Joululahjavalvojaiset

Mitkä ihmeen joululahjavalvojaiset? Eikö joulunakaan saa nukkua.

Valvo sinä, mutta älä rapistele niitä papereita...

Koirien välistä ystävyyttä

Vuoden erossa olon aikana ei varmasti unohdu se, kenen kanssa on leikkinyt ja myllännyt, kenen korvia on natustanut, keneltä on pentuna kerran saanut köniinsä ja ketä on salaa kaukana poissa ollessaan ikävöinyt.

Kohtaaminen oli innostunut ja iloinen, mutta aikaa ei kulutettu ihmisten tavoin vuoden kuulumisia pälpättämällä. Nuuhkittiin yhdessä viimeisimmät koirapostit, vedettiin yksi pehmolelu riekaileiksi ja sitten asetuttiin lepäämään.

Ystävyys on...

Sporttinen diagnoosi

Tiedättekö kuka on:

"...hyvässä kunnossa, sporttinen, normaalipainoinen."

Entäs kenellä on:

"Erittäin hyvä lihasmassa."

Ja keneen sopii kuvaus:

"Turkki ja iho hyvässä kunnossa."

Lepäilen tässä vähän maistelemassa noita mukavia lauseita. Normaalipainoinen viittaa kyllä vaarallisesti siihen, että ruoka-annokset eivät merkittävästi suurene, vaikka olin keventynyt pari kiloa kesästä...

Ai niin. Samassa paperissa luki ihan pienellä präntillä (ettei mamma näkisi sitä tekstiä koko ajan, kun se on tehnyt jonnin joutavaa surutyötä viimeisen viikon, ihan turhan päiten):

"Epänormaalit seerumin maksa-arvot."

Tiistaina kävin niiden seerumien takia mamman kanssa ultraäänitutkimuksessa. Vahingossa jouduinkin itse tutkimuspöydälle, pehmustettuun kouruun selälleni, mutta sain siitäkin tulokseksi puhtaat paperit:

"Ultraäänitutkimuksessa ei todettu maksassa tai muissa vatsaontelon elimissä epänormaalia."

Siinä oli vielä sisätautien erikoiseläinlääkärin puumerkki, joten kyllä siihen paperiin on uskominen.

Eikö mekämäykylläkin nyt voi olla joku heikkous tai pieni epätäydellisyys... Ja joudun taas parin kuukauden päästä luovuttamaan verta putkiloon, että nähdään, jatkuuko arvojen nousu, vai oliko kaikki vain huonosti ajoittuneen ripulin syytä. 

Mamman pään voisi kyllä kuvata vaikka heti. Sillä on selvästi ollut kohonneita verenpainearvoja, ylimitoitettua paniikkia ja keskivaikeaa katastrofiajattelua. Eipä taida ell-asemalla olla mamman kokoista kourua, missä se pysyisi aloillaan kuvauksen ajan.

Nenä näkyvissä

Näytän taas mallia, miten kaamos kuluu parhaiten...

Nenä kannattaa pitää hereillä, vaikka koira nukkuu.

Nousin kysymään, mitä saan iltapalaksi.

Sain lenkkivermeet niskaani!

Ketä ihminen kuvittelee huvittavansa,

itsensä lisäksi...

Kuulumisia on vaikka muille jakaa,

mutta tässä tällainen kevyt aloitus.

Tauko ja tuumaus

Olen tässä tuuminu, mistä oikein kirjottais.

Ulkona on jo niin kylmä, että nokka täytyy piilottaa varpaisiin.

Välillä kävi aika pitkäksi ja

hermostuin laatikolle.

Se oli tyhjä!

Pistäydyin päällysmiehen hommissa.

(Ex-systerin takki oli lämmin työasu.)

Kotimatkalla pääsin etupenkille!

Hyvistystä, kun emäntä oli

viikon lomalla ilman koiraansa.

Takaisin peiton alle tuumailemaan.

Että mistä sitä oikein kirjottais...

Syksy on tullut, mutta sen kaikki jo tietää.

Me halutaan kiittää niitä ihmisiä, jotka ovat olleet paikalla ja käytettävissä, kun Arttu on tarvinnut hoitopaikkaa, lenkittäjää, seuraneitiä, kaupassa kävijää tai muuten vaan pään silitystä. Kiitos!

Huvivero

Öh, ihmisten huvit on outoja.

Plaaaah, anna olla jo.

Laita vaikka itelles niitä rusetteja ja ota selfie!

Verotarkastaja päivää!!!

Täällä on kuulemma maksamatta mäyräkoirasta johtuva huvivero yli seittemältä vuodelta, mäyräkoiran palkka samoin, ja päälle rapsahtaa sakkona yhen hirven luut, erääntyy ens viikolla ja toinen erä ennen joulua, kiitoos.

Ai mitä? Kyyyyllä meiltä tullaan näin vakavissa laimillyöntitapauksissa parvekkeen kautta sisälle, joten väistäppäs vähän että pääsen päikkäreille sohvalle...

Kaiken maailman nelijalkaisia

Tämä kesäelämys onkin jäänyt esittelemättä. Julkaisukelpoisia kuvia on niukanlaisesti tai sitten niissä on myös ihmisiä. Kävimme jo alkukesällä kotieläintilalla. Siellä pääsi tutustumaan ihan kunnolla eläimiin ja tilan arkeen. Saimme ruokkia (ja rapsutella) laamoja, lampaita, kanoja, minipossuja, vuohia, lehmiä... Kuvassa oleva suloisuus, laaman poikanen (oliko se nyt vasa vai mikä...), oli ihan vauva, mutta rohkea! Karitsat oli emolammas hylännyt, ja ne söivät kovalla tohinalla tuttipulloista, kunnes massut olivat ihan pulleita ja kiire loppui. Kanoja voi pitää sylissä, mutta minipossujen torahampaat herättivät kunnioitusta! Vuohet hyppelivät tapansa mukaan niille rakennetun mökin katolle.

Vaikuttavin otus oli iso laama, joka keinahteli pitkä kaula pystyssä karsinastaan ruuan toivossa. Sen kamelimainen kävelytyyli ja korkealla lähestyvä pää tuntuivat jotenkin epätodellisilta. Mitä se haluaa tai ajattelee, millä tuulella se mahtaa olla, pitäisikö väistää.. Kaikenlaisia ajatuksia risteili päässä ja taisin kyllä siirtyäkin takavasemmalle, kun molemmat laamaorit tulivat vankkojen kaulojensa kanssa huolestuttavan lähelle. 

Ymmärrän ratsastajia taas hiukan paremmin. Moni hevosharrastaja kertoo, että tallilla unohtuu kaikki. Pitää vain keskittyä hevoseen, tekemiseen sen kanssa ja kaikkeen siinä ympäristössä aistittaviin asioihin. Laamakarsinassa ei jäänyt aikaa ajatella tekemättömiä asioita tai mitään muutakaan. Oli vain laamat ja minä. Koiranlukutaidoilla siinä ei pärjännyt, mutta luotin onneeni, kun tartuin ruokaämpäriin ja survoin itseni läpi laamamuurin. Suosittelen tutustumaan noihin eläimiin, jotka ovat kuin vieraalta planeetalta mihinkään tutumpaan nelijalkaisiin verrattuna. Laaman taluttaminen voikukkien seassa oli hauska kokemus. Laama oli oikea herkkusuu, ja riimussa sen kaula olikin yllättävän hontelo. 300-kiloista laamaa oli huomattavasti helpompi ohjailla haluttuun suuntaan kuin 10-kiloista itsepäistä koiraa.