keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Kotona on kiva olla

"Pitkästä aikaa kotona", kertovat koirien ilmeet ja touhut, kun ne viihtyvät taas omien tavaroidensa keskellä. "Tätä me ollaan kaivattu", tulkitsen niiden sydämen ääniä, kun istun sohvalle läppärin kanssa ja koirat liimautuvat kahden puolen minua. Ihan tarkoituksella hiukan likemmäs kuin normaalisti.

"Okei, kyllä me muistetaan säännöt", ne vilkaisevat minua, kun kehotan menemään omalle pedille. Kaadun omaan sänkyyni ja olen saman tien unessa. Lenkkeily virkistää ja väsyttää. Onneksi tässä järjestyksessä.

Herään tuttuun ääneen. En laita yölamppuun valoa edes tarkistaakseni kelloa. Aika on merkityksetöntä, kunhan sitä on vielä riittävästi nukkumiseen herätyksen jälkeenkin. Merkitystä on vain sillä, mihin heräsin. Basse on siirtynyt tuolin alta, paljaalta lattialta nukkumaan omalle pedilleen. Se piehtaroi selällään, kauhoo pienillä, kiharakarvaisilla tassuillaan ilmaa, kiehnää niskaansa petiin ja kähisee onnesta. Pieni kotiinpalaaja.

Kun herään toisen kerran samana yönä samaan ääneen, mietin eikö koira voisi olla vähemmän onnellinen öisin, enemmän päivisin...

Vielä kolmas herätys, kun Basse on mennyt vilvoittelemaan takaisin paljaalle lattialle. Se näkee unta ja kynnet rapsivat laminaattia vasten. Muistan kynsienleikkaajan, jolle varasin ajan, käännän kylkeä ja nukahdan kodin ääniin.

18 kommenttia:

  1. Kirjoituksesi oikein huokui onnea ja tunnelmaa, teidän kaikkien osalta. Voiko olla ihanampaa kuin tyytyväisyyttään kiehnaava koira tai kahta puolta kylki kyljessä emäntänsä kanssa istuvat karvaturrit. Ihmisen parhaat ystävät. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus pitää olla vähän aikaa ystävistä erossa, että hyvät puolet pääsevät esiin ja tulevat huomatuiksi :)

      Poista
  2. Kaikki tutut kodin äänet osaavat olla yhtäaikaisesti ihania, ärsyttäviä ja tietyllä tavalla turvaa luovia. Painotus vain vaihtelee. Luultavasti oli mukavaakin herätä välillä koirien pieneen metelöintiin? Terveisii M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, uuden kodin äänimaailmaan pitää myös ensin tottua, sitten se alkaa tuoda sitä turvaa. Tuo Bassen metelöinti oli kodikasta ja mukavaa, nukahdin hyvillä mielin uudelleen :)

      Poista
  3. Kyllä kotona on kiva olla, tuumaa Maurikin. Joka paikassa muualla kun joutuu koko ajan kyttäämään matten perään, että "Joko me lähetään kotio?", mutta kotona ei tarvii, vaan voi ottaa ihan rauhassa tupsluurit. Mieluusti yhdessä. Terkkuja pojille, t. Laura ja Mauri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se kumma, kun te mäyräkoirat kaipaatte toimintaa ja aktivointia. Mutta kun pääsette reissuun, haluatte vain kotiin. Melko pehmoja sisältä, koviksia näyttelette... tupsluurit yhdessä ja kaikki ;))

      Poista
  4. Anonyymi31.10.13

    Kauniisti kirjoitettu, pystyn sieluni silmin näkemään Bassen touhuamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ei ollut kuvaa, sanat toimivat onneksi :)

      Poista
  5. Kyllä sen itsestäänkin aina reissun jälkeen huomaa, että on se vaan joka kerta niin hienoa tulla tuttujen tavaroiden, äänien ja hajujen keskellä. Juuri Marja-Leenan mainitsemaan turvallisentuttuuden takia. Oli sitten koira tai ihminen!

    Ja kotona on kivempi juhliakin, joten mahtavaa nimipäivää Artulle! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, olen pidemmässä reissussa itsekin hukassa, kun ei missään ole kotona - paitsi omassa kodissa.

      Arttu: Mitä?! Onks mulla nimipäivä?? Hyvä kun kerroit, laitan turbovaatimusvaihteen päälle, kun täällä saa olla nälissään, vaikka pitäis olla herkut pöyd... kupissa. Kiitti Anniinalle onnitteluista <3

      Poista
  6. Ihana teksti! Pienet asiat ovat niitä kaikkein tärkeimpiä. Ja ärsyttävimpiä!;)
    Onnenmuiskaukset Artulle!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asioilla on puolensa - ja toinen puolensa ;)
      Kiitos onnitteluista!

      Poista
  7. Koti ja oma emäntä on parasta (vähän pitää kehua meitä emäntiäkin...)!

    Pimun ja Typyn emäntä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koiria täällä tulee hehkuteltua enemmänkin, joten kehutaan ihmeessä välillä itseämme!

      Poista
  8. Myöhästyneet onnittelut täältäkin Artulle!

    Kylässä kivaa, kotona paras! Jokos emäntä alkaa itse olemaan kunnossa, vai vieläkö pukkaa lääkekuuria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä myöhästyneemmät kiitokset ;)
      Lääkekuuri loppui, yskä ei...

      Poista
  9. Ihana teksti, ihana kuvaus ja tunnelma <3

    Tiedän niin hyvin tuon öisen piehtaroinnin ja kihinän, kun on vaan niin kerta kaikkisen ihanaa, että se täytyy saada jotenkin päästettyä itsestään ulos. Mäyräkoirat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen koira kihisee onnesta, toinen kuorsaa ja on onnellinen. Kukin tyylillään, kuten me ihmisetkin ;)
      Mäyräkoirat <3 <3

      Poista

Kiitos tassunpainalluksestasi :)