua...

Eikä ulkoilusta olla selvitty ilman vaatteita.

Näitähän meikäläisellä nyt riittää...

Tarpeellista turhuutta

Mihin näitä tarvitaan? Ihminen hehkuttaa ihanaa materiaalia, maastovärejä ja "tipunkeltaista trikoovuoria", jota ei ole joka koirapojan sademanttelissa. Entäs sitten noi "limenvihreät käänteet" fleecetöppösissä! Sanahelinää, turhaa humpuukia, kun meikäpoika ulkoilee!

Eikä ne vielä tähän loppuneet...

PS: Kiitos Monna ihanista ompelutöistä, ehkä saamme edustavampia kuvia mäyräkoiran vaatemallistosta, kun kevätaurinko ilmestyy...