Osuma

On se kumma.

Kun meikäkoira kääntää ahterinsa,

ihmisen mielestä siinäkin on jotain

kamalan kuvauksellista!

Tähtäsi kuulemma tuota

kanervaa parvekkeella...

Näin on paljon parempi.

Pupu pään alla.

Koiraystävämme Ronja lähti

On aika tavata, tutustua lähemmin ja ystävystyä.

On aika olla isomman suojassa...

...ja yrittää kaataa se suojaystävä.

On aika huolehtia toisenkin hampaista...

...ja tuntea ne omassa nahassaan. Ystävyydellä.

On aika pelata samalla pallolla...

...ja juosta yhdessä umpihangessa.

Joskus on ikävä jo tavatessa.

Joskus on pakko myös hyvästellä.

- - - - -

Ronja, viisas koiramummu pääsi maaliin tänään.

Kaipaamme sinua kovasti,

mutta päästämme irti, koska rakastamme sinua.

Viikon alussa

Meillä rentoudutaan...

Sinistä sunnuntaita

Minianopinkieli ja koristekaali aurinkoisella keittiön ikkunalla...

...ja nelijalkaisen riemullinen aamuvoimistelu olohuoneen matolla.

Minä sain sen valmiiksi...

sinisen makuuhuoneen!

(Silmä tottuu pian keskeneräisyyteen... yöpöydän reunaan on näköjään jäänyt yölampun johto ja töpseli sykerölle. Vasta kuvasta tajusin.)

Tauluhyllylle pääsi kaksi massasta tehtyä mäyristä, lasinen purjelaiva ja rantakirppikseltä ostettu taulu:

Opettavainen viikonloppu

Oli hieno iltapäivä Kalle-kamun kanssa. Opittiin uusia asioitakin...

(Valokuva: Kallen emäntä)

Lammasaitaukseen ei kannata yrittää aidan ali... siitä saa tällin :/

Arttu edellä, Kalle perässä. Mäyräkoira pakeni emäntänsä selän taakse, göötti ilmoitti kuuluvasti, että siihen sattui. Ihmiset olivat hetken poissa tolaltaan.

Nojatuolia ei kannata ostaa kissaperheestä, jos epäilee kissa-allergiaa. Mäyräkoira nauttii jakamattomasta tuolista! Ihminen niiskuttaa ja syö allergialääkkeitä.

Ystäviä kannattaa kutsua useammin käymään. Se virkistää!

EDIT: Kyseessä saattaa olla myös epätyypillisesti alkava syysflunssa. Tilanteen tarkkailu jatkuu, sillä ihan hevillä ei tästä mukavasta tuolista luovuta.

Syksy on täällä!

Syksy on hiipinyt parvekkeelle,

nostanut lyhdyn näkyville,

sytyttänyt vaaleanpunaisen kynttilän

ja heittänyt pimenevään iltaan

pehmeät, lämpimät varjot.

Se tuudittaa uneen

ihmislapset ja lemmikit,

puhaltaa kynttilän sammuksiin

ja painaa hiljaa ikkunan kiinni mennessään.

Aamulla syksy tervehtii

töihin lähtijöitä 

ja reppuja perässään kiskovia koululaisia

kuulaana ja kirpeänä,

sumuviittojaan kokoon keräten.

"Mihin kesä meni", kysymme.

Syksy ei pahoita mieltään,

vaan jatkaa

vaahteranlehtien värittämistä.

Arki muuttuu muistoiksi

Tänään vietimme ulkoillen aikaa entisen kodin kulmilla. Eikä ne olleet mitään kulmia, vaan avaria merinäkymiä, puistoa, kallionkuvetta ja leveitä rantabulevardeja. Enkä yhtään kiellä, kirpaisi taas aika kovasti tassutella niissä maisemissa. Enemmän kirpaisi tulla kotiin, ja tassutella näissä hmm... kadunpätkissä. (Siistitty versio.)

Suurkiitos Monnalle! Aamupäivämme oli täydellinen, odotan malttamattomana tuloksia valokuvien muodossa. Ihan kuin joulua odottaisi :)

Kiitos myös Kallen mammalle, pikaisesti sovittu rantakirppiskierros oli hauska yllätys! Ja kyllä pärjäsit Artun kanssa hyvin, vaikka ensin hiukan pelotti fillari-sinkoilevamäyräkoira-pehmolelu-kombo...

Hassua, kummallista ja hiukan vielä sopeutumista vaativaa. Siis se, että entinen "tavallinen arki" onkin nyt kultaisia muistoja, haikeutta, ainutlaatuista... Ja vielä kerran sanon itselleni: "Kaikkea ei voi saada kerralla."

Hirmu aikaisin piti herätä lauantainakin...

... mutta kyllä se kannatti!

Sain uuden LEIJONAN.

Opetan sille talon tapoja.